Monet yhtiöt ovat jo vuosien ajan hakeneet vastausta tähän kysymykseen. Jotkut ovat yrittäneet ja epäonnistuneet, kun taas toiset työstävät projektejaan pitkään ja hartaasti toivoen valtavien tuotantoarvojen saavan aikaan pelin, jota miljoonat haluavat pelata. Bioware ja EA ovat pumpanneet niin paljon rahaa Star Wars: The Old Repub-lickiin, että pahaa tekee. Arenanet puolestaan yrittää keksiä uudestaan koko genren peruspilareita Guild Wars 2:ssa. Paikka seuraavalle suurelle nettiroolipelille on jaossa, mutta jää kehittäjien ja pelaajien tehtäväksi ratkaista, kuka sen lopulta vie.

Carbine Studiosilla uskotaan, että markkinoilla on tilaa uusille nousijoille. Tuottaja Jeremy Gaffney esitteli meille Kaliforniassa yhtiön Wildstar-projektia. Hänellä on aiheesta vankka näkemys ja kokemus. Hän ollut alalla genren alkuajoista asti ja työskennellyt muun muassa sellaisten pelien parissa kuin Asheron's Call ja (peruttu) Ultima Online 2.

Saadakseen Wildstarin menestymään Carbine keskittyy tuottaja Gaffneyn mukaan kolmeen avainnäkökulmaan. Ensimmäisenä ja ilmeisimpänä on pelin visuaalinen puoli. Studio on työskennellyt tiukasti luodakseen ainutlaatuisen graafisen tyylin, ja sen myös huomaa katsoessaan artikkelin kuvia. Wildstarin mystinen planeetta Nexus on mielenkiintoinen sekoitus villiä länttä, steampunkkia ja fantasiaa - Joss Whedonin Firefly-sarja sekoitettuna World of Warcraftiin. Sarjakuvamaiseen tyylin on myös käytännöllisiä syitä. Se ei vain näytä hyvältä, vaan vanhenee fotorealismia arvokkaammin.

Toinen seikka on pelin maailma. Nexus on mysteerejä pullollaan oleva planeetta. Se oli ennen koti eldaneina tunnetuille mahtaville olennoille, jotka katosivat yllättäen jättäen jälkeensä maailman täynnä teknologiaa ja taikuutta. Mikä sitten aiheuttikin eldaneiden kataklysmin odottelee edelleen varjoissa, ja sen todellinen luonne jää pelaajien selvitettäväksi. Minuun pelin ulkoasu ja se, miten rodut ynnä muut toimivat yhdessä, iskivät välittömästi. Kun viimein istuuduimme pelaamaan Wildstaria, halusin heti sännätä tutkimaan ja näkemään Nexuksen ihmeet henkilökohtaisesti. Carbine on pyrkinyt tekemään alueista mahdollisimman erilaisia varmistaakseen, ettei samoja maisemia joutuisi tuijottamaan tuntikaupalla. Jos on koskaan vääntänyt läpi Stranglehorn Valen World of Warcraftista, tietää tasan, miltä maisemaväsymys tuntuu.

Gaffneyn kolmas avainaspekti on innovaatio, mutta ainakaan taistelussa se ei tullut esille. Wildstar tuntuu monella tapaa tutunoloiselta peliltä. Nettiroolipelejä aiemmin pelanneelta ei mene montaa minuuttia ennen kuin loitsuja ja erikoishyökkäyksiä nakkelee kuin ammattilainen. Taistelu on nopeatempoista, animaatiot sulautuvat toisiinsa nätisti ja fiilis on kohdallaan. Punaiset ympyrät maassa varoittavat vihollisten hyökkäyksistä ja antavat tilaisuuden väistää samaan tapaan kuin Star Trek Onlinessa väistellään kranaatteja tai Age of Conanissa pysytään poissa vaaran tieltä.

Carbine kuitenkin korostaa, että innovaatiot on pyritty tuomaan esiin eri tavalla. Kehittäjät, jotka ovat itsekin pelaajia, tietävät ihmisten haluavan lähestyä pelejä eri tavoin. Jotkut haluavat taistella, toiset rakentaa, jotkut hengaavat kavereidensa kanssa tai keskittyvät puhtaaseen roolipelaamiseen. Tästä on otettu oppia. Rodun ja hahmoluokan voi valita kuten missä tahansa muussa nettiroolipelissä, mutta näiden lisäksi valitaan hahmolle polku. Mikä toi hahmon Nexukselle? Tämä valinta avaa erinäisiä pelimuotoja planeetalla itsellään.

Sotilas tykkää räjäytellä paikkoja. Hän voi osallistua julkisiin tehtäviin, joissa hirviölaumat pyrkivät valtaamaan tietyn paikan kartalta. Tutkimusmatkailija puolestaan saa palkintoja löytäessään piilotettuja paikkoja ja aarteita. Ainoastaan hän pääsee nauttimaan osasta maisemia, ja hän löytää reittejä, joita muut eivät voi käyttää. Tiedemies kerää tietoa Nexuksesta ja kasvaa vahvemmaksi sitä mukaa, kun dataa kertyy. Uudisraivaaja puolestaan keskittyy sosiaalisempiin aspekteihin ja auttaa uudelleenrakentamaan asutuskeskuksia, saaden bonuksia itselleen ja muille pelaajille.

Satunnaisuus oli termi, joka putkahti jatkuvasti esiin. Kehittäjät ovat yrittäneet kasata mahdollisimman paljon pelillisiä kerroksia toistensa päälle hämmentämättä pelaajaa liikaa. Tavallisen seikkailemisen lomassa voi milloin tahansa yhtäkkiä kohdata lisähaasteita. Peli ikään kuin toteaa pelaajalle, että hei, hienoa, sait tapettua nuo kissapedot, mutta saatkos niitä kymmenen hengiltä viiteen minuuttiin? Onnistumiset tietävät ylimääräisiä palkintoja. Samaan aikaan saattaa huomata, kuinka salametsästäjät ovat pystyttämässä leiriä lähimaastoon. Pystytkö hoitelemaan vielä heidätkin petojen lisäksi, vai eikö kumpikaan näistä nappaa? Jeremy Gaffney piirsi taululle kerroksia toisensa perään, ja hänen keskeinen pointtinsa oli, että peli on juuri niin monimutkainen kuin pelaaja haluaa. Unohda haaste, jätä salametsästäjät rauhaan ja keskity seikkailuun... tai ketjuta ne kaikki mahdollisimman suurten palkintojen toivossa.

Taisteluun on otettu samanlaisia vaikutteita. Pelissä voi toki vain seisoa paikallaan ja kerätä peruspalkinnot, mutta luova pelitapa tietää suurempaa kokemuspottia. Kehittäjien ohjenuorana toiminut "tunnista, reagoi, tienaa" on mukana yksinkertaisimmissakin taisteluissa. Isoon punaiseen ympyrään ei ole pakko reagoida, ja taistelut voi silti voittaa. Toisaalta pelaaja voi myös tunnistaa uhan, reagoida väistämällä ja tienata ylimääräisiä kokemuspisteitä vaivoistaan. Kun tähän lisätään aiemmin mainitut haasteet, voi nähdä, kuinka kaikki kasautuu päällekkäin. Peli on kuitenkin monimutkainen vain teoriassa, käytännössä se toimii ilman sen kummempaa pähkäilyä.

Voiko Wildstarista sitten olla seuraavaksi suureksi nettiroolipeliksi? Paremmatkin miehet ovat myyneet maineensa ennustuksilla, joten en lähde siihen leikkiin. Fakta kuitenkin on, että Wildstarista löytyy pari aivan mahtavaa ideaa, joiden ansiosta siitä voi muodostua todella hauska peli. Rakastuin esimerkiksi spellslinger-hahmoon, joka on eräänlainen kahta revolveria kantava taistelumaagi. Haluan ehdottomasti pelata sillä lisää. Valittavina olevat hahmopolut saattavat päätyä olemaan vain kikkailua. Jos valinnat kuitenkin onnistuvat kuten Carbine toivoo, voivat ne auttaa pelaajia muokkaamaan pelikokemustaan mielenkiintoisilla tavoilla. Wildstarin ulkoasu on myös järjettömän viehättävä ja mielikuvitusta kutkuttava. Tarinapuolellakin potentiaalia tuntuu riittävän mainiosti.

Toisaalta samaan aikaa Wildstar tuntuu kovin perinteiseltä nettiroolipeliltä. Se on vielä kehitysvaiheen alkupäässä, ja monia muutoksia ja lisäyksiä on odotettavissa. Siltikin mietin voiko tämä peli, oli se kuinka hiottu tahansa, kaapata riittävän suuren pelaajakunnan huomion. Monitasoisuus on hyvä asia, mutta tasoja ei pääse näkemään, ellei saa tilaisuutta kuoria niitä yksi kerrallaan. Se seuraava iso nettiroolipeli joutuu joko myymään ison läjän laatikoita tai houkuttelemaan pelaajia tasaisesti pidemmällä aikavälillä. Tuottaja Gaffney totesi nauraen, että hänelle kelpaisi näistä kumpi tahansa - tai vaikka molemmat.

Tiedän itse vielä palaavani tuplareukkujeni kahvoihin, mutta mitä sanoo muu pelaajakunta, kun markkinoilla on Vanhan tasavallan ja Kiltasotien sankaritantereita? Kuten aina nettiroolipelien kanssa, mikään ei ole varmaa ennen julkaisupäivää, ja Wildstarille tähän päivään on vielä pitkästi, pitkästi matkaa.