The Elder Scrolls V: Skyrim

The Elder Scrolls V: Skyrim ei voisi paljon kuumempi olla. Bethesdan tuleva roolipelieepos on saanut kirkuvan vastaanoton ympäri maailman, mikä ei tietenkään ole täysin yllättävää, olihan jo edeltäjä The Elder Scrolls IV: Oblivion mestariteos. Bethesda tarjosi vuonna 2006 eeppisen ja rikkaan roolipelielämyksen, joka oli myös yksi ensimmäisistä Xbox 360:n tehoja revitelleistä peleistä.

Vielä nykyäänkin on hienoa laskeutua hevosella kohti Imperial Cityä ja katsoa, kuinka kaupunki paistattelee lämpimässä auringonlaskussa. Erityisen vetoavaa pelissä on vapaus luoda omat seikkailut, omalla sankarilla, aivan kuin oikeasti avoimessa maailmassa.

Kaikkea tätä - ja vähän enemmänkin - odotetaan myös Skyrimiltä. Viisi vuotta on kulunut Oblivionin julkaisusta, ja Skyrim on ollut kehityksessä pitempään kuin edeltäjänsä. Bethesdalla ei ole myöskään uutta konsolia opeteltavanaan, joten visuaalisuuden odotetaan nousevan uudelle tasolle.

Bethesda esitteli Skyrimiä omassa BFG-tapahtumassaan suunnittelija Todd Howardin johdolla. Peliohjainta ei vielä annettu toimittajien käsiin, mutta tunnin mittaisen ennakkonäytöksen jälkeen uskallan sanoa, että kaikki odotukseni ovat täyttymässä.

Pelin premissi lienee monille jo tuttu, mutta kertauksena tiivistettäköön se näin: Pelaaja ottaa tarunhohtoisen Dovahkiinin roolin ja käy seikkailuun aiempaa selvästi pohjoisemmassa kolkassa, viikinkihenkisessä Skyrimissä. Maan piinana ovat sekä sisällissota että lohikäärmeet.

Jo ennakkoversion alussa kävi varsin selväksi, että Skyrim on näyttävä peli. Oblivionista on otettu valtava harppaus niin animaatioiden kuin yksityiskohtienkin osalta. Kasvusto kestää tutkailua lähietäisyydeltä, kun taas horisontissa nousevat valtavat vuoret. Eeppiset taustat eivät ehkä sinänsä ole poikkeuksellisia, mutta koska kyseessä on Elder Scrolls, taustat eivät ole vain kulisseja, vaan paikkoja mihin mennä.

Pelaaja voi kiivetä kukkuloiden laelle, ja viimeistään tuolloin ymmärtää, miten paljon vaivaa Bethesda on nähnyt pelimaailman luomiseen. Maailma on suunnattoman kokoinen ja täynnä tekemistä. Joka ikiseen taloon voi todella mennä sisään, jokainen luola on tutkittavissa ja uudet salaisuudet odottavat joka notkelman takana.

Elder Scrolls -sarja on lähtöisin PC:ltä, mikä on selkeimmin havaittavissa varhaisempien osien monimutkaisista valikoista, mutta myös peliohjaimelle sopimattomasta pelimekaniikasta. Jo The Elder Scrolls III: Morrowindissä sarja kuitenkin alkoi kallistua myös konsoleiden suuntaan, ja Oblivionin kohdalla Bethesda pyrki sovittamaan pelin entistä paremmin konsoliympäristöön.

Kehityssuunta jatkuu nyt myös Skyrimissä, joka vaikuttaakin sarjan helpoimmin lähestyttävältä osalta. Monet ovat rinnastaneet tämän kadotettuun syvyyteen, mutta se ei ole sama asia. Asioiden monimutkaistaminen ei lopulta tee pelistä parempaa, ja pelihahmon käsien kontrollointi vasemmalla ja oikealla liipaisimella on vain loogista.

Kyse on systeemin optimaalisesta hyödyntämisestä. Ehkä miekka ja kilpi sopivat omaan pelityyliin parhaiten. Kaksin käsin pidettävä nuija saattaa sopia toiselle, kun taas joku suosii jousipyssyä ja nuolia. Myös loitsuja voi asettaa erikseen kumpaankin käteen. Se mahdollistaa kahden toisiaan täydentävän loitsun samanaikaisen suorittamisen ja vihollisten räjäyttämisen atomeiksi.

Esittelyn aikana Bethesdan Todd Howard kertoi siitä, mitä studio haluaa saavuttaa Skyrimillä lohikäärmeiden palatessa 200 vuotta Oblivionin tapahtumien jälkeen. Tavoitteena on tuottaa sama tunne, jonka ihmiset kokivat ensimmäistä kertaa nähdessään Jurassic Parkin. Pähkinänkuoressa lohikäärmeiden julmuudesta ja voimasta pitäisi heijastua puoliksi kauhistuttava ja puoliksi kiehtova kokemus.
Dovahkiinin matka jatkui Skyrimin rehevämpiin maisemiin. On hienoa, että pelistä löytyy myös väriä, ja samaa mieltä tuntui olevan Howard itse. Pelisuunnittelijan mielestä paluu vihreämpään väripalettiin on miellyttävä Falloutin harmauden jälkeen.

Pian sankari sai vastaansa varkaan, mikä johti ärhäkkään miekkataisteluun. Taistelu vaikutti välittömästi sujuvammalta ja herkemmältä kuin Oblivionin verrattain kömpelöt kamppailut, ja ennen pitkää Dovahkiinin miekkaa koristivat punaiset tahrat voron lihaan painuneista iskuista. Samalla nähtiin ensimmäiset viitteet hahmonkehityksestä.

Pelkkiä kokemuspisteitä kiehtovampaa on uusi, Fallout 3:sta muistuttava perk-systeemi. Idea on varsin tervetullut, sillä se mahdollistaa hahmon muovailun entistä tarkemmin, juuri sellaiseksi kuin itse haluaa. Esimerkiksi yhdessä kädessä pidettävistä aseista nauttiva voi alkaa kehittää osaamistaan juuri kyseisessä kategoriassa lisäämällä sen kykypuuhun erilaisia perkejä miekoille, kirveille tai nuijille.

Lopulta ensimmäinen kylä ilmaantui näkyviin. Riverwood, vihjasi polun kyljessä kököttävä kyltti - charmikas viikinkikylä halkopinoineen, puuveistoksineen ja karkeine kivineen. Kylää leimaa myös suuri saha, ja Howardin mukaan pelimaailman ekonomia elää jatkuvasti taustalla, vaikka pelaaja ei olisikaan lähistöllä. Pelaaja voisi tuhota Riverwoodin talouden pelkästään tuhoamalla kyseisen sahan. Vastaava rooli on maatiloilla, kaivoksilla ynnä muilla muissa kylissä ja kaupungeissa.

Pelin ytimessä ei ole kuitenkaan ekonomia, vaan tehtävät. Ja kuin parhaaseen Elder Scrolls -tyyliin Dovahkiin ehti hädin tuskin astua kylään, kun jo pari tekoälyhahmoa kauhisteli yöllistä murtoa Lucanille. Nopeasti ruudulle pomppasi teksti, että kannattaisi varmaankin kysellä Lucanilta tapahtuneesta.

Tässä piileekin Elder Scrollsin taika: tehtäviä voi löytyä mistä vain ja melko luonnolliseen tapaan. Se on omiaan kannustamaan seikkailuun. Lucanin pikku kauppa osoittautuu kotoisaksi paikaksi, ja yksityiskohtien määrä on merkittävästi korkeammalla tasolla kuin Oblivionissa. Kaikki näyttää siltä kuin voisi kuvitella pienessä maalaiskaupassa näyttävän.

Toisin kuin Bethesdan aiemmissa peleissä dialogia ei käydä enää erillisessä, pelin pysäyttävässä keskustelumoodissa. Vaikka keskustelun aloittaisi jonkun kanssa, keskustelukumppanit voivat liikkua ja ympärilleen voi katsella edelleen normaalisti. Se tekee dialogista luonnollisempaa ja myötävaikuttaa myös sujuvampaan pelattavuuteen, mitä Bethesda selvästi tavoittelee. Jutustellessa kävi ilmi, että Lucan kaipailee Golden Claw -nimistä objektia, joten ei muuta kuin etsimään.

Skyrim poikkeaa monista muista roolipeleistä siinä, että kaikki vastaan tulevat mörrimöykyt eivät automaattisesti halua käydä kiinni. Tuntui jopa hieman oudolta kohdata monimetrinen jättiläinen, jonka valtava nuija lepäsi rauhallisesti tämän olkapäällä. Jättiläinen näytti kiinnittävän huomiota Dovahkiiniin, mutta ellei pelaaja osoita väkivallan merkkejä, ei jättiläinenkään näe syytä hyökätä. Sen sijaan se vain jatkoi vaikuttavaa vaellustaan, tuumaillen hiljaa elämän ihmeitä.

Golden Claw'n metsästys sai käänteen kinkkisempään, kun sijainniksi paljastui Throat of the World, korkein vuori Skyrimissä. Matkalla maailma muuttui kylmemmäksi ja lopulta alkoi pyryttää. Todd Howard kehaisi, ettei studio ole tehnyt valtavia määriä tekstuureja eri lumimäärille, vaan kehittänyt systeemin, joka mittaa satavan lumen määrää ja antaa sen pysyä maassa. Ja se myös näyttää uskottavalta.

Bleak Fallsissa eteen asteli viimein ensimmäinen lohikäärme - joskin vain lyhyesti. Howard suuntasi äkkipäätä raunioiden lomassa avautuneeseen luolaan ja taisteli tiensä läpi hämähäkinseittien. Valaistusefektit vaikuttivat makeilta, ja mieli tekisi päästä jo seikkailemaan omakohtaisesti. Howardin mukaan Bethesda on tehnyt luolastoista monipuolisempia kuin Oblivionissa. Pelaajat pääsevätkin tutkimaan niin kiven, sammaleen kuin jään peittämiä tunneleita.

Luolista voi löytää kaikkea aina kuolleiden luista, outoihin pulmiin, mysteerisiin esineisiin ja kirottuihin sotureihin, jotka nousevat haudoistaan. Luolissa voi bongata myös lohikäärmeiden kirjoituksia, eräänlaisia riimuja. Yksi The Elder Scrolls V: Skyrimin innovaatioista on mahdollisuus oppia näistä kirjoituksista uusia kykyjä. Peli sisältää kaikkiaan 24 opittavaa lausetta, joissa kaikissa on kolme sanaa. Ne puolestaan tuottavat lausuttaessa muinaisia loitsun kaltaisia voimia, joihin liittyvä jäähdyttelyaika rajoittaa niiden liikakäyttöä. Mitä voimakkaampi "shoutti", sitä pitempään sen jäähdyttely kestää.

Opittavat sanat on piilotettu sinne tänne, ja niitä opettelemalla pelaaja voi esimerkiksi hidastaa aikaa, teleportata, saada lohikäärmeiltä apua ja niin edelleen. Yhdessä 280 perkin ja 18 kyvyn kanssa peli tarjoaakin paljon syvyyttä, ja sekä aseita että kykyjä voi taisteluissa yhdistellä monin eri tavoin. Kehittäjien ideana on samalla ollut etenemisen tunteen säilyttäminen. Hahmonkehitys on hieman aiempaa joutuisampaa ja se on jaettu pienempiin portaisiin, joten pelin pitäisi tuntua mielekkäältä alusta alkaen.

Esitys huipentui Golden Claw'n omistavan lohikäärmeen kohtaamiseen. Kaunis maanalainen puro johdatti Dovahkiinin jälleen kirkkaaseen ulkoilmaan, jossa auringonpaistetta halkoi lentävä hirviö. Perään lähetty tulipallo ei kohdannut maaliaan, mutta loharin uhmaaminen ei jää rankaisematta. Pian tulta syöksevä hirviö iskikin maahan sellaisella voimalla, että värinät tuntuivat koko lehdistöhuoneessa.

Bethesdan pyrkimys tehdä lohikäärmeistä hirvittäviä otuksia vaikuttaa onnistuneen. Lohikäärmeet ovat erittäin suurikokoisia, vaarallisen näköisiä ja sylkevät tulta. Ne iskevät hännällään ja voivat syöksyä kimppuun ilmasta. Todd Howardin mukaan taistelua oli tarkoituksella helpotettu esittelyä varten, mutta siitä huolimatta lentävän jättiläisen kellistäminen vaikutti aivan riittävän haastavalta. Lohikäärmeet toimivat käytännössä pelin pomovastuksina.

Kun hirviö viimein antoi periksi, Dovahkiin absorboi sen sielun. Eeppinen musiikki potkaistiin käyntiin ja logo ilmestyi ruudulle. Se oli sitten siinä - mutta mikä esitys se olikaan!

Esitystä seuraavassa keskustelussa selvisi vielä, että lopullisessa pelissä nähdään mammutteja ja kohdataan susia, jotka saalistavat laumoina ja jotka ovat yhtä kiinnostuneita hirvenlihasta kuin ihmisistä. Pelata voi vaihtoehtoisesti myös nais-Dovahkiinilla ja pelistä löytyy jopa yliluonnollisia maailmoja. Niin, ja onpa bugienkin löytämistä tehostettu.

The Elder Scrolls V: Skyrimin esitys oli sekä brutaali että kaunis. Se muistutti jälleen kerran siitä, miksi rooliseikkailusta odotetaan yhtä tämän vuoden parhaista peleistä. Yhtään liioittelematta voi sanoa, että Skyrim on jotain erityistä.