Dead Island
Kaikki ovat varmaankin jo nähneet Dead Islandin trailerin ja miettivät, millainen peli tulee olemaan. Onko se taaksepäin kelauksella toteutettua zombien lahtausta? Ei aivan. Me nimittäin saimme oikean kosketuksen Dead Islandiin.
Zombit ovat vähän kuin jäätelöä. Vaikka sitä söisi kuinka paljon, mahaan mahtuu aina lisää. Ja Techland saa kiittää onneaan siitä, että näin on; zombiauto on viimeaikoina toimittanut meille videopeliherkkuja hämmästyttävällä vauhdilla.
Techland tunnetaan parhaiten viime vuosien Call of Juarez -lännenpelisarjastaan. Dead Island -projekti on kuitenkin hautunut yhtiöllä jo jonkin aikaa. Itse asiassa näin sen ensimmäisen kerran jo elokuussa 2007 osallistuessani Games Conventioniin Leipzigissä. Neljä vuotta myöhemmin paljon on muuttunut. Peli ei ole enää pelkkä prototyyppi, vaan Techlandin esittely pelin tyylistä tuo mieleen Left 4 Deadin ja Dead Risingin yhdistelmän, joka sijoittuu trooppiselle saarelle.
Pelin uudelleenjulkistamiseen käytetty PR-työ ansaitsee kunniamaininnan. Alun perin IGN-sivustolla julkaistua traileria on Youtubessa katsottu jo lähes neljä miljoonaa kertaa ja se sai runsaasti huomiota osakseen myös Twitterissä. Pelin puolalaiset kehittäjät eivät ole koskaan aikaisemmin saaneet osakseen näin paljon huomiota. Mutta traileri toi mukanaan myös kysymyksiä. Mitä tällä oikein on tekemistä itse pelin kanssa?
No, onhan trailerilla jotain tekemistä pelin kanssa. Se on eräänlainen ennakkonäytös, joka näyttää mitä eräälle perheelle tapahtuu Banoin saarella sijaitsevassa hotellissa. Pelaaja aloittaa pelin heräämällä saman hotellin ulkopuolelta. Traileri paljastaa myös Dead Islandin lähitaistelujen toiminnan luonteen. Zombeja ei voi napsia yksitellen turvallisen välimatkan päästä, vaan ne käyvät koko ajan iholle ja pelaajan täytyy yrittää karkottaa ne millä tahansa kättä pidemmällä. Sinänsä peliä voisi ehkä kuvailla hahmon silmistä kuvatuksi Dead Rising -johdokseksi, mutta kamerakulman vaihdoksella on todella suuri vaikutus pelaamiseen. Pelissä on myös muita asioita, jotka erottavat sen Dead Risingista.
- SIVULLE:
- 1
- 2
- Alusta:PC, PS3, Xbox 360
- Pelityyppi:Toiminta, Kauhu
- Kehittäjä:Techland
- Julkaisija:Deep Silver
- Pelaajia:1
- Pelaajia verkossa:1-4
- Ikäraja:18 alkaen
- Julkaisupäivä:09 syyskuu 2011
- Mortal Kombat: Shaolin Monks PS2/Xbox
- Spikeout: Battle Street Xbox
- Onechanbara: Bikini Samurai Squad Xbox 360
- The Elder Scrolls IV: Oblivion Multi
- Left 4 Dead 2 Multi
- Red Dead Redemption PS3/Xbox 360

























































Gamereactor since 1998 - Published by Gamez Publishing A/S Toftebæksvej 6, 2800 Kongens Lyngby, Denmark +4545887600









