Suomi
Gamereactor
ennakot
Torment: Tides of Numenera

Torment: Tides of Numenera

Testissä Planescape: Tormentin henkinen jatko-osa PS4:llä.

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ

Torment: Tides of Numenera on henkistä jatkoa klassiselle Planetspace: Torment -roolipelille. Menneisyytensä vuoksi Tides of Numenera onkin saanut jo melkoisesti julkisuutta. inXile on tehnyt selväksi pyrkimyksensä tuoda takaisin vanhan tyylin roolipelaamisen, ja samalla ahtaa tuotteensa täyteen uutta tavaraa tutkittavaksi. Gamereactor pääsi taannoin Lontoossa testaamaan kummajaista PS4:llä.

Perinteisesti tämän lajityypin edustajia on pelailtu PC:llä näppäimistön ja hiiren avulla. Tides of Numenera toimii kuitenkin hienosti PS4:n ohjaimella. Kaikki aina hahmon ohjaamisesta valikoiden plaraamiseen on toteutettu onnistuneesti ja intuitiivisesti. Kehittäjien itsensä mukaan heillä on ollut koko kehityksen ajan mielessään neljä kulmakiveä, joista he kuitenkin mainitsivat vain kolme: erottuva maailma, valinnat ja seuraukset, monipuolinen tarinankerronta.

Numeneran maailma on muuntautunut hienosti peliin, ja kaikessa alleviivataan tutkimisen ja seikkailun merkitystä. Pohja-ajatuksena on ollut kirjailija Arthur C. Clarken kolmas laki: edistynyt teknologia tuntuu taialta, ja tämä on läsnä kaikkialla pelin maailmassa. Tarina sijoittuu vaatimattomasti miljardin vuoden päähän tulevaisuuteen, joten Clarken kuvaama taika on vahvasti läsnä.

Testattu pätkä sijoittui hieman yli puolenväliin päätarinaa, mutta paljon muutakin oli tarjolla. Jonkinlaista seikkailua ja tietoa miltei hyökkäsi kimppuun jokaisen nurkan takaa muodossa tai toisessa. Yleensä kyse oli tietenkin joko päätarinan edistämisestä tai sivutehtävistä. Kahden tunnin pelaamisen aikana pääsi lukemaan huiman määrän erilaista dialogia ja tekemään niissä valintoja. henkilöhahmojen ja yleensä tarinankerronnan määrä onnistui tekemään vaikutuksen.

Tämä on mainos:

Toisin sanoen Tides of Numeneraan voi todellakin uppoutua. Parin tunnin aikana peli ei ehtinyt edistyä juuri mihinkään, sillä tutkittavia alueita oli paljon puhumattakaan sivutehtävistä ja muusta tekemisestä. Tekijöiden itsensä mukaan pelillä on kestoa noin 80 tuntia, mikäli haluaa nähdä ja tehdä kaiken.

Torment: Tides of NumeneraTorment: Tides of NumeneraTorment: Tides of Numenera

Vanhan mallin roolipelien tyyliin niin sanottua kädestä pitämistä ei juuri harrastella. Ensimmäinen tavattu hahmo antoi ohjeeksi vierailtavan paikan nimen, jota ei kuitenkaan ilmaantunut karttaan selkeänä merkkinä. Pelaamisen ohjaaminen on pidetty minimissä, mikä tarkoittaa joko omien muistiinpanojen tekemistä tai asioiden mielessä pitämistä. Tämä on näkökulmasta riippuen pieni lisähaaste tai ärsyttävä ylimääräinen puhdehomma.

Graafinen ylöspano ei missään nimessä ole kokonaisuuden parasta antia, eikä testauksen aikana lyhyen välimatkan päässä ruudusta istuminen varsinaisesti auttanut. Kaikkea leimaa selkeä rosoisuus, joskaan ei peli kamalaltakaan näytä. Kyse ei ollut PS4-version puutteista, sillä kuvamateriaalin perusteella PC-versio ei näytä sen kummemmalta. Animaatioissa oli myös ajoittain selkeitä ongelmia, mutta nämä toivottavasti saadaan hiottua pois lopullisesta julkaisusta. Oman hahmon ohjaaminen oli ajoittain hämmentävän kankeaa. Välillä peli oli liian tarkka sen suhteen, missä saa seisoa vuorovaikuttaakseen ympäristön kanssa.

Tämä on mainos:

Kokonaisuutena vanhan tyylin roolipelien ystäville näyttäisi olevan tulossa varsin oiva tekele. Turhaan ei pelaajaa opasteta oikeaan suuntaan, vaan enemmänkin voi kokea olevansa vapaa tutkimaan maailmaa haluamallaan tavalla. Tekemisen määrä tulee pitämään kiireisenä pitkään, ja mikäli vielä nähdyt puutteet saadaan tasoiteltua pois, on käsissä varmasti kelpo peli.

Torment: Tides of Numenera
Torment: Tides of NumeneraTorment: Tides of Numenera
Torment: Tides of Numenera
Torment: Tides of NumeneraTorment: Tides of Numenera
Torment: Tides of Numenera
Torment: Tides of NumeneraTorment: Tides of NumeneraTorment: Tides of Numenera
HQ
HQ
HQ

Aiheeseen liittyviä tekstejä



Ladataan seuraavaa sisältöä