Suomi
Gamereactor
ennakot
Mass Effect: Andromeda

Mass Effect: Andromeda

Gamereactor otti viimeisen ennakkotuntuman neljänteen "Massaan" Electronic Artsin toimistolla Lontoossa.

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ

Mass Effect: Andromeda on neljäs osa Biowaren tunnettuun toimintaroolipelisarjaan, ja peli on rakennettu ennen kaikkea tutkimisen ympärille. Tämä oli muinoin sen alkuperäisenkin Mass Effect -pelin lähtöajatus. Andromedan on määrä keskittyä ison tarinan ohella myös vahvasti erilaisiin henkilöhahmoihin, joista jokaisella on omat syynsä liittyä pelaajan kanssa seikkailuun. Matka Andromedan galaksiin on pitkälti yksisuuntainen reissu, jossa meikäläisen Linnunradan asukkaat ovatkin niitä ulkoavaruuden olioita.

Kokonaan uusi maailmankaikkeuden kolkka mahdollistaa pelaajan asettamisen tilanteisiin, joissa hän ei enää olekaan se kaikkein kehittynein ja vahvin mahti maailmassa. Saavuttuaan uuteen galaksiin ihmiset liittolaisineen asettuvat Helius Clusteriin, joka toimii uuden pelin aloituspaikkana ja hiekkalaatikkona. Uskottavuutta tavoitellessaan Bioware kertoo olleensa yhteydessä ESA:n eli European Space Agencyn kanssa. Tekijät luovat tieteistarinaa, mutta haluavat pohjan silti olevan vankasti todellisuudessa. Biowaren mukaan mittakaava on suurempi kuin koskaan yhtiön peleissä. Esimerkiksi mainittiin joidenkin yksittäisten planeettojen olevan suurempia kuin koko Dragon Age: Inquisition. Helius Cluster on tietysti väärällään paikkoja tutkittavaksi, mukaan lukien useita tarinaan linkittyviä planeettoja. Sivutehtävät johdattavat joskus kauaksikin niiltä sijoilta, joita pitkin olisi kulkenut pelkkää päätarinaa seuratessaan. Erilliset uskollisuustehtävät vaikuttavat puolestaan keskeisesti siihen, miten miehistön jäsenet pelaajaan suhtautuvat.

Biowarelle ominaiseen tyyliin miehistön välisiin suhteisiin on panostettu, joskin tällä kerralla aiempaa monipuolisemmin. Perinteisten romanssien lisäksi vuorovaikutuksessa on nyt erilaisia tasoja aina kevyestä flirttailusta yhden yön pikasuhteisiin saakka. Suurin osa tästä ihmissuhdedraamasta tapahtuu Tempest-aluksen sisällä. Uuden aluksen selkein ero edeltäjä Normandyyn verrattuna on pienempi fyysinen koko. Tiiviimmässä tilassa kuitenkin hoidetaan niin suhteita kuin valmistaudutaan tuleviin koitoksiin.

Aluksella on useita näyttöpäätteitä, joiden kautta pääsee hoitamaan tarpeellisia asioita. Odotetuin on tietysti ympäröivän avaruuden näyttävä kartta, jonka avulla omaa alusta ohjataan avaruuden tyhjyydessä. Erillisessä neuvotteluhuoneessa tehtyä matkaa käydään läpi miehistön kanssa. Yhdestä päätteestä puolestaan pääsee käsiksi moninpelitoimintoihin, joka ei tällä kerralla ole linkitetty yksinpelissä tehtyihin edesottamuksiin. Moninpeliä ei valitettavasti ollut mahdollista testata. Käsiksi päästiin onneksi kahteen erilaiseen tehtävään, joista toinen on aivan pelin alussa, ja toinen puolestaan hieman myöhemmin tarinassa vastaan tuleva.

Tämä on mainos:
Mass Effect: AndromedaMass Effect: AndromedaMass Effect: Andromeda

Mass Effect: Andromedan sankaripari ovat sisaruksia keskenään, joten omaa pelihahmoa tehdessä se valitsematta jäänyt liittyy mukaan tarinaan myöhemmin. Peli alkaa syväunesta heräämisellä hyvin samanlaiseen tyyliin kuin joskus muinoin Star Wars: Knights of the Old Republicissa. Uudeksi Maaksi merkityn planeetan pinnalle käy matka, sillä yhteensä 20 000 siirtolaista kuljettava Ark Hyperion -niminen alus on joutunut ongelmiin. Pelin sankari on liikanimeltään Pathfinder, ja on hänen tehtävänsä lähteä katsomaan, mistä oikeastaan kiikastaa. Tietysti edessä on pian kiivaita taisteluita, ja pelimekaniikka mahdollistaa nyt myös hyppyjen tekemisen. Andromedan taistelut tuntuvat välittömästi yhtä aikaa tutuilta ja riittävän tuoreilta aina suojien hyödyntämisestä bioottisten voimien käyttöön saakka. Aiempien pelien malliin taistoihin saa ottaa muutaman miehistön jäsenen mukaan.

Kokonaisuutena ensimmäinen tehtävä jätti erittäin positiivisen vaikutelman. Maisemat näyttivät sanalla sanoen upeilta, ja ympäristö sidottiin onnistuneesti osaksi tarinaa. Henkilöhahmot näyttävät nekin aiempaa paremmilta silmiä lukuun ottamatta. Kaikilla on edelleen sielunsa peileissä ammottavan tyhjä katse. Joitakin bugeja tuli myös vastaan, mutta testattu versio ei tietenkään ollut se lopullinen peli.

Toisessa tehtävässä oltiin toisenlaisella planeetalla vakoojaa jäljittämässä. Paikkana oli vuoristoinen maisema, jonka taustatarinasta ei paljoa selvinnyt. Ilmeisesti kaikki ei ole mennyt ihan putkeen ihmisten saapumisen jälkeen. Pelaaja temmataan välittömästi mukaan paikallisen alueen poliittisiin juonitteluihin, joiden kuluessa saa valita puolensa ja vaikuttaa tilanteen laukeamiseen. Tässä tehtävässä pääsee ajamaan uudella Nomadilla, joka aiemmissa Mass Effect -peleissä tunnettiin nimellä Mako. Kruisailu sujuu pääosin hyvin, ja omaa kulkua voi helpottaa valitsemalla kahdesta erilaisesta rengastyypistä.

Tämä on mainos:

Myös sivutehtäviin on panostettu, ja niistä osaa pääsi testaamaan kahden päätehtävän suorittamisen jälkeen. Osa sivupoluista on erittäin onnistuneita pieniä kokonaisuuksia. Bioware on selvästi hakenut innoitusta muun muassa Witcher 3:n ja Batmanin Arkham -peleistä tarinoiden syvyyden ja johtolankojen tutkimisen osalta. Dialogia on paljon, ja ne toimivat odotetulla tavalla. Ääninäyttely on kohdillaan, ja sanailussa on aiempiin peleihin verrattuna kevyempi tunnelma.

Hahmonkehitys on aiempaa vapaampi, sillä kaikki kyvyt ovat avattavissa riippumatta siitä, mihin luokkaan on pelin alussa valinnut erikoistua. Pelin edetessä käyttöön avautuva kavalkadi tarjoaa paljon vaihtoehtoja muokata omasta hahmosta mieleisensä niin varusteiden, aseiden kuin muidenkin kykyjen suhteen.

Mass Effect: Andromedassa on selvästi paljon ainesta, ja palikoiden loksahtaessa kohdalleen on siitä muotoutumassa oikein kelpo peli. Ainoa kysymysmerkki on, ehditäänkö pelissä vielä olevat bugit ja muut ongelmat hiomaan pois julkaisuun mennessä. Näin ollen kannattaa varautua jo valmiiksi mittavan kokoiseen julkaisupäivän päivitystiedostoon. Lopulliseen peliin päästään käsiksi 23. maaliskuuta PC:llä, PS4:llä ja Xbox Onella.

Mass Effect: AndromedaMass Effect: AndromedaMass Effect: Andromeda
HQ
HQ
HQ
Mass Effect: Andromeda

Aiheeseen liittyviä tekstejä



Ladataan seuraavaa sisältöä