Core Blaze
Gamanian Core Blaze lupaa tavallista toimintapainotteisempaa verkkoroolipelikokemusta. Ruotsin Gamereactorin Oskar matkusti Taiwaniin asti testaamaan pelin ennakkoversiota.
Verkkoroolipelit ovat nykyään hankalin lajityyppi, mitä kehittäjä voi kuvitella. Sen lisäksi, että pelaajat on saatava roikkumaan pelimaailmassa tuntikaupalla, kantona kaskessa on myös se yksi ja ainoa World of Warcraft. Blizzardin jättiläisen haastaminen on monille pienemmille kehittäjille kuin Mike Tysonin kohtaaminen 1980-luvun lopulla.
Usein kuulee puhuttavan innovaatioista, joiden luvataan mullistavan koko lajityypin, mutta lopulta kyse on harvoin mistään suuremmasta kuin pienten yksityiskohtien viilailusta. Tällä kertaa on kuitenkin uskottava, mitä kehittäjät sanovat. Gamania esitteli Gamereactorille Core Blaze -nimistä verkkoroolipeliä Taiwanissa, ja luomus vaikuttaa verrattain poikkeukselliselta lajityypissään.
Ensinnäkin taistelusysteemi on täysin dynaaminen samaan tapaan kuin esimerkiksi Devil May Cryssa ja God of Warissa. Pelaaja on vapaa läiskimään mitä mielii, miten mielii matkatessaan yhdessä tovereidensa kanssa tehtävissä, joissa hypitään, huidotaan, lauotaan kirouksia ja väistellään vihollisen hyökkäyksiä reaaliaikaisen ja tarkan ohjauksen turvin. Pelissä myös kiipeillään jyrkänteillä parhaaseen Uncharted-tyyliin.
Core Blazen näppäinasettelu on suunniteltu ensisijaisesti peliohjaimelle, huolimatta PC-yksinoikeudesta. Testattavissa oli kuitenkin myös perinteisempi hiiri- ja näppäimistöohjaus, ja sekin tuntui toimivan hyvin. Ero tuttuihin hahmon takaa kuvattuihin toimintapeleihin vain käy kapeammaksi, kun käteen ottaa pädin.
Jopa luokkasysteemi poikkeaa lajityypin kaavoista. Itse asiassa pelissä ei valita luokkaa lainkaan. Sen sijaan pelaaja valitsee varustuksensa joukosta aseita, jotka muuttavat automaattisesti pelaajan roolia taisteluissa. Demossa testattavissa oli neljä eri kombinaatiota, jotka olivat jättimiekka, kaksoismiekka, miekka ja kilpi sekä jousipyssy.
Valitsin tietysti joukon suurimman sapelin, ja se kävisi kokonsa puolesta vaikka shetlanninponista. Aseen koosta johtuen hyökkäykset olivat hitaampia, mutta iskivät kohteeseensa sellaisella voimalla, että sitä kelpaa vähän odottaakin. Asevalinta ei kuitenkaan ole millään muotoa sitova, ja jos pelissä kyllästyisi hitaanpuoleiseen huiskimiseen, voisi aseistustaan muuttaa läheisessä kaupungissa. Näin ollen peliä ei tarvitse aloittaa alusta uudella hahmolla, kun kaipaa vaihtelua rooliinsa.
- SIVULLE:
- 1
- 2
- Alusta:PC
- Pelityyppi:Verkkoroolipeli
- Kehittäjä:Gamania Digital Entertainment
- Julkaisija:Gamania Digital Entertainment
- Pelaajia verkossa:MMO
- Ikäraja:12 alkaen
- Julkaisupäivä:4. neljännes 2012
- Langrisser Schwarz PC
- Devil May Cry PC
- Guild Wars PC
- Uncharted 2: Among Thieves PS3
- God of War PS2




















































Gamereactor since 1998 - Published by Gamez Publishing A/S Toftebæksvej 6, 2800 Kongens Lyngby, Denmark +4545887600









