Rochard
Helsinkiläinen Recoil Games tähtää tänä keväänä kivenkovaan debyyttijulkaisuun kasvavilla ladattavien pelien markkinoilla. Matti piipahti studiolla testaamassa tulevaa Rochardia.
Rochardin lähdökohdat ovat mielenkiintoiset. Se on uuden suomalaisen pelistudion kehittämä tasoloikkaa, fysiikkapohjaista ongelmanratkontaa ja toimintaa yhdistelevät esikoispeli. Vaikutteita voi löytää niin Half-Life -sarjan painovoimapyssystä kuin Trine-fantasiatoimintapelin ongelmanratkonnastakin. Tunnin pelisessiossa kävi kuitenkin ilmi, että ennakko-odotukset eivät pidä aina paikkaansa. Samalla tuli havaittua, että epäonninen ongelmanratkonta kahden pelintekijän seuratessa vieressä aiheuttaa akuuttia nolouden tunnetta.
Tapahtumat pyörähtävät liikkeelle avaruuskaivostoiminnasta elantonsa ansaitsevan John Rochardin ja tämän tiimin rutiininomaisesta päivästä kaivoksessa. Kahvinkeiton ja kiroilun keskeyttää avaruusrosvojen hyökkäys. Toiminnan edetessä tarina etenee odottamattomaan suuntaan, joista ei tässä vaiheessa kerrota sen enempää. Hyvien ääninäyttelijöiden ja kirjoittajien siivittämä humoristinen sanailu Rochardin ja muiden välillä toimii. Äijämäinen ja lievästi ylipainoinen viiksivallu on muutenkin piristävä poikkeus siilitukkaisten murjottajien sankarimassassa.
Toimintaa kuvataan nykytrendikkäästi 2.5D:nä, eli liikkuminen tapahtuu sivuttaissuunnassa muuten kolmiulotteisesta toteutuksesta huolimatta. Siistin ulkoasun lisäksi kasarivaikutteiset musiikit antavat pelille omaleimaisen ilmeensä. Jatkuvasti altavastaajana oleva John joutuu käyttämään päätään ja paikallistuntemustaan rosvojen päihittämisessä. Raskaiden tavaroiden siirtelyyn käytettävä tarttumasäde toimii myös sodankäynnissä, kunhan ympäristöstä löytyy laatikkoa tai muuta paiskottavaa. Odottamattoman lisämausteen soppaan tuo mahdollisuus heikentää painovoimaa napin painalluksella. Näin laatikot lentävät pidemmälle, asiat tippuvat alas hitaammin ja niin edelleen.
- SIVULLE:
- 1
- 2
- Alusta:PS3, PSN
- Pelityyppi:Tasohyppely
- Kehittäjä:Recoil Games
- Julkaisija:Sony Online Entertainment
- Julkaisupäivä:27 syyskuu 2011
- Bionic Commando: Rearmed Multi
- Pid Multi
- Trine 2 Multi
- Bionic Commando: Rearmed 2 Multi
- Trine Multi
- Little Big Planet PS3

























































Gamereactor since 1998 - Published by Gamez Publishing A/S Toftebæksvej 6, 2800 Kongens Lyngby, Denmark +4545887600









