Soul Calibur V
Rasmus testasi taitojaan Soul Calibur V:n parissa, ja jutteli kehittäjien kanssa näiden suunnitelmista taistelupelille
Kun Soul Calibur julkistettiin toukokuussa, siitä ei annettu julkisuuteen juuri muuta kuin nimi ja logo. Se oli silloin pienoinen pettymys, mutta tällaiset pettymykset on sittemmin korvattu ruhtinaallisesti uusien kuvien, trailereiden ja tietojen muodossa, ja Gamescomissa kehittäjät olivat jo niin varmoja tuotteestaan, että he kutsuivat lehdistön kokeilemaan sitä.
Ennen kuin pääsimme puikkoihin kuulimme muutamia uusia faktoja aiheesta. Ensinnäkin neljä edellisistä peleistä palaavaa taistelijaa nimettiin, ja ne olivat Tira, Maxi, Voldo ja Hilde. Mättöfanaatikot varmasti muistavat Hilden pahan maineen ylivoimaisena hahmona joka kiellettiin Soul Calibur IV -turnauksista. Project Soul -kehittäjät luottavat niin vahvasti uuteen tasapainotukseen, että hänet on otettu takaisin remmiin.
Tämän lisäksi näimme pari uutta lisäystä taistelujärjestelmään. Ensinnäkin siinä on uusi väistösysteemi, jossa parilla nopealla tönäisyllä ylös tai alas voi välttää hyökkäyksen. Väistö täytyy ajoittaa oikein, melkein vastahyökkäyksenä, mutta siitä voi tienata parikin ilmaista iskua.
Critical Edge puolestaan on uusi voimakas hyökkäystyyppi, joka voi muuttaa koko taistelun suunnan. Se vaatii täyden Edge-mittarin, joka kasautuu onnistuneiden hyökkäysten ja blokkien kautta, ja lähtee liikkeelle parilla varttipyöräytyksellä eteenpäin ja oikean liipasimen painalluksella. Lopputulos on valtaisa, värikäs, animoitu hyökkäys joka syö kolmanneksen tai kaksi viidesosaa vastustajan kestosta, jos tämä ei saa torjuttua sitä.
Kun nämä tiedot oli jaettu kaikille, otettiin acrade-tikut esiin. Namco tietää mitä kansa haluaa - vähemmän puhetta ja enemmän toimintaa - ja esittelijät rohkaisivat innokkaina kaikkia kokeilemaan peliä.
Ensimmäisenä pieni saksalainen naisjournalisti otti mittaa kaksi kertaa kookkaammasta amerikkalaisesta virkaveljestään, ja luonnollisesti pieksi tämän maanrakoon. Kaksi muuta journoa käytti vielä vuoronsa ennen kuin pääsin omimaan tikun itselleni.
Valitsin Hilden, naissoturin joka kantaa peistä ja miekkaa, ja on kevyesti haarniskoitu. Vastakappaleeni valitsi Siegfriedin joka on suuri, kahden käden miekkaa heiluttava ritari täyshaarniskassa. Perhoset mylläsivät mahassani latausruutujen välkkyessä. Taistelimme toki vain kunniasta, mutta teimme niin maailman isoimmassa pelitapahtumassa, huoneessa joka on täynnä pelijournalisteja kaikista maailman kolkista. Helpompiakin asioita olen tehnyt.
- SIVULLE:
- 1
- 2
- Alusta:PS3, Xbox 360
- Pelityyppi:Taistelu
- Kehittäjä:Namco Bandai
- Julkaisija:Namco Bandai
- Pelaajia:1-2
- Pelaajia verkossa:1-2
- Ikäraja:16 alkaen
- Julkaisupäivä:03 helmikuu 2012
- Tekken: Dark Resurrection PS3/PSP
- Deadliest Warrior: Ancient Combat PSN/XBLA
- Dead or Alive 4 Xbox 360
- Soul Calibur 2 Multi
- Tekken 3D Prime Edition Nintendo 3DS
- Dead or Alive 5 PS3/Xbox 360
- Tekken 6 Multi
- Soul Calibur IV PS3/Xbox 360
- Soul Calibur Multi


















































Gamereactor since 1998 - Published by Gamez Publishing A/S Toftebæksvej 6, 2800 Kongens Lyngby, Denmark +4545887600









