Suomi
Gamereactor
ennakot
Yoshi's Woolly World

Yoshi's Woolly World

Kirby on jo seikkailut lankojen täyttämässä maailmassa, ja tällä samanlaisiin maisemiin suuntaa myös Nintendon vihreä dinosaurus Yoshi.

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ

Yoshin villainen seikkailu jatkaa Kirby's Epic Yarnin hurmaavalla linjalla, ainakin mikäli tuijottaa pelkästään pelien ulkoasuja. Näiden välillä on kuitenkin yksi merkittävä ero, joka liittyy niiden vaikeustasoon. Yoshin seikkailu heittää nimittäin eteen huomattavasti kovemman haasteen verrattuna pinkin palleron tallusteluihin. Näiltä osin kehittäjä Good Feel on tuonut pelin lähemmäksi suosittua Yoshi's Island -sarjaa. Niinpä pelistä löytyy suuren seikkailun lisäksi myös runsaasti ovelasti piilotettuja salaisuuksia.

Kirby's Epic Yarnin tavoin myös Yoshin maailma koostuu puuvillasta ja erilaisista lankakudoksista, ja se on mielestäni jopa piirun verran esikuvaansa söpömpi. Dinosaurus ei putkauttele tällä kertaa sisuksistaan munia vaan villapalloja. Niillä voi sitten vaikka sitoa vastustajan paikalleen, kuroa umpeen pelimaailmassa näkyviä railoja tai liikutella syrjään salaisuuksia peittäviä kankaanpaloja. Ajoittain vastaan tulee nimittäin vapaita langanpäitä, joihin dino voi tarrata kielellään ja purkaa kyseisen ompeleen kokonaan.

Yksi esimerkki villalangoilla kikkailemista löytyy tutusta vihollisesta nimeltään Chomp. Tämä pomppiva kita pitää sankariamme lähinnä makoisana välipalana, mutta sen voi pistää villalangoilla solmuun. Sen jälkeen tämän raskaan pallon voi vaikkapa pyöräyttää lyttäämään viholliset tai painamaan avainpainikkeita.

Yoshi's Woolly WorldYoshi's Woolly World
Tämä on mainos:

Ennakkoversion perusteella kentät näyttävät tarjoavan mukavasti vaihtelua. Yhdessä maailmassa kehiin heitetään esimerkiksi pientä muistipeliä, sillä siinä päästään kurkkaamaan linnan sisältä vaihtoehtoisia etenemisreittejä. Kirby pystyi muuntautumaan erilaisiksi ajoneuvoiksi, ja saman tempun osaa myös tuttu dinosauruksemme. Yoshi pystyi esimerkiksi muuttumaan sateenvarjoksi, jolloin hän leijaili kevyesti pitkiäkin matkoja. Toisessa tapauksessa hän puolestaan kaiveli maata myyränä. Täysin vapaasti muotoaan ei pääse muuttamaan, sillä se onnistuu ainoastaan tietyissä kohdissa. Tällöin puntteihin pistetään yleensä vipinää aikarajoituksilla.

New Super Mario Bros. esitteli osittain kaoottisen moninpelin, ja sama linja jatkuu Yoshin seikkailuissa. Ajoittain toinen dino tuntui olevan vain tiellä, kun taas välillä neljän silmän avulla näki enemmän kuin kahdella. Jos molemmat pelaajat sitoutuvat yhteistyöhön, on seikkailu on entistäkin hauskempi. Toinen voi vaikkapa hypätä kaverin reppuselkään ammuskelemaan samalla kun tämä kipittää pitkin villamaailmaa.

Hieman korkeampi vaikeustaso ei todennäköisesti tuota vaikeuksia kokeneille tai tasoloikkiin erikoistuneille pelaajille. Etenkään kun kentissä ei ole minkäänlaista aikarajoitusta. Aloittelijoille hommaa helpotetaan esimerkiksi antamalla Yoshille siivet. Niiden avulla kenttien läpi liitely käy leikiten. Mukana on myös erilaisia merkkejä, joiden avulla voi vaikkapa estää kuiluun tipahtamisen. Jälkimmäisiä täytyy ostaa kenttiin ripotelluilla timanteilla, joten täysin ilmaista niiden käyttäminen ei sentään ole.

Nintendon tuntien ei ole ihme, että Yoshi's Woolly World tukee myös Amiiboja. Tosin en tiedä vielä mitä kaikkea niillä voi tehdä. Pelin myötä markkinoille julkaistaan hellyttävät langasta kudotut Yoshit, jotka ainakin tuovat peliin mukaan toisen dinosauruksen. Se voi auttaa yksinpelissä samaan tapaan kuin toinen pelaaja.

Tämä on mainos:

Ulkoasultaan peli on erittäin nätti ja Good Feelin luomat lankamaailmat sopivat hienosti vihreän dinon temmellyskentiksi. Yoshin väriä ja ulkoasua voi myös muuttaa keräämällä kenttiin piilotettuja villapalloja. Osa näistä näytti aika absurdeilta, mutta niiden etsiminen nostaa kenttien uudelleenpelattavuutta.

Hellyttävän ulkoasun yhdistäminen kekseliäisiin mekaniikkoihin ja useisiin salaisuuksiin tekee Yoshin villaseikkailusta yhden Wii U:n kiinnostavimmista nimekkeistä. Henkilökohtaisesti olen kuitenkin sitä mieltä, ettei se näytä aivan yhtä kauniilta kuin Kirby and the Rainbow Paintbrush, mutta tämä on taas makuasia. Onneksi peli tarjoaa myös hieman enemmän haastetta, eikä Yoshi myöskään joudu tyytymään taustarooliin putkimiehen varastaessa päivän. Edes Baby Mariota ei näy mailla eikä halmeilla.

Yoshi's Woolly World
Yoshi's Woolly WorldYoshi's Woolly WorldYoshi's Woolly World
HQ
HQ
Yoshi's Woolly WorldYoshi's Woolly WorldYoshi's Woolly WorldYoshi's Woolly World
Yoshi's Woolly WorldYoshi's Woolly WorldYoshi's Woolly WorldYoshi's Woolly World
Yoshi's Woolly WorldYoshi's Woolly WorldYoshi's Woolly WorldYoshi's Woolly World
Yoshi's Woolly WorldYoshi's Woolly WorldYoshi's Woolly WorldYoshi's Woolly World
Yoshi's Woolly WorldYoshi's Woolly WorldYoshi's Woolly WorldYoshi's Woolly World

Aiheeseen liittyviä tekstejä

1
Yoshi's Woolly World

Yoshi's Woolly World

ENNAKKO. Kirjoittaja Martin Eiser

Kirby on jo seikkailut lankojen täyttämässä maailmassa, ja tällä samanlaisiin maisemiin suuntaa myös Nintendon vihreä dinosaurus Yoshi.

0
Yoshi's Woolly World

Yoshi's Woolly World

ENNAKKO. Kirjoittaja Christian Gaca

Testasimme E3:ssa Yoshin uutta nimikkopeliä, joka vaikuttaa perinteisyydestään huolimatta hurmaavalta tasohyppelyltä.



Ladataan seuraavaa sisältöä