Test Drive Unlimited 2

Test Drive Unlimited 2 on outolintu ajopelejä harrastavalle. Vaikka peli tarjoaa tuhansia kilometrejä avointa baanaa ja joitain maailman päheimpiä autoja, varsinainen kilpa-ajo ei ole pelin kantava ominaisuus. Pelissä ei ole erillistä yksinpeliä ja moninpeliä, vaan kaikki tapahtuu yhdessä suuressa virtuaalimaailmassa ja muihin pelaajiin törmää yksinkertaisesti ympäriinsä kruisailemalla. Toki peliä voi pelata puhtaasti yksinkin ansaitsemalla lisenssejä, kiertämällä kilpailuja ja keräämällä maallista mammonaa, mutta juuri saumaton nettipeli on kokonaisuuden ylivoimaisesti kiinnostavin ominaisuus.

Idea massiivimoninpelin kaltaisesta lifestyle-ajoelämyksestä on tuttu jo alkuperäisestä Test Drive Unlimitedistä, mutta Eden Games on huomattavasti laajentanut pelin ominaisuuksia. Esimerkiksi auton ulkopuolella pääsee nyt liikkumaan, mitä hyödynnetään autokaupoissa, vaateliikkeissä ja myös nettipeliä edeltävässä "aulassa". Perinteistä aulaa pelissä ei ole ollenkaan, mutta ennen kisaan lähtöä pelaajat kokoontuvat viivalle keskustelemaan ja potkimaan renkaita. Hahmon silmistä kuvatussa tilassa on mahdollista kävellä ympäriinsä, kumartua syynäämään pienempiä yksityiskohtia tai vaikka avata auton ovi ja istuutua sisälle - kaikista noin 90 autosta on sisätila mallinnettu. Kävellessä on mahdollista myös vilkutella ja pullistella muille pelaajille suoraan nettiroolipeleistä lainatulla elekielellä.

Jotain pelin omalaatuisesta luonteesta kertoo jo se, miten Atari kutsui Gamereactorin kokeilemaan nettipeliä: "tavataan C-4-ajokoululla kello 19." Koska pelimaailma on täysin yhtenäinen, pelaajien ei tarvitse kiertää tekstimuotoisia valikoita, vaan kavereille voi antaa jonkin tietyn kohtauspisteen ja jokainen ajaa paikalle. Pelipalvelimilla pyörii samanaikaisesti tuhansia pelaajia, mutta kerrallaan muita pelaajia näkee kruisailemassa kahdeksan. Peli priorisoi maailmassa kulloinkin näkyvät pelaajan kaveruussuhteiden perusteella. Näin ollen jos kaveri on linjoilla, kohtaaminen virtuaalimaailmassa on helppoa.

Tavattuamme autokoululla muutamien muiden journalistien ja Atarin edustajien kanssa pelintekijät käynnistivät ensimmäisen kilpailun. Uusina pelaajina useimmat meistä olivat valinneet ensimmäiseksi autokseen edullisen ja laatikkomaisen Lancia Deltan, joten pelintekijöiden klassikko-Ferrari pistää heti silmään. Omaa pirssiään voi tuoda esiin myös erilaisin tuunauksin ja maalauksin. Jos kärryynsä liimaa häkellyttävät ralliraidat, keräävät ne varmasti huomiota virtuaaliaulassa.

Test Drive Unlimited 2 ei jää nettipelissä pelkästään kilpailullisen moninpelin varaan, mutta ensimmäinen kilpailu esitteli sen kaikkein perinteisimmän moninpelimuodon: kuka kahdeksasta osanottajasta on ensimmäisenä maalissa. Silti tavallinen kilpailukin voi olla yllätyksellistä, sillä kilpailut käydään avoimessa maailmassa, joka tarjoaa ovelalle pelaajalle oikaisumahdollisuuksia. Kaduilta voi vapaasti poiketa puskareitille, mutta liian rajulla oikomisella riskeeraa oleellisten väliaikapisteiden ohittamisen. Näin estetään se, etteivät pelaajat voi suoraan ajaa ruutulipulle.

Puristin Lancialla uskollisesti navigaattorin osoittamaa katuverkostoa pitkin. Auto käyttäytyy verrattain ketterästi ja vakaasti. Käsijarrun avulla suorakulmaiset kadunkulmat on helppo taittaa hallitussa sivuluisussa, ja hyvä kiihtyvyys jätti mutka mutkalta muutamat raskaammat autot nielemään pakokaasua. Pariin aiempaan ennakkoversioon verrattuna ajomalli tuntuu nyt jämäkämmältä, joskaan ei edelleenkään aivan niin dynaamiselta kuin toivoisin. Onkin selvää, että ajaminen on kolmesta eri ajomallivaihtoehdosta (avusteinen, sportti, hardcore) huolimatta pyritty pitämään helposti lähestyttävänä ja yksinkertaisena.

Ennen nettipeliä kävin koeajamassa muun muassa tehokasta Ferraria, Volkswagenin citymaasturia ja muskeliautoa. Kaikilla autoilla on selvästi erilaiset ajo-ominaisuudet. Siinä missä Lancialla tai maasturilla voisi kuvitella ajavansa maastossa, ei samaa voi sanoa jatkuvasti kahvaa eteen työntävästä Mustangista. Sopivan auton valinta kuhunkin kilpailuun on siinä mielessä tärkeää, että Test Drive Unlimited 2:een on lisätty satoja kilometrejä luontoa halkovia sorateitä, ja joissain kilpailuissa reitti voi kulkea sekä kaupungin että maaston kautta.

Ruutulipun heilahtaessa siirryttiin seuraavaan pelimuotoon, joka on nimeltään Faster Than A Speeding Ticket. Suoraviivaisen kilvanajon sijaan ideana on ajaa viiteen tutkapisteeseen niin kovaa kuin mahdollista. Pisteet on ripoteltu ympäriinsä kaupungin katuverkostoa ja niihin voi ajaa missä järjestyksessä tahansa. Mahdollisimman pitkän vauhdin saaminen kuhunkin kameraan aikarajan puitteissa vaatii pelisilmää. Kilpailun lopputulos määräytyy nopeusmittausten keskiarvon perusteella. Missasin kokonaan yhden pisteen, eikä tulos jäänyt hääppöiseksi.

Kilpailuja voi käydä myös kahdenvälisinä haasteina siitä, kumpi ajaa nopeammin tiettyyn paikkaan. Haastaminen onnistuu yksinkertaisesti vain vinkkaamalla valoja vastaantulijalle. Uusia tieosuuksia kartoittaessa onkin helppo törmätä haasteisiin, jotka voi joko hyväksyä tai jättää hyväksymättä. Kaksintaisteluissa pelaajat voivat lyödä vetoa pelin sisäisestä valuutasta. Oletuspanos on 1000 dollaria, joka verotetaan häviäjän tililtä voittajan pussiin. Mikäli häviäminen jää kalvamaan mieltä, kilpakumppaniaan voi pyytää myös revanssiin. Näin kilpailua voi jatkaa aina kohti uutta päätepistettä niin kauan, kuin kumpikin osapuoli on haasteeseen myöntyväinen.

Jos suora kilpailu ei ole omaan makuun, antaa peli pelata myös yhteistyötä vaativia pelimuotoja. Ennakkotestin aikana Atari esitteli näistä kahta. Ensimmäisenä kokeilimme Follow the Leaderiä, jossa yksi pelaaja valitaan sattumanvaraisesti johtajaksi ja muut seuraavat tätä. Jekku on siinä, etteivät muut näe rataa navigaattorissaan ja voivat ohittaa väliaikapisteen vasta sitten, kun johtaja on sen ohittanut. Tarkoituksena onkin opastaa koko porukka mahdollisimman siististi mutta nopeasti radan päätepisteeseen. Tällöin peli arpoo uuden johtajan, joka on vastuussa seuraavalla rataosuudella. Sama jatkuu niin kauan, kunnes kaikki eivät enää pääse maaliin aikarajan puitteissa.

Kilpailullisemman pelaamisen jälkeen hyppy yhteistyöpelimuotoon tuntui hämmentävältä - varsinkin kun arpa osui ensimmäiseksi minuun - ja yritin aluksi vaistomaisesti karistaa muita kannoiltani. Pelimuoto tuntui siinä hetkessä päämäärättömältä, mutta sen todellinen tarkoitus on kilpailla muiden vastaavien ryhmien kanssa pelin tuloslistoilla nopeimmista ajoista. Optimaalinen suoritus edellyttää kaikilta tarkkaa ajoa ja reilusti kommunikaatiota.

Vielä tiiviimmälle yhteishengelle oli käyttöä, kun seuraavassa pelityypissä tarkoituksena oli pitää tietty etäisyys edellä ajavaan. Etäisyys ei saa olla liian lyhyt eikä pitkä. Edellä ajavan ikoni muuttaa väriä sen mukaan, onko etäisyys sopiva. Oikealla etäisyydellä ajaminen kartuttaa ryhmän pistesaldoa metri metriltä, kun taas muodostelmasta poiketessa pisteitä ei kerry ja ajo voi keskeytyä. Tarkoituksena on tietysti kartuttaa niin paljon pisteitä kuin mahdollista pitämällä muodostelma koossa nopeiden reaktioiden, järkevien reittivalintojen ja tiiviin kommunikaation avulla.

Yhteistyöpelimuodot korostuvat uudistuneessa klubijärjestelmässä. Halukkaat voivat perustaa oman autoklubin, johon mahtuu 32 jäsentä. Sen ohella, että klubi toimii sosiaalisena kokoontumispaikkana kavereille, se myös mahdollistaa kilpailun muiden klubien kanssa. Kun Gamereactor tapasi tuottaja Nour Pollonin viime vuonna, hän ei piilotellut klubijärjestelmän nettiroolipeleistä saamia vaikutteita. Polloni kuvaili klubeja klaanien ja kiltojen kaltaiseksi järjestelmäksi, jossa yhdessä tekemisellä ja yhteisen päämäärän tavoittelulla on keskeinen rooli. Peli palkitseekin, paitsi kilpa-ajosta ja uusien kohteiden etsimisestä, myös sosiaalisesta toiminnasta kokemuspistein.

Monille ehkä kiinnostavin pelimuoto näin Need for Speed: Hot Pursuitin vanavedessä on Chase, joka on käytännössä yhden pelaajan törttöilystä seuraava ajojahti. Ikävä kyllä poliisia ja rosvoa emme enää päässeet leikkimään netissä, mutta ilmeisesti peli antaa lähistöllä kruisaileville mahdollisuuden ottaa poliisin rooli ja jahdata jatkuvia liikennerikkomuksia tehnyttä pelaajaa. Sama toimii myös tekoälyä vastaan, jolloin pelaaja joutuu väistelemään esimerkiksi tiesulkuja, kun taas maastoon piiloutuminen nostattaa taivaalle helikopterin, joka uhkaa liian hitaasti ajavaa EMP-iskulla.

Esittely päättyi muutamien lisäominaisuuksien raottamiseen. Aloittaessaan pelaaja saa kodikseen vain yksinkertaisen asuntovaunun ja autotallin, mikä on jokseenkin kurja paikka elää, kun lähistöllä loistotalot paistattelevat ranta-auringossa. Atarin edustajat valottivat kuitenkin hieman sitä, mitä tulevaisuus pelin parissa voi tuoda mukanaan. Riittävän äveriääksi elämällä pelaaja voi ostaa isompia glamour-huoneistoja (jotka ovat myös sisustettavissa) ja lopulta miljoonia dollareita polttaneena oman luksusjahdin. Sellaisen omistaminen vain omistamisen tähden ei välttämättä olisi järin hauskaa, mutta se toimii yhdessä autojen kanssa todellisena statussymbolina pelimaailmassa, koska omaan kotiinsa voi kutsua kavereita kylään.

Vaikka meillä ei ollut ylimääräistä rahaa käytettävissämme, pääsimme Atarin edustajien vieraina ihailemaan sekä jahdin pohjaikkunan kaloja että autotallin sisältöä. Bugatti Veyronin, Enzo Ferrarin, Aston Martin One-77:n ja DBS:n kaltaisten superautojen näkeminen aina nahkaverhoilua ja tehoarvoja myöten toimii jo itsessään kohtuullisena kannustimena jatkaa pelaamista ja rikastua.

Suurista mittasuhteista huolimatta perustason ajomekaniikka jäi vielä hieman kyseenalaiseksi, vaikka Eden Games sanoo uusineensa ajofysiikat toiseen osaan. Ajaminen kyllä toimii, mutta ratin pyörittäminen ei ole toistaiseksi tuntunut niin riemastuttavalta, että pelille uskaltaisi ennakoida kiistatonta suosiota juuri ydinkohderyhmältään: autopelien suurkuluttajilta. Monet perinteisemmät ajopelit hoitavat kurvailun tyylikkäämmin ja nautittavammin. Ennakkoversion ajokokemus jätti aavistuksen väljähtyneen vaikutelman hippusen karkeine fysiikoineen ja kömpelöine kolareineen.

Sosiaalinen aspekti tuo eittämättä merkittävän lisän kokonaisuuteen, mutta lopulta kaikki rakentuu ajamisen ympärille ja ajokokemus jättää leimansa muihin ominaisuuksiin. Toivottavasti Atarilla ja Eden Gamesillä riittää vielä ruutia hioa peli huippuunsa, sillä olisi sääli, jos näin lupaava autoparatiisi ei materialisoituisi myös pelaajien paratiisiksi.