Dungeon Siege III

Belgialainen toimittaja kertoo minulle kuinka tyytyväinen hän on päästessään tapaamaan ja kättelemään Obsidian Entertainmentin johtajaa Feargusia saapuessani yhtiön konttorille aurinkoisessa Kaliforniassa. Feargus oli avainroolissa kahden ensimmäisen Fallout-pelin sekä Baldur's Gate -sarjan kehittelyssä. "Hän on mielestäni todellinen peliguru," lisää australialainen journalisti hissimatkan aikana.

Olin liian nuori nauttimaan mainituista peleistä kun ne julkaistiin, joten en pysty liittymään tähän lähes uskonnolliseen intoon ennen tapaamista. Hetki vie minut silti mukanaan kun Feargus astuu pääovista, ja jännitys huoneessa nousee kattoon. En malta päästä käsiksi Dungeon Siege III:een.

Ensimmäisen Dungeon Siegen kehitteli Gas Powered Games vuonna 2002. Se oli tyypillinen länsimainen roolipeli täynnä lohikäärmeitä, prinsessoita sekä taikuutta. Sen vahva painotus toimintaan toi sille kohtalaisesti menestystä, ja jatko-osa julkaistiin kolme vuotta myöhemmin. Se ei vastannut odotuksia. Nyt Square Enix on hankkinut sarjan oikeudet, ja käskyttänyt Obsidian Entertainmentin - joka tunnetaan peleistä kuten Star Wars: Knights of the Old Republic II, Neverwinter Nights 2, Alpha Protocol ja Fallout: New Vegas - työstämään sarjaan uuden pelin.

Ehbin fantasiakuningaskunta on raunioina Kymmenennen legioonan ja voimakkaan noidan välisen sodan jäljiltä. Lukas, legioonan jälkeläinen, hallitsee maata ja pyrkii kasaamaan joukkoja rauhan tuomiseksi Ehbiin. Paljoa muuta tarinasta ei paljasteta, mutta sen kerrotaan olevan tärkeä osa kokemusta.

Menneisyydelleen uskollisena Dungeon Siege III painottaa toimintaa, unohtamatta perinteistä roolipelien viitekehystä kokemuspisteineen, varustepinoineen ja pitkine keskusteluineen. Yksi tuoreemmista tempuista on mahdollisuus vaihdella kahden kameranäkymän välillä.

Sen sijaan että taistelut ratkaistaisiin hiiren näpäytyksellä, Dungeon Siege III:n ytimessä on yksinkertainen kombojärjestelmä. Pelaaja voi valita useista eri asennoista, jotka hyödyntävät erilaisia asetyyppejä. Jokaisessa asennossa on kaksi komboa sekä erityisominaisuus, ja näitä kaikkia voi yhdistellä. Asentoa vaihdetaan sitten tosiajassa nappia painamalla. Lisänä tähän on väistönappia projektiilien välttelyyn.

Toinen alue jossa tämä eroaa tyypillisestä toimintaroolipelistä on terveyden täydentäminen. Taikajuomien sijaan kaatuneet viholliset jättävät jälkeensä vihreitä palloa jotka parantavat hahmoa. Pelin ytimessä oleva roolipelin huomaa vasta kun pääset nostamaan hahmolle tasoja. Kun on kerännyt tarpeeksi kokemusta, ilmaantuu valikko joka opastaa parannusten lävitse. Pelaaja saa automaattisesti uusia erikoishyökkäyksiä, jonka jälkeen hän pääsee itse säätämään hahmoaan haluamakseen. Lopuksi voi valita passiivisen kyvyn, kuten regeneraation, tai suuremman kriittisten mahdollisuuden. Peli on täynnä perinteisia roolipelielementtejä, jotka ovat virtaviivaistettu antamaan tilaa toiminnalle.

Kameranäkyminä ovat perinteinen ylhäältä-alas, sekä kolmannen persoonan perspektiivi, ja niillä on suuri vaikutus pelikokemukseen. Voit vaihdella saumattomasti niiden välillä, ja ne lisäävät uuden tason pelaamiseen. Demon lopussa olin kasvokkain minua ammuskelevan pomon kanssa, ja ensimmäinen kameranäkymä oli todella hyödyllinen väistelyyn, kun taas toinen auttoi minut löytämään piilotetun arkun aiemmin pelissä.

Tämä ei olisi Obsidian-projekti ilman sitä työtä ja huolta mitä dialogi on taas saanut osakseen. Kuten aiemmissakin Obsidian-peleissä, pelaaja pääsee valitsemaan vastauksensa ja kommenttinsa. Kun pelasin demoa toiseen kertaan, koitin vastailla eri tavoin, mutta ikävä kyllä lopputulokset olivat aika lailla samat. Kehittelijät vahvistivat huomioni, ja totesivat etteivät sanojen vaikutukset ole massiivisia, muutamaa tärkeää poikkeusta lukuun ottamatta. Tämä jätti minulle tunteen siitä, että Obsidian on ampunut peliä jalkaan antamalla sille monimutkaisen dialogijärjestelmän ilman varsinaista pointtia sen tutkimiselle.

Kehittelijät kertoivat minulle demoa pelatessani, että täydessä versiossa tulee olemaan useita pelattavia hahmoja. Lukas on vain yksi vielä pimentoon jäävästä joukosta sankareita, joista pelaaja voi valita. Tarina kuulemma vaihtuu hyvin vähän hahmosta riippuen, joka saa minut uskomaan, että ne lähinnä edustavat eri hahmoluokkia.

Kuten useimmat genren fanit tietävät, nämä pelit saavuttavat potentiaalinsa todella vasta kun toinen pelaaja heitetään mukaan yhtälöön. Dungeon Siege III salliikin sinun pelata ystäväsi kanssa. Kehittelijät myönsivät vapaasti, että vanha Super Nintendo -peli Secret of Mana on inspiroinut heitä lisäämään mahdollisuuden toiselle pelaajalle liittyä toimintaan milloin vaan.

Jos Dungeon Siege III pitäisi sovittaa johonkin genreen, se sopisi parhaiten toimintaroolipelin laatikkoon. Taistelu on selvästi mäiskinnästä inspiroitunutta komboineen ja väistöineen, mutta keskustelut, tasojärjestelmä ja aarteet ovat selvää roolipeliä. Tässä vaiheessa roolipelielementtejä vaivasi syvyyden puute, eikä taistelu ehkä ollut ihan loppuunsa kehittynyttä, mutta vain tulevaisuus tietää onko tämä sekoitus menestys. Selvittyään "Feargus-kuumeestaan" belgialainen kollegani totesi: "Tämä peli joko vetoaa kaikkiin, tai ei keneenkään." Uskonpa että hän on oikeassa.

Toivotaan kuitenkin ensimmäisen vaihtoehdon olevan oikea, koska odotamme innolla seuraavaa seikkailua Obsidian Entertainmentilta.