Vaikka haastatteluissa annetut kommentit toista väittävätkin, pysyn jääräpäisesti uskossa PC:n johtostatuksesta Battlefield 3:n kehitysalustana. Ja miksen pysyisi; tehokoneella uudesta Frostbite 2 -pelimoottorista saadaan irti paljon enemmän. Huipputason grafiikka, räjähdykset sekä sortuvat talot esitellään pelaajalle tasaisella kuudenkymmenen kuvan sekuntitahdilla, eikä konsolisteille tuttuihin kompromisseihin tarvitse tyytyä. Ja vaikkei silmäkarkista niin perustaisi, on lipunvalloitus aivan eri hupia 64 pelaajan voimin, kun taistelukenttä täyttyy raskaasta kalustosta.
Rautaa lentää myös taivaalla, sillä kopterit ovat saaneet uuden haastajan ilmatilaan. Suihkuhävittäjät tekevät näyttävän paluun kakkososasta. Helpohkon lentomallin ansiosta Maverickin leikkiminen onnistuu kokemattomaltakin pilotilta, mutta silmukat tai jyrkät nousukiidot eivät juuri näy tulostaululla. Jälkipolttimia huudattavat pilotit ammutaan nopeasti alas lämpöhakuisilla ohjuksilla. Varsinaisen ässän täytyy harjoitella myös koneen tykin käyttöä, sillä puolustusjärjestelmät hallitsevaa lentäjää ei pelkillä ohjuksilla pudoteta. Melko usein kaksintaistelun kissa ja hiiri -leikki päättyy kolmannen osapuolen ratkaisevaan iskuun, jollainen tulee useimmiten jalkaväkimiehen heittimestä. DICE on halunnut pitää kerosiininkulutuksen kurissa varustamalla jääkärit mm. Stinger-ohjuksin.
Vaikka taivaan linnun lailla lentely tuntuu vapauttavalta, tehtävän suorittaminen pakottaa maiharit tantereeseen. Jalkaväkimiehen asearsenaalia on kasvatettu merkittävästi lisäämällä paitsi tussareiden määrää myös kustomointimahdollisuuksia. Omaa suosikkipyssyään voi muunnella vaihtamalla tulimoodia, tähtäimiä tai vaikka vaimentimen fikkariksi - tarpeen mukaan. Roolituksetkin ovat kokeneet muutoksia: tulituesta vastaava Support-luokka jakaa tällä kertaa ammukset, ja välskärin työvälineet on sulautettu osaksi rynnäkkömiehen varusteita. Makuuasentoon ojentautuminen vaikutti liiankin suositulta betaversiossa, mutta pusikossa kyttääjät luikkivat nopeasti vaihtamaan varustustaan, kun tankit ja hyökkäysvaunut alkoivat tärisyttää tannerta.
Telaketjujen päällä jyristely toi voiman tunteen. Uusittu pelimoottori murensi alle jäävät aidat ja aluskasvillisuuden vakuuttavasti. Venäläisvalmisteisen T-90:n piipullinen teki niin ikään messevää jälkeä talojen seiniin sekä vihollisajokin panssariin. Tähtäily ohjaamosta käsin ei ole aivan niin helppoa kuin ennen: otetuilla osumilla on vaikutuksensa myös tähystäjän optiikkaan, mikä tekee tehokkaasta tulituksesta vaikeaa lentoherhiläisten röpötellessä yläilmoista. Battlefield: Bad Company 2:n tapaan jokaiselle kulkupelille on valittavissa oma perk-ominaisuus, jolla saa lisäpotkua joko hyökkäystehoon tai puolustusvalmiuteen. Vaikka jyräisi menemään 50-tonnisella metallikolossilla, taktiikoita ei sovi unohtaa.
Omaa näkemystä edelleen pönkittääkseni: konsolistit joutuvat soittamaan toista viulua. Ainakin kehittäjien supertietokoneilla paukutellessa huhut PC-pelaamisen kuolemasta tuntuvat suuresti liioitelluilta. En silti halua mollata Playstation- tai Xbox-versiota, sillä kyseisillä alustoilla Battlefield pyörii juuri niin hyvin kuin sopii odottaakin. Ja loppupeleissä pädi on minulle se ainoa oikea tapa ohjata. Tarinan opetus kuulukoon seuraavasti: jokaisen on mahdollista nauttia Digital Illusions CE:n digitaalisista illuusioista täysin rinnoin omalla laitteellaan, mutta mikäli kodin PC-rauta taipuu pelin vaatimuksiin, kannattaa lokakuun lopussa verrytellä hiirikäsi kisakuntoon.