Suomi
Gamereactor
ennakot
SSX

SSX

SSX eli Snowboard Supercross on laskukautena 2000-2001 startannut lumilautailusarja, mikäli termiä on lupa käyttää laveasti. Perinteisen lautailun sijaan SSX:ssä laskijat viilettävät tuhatta ja sataa vuorenrinteitä alas tehden mitä käsittämättömimpiä temppuja valtavien ilmalentojen siviittämänä. Eikä SSX-laudoissa edes ole siteitä!

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ

Snoukkasarjan viimeisimmästä osasta on kulunut jo hyvä tovi, sillä vuoden 2006 Wii-versio SSX Blurin jälkeen on ollut hiljaista. Seitsemän vuoden tauon jälkeen extreme-urheilun fanien odotus palkitaan, kun nykysukupolven konsoleilla julkaistava SSX ponkaisee radalle. Nimensä mukaisesti temppulautailu halutaan palauttaa sarjan juurille, joskin aiempaa tummasävyisempänä. Yksipuolisen trikki-iloittelun sijaan pelaajat joutuvat laskemaan henkensä edestä Survive It -skabassa. Siinä ratkaistaan, kumpi on kovempi: luontoäiti vai lautahemmo.

Aiemmista osista tutut kisamuodot ovat myös menossa mukana. Trikkikisassa pyritään pitämään hopeaakin kalliimpi temppukombo elossa puhtaalla laskemisella ja mitä ällistyttävimmillä gräbeilla, grindeilla ja spineillä. Pistekertointa varjellessa täytyy tehdä nopeita valintoja laskuvauhtia ja isompia ilmoja antavan boostin käyttämisen tai tallettamisen välillä. Talletettu boost lisää mittaria, jonka täyttyessä aktivoituva Tricky-tila antaa laskijalle hetkeksi käyttöön supertemput. Tässä vaiheessa viimeistään täytynee mainita, että realistisella laskemisella ja SSX:llä ei ole juuri mitään yhteistä - paitsi lumi. Tosikot älköön vaivautuko.

Perinteisessä kisassa aika ratkaisee. Race It -skabat pudottavat neljä laskijaa vuoren huipulle. Ensimmäinen mies maalissa on voittaja - yksinkertaista. Haarautuvat laskureitit ja edellä mainittu temppuiluun kannustava boost-systeemi antavat kilpalaskemiselle SSX-mausteen. Vaikka mainospuheet lupailevat avointa maastoa ilman näkymättömiä seiniä, seikkailuhenkinen pääreitiltä poikkeaminen tukahdutettiin melko pian vuorenseinämillä tai syvillä rotkoilla.

SSX
Tämä on mainos:

Survive It -kisat osoittautuivat testisession hauskimmiksi pätkiksi. Niissä temppuilu ja nopeuslasku yhdistyivät mielenkiintoisella tavalla, kun pelkän sekuntikellon tai pistekertoimen tuijottamisen sijaan täytyi vältellä ruudulla jyllääviä luonnonvoimia. Lumivyöryä pakeneminen ei osoittautunutkaan niin helpoksi, miltä se DVD:iltä katsotuissa snoukkafilmeissä näyttää. Toisessa vastaavassa pääsin käyttämään siipipukua, jolla pystyin ponkaisemaan huimiin liitoihin yli kalliossa ammottavien railojen ja syvänteiden. Harmikseni jouduin toteamaan, että erikoishaasteita löytyy vain tusinan verran. Kiinan muuria pitkin olisi laskenut mielellään toistekin.

Vancouverin studion "tallikaverilta", Black Boxilta, lainattu ohjaussysteemi toimii mainiosti. Vasemmalla tatilla ohjaillaan laskijan vartaloa, kun taas oikea tikku on varattu temppuilulle. Vaihtoehtoisesti laskettelu ilman oikeata tikkuakin onnistuu, mikäli analogikammo ei anna periksi. Neljän näppäimen eri yhdistelmät opettelemalla saa naulattua juuri samat trikit kuin tatilla, mikä lienee luontevampaa Tony Hawk's Pro Skater -aikaan ikuisesti jämähtäneille.

Mikäli vaihtelua tuovia Surivive It -kisoja olisi ollut runsaammin, olisin laittanut ennakkovarauksen menemään jo tänään. Testihetket laittavat kuitenkin miettimään, miten kauan pähkähullun toiminnan ja överien temppukombojen kiskominen jaksaa viehättää. Etkoilijalle jaetun ruudun tuen puuttuminen on suuri miinus, mutta toistaiseksi tuntematon nettipeli ja RiderNet voi pelastaa paljon.

SSXSSXSSX
Tämä on mainos:
HQ
SSXSSXSSX

Aiheeseen liittyviä tekstejä

SSXScore

SSX

ARVIO. Kirjoittaja Eerik Rahja

Hyvät lumilautailupelit ovat nykyään harvassa. Onneksi uusi SSX helpottaa genren pelikatoa, joskin sarjalle ominaiseen pöhkötyyliin.



Ladataan seuraavaa sisältöä