Alkuperäinen Dragon Age: Origins keräsi vuonna 2009 runsaasti kiitosta sekä kriitikoilta että faneilta. Ylisanojen virrassa kirskui kuitenkin myös muutama kritiikinkappale, varsinkin odotettua vaisumpien konsoliversioiden osalta. Bioware tunnustaa nyt avoimesti, etteivät he yltäneet kaikin puolin kiitettävälle tasolle. Vierailuni aikana kehittäjät käyttivät muun muassa sellaisia adjektiiveja kuin "ruma" ja "surullinen".

Kova itsekritiikki ei silti peitä ylpeyttä valtavasta pelimaailmasta, jota leimaa Biowaren sormenjälki aina pienimpiä yksityiskohtia myöten. Thedas on myös jatko-osan näyttämönä. Pakolainen Fereldenin kuningaskunnasta, Hawke, riskeeraa elämänsä paetakseen sota-alueelta. Ehkä hieman epätyypillisesti roolipelille myös sankarin perhe pakenee vahingoittumattomana Lotheringin kylästä.

Tarina kerrotaan kuulustelun keinoin. Yksi Hawken tovereista on raskaasti varustautuneen naiskuulustelijan tentattavana. Tarinaan sisältyvät tapahtumat ovat selvästikin tehneet Hawkesta varsin etsityn henkilön. Jatko-osaan valittu uusi tarinankerrontatapa antaa Biowaren muovailla tilanteita, joissa pelaaja ei voi olla täysin varma, tapahtuivatko pelitilanteet juuri niin kuin ne esitetään. Osapuolien välinen kädenvääntö tapahtumien kulusta on lisäksi viihdyttävää seurattavaa.

Tarinankerrontatavan mahdollisuudet tulevat hyvin esiin jo tarinan alussa, kun Hawke selättää lauman Hurlockeja sekä örkin epätavallisen helposti - lopputulos, joka kelle tahansa Dragon Age -veteraanille olisi epätodennäköinen. Kohtaus osoittautuukin hieman sepitetyksi versioksi siitä, mitä todella tapahtui. Se käy selväksi viimeistään sitten, kun sama örkki on kukistettava myöhemmin hieman vähemmän mahtavin voimin. Bioware selittää poikkeusta perinteisempään Dragon Age -kaavaan sillä, että useat pelaajat jättivät Dragon Age: Originsin kesken vain lyhyen peliajan jälkeen. Alun uusi rakenne toimii ikään kuin porkkanana pelaajille, sanoen "ei ihan vielä, mutta odotapa vaan!"

Hawke toimii hyvin päähenkilönä. Toisin kuin Originsin hiljaiset tuppisuut, jatko-osan sankari puhuu ääneen ja dialogivaihtoehtoja voi valita uudesta keskustelupyörästä, joka on Mass Effectin pelaajille välittömästi tuttu. Hawkella voi pelata sekä esiasetetun mies- että naishahmon tai itse muokatun ihmisen näköisenä. Visiitin aikana en ollut täysin tyytyväinen mies-Hawken oletusarvoiseen ulkonäköön, mutta mukana on Originsin kattava hahmoeditori, jolla hahmoaan voi muovailla ja hioa vaikka maailman tappiin asti.

Tarina kattaa yli vuosikymmenen Hawken elämästä. Kuinka suuri osa näistä vuosista on lopulta pelattavissa, on vielä arvoitus, mutta pelaamieni viiden tunnin aikana muutama vuosi kului yksittäisessä tapahtumaympäristön vaihdoksessa. Kerronnassa keskitytäänkin kiinnostavimpiin ajanjaksoihin, mutta toivoisin ettei tarina harppoisi liian hanakasti vuodesta toiseen.

Viitisen tuntia ei tietysti ole Dragon Age II:n kokoisessa pelissä vielä juuri mitään, mutta se mitä pelistä ehdittiin nähdä, oli erittäin vakuuttavaa. Esimerkiksi uuden Kirkwallin rannikkokaupungin rikkain alue on jyrkkine muureineen ja koristeellisine patsaineen - sekä vaikuttavan korkeutensa osalta - täysin eri sarjassa kaupungin köyhimmän alueen Darktownin rinnalla. Darktownia merkitään kartalla rotan kuvalla, mikä sanookin siitä kaiken tarvittavan.

Arkkitehtuuri ja pelialueet eivät ole kuitenkaan ainoa asia, joka on kokenut muutoksia sitten Originsin. Eri rodut ovat saaneet osakseen hienosäätöä ja erottuvat nyt selvemmin toisistaan. Ilmeisin ero näkyi qunari-kansassa. Pääsuunnittelija Mike Laidlaw sanoi, että Originsissa qunarien soturi ja edelläkävijä Sten oli vain "hieman pitempi tyyppi". Näin ei ole Dragon Age II:ssa. Sten on edelleen tavallista pitempi, mutta hän on saanut myös sarvet ja kasvot, joita vain äiti voisi rakastaa. Parannus on selvä. Sten oli yksi tylsimmistä hahmoista Originsissa, ja mikäli ei tiennyt mitään qunareista, saattoi helposti kuvitella hänen olevan vain pitkä heppu, jolla on jokseenkin hulluja ideoita. Lisäksi qunarien yleisilmeessä on yhtenäisyyttä, joka taiteellisen johtajan Matt Goldmanin mielestä puuttui ensimmäisestä osasta. Qunarit näyttävät nyt surkeilta sieluilta, jotka Blight voi muuttaa peikoiksi.

Myös haltijoiden kasvoja on ehostettu, jotta ne eivät enää näyttäisi ihmisiltä, joilla on muovikorvat. Pitkät, hoikat vartalot ja suuret korvat antavat rodulle omaleimaisuutta. Kuvittele ripaus vaikutteita Avatar-elokuvan Na'vi-kansasta Originsin haltijoihin - ilman sinistä ihoa, tietysti - ja jo liippaa läheltä.

Kääpiöt eivät ole kokeneet yhtä radikaalia muutosta kuin jotkut muut rodut, enkä tavannut niitä kovinkaan montaa ennakkotestin aikana. Tapasin kuitenkin hurmaavan kaverin Varricin, jolla on ensiluokkaista dialogia ja joka onneksi liittyy pelaajan matkaan ensimmäiseksi ryhmänjäseneksi. Bodahn ja Sandal palavat myös Kirkwalliin, joskin heidän seikkailunmakunsa on omiaan vetämään heidät muihin paikkoihin maailmassa.

Dragon Age II:ssa on kiinnitetty huomiota ryhmänjäsenten ulkonäköön. Pelaaja ei voi enää heittää sattumanvaraista haarniskaa kaatuneilta vastustajilta seuraajansa niskaan, sillä heidän persoonallisuutensa ja ulkonäkönsä kulkevat käsi kädessä. Lämminverinen Isabella näyttäisi yksinkertaisesti typerältä peitettynä raskaaseen haarniskaan päästä varpaisiin. Se ei silti tarkoita, että seurueen ulkonäkö olisi täysin staattinen. Tietyt vaiheet tarinassa muuttavat tiettyjä hahmoja, ja pelaaja voi ostaa tovereidensa varusteisiin päivityksiä, jotka säilyttävät hahmojen oman tyylin.

Taisteluiden osalta peli toimii pohjimmiltaan totutulla tavalla. Kuvioissa ovat edelleen eri arkkityypit kuten maagit, soturit ja vorot. Tapa, jolla uudet kyvyt avautuvat, on hieman muuttunut, enkä epäröi sanoa muutosten menneen oikeaan suuntaan sitten Originsin. Siinä missä edellinen peli pakotti pelaajan hivuttautumaan vasemmalta oikealle, Dragon Age II antaa pelaajan aidosti räätälöidä hahmonsa, sillä pelaaja voi päivittää tiettyjä kykyjä ja ohittaa toiset kokonaan matkallaan makeimpiin taitoihin.

Toiminta myös tuntuu käytännössä hieman jouhevammalta ja vimmaisemmalta. Pelaaja saa olla varuillaan tulipallojen viskelyn kanssa vain vaikeimmalla tasolla, mikä miellyttänee liipaisinherkkiä maageja. Lisäksi mukana on suurempia taisteluita, mutta heikompien vihollisten muodossa, jolloin viholliset uhkaavat vain määrällisen ylivoimansa ansiosta. Ei silti syytä huoleen: Dragon Age II:ta ei ole helpotettu suuremman yleisön toivossa. Vaikka pelaamassani versiossa tasapainotus toimi pelaajan eduksi, onnistuivat viholliset päihittämään minut useaan otteeseen.

Fanien toiveissa on tietysti ollut Originsia parempi grafiikka, ja mikäli siihen ei kyetä, tulee Biowarelle tulta ja tappuraa joka puolelta maailmaa. En kuitenkaan usko, että Biowarella on syytä huoleen. Peli nimittäin näyttää hyvältä. Konsolit eivät tälläkään kertaa pääse PC-version tasoiseen grafiikkaan, mutta ero ei ole järin merkityksellinen, sillä kaikki versiot kykenevät imaisemaan pelaajan rikkaaseen maailmaansa. Kehittäjien tuskin tarvitsee pelätä, että pelaajien innostus katkeaisi suttuiseen tekstuuriin.

Käytin lukemattomia tunteja Dragon Age: Originsin parissa ja käytän todennäköisesti vielä lisää, kun kalenteri hiljalleen kääntyy kohti jatko-osan julkaisua. Olen jo nyt varma, että vedän verhot kiinni, laitan kännykän pois päältä ja eristäydyn täydellisesti Dragon Age II:n maailmaan, kun peli ilmestyy maaliskuussa. Luvassa on parannuksia miltei kaikilla osa-alueilla ja entistä tarinapitoisempi, rikkaampi fantasiamaailma. Hawkea ei voi hätistää kodistaan liian aikaisin, sillä sormet syyhyävät jo uuteen suureen seikkailuun.