Mario Kart 7
"Miten se voisi mennä pieleen? Sehän on Mario Kart!"
Useampikin kommentaattori totesi näin kuullessaan E3:ssa Nintendon julkaisevan "tuunatun" version suositusta rallipelistään.
Esittelyvideota odotellessamme elätellimme jo suuria kuvitelmia upeasta uudesta Mario Kartista. Nämä kuvitelmat kuitenkin ajoivat todellisuudesta hieman ohi. Uutta ovat nimittäin lähinnä riippuliidin sekä sukellusvenepropellit, jotka mahdollistavat liitelyn sekä sukellukset järviin tavallisen kart-ajon lomassa.
Edellämainitut ovat kuitenkin käytännössä yllättävän viihdyttäviä lisäyksiä. Kolmen osuuden rata, jolla pääsimme kilpailemaan perustui vanhoihin tuttuihin ratoihin, mutta niitä oli laajennettu ja muunneltu, jotta uutuudet pääsisivät oikeuksiinsa.
Ennen kuin pääsimme polttamaan kumia törmäsimme hahmonvalintaan. Hahmot on jaettu normaalilla vauhti/voima/keskitaso -erottelulla divisiooniin. Valinnan jälkeen pääsi käsiksi kart-koneeseen, joka näyttää kolmen kelan hedelmäpeliltä. Vääntelemällä saa sitten valittua haluamansa korin, pyörät ja tuunaukset. Nopeilla säädöillä saat aikaan valtaisia monstereita tai vaikka maata halaavia urheiluautoja. Oma ajokki hakkaa peruskartilla vääntämisen, sillä pienellä säätämisellä löytää itselleen parhaiten sopivat ominaisuudet.
Radalla kaikki mitä voi odottaa Mario Kartilta löytyvät edelleen paikallaan. Power slaidit onnistuvat vanhaan malliin, joskin boostin kasaaminen on hieman rankempaa nivelille kuin kotikonsolin ohjaimilla. Myös kaikki power upit ja esteet kuten Atsteekkipatsaat ja Donkey Kong -tynnyrit on säilytetty.
- SIVULLE:
- 1
- 2
- Alusta:Nintendo 3DS
- Pelityyppi:Ajopeli
- Kehittäjä:Nintendo
- Julkaisija:Nintendo
- Pelaajia:1-8
- Pelaajia verkossa:1-8
- Julkaisupäivä:02 joulukuu 2011
- Mario Kart Wii Wii
- Mario Kart DS Nintendo DS
- Mario Kart 64 Wii
- Diddy Kong Racing DS Nintendo DS
- Joy Ride Turbo XBLA/Xbox 360
- Sonic & All-Stars Racing Transformed Multi
- Little Big Planet Karting PS3
- Modnation Racers: Road Trip PS Vita
- Racer's Island: Crazy Racers Wiiware
- ModNation Racers PS3/PSP





























































Gamereactor since 1998 - Published by Gamez Publishing A/S Toftebæksvej 6, 2800 Kongens Lyngby, Denmark +4545887600









