Mafia II
Kahdeksan vuotta on kulunut sitten Mafia: The City of Lost Heavenin. Mafia II on ottanut selvästi oman aikansa, mutta pitkä odotus on pian ohi. Otimme tuntumaa mafiadraaman tuoreimpaan demoon.
Pelistudio 2K Czechin ja Mafia II:n matka on ollut sekä pitkä että mutkikas. Virallinen syy on ollut kaikkein pienimpienkin yksityiskohtien hiominen, mutta rivien välistä voi lukea, että kehitystyö on ollut tavallista takkuisempaa. Aikaisemmin Illusion Softworksina tunnettu 2K Czech oli kuitenkin tunnettu studio vuosikymmenen alkupuolella tehtyään sellaisia peleistä kuin Mafia, Vietcong ja Hidden & Dangerous.
Aina vuodesta 2005 lähtien studion päätehtävänä on ollut Mafia II. Kun Take-Two osti kehittäjän vuonna 2008 sen Enemy in Sight - Hidden & Dangerousin henkinen jatko-osa - peruutettiin ja Mafia II:n saaminen valmiiksi nostettiin kiistattomaksi ykkösprioriteetiksi.
Peli on valtava urakka studiolle ja Take Twolle, joka kamppailee edelleen saadakseen Grand Theft Auton rinnalle toisenkin menestyvän sarjan. Viivästykset voivat kuitenkin olla myös siunaus kärsivällinen julkaisijan antaessa kunnianhimoiselle pelille sen vaatiman kehitysajan. Ja nautittuani 40 minuuttia kestäneestä demosta tämä on ollut vain ja ainoastaan hyvä asia.
Mafia II sijoittuu jälleen kuvitteelliseen, tällä kertaa Yhdysvaltain itärannikon Empire Bay -kaupunkiin. Vuosi on 1945 ja pelaaja on Vito, nuori amerikkalais-italialainen sotilas lomalla kaupungissa. Alussa tavataan mafiayhteyksistään tunnettu serkku Joe, joka lyhyen puhelun jälkeen ilmoittaa, ettei Vitoa enää kaivata Eurooppaan sotimaan. "Tohtori sanoi, ettet ole enää taistelukykyinen", Joe huikkaa ja asia on sillä selvä. Myöhemmin käy ilmi, että ajasta ikuisuuteen siirtynyt isä jätti Vitolle varsin messevän velkataakan taakseen, ja Joe aikoo nyt periä saatavat keikka kerrallaan Empire Bayn hämäräperäisemmissä ympyröissä.
Uusi kaupunki on noin kaksi kertaa ykkösosan Lost Heavenin kokoinen - ja pirun nätti katsella. Studio on todella käyttänyt aikaa ja vaivaa varmistaakseen amerikkalaisen 1940- ja 50-luvun kaupungin autenttisuuden pienintäkin yksityiskohtaa myöten. Kaupat, liikennemerkit, autot ja ihmisten asusteet ovat kaikki ainakin aikaan liitettyjen stereotypioiden mukaisia ja uskottavia. Radiossa soiva aikalaismusiikki keskeytyy ajoittain sen ajan uutissähkeistä luoden uskottavaa äänimaailmaa ja humoristisiakin hetkiä vanhojen mainosten parissa.
Kokeillussa demossa pelattiin muokattua versiota tehtävästä "Wild Ones", joka sijoittuu aivan pelin alkupuolelle. Joe tarvitsee apua savukkeiden myynnissä rekasta. Pelaaja valitsee Viton asusteen ja auton, jolla kiiruhtaa Joen luokse. Jos et ole tutustunut alkuperäiseen peliin, saatat olettaa kaupungin olevan kuin GTA-pelien avoin Liberty City. Erittäin tarinavetoisen Mafia II:n Empire Bay on kuitenkin suoraviivaisempi kokemus, joka tarjoaa oivallisen taustan pelin juonelle, muttei juurikaan harhailun tai tutkimisen varaa. Alun perin sivutehtäviksi suunnitellut pätkätkin on integroitu osaksi pääjuonta.
- SIVULLE:
- 1
- 2
- Alusta:PC, PS3, Xbox 360
- Pelityyppi:Toiminta
- Kehittäjä:2K Czech
- Julkaisija:Take-Two Interactive
- Pelaajia:1
- Ikäraja:18 alkaen
- Julkaisupäivä:27 elokuu 2010
- Grand Theft Auto IV Multi
- Yakuza: Dead Souls PS3
- Yakuza 4 PS3
- Grand Theft Auto IV: The Ballad of Gay Tony Xbox 360
- Just Cause 2 Multi
- L.A. Noire Multi
- The Godfather II Multi
- Wheelman Multi
- Mercenaries 2: World in Flames Multi
- Saints Row 2 Multi































































Gamereactor since 1998 - Published by Gamez Publishing A/S Toftebæksvej 6, 2800 Kongens Lyngby, Denmark +4545887600









