Saints Row: The Third

Esittely alkoi pienellä kierroksella läpi Stilwaterin kaupungin. Kaupunki on mittakaavaltaan pienempi mutta sisällöltään tiiviimpi kuin Saints Row 2:ssa. Kierros ei säästele sivullisia uhreja, lääkärilaskuja eikä nauruja. Se, että jotakuta lyödään kulkusille jättiläismäisellä lilalla dildolla, ei pitäisi huvittaa ketään yli 13-vuotiasta - mutta pakko myöntää, että niin se vain tekee.

Kohtauksella Volition opasti lähitaistelusysteemin saloihin, sillä taistelua on selvästi uudistettu The Thirdiin. Hyökkäykset on puristettu makeiden animaatioiden kuosiin, ja samalla kameramies hiipii lähemmäs toimintaa esittääkseen taistelun mahdollisimman elokuvamaisesti ja iskevästi. Haaruksiin voi potkia tasapuolisesti kaikkia, mutta nämä ovat luonnollisesti kipeämpiä miehille, kun taas päänpaiskaukset läsähtävät sementtiin kaikella WWE-ottelun itsevarmuudella. Ja jos todella väkivaltaiseksi haluaa ryhtyä, voi esiin kaivaa Apoca-Fistin, ylikokoisen kintaan, joka jättää jälkeensä lihapaloja.

Saints Row on nojannut jokaisessa uudessa osassa entistä rohkeammin yliampuvaan tyyliinsä, eikä viisivuotias sarja ole valmis polkaisemaan rajoitinta tälläkään kertaa. Kehittäjä on toki pitänyt peliytimen jossain määrin järkeenkäypänä, luoden omalla tavallaan korostetun todellisuuden, joka on silti enemmän Grand Theft Auto kuin Crackdown. Mutta kumpikaan noista ei sisällä kanuunarekkaa, jolla voi ampua vastaan pyristeleviä sivullisia opaskyltteihin, seiniin tai kuten esittelyssä: kahden savupiippurivistön väliin paikallisella tehtaalla. Peliä ihmettelemään kokoontuneen journalistilauman saattoi melkein kuulla ajattelevan "chiching - achievement unlocked".

Ja jos kanuunarekka tuntuu mälsältä, alleen voi vaihtaa vaikka mukavan kauppakassin, jonka katolla komeilee jättimäinen Johnny Gatin (sarjan yhden avainhahmon) pää ja puskurista lähtee kolmimetrinen liekinheitin. Auto ilmentää osaltaan pelimaailmassa tapahtunutta kehitystä, jossa sarjan ytimessä oleva 3rd Street Saints -jengi on noussut pikkukoviksista kansainvälisiksi supertähdiksi. Vaikea tosin sanoa, mitä fanit tuumivat liekinheittimellä käristettyinä. No, tyylikkäämpi ratkaisu tähänkin on taisteluhävittäjä, joka voi leijua paikallaan ja ampua kuolettavia lasersäteitä kuin X-Menissä konsanaan.

Esittelyssä kaikki kolme ajokkia oli parkkeerattu rinta rinnan, mutta todellisuudessa esimerkiksi hävittäjä avautunee käyttöön vasta pelin myöhäisemmissä vaiheissa. Volition halusi näillä esitellä suurempia satsauksiaan aktiviteetteihin, valinnaisiin sivutehtäviin, jotka kiteytyvät yksinkertaiseen yhtälöön "massiivista sekasortoa + täydellistä tuhoa = hemmetisti kivaa". Ainiin, unohdimme tankin, joka oli myös käytettävissä yhdessä tällaisessa tehtävässä.

Tankin ryskyttäessä raketteja ja rutistaessa eteen tulevia autoja kehittäjät huomauttivat, että autojen vauriomallinnus on uusittu perusteellisesti tähän osaan. Tätä seurannut Burnout-henkinen hurjasteluosuus päheällä urheiluautolla osoitti, ettei puhe ollut vain tyypillistä liioittelua; vauriomallinnus todella näyttää hyvältä. Myös ajomallia on viilattu arcademaisempaan suuntaan. Entäpä autoihin murtautuminen? Yksinkertaista: näppäintä näpäyttämällä hahmo tekee hyppypotkun ikkunan läpi ja tarttuu ohjaksiin. Tätä ei opittu Liberty Cityssä.

Huolimatta kaikista sattumanvaraisista ja valinnaisista sivutehtävistä, jotka tekivät jo Saints Row 2:sta niin pöhköpäisen, kaiken keskellä on myös punainen lanka. Saints Row: The Thirdiltä ei kuitenkaan kannata odottaa mitään järin filosofista, vaan tarinaelementti palvelee toimintaa kuin kesän blockbustereissa on tapana.

Esittelyn päätteeksi pääsimme mukaan pankkiryöstöön, jossa Johnny Gat joukkoineen (naamioituneena jättimäisiin Johnny Gat -naamareihin) tulittaa tiensä läpi holviin. Pelissä ei ole suojautumismekaniikkaa, sillä Volition haluaa pitää tulitaistelun aggressiivisena. Suojaa voi kuitenkin hakea nappaamalla ristituleen jääneitä siviilejä ihmiskilveksi. Ruudun oikeasta yläkulmasta voi tarkistaa mukana olevat kaverit. Tämä tarkoittaa sitä, että tulitukea saadaan tekoälyn ohjaamilta hahmoilta, ja kehittäjien mukaan myös saumaton drop-in/drop-out-yhteistyömoninpeli on mukana.

Pankkikohtaus on näyttävästi lavastettu ja huipentuu raiteilla kulkevaan jaksoon, jossa pelaaja tarrautuu holviin helikopterin nostaessa sen ilmaan. Perässä tulee joukko poliisihelikoptereita, jotka pudottaakseen on liikuttava sivulta toiselle. Lopulta kuitenkin oma kopteri tuhoutuu ja syöksyy alas kaduille. Lyhyt välinäytös päätti esittelyn tältä osin.

Muokattavuus on jälleen suuri osa saintsien maailmaa. Jos ei halua näyttää pilalle hemmotellulta Hollywood-tähdeltä (ja kukapa haluaisi), pelissä voi hioa omia piirteitään maailman tappiin asti. Yksi hyvä ominaisuus on se, että Stilwaterin ja Steelportin (kaupunki, johon pelissä lopulta päädytään) vaatekaupat myyvät tismalleen samoja vaatekokonaisuuksia, kunhan ne on ensin avattu. Näin vaateostoksilla voi käydä yhtäläisin valikoimin peliympäristöstä riippumatta. Muokattavuus ulottuu myös autoihin. Tuunaajat voivat maalata kiesinsä ja lisätä niihin kaikenlaista blingiä.

Niin ikään jengisodat ovat edelleen mukana ja tarjoavat oman lisänsä kokemukseen. Puhdistamalla kadunkulmat kilpailevien jengien edustajista pelaaja saa alueet itselleen. Sotaa voi käydä miten parhaaksi näkee, esimerkiksi kiinnittämällä dynamiittia ohikulkijoihin tai pommittamalla jalankulkijoita lentokoneesta.

Uutena juonena mukana on nyt kilpailevia jengejä suurempikin uhka, rikollisorganisaatio The Syndicate, joka näyttelee keskeistä roolia tarinassa. Volition näyttäisi onneksi olevan tarkka siitä, ettei Saints Row: The Third yritä paisua oman yleisönsä ulkopuolelle. Vakavoituneen Grand Theft Auto -sarjan rinnalla kyseessä on edelleen se kahjo peli, jonka ytimessä on hauskuus. Olipa se sitten satiirista, törkeää tai veristä.

Ja kuten aiemmassa osassa, mustan huumorin sijaan voi toki keskittyä itse pelimekaniikkaan, joka tuntuisi olevan potentiaalinen cocktail eri lajityyppejä. The Third ei ole yhtä korkealuokkainen kuin monet pelaamisen rajoja koettelevat kilpailijansa, mutta eihän Saints Row koskaan yrittänytkään olla. Kehittäjät haluavat pelaajien pitävän hauskaa ja tarjoilevat lukuisia aktiviteetteja riemukkaan tunnelman takeeksi. Kannattaa ainakin harkita. Ennakkoesittely oli pelihaluja nostattava.