Resistance: Burning Skies
Playstation 3:lta tuttu Resistance-sarja jatkuu ensi vuoden alkupuolella kannettavassa muodossa, kun upouudelle Playstation Vitalle julkaistaan Resistance: Burning Skies. Testasimme peliä ja käsikonsolia.
Resistance-sarja on ollut menestyksekäs luojalleen Insomniac Gamesille. Tarina vaihtoehtoisesta historiasta, jossa hirviömäiset kimerat ajavat ihmiskunnan ahdinkoon, poikkeaa huomattavasti studion humoristisesta Ratchet & Clank -sarjasta. Resistancen synkkä näkemys 1950-luvun maailmasta on kerännyt oman fanikuntansa ja vakiinnuttanut asemansa täyteen ahdetuilla toimintapelimarkkinoilla.
Aluksi ounastellaan, että kimerat ovat seurausta pieleen menneistä tieteellisistä kokeista -ehkä siksi, että muodonmuutos leviää viruksen tavoin ihmisestä toiseen. Ei mene kuitenkaan aikaakaan, kun kimeroiden kehittynyt teknologia ja kyky hallita säätä johtavat päätelmiin, että laji on ulkoavaruudesta peräisin.
Siksipä onkin aika ironista, että Playstation Vitalle tuleva Resistance: Burning Skies potkaistaan käyntiin vuonna 1951 juuri Ellis Islandilta New Yorkin edustalta, jossa toimi tuolloin maahanmuuttajien vastaanottokeskus. Tällä kertaa vastaanotettavina vain on raivokkaita kimeroita.
Peli alkaa ruosteenruskeiden seinien keskeltä pienestä huoneesta, jonka äänimaailma täyttyy räjähdyksistä ja etäisistä huudoista. Vierellä makaa kankaalla peitetty ruumis, mutta kuten droppi käsivarressa osoittaa, myös sankari on käynyt lähellä kuoleman portteja. Pääosassa on Tom Riley, palomies, ainakin mikäli pöydältä löytyvät varusteet mitään kertovat. Aluksi on selvitettävä, mitä maailmassa on meneillään, ja nappaan kypärän ja palokirveen matkaan.
Resistance-sarjan aiemmista päähahmoista poiketen Rileyllä ei ole armeijakokemusta. Näin ollen hän ei ole myöskään tottunut aseellisiin konflikteihin, vaikka toki ammattinsa puolesta osaakin pitää päänsä kylmänä uhkaavissa tilanteissa. Kehittäjä Nihilistic Softwaren mukaan uusi näkökulma auttaa syventämään tarinaa Resistance 3:een johtavista tapahtumista - tällä kertaa siviilin näkökulmasta.
Kalmankalpeana pikaista selkäsaunaa peläten etenen autiossa rakennuksessa, kunnes havaitsen ensimmäisen kimeran. Rileyn aseistus ei ole kehuttava ja poikkeaa paljon siitä, mihin sarjassa on totuttu. Muukalainen on onneksi selin pelaajaan, joten pääsen hiipimään lähemmäs, ja parilla kosketusnäytön näpäytyksellä kirves tekee tehtävänsä.
- SIVULLE:
- 1
- 2
- Alusta:PS Vita
- Pelityyppi:Toiminta
- Kehittäjä:Nihilistic Software
- Julkaisija:Sony
- Pelaajia:1
- Pelaajia verkossa:1-8
- Julkaisupäivä:30 toukokuu 2012
- Frontlines: Fuel of War Multi
- Resistance: Fall of Man PS3
- Pariah Multi
- Homefront Multi



















































Gamereactor since 1998 - Published by Gamez Publishing A/S Toftebæksvej 6, 2800 Kongens Lyngby, Denmark +4545887600









