Suomi
Gamereactor
ennakot
The Division

The Division

Testasimme Ubisoftin odotettua verkkotoimintaa E3-messuilla Los Angelesissa.

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ

Ennakkopöhinä kaksi vuotta sitten E3:ssa julkaistun The Divisionin ympärillä on ollut massiivinen. Pari alustavaa julkaisupäivämäärää tuli ja meni, mutta peli lähestyy nyt toivottavasti lopullista julkaisupäivää vuoden 2016 ensimmäisellä puoliskolla. Saimme viimein hieman peliaikaa sen Xbox One -version parissa E3-messuilla, ja vaikka ulkoisesti peli ei ole yhtä terävä kuin paljastuksen yhteydessä, tekee The Division silti vaikutuksen.

Pelin tuntuma on varsin erityinen. Se on taktisempi, realistisempi ja taitopainotteisempi näkemys nykyisestä suojautumiseen perustuvasta räiskinnästä hieman Mass Effectin tapaan. Nopea reagointi on edelleen tärkeää, muttei välttämättä elinehto. Testaajille teroitettiin useaan otteeseen pelisession aikana, että The Division on perinteinen räiskintäpeli muutamilla MMO-ominaisuuksilla koristettuna.

Pelin pelaaja-vastaan-pelaaja -puoli on kuitenkin ollut pitkään kysymysmerkkinä. Ubisoftin kehitystudion Massive Entertainmentin vastaus tähän on Dark Zone: muurien ympäröimä ja anarkian valtaama karanteenialue keskellä Manhattania. Pelin parhaat varusteet löytyvät tältä alueelta, mutta muita pelaajia on pakko pitää silmällä. Koskaan ei tiedä, kuka ampuu ja kuka haluaa pysytellä omissa oloissaan.

Ennen käytännön kokemuksia Dark Zone on toistaiseksi vain pilke suunnittelijoiden silmäkulmassa. Perusideana on taistella muita vastaan samalla kun kuljettaa varustepaketteja kohti turva-aluetta. Paketit näkyvät hehkuvina keltaisina kanistereina hahmon repun alla ja täten viestittävät välittömästi muille silmäpareille, että olet kiinnostava kohde. Toisten pelaajien kimppuun hyökkäävät julistetaan "petturiagenteiksi" (rogue agent) ja merkitään punaisella kalloikonilla. Tämä tekee sinusta myös vapaata riistaa, sillä pettureiden ampumisesta ei tule seuraamuksia.

Tämä on mainos:
The DivisionThe Division

Järjestelmässä on myös selkeä riskielementti, sillä pimeälle puolelle loikannut agentti menettää kuolleessaan potentiaalisesti tuntien aikana keräämänsä ryöstösaaliin. Ahneudesta saatetaan todellakin rankaista. Toisaalta kaikkein taitavimmille yksilöille tämä on todennäköisesti ennemminkin mahdollisuus kuin uhka. Jotkut tiimit jäävät todennäköisesti mieluummin takalinjoihin väijyttämään tehtävältä palaavia ja väsyneitä porukoita sen sijaan, että tekisivät raskaimman työn itse.

Ennen Dark Zonelle pääsyä pääsimme taittamaan peistä Cleaners ja Rikers -jengien kanssa. Jälkimmäiset ovat vankilasaari Rikers Islandin entisiä asukeita. Kuten suojautumisvetoisesta räiskinnästä saattaa odottaa, kiertäminen ja selkään iskeminen ovat tehokkaita taktiikoita, etenkin kun osa vastustajista kantaa mukanaan syttymisherkkiä kanistereita (pahikset eivät sitten koskaan opi).

Kolmen pelaajan tuliryhmiin jakauduttua pääsimme valitsemaan mieleisemme esittelyversioon valmiiksi luoduista kolmesta hahmoluokasta, jotka ovat lääkintämies, rynnäkkösoturi ja tarkka-ampuja. Hahmojen tuunausta ei ollut nyt tarjolla - normaalisti voit valita kaksi kykyä kentälle - ja asevalikoimakin oli ennalta päätetty. Varsinaisessa pelissä voi luonnollisesti muokata paketin pelityylillesi tai senhetkiseen skenaarioon sopivaksi.

Tämä on mainos:

Tarkka-ampujan voisi kuvitella roikkuvan mieluiten taka-alalla talon katolla. The Divisionissa kannattaa kuitenkin pysytellä yhdessä, sillä eri hahmoluokat tukevat toisiaan. Oma kiikaritähtäilijämme oli varustettu Seeker-miinalla, joka hakeutuu pahisten suuntaan. Eri pintoihin tarttuvilla pommeilla väijytysten tekeminen oli helppoa. Toisten hahmojen kyvyistä löytyi niin parannusta kuin ympäristöä kartoittavia sensoripulsseja.

Esittelyversion lyhyestä kestosta johtuen eräs pelin olennaisista ominaisuuksista jäi merkitykseltään vähäiseksi. Ammukset ovat The Divisionissa tiukassa. Tehtävän aikana on varsin helppo tuhlata molempien pääaseiden kudit, jolloin pelaaja joutuu tyytymään pistooliinsa.

The Divisionin visuaalinen anti pelimaailman päälle laskostuvine käyttöliittymäelementteineen on kokonaan oma juttunsa. Niin holografinen kartta, inventaario kuin vihollista merkkaavat elementitkin henkivät futuristista avustettua todellisuutta (Augmented Reality). Jostain kumman syystä tämä tekee pelistä realistisemman ja uskottavamman, mahdollisesti kiitos sen oivallisen toteutuksen.

Esittelyversio oli hyvin pieni otos koko pelistä ja sisälsi selkeästi etukäteen sovittuja hetkiä, jossa pelinkehittäjien ohjastamat petturit pomppasivat esiin esimerkkinä Dark Zonen varustekilvan vaaroista. Iso osa alueen viehätyksestä syntyykin sen arvaamattomasta ja orgaanisesta luonteesta. Tuliryhmäsi voi hakea turvaa toisista yhteistä uhkaa vastaan, turvaten toistensa selustaa. Tai ehkä käännytte heitä vastaan ennen kuin he tekevät saman teille. Tai ehkä kolmas porukka odottaa kulman takana juuri tätä jotta voi viimeistellä henkiin jäävän jengin rippeet.

HQ
HQ
The Division
The Division
HQ

Aiheeseen liittyviä tekstejä



Ladataan seuraavaa sisältöä