SSX
Gamereactorin lentävä britti Gillen tarttui lautaan ja hyppäsi rinteisiin. Ensi vuoden alussa julkaistava SSX paljasti miehen ennakkokäsittelyssä uusia, mielenkiintoisia puolia.
EA:n paluu SSX-sarjan rinteille merkitsee virtuaaliurheilijoille pitkästä aikaa kunnon annosta extreme-lumilautailua. Lautailu ei kuitenkaan ollut päällimmäinen seikka, joka nousi esiin ensimmäisestä syvemmästä vilkaisusta uuden sukupolven SSX:ään. Mielenkiintoisempaa on se, mitä puuterilumen alla on muhinut katseilta suojassa.
Ridernet on SSX:n oma, sosiaalinen online-palvelu. Tekijät myönsivät avoimesti, että palvelun idea on käännetty suoraan Criterionin Need for Speediin luomasta Autolog-systeemistä, mutta innovaatioineen Ridernet lupaa päihittää esikuvansa ja asettaa uuden standardin kilpailullisille peleille.
Prosessi on yksinkertainen, mutta looginen SSX-universumille. EA:n mukaan pelissä ei ole lainkaan perinteisiä verkkoauloja, vaan peli on läpikotaisin yhdistetty aina päävalikoista kilpailuihin. Hyppäsipä mille tahansa 180 laskupaikasta - kaikki mallinnettu todellisten vuorten mukaan, mutta ripauksen liioitellusti - laskuaika ja pisteet näkyvät automaattisesti kyseisen paikan yllä ja kaverit saavat tiedon uudesta suorituksesta.
Yhdellä napinpainalluksella kaverit voivat hypätä samalle radalle ja haastaa suorituksen. Jos joku onnistuu päihittämään pisteet, siitä tulee uusi haaste muille. Mikäli tähän vastaa ja voittaa, haaste muuttuu astetta vakavammaksi kilpailuksi - Rivalryksi. EA lupaa jopa mahdollisuutta jakaa suoritushaasteita sosiaalisessa mediassa, ja erityisiä älypuhelinsovelluksiakin on suunnitelmissa. Pelaajien halutaan näin pysyvän jatkuvasti yhteydessä peliin - ihan vain siksi, että tietäisi kun tulee peitotuksi, vaikka ei olisi lähelläkään konsoliaan.
Kehittäjät järjestävät pelissä myös maailmanlaajuisia turnauksia, jotka vaihtelevat pituutensa osalta ja voivat kattaa useita vuoristoja. Turnauskohtaiset minitulostaulut pitävät kirjaa siitä, kuka on oman sarjansa paras ja kuinka paljon kilpailuaikaa on jäljellä. Lisäksi pelaajille annetaan mahdollisuus määritellä omia haasteitaan, jotka voivat vastaanottaa osallistumisia muutamasta tunnista muutamaan päivään ja jotka voivat olla joko vain kavereille tai kaikille avoimia.
- SIVULLE:
- 1
- 2
- Alusta:PS3, Xbox 360
- Pelityyppi:Urheilu
- Kehittäjä:EA Canada
- Julkaisija:EA
- Pelaajia:1
- Ikäraja:3 alkaen
- Julkaisupäivä:01 maaliskuu 2012
- SSX Tricky Multi
- Amped 3 Xbox 360
- Snow PC
- SSX 3 Multi
- 1080° Avalanche Gamecube
- SSX Blur Wii
- Stoked: Big Air Edition PC/Xbox 360
- Sonic Free Riders Xbox 360
- Shaun White Snowboarding Multi

















































Gamereactor since 1998 - Published by Gamez Publishing A/S Toftebæksvej 6, 2800 Kongens Lyngby, Denmark +4545887600









