World of Warcraft kohtaa Kung Fu Pandan. Mielikuva on yksi karkeimmista tavoista kiteyttää reaktiot Mists of Pandarian julkistuksesta viime vuoden lopulta. World of Warcraftin tuleva lisäosa vaikutti siltä kuin Blizzard olisi kuluttanut ideansa loppuun eikä enää tietäisi, mihin suuntaan peliä pitäisi viedä. Jo yksin fakta, että Pandaren-rotu esiteltiin aprillipilana Warcraft III:n aikoihin, sai monien kulmat kohoamaan.

Panda-skeptisyys oli myös ensimmäinen asia, johon Blizzard halusi puuttua Mists of Pandarian esittelyssä. Varajohtaja Chris Metzen kertoi, ettei pandarotu koskaan syntynyt pelkäksi vitsiksi.

"Pandat syntyivät kehittäessämme Warcraft III:a. Tuonaikainen taiteellinen johtajamme Sam Didier rakasti pandoja ja rakasti maalata niitä sulavina sotureina. Hän teki joukon tällaisia teoksia ja useimmat meistä kehitystiimissä pitivät niitä loistoideana. Kun aprilliaika lähestyi, päätimme julkaista niitä huvin vuoksi. Emme kuitenkaan tarkoittaneet niitä vitsiksi; rakastimme hahmoja. Tuumailimme, että ehkä jonain päivänä voisimme jopa sovittaa hahmot peliin."

Pandat olivat Metzenin mukaan ehdolla jo The Burning Crusade -lisäosan uudeksi Alliance-roduksi, mutta moninaisista syistä johtuen niiden aika ei vielä tuolloin koittanut. Tämä kuitenkin osoittaa Metzenin mielestä sen, että rakkaus pandoja kohtaan on muhinut Blizzardilla jo pitkän, eikä kyseessä ole vain tuulesta temmattu joutoidea.

"Pandat ovat yksi rikkaimmista ja hauskimmista roduista, mitä olemme koskaan luoneet. Pandarenit ovat hieman huolettomampia kuin Warcraft-rodut keskimäärin, mutta niillä on suuri sielu ja ne toimivat täydellisenä kontrastina sille, mitä maailmassa tapahtuu."

Azeroth on näet myllerryksessä. Lähtölaukaus annettiin Cataclysmissä, mutta Horden ja Alliancen välinen konflikti kärjistyy Mists of Pandariassa, ja pandarenit ovat jäävä osapuolten väliin sodan jalkoihin. Toisin kuin aiemmissa lisäosissa, luvassa ei ole vain yhtä Deathwingin ja Lich Kingin kaltaista suurta pahista. Sen sijaan tarinan vastavoimana jyllää sota itsessään.

Pandarian alue on säilynyt tuhansia vuosia piilossa sankan sumuverhon alla, mutta se on nyt hälventynyt ja kuin sattumalta retkikunnat sekä Horden että Alliancen puolelta rantautuvat saarelle. Molemmat liittoutuvat nopeasti joidenkin paikallisten kansojen kanssa: Alliance kalastajaheimo Jinyun ja Horde apinoiden kaltaisten hozenien kanssa. Tästä kehkeytyy eräänlainen sijaisnäyttelijöiden sota, joka herättää Sha-energian. Sha on pimeä voima, joka saa mahtinsa pelosta, vihasta, väkivallasta ja epätoivosta manifestoituen lopulta fyysisiksi olennoiksi. Sota uhkaa koko Pandarian olemassa oloa, ja juuri tämä on uhka, jota vastaan pelaajan on kamppailtava Mists of Pandariassa - ainakin aluksi.

"Aiomme tehdä jotain poikkeavaa päivityksillä", Chris Metzen vihjaili. Sekä pääpelissä että aiemmissa lisäosissa loppuhuipennus ja tarinan päätös lisättiin myöhemmin sisältöpäivityksinä, mutta tällä kertaa toimitaan eri tavalla.

"Mists of Pandaria on ensiaskel uuteen maailmaan. Pienet ryhmät Hordesta ja Alliancesta saapuvat saarelle pelin korkeimman tason tietämillä. Pääsemme näkemään muinaisia kulttuureita, jotka ovat olleet saarella ikuisuuksia. Meidän täytyy kuitenkin ratkoa ongelmia seikkaillessamme; valottaa saaren mysteerit ja syyt siihen, miksi se on paljastunut muulle maailmalle. Pelilevyn loppuun mennessä olemme tavallaan ratkaisseet tämän ison seikkailun, auttaneet kansoja näiden hädässä sekä oppineet vähän itsestämme. Ja siitä alkaa villi luku."

Sisältöpäivitykset toimivat uutena jatkoseikkailuna. Juuri kun Pandaria on pelastettu sisäisiltä ongelmiltaan, paikka muuttuu taistelutantereeksi Alliancen ja Horden välillä. "Olemme todella innoissamme päivityksistä. Niiden ilmestyessä klassinen Warcraft-konflikti punaisine ja sinisine osapuolineen ottaa keskinäyttämön", Metzen jatkoi. Tarinallisesti osapuolissa tapahtuu paljon poliittista kehitystä ja konflikti eskaloituu. Tapahtumien edetessä myös pääpahis alkaa viimein hahmottua. Kyseessä on Thrallin paikan Horden sotapäällikkönä ottanut Garrosh.

Vaihdos ei alkujaan ollut järin suosittu fanien keskuudessa, mutta sittemmin Garroshista on kasvanut valloittaja, ikään kuin vanhan koulukunnan sotapäällikkö. Kun Mists of Pandarian väkivaltaisuudet nousevat toiseen potenssiin, Garrosh tekee muutamia äärimmäisen kyseenalaisia ratkaisuja, jotka herättävät kuohuntaa Hordessa. Niinpä viimeinen päivitys Pandariaan tuo yhteenoton Garroshin kanssa. Sekä Horde että Alliance marssivat Orgrimmariin pistääkseen lopun sotapäällikön valtakaudelle. Huh!

"Horde-fiktio ja koko monisäikeinen konflikti potkaistaan viitosvaihteelle, jolloin päästään sellaiselle tarinalliselle alueelle, joka on minusta yhtä elintärkeää kuin hauskaa ja sitä kaikkein syvintä Warcraftia, mitä olemme luoneet moniin vuosiin", Metzen kuvaili selvästi intoa puhkuen.

Tämä kaikki on kuitenkin vielä kaukana tulevaisuudessa, ja ennen sitä on Pandaria pelastettava. Sitten lisäosan julkistuksen Blizzconissa 2011, Pandaria on kasvanut viidestä alueesta seitsemän alueen kokoiseksi. Sisällöllisesti Mists näyttäisi muotoutuvan runsaimmaksi World of Warcraft -lisäosaksi tähän asti.

Visuaalisesti ja maantieteellisesti Pandariassa on luonnollisesti paljon vaikutteita klassisesta kiinalaisarkkitehtuurista. Jotkin alueet ovat kuin suoraan wuxia-elokuvista. Alueella vallitsee kuitenkin myös laajempi aasialainen vaikutus, ja pääsemme näkemään niin vaaleanpunaisina kukkivia kirsikkapuita kuin Himalajaa muistuttavia vuoria. Pandaria sisältääkin World of Warcraftin korkeimman vuoren, jonka laelle on mahdollista kavuta.

Valley of the Four Winds toimii kotipaikkana Pandaren-rodulle. Alueeseen kuuluu laajoja niittyjä sekä niin sanottu maanviljelijöiden marketti, jossa voi avustaa yksittäisiä maanviljelijöitä ja saada alennuksia maineen kasvaessa. Yhtenä uutena piirteenä toimii myös mahdollisuus viljellä omaa maataan, josta voi nostaa keitoksiin ja rohtoihin tarvittavia kasveja. Pääsuunnittelija Tom Chilton totesi, että kehittäjien eräänä tavoitteena on poistaa grindauksen tunne grindauksesta.

Keskusalue Vale of Eternal Blossoms on mystisen voiman lähde ja alati mogujen, Pandarian entisten hallitsijoiden, iskujen kohteena. Alue toimii lisäosan keskuskaupunkina, ja sitä puolustetaan päivittäisiä hyökkäyksiä vastaan.

Vaikka kaikki ympäristöt eivät olleet vielä valmiita, näyttää Pandaria kauniilta. Sekä eksoottinen arkkitehtuuri että luonnon kauneus toimivat katseenvangitsijoina. On jopa hieman hämmästyttävää, miten Blizzardin graafikot saavat vanhenevasta pelimoottorista jotain näin näyttävää irti.

Tekeillä on kolme uutta raidia ja yhdeksän uutta luolastoa, joista toimittajille esiteltiin kahta. Ensimmäinen näistä oli Stormstout Brewery, suuri panimo, joka tavanomaiseen WoW-tyyliin on roskaväen valtaama. Ensimmäinen taso kuhisee olutta litkiviä hozeneita ("koska humalaiset apinat ovat mahtavia"). Hozenit ovat aluksi liian tuiterissa huomatakseen pelaajia, mutta saadessaan oluttynnyristä päähänsä, alkaa tilannetaju palata. Toisessa vaiheessa vastassa on virmeneitä, ilkeitä jäniksiä, jotka tietysti lisääntyvät valtoimenaan. Viimeisessä puolestaan olut herää henkiin alementaaleina ja pomovastus Yan Zhu the Uncasked kykenee ruiskuttamaan myrkyllistä olutta pelaajien korvista, vahingoittaen tiimitovereita, jos nämä sattuvat olemaan lähekkäin.

Toinen esitelty luolasto oli klassinen Scholomance. Aivan kuin Deadmines ja Shadowfang Keep Cataclysmissä myös Scholomance on suunniteltu uudelleen selvästi aiempaa viihdyttävämmäksi. "Olemme nostaneet Scholomancen yhteentoista", kohtaussuunnittelija Scott Mercer totesi.

Luolastoihin liittyy toinenkin uudistus: niin sanottu haastemoodi. Kaikki Mists of Pandarian luolastot on mahdollista pelata aikarajoitettuina vetoina, jotka palkitaan eri mitalein riippuen pelaajan nopeudesta. Blizzardin mukaan kyseessä on kilpailullisen PvE:n muoto, johon liittyy luonnollisesti tulostauluja ja palkintoja. Esimerkiksi jos ansaitsee hopeamitalin kaikista luolastoista, pääsee käsiksi erityisiin haarniskoihin. Niillä ei tosin ole lainkaan osumapisteitä, mutta niitä voi käyttää uudessa Transmogrification-muunnostyökalussa, jossa niiden ulkonäön voi yhdistää toisen esineen pisteisiin. Kultaa kaikista luolastoista ansaitsevalle on puolestaan luvassa eksklusiivinen lentävä ratsu.

Idea on saanut innoituksensa Stratholmen suositusta Baron runista ja Zul'Amanin Bear runista. Tavoitteena on lisätä uudelleenpeluuarvoa ja kannustaa pelaajia pelaamaan ennemmin tuttujen kavereiden kesken kuin sattumanvaraisissa ryhmissä (poistaen osan niiden aiheuttamasta päänsärystä).

Uutuuksiin lukeutuu myös Scenarios. Nimi viittaa uudentyyppisiin ryhmäaktiviteetteihin, jotka on tällä hetkellä tarkoitettu kolmelle pelaajalle (rajoitus voi vielä nousta) ja jotka muistuttavat aiemmin pelissä esiintyneitä ryhmätehtäviä. Skenaariot sijoittuvat usein ulkosalle, mutta ne toimivat instanssipohjaisina, joten muut pelaajat eivät pääse häiritsemään. Luolastoista poiketen ne eivät edellytä tyypillistä tankki, parantaja, soturi -kolmikkoa, vaan ryhmän voi muodostaa miten itse mielii. Esimerkkinä kehittäjät käyttivät skenaariota, jossa pelaajien on suojeltava pientä panimoa sammuttamalla tulipalot ja sen jälkeen pieksemällä hirviöt. Skenaariot on suunniteltu kestämään 10-15 minuuttia, ja aivan kuin muistakin sosiaalisista aktiviteeteista niistä ansaitaan urhoollisuuspisteitä, joita voi käyttää varusteisiin.

Näimme kaksi uutta Battlegroundia, joista toisessa taisteltiin vahinkoa lisäävästä artefaktista, ja toisessa kaivoksessa, jossa joukkueet työnsivät omaa kaivosvaunuaan kohti maalia. Vastustajia voi myös sysätä kiertoreitille.

Kevytmieliseltä lisäykseltä vaikuttivat uudet lemmikkitappelut, jotka on suunniteltu puhtaasti ajanvietteeksi. Molemmin puolin on kolme lemmikkiä, jotka ottavat mittaa toisistaan vuoropohjaisesti kuin Pokémon- tai Final Fantasy -peleissä. Demovideoon Blizzard oli jopa lainannut vanhaa FF-taistelumusiikkia. Lemmikkien kerätessä kokemusta voivat ne hyödyntää uusia kykyjä, maksimissaan kuutta per yksilö, ja riippuen lemmikkien ominaisuuksista toiset sopivat tiettyjä vastustajia vastaan paremmin kuin toiset (esimerkiksi vesi vastaan tuli).

Toteutus on hyvin kasuaalityyppinen, mikä näkyy jo siinä, että matchmaking-systeemin kautta haettujen vastustajien nimiä ei missään vaiheessa pääse näkemään. Näin ollen kukaan ei pääse ilkkumaan jälkeenpäin yksityisviesteillä. Toisin kuin niin monet muut asiat World of Warcraftissa, lemmikkitappelut ovat oma eristetty systeeminsä, josta ei voi ansaita pisteitä raid-varusteisiin tai vastaaviin. Hardcore-pelaajien silmissä lisäys lieneekin Mists of Pandarian turhin osa, mutta Blizzardin mukaan systeemin toteutus oli yksi kehitysprosessin vaativimmista vaiheista. Vuoropohjainen otusten mittelö kun poikkeaa varsin paljon reaaliaikaisen MMO:n kaavasta. Lemmikkejä rakastaville pelaajille tästä pitäisi irrota jonkin verran hupia.

Uudistuksiin lukeutuu tietysti myös itse Pandaren-rotu, joka tuo mukanaan uuden luokan: monkin. Ennen kuin perehdyimme siihen, kehittäjät kuitenkin esittelivät uutta talenttisysteemiä, joka on ehkäpä koko lisäosan ristiriitaisin muutos. Vanhat kykypuut heitetään romukoppaan ja niiden tilalle tulee järjestelmä, jossa pelaaja valitsee yhden kolmesta uudesta taidosta 15 tason välein. Tom Chilton selitti, että vanha systeemi oli alkujaan luotu hahmojen muokattavuutta varten. Pelin ja kykypuiden kasvaessa kävi kuitenkin selväksi, että jokaiselle luokalle löytyi yksi optimaalinen hahmo, josta muodostui valtava haaste tasapainolle.

Uuden systeemin turvin tekijät toivovat lisäävänsä taitojen valinnan merkitystä ja poistavan vain yhden "oikean" ratkaisun kustakin roolista. Testasin uutta systeemiä sekä warlockilla että monkilla, ja ensireaktiot ovat positiiviset. Blizzard näyttäisi saavuttaneen sen, mitä uudistuksella tavoittelikin. Lähes kaikki taidot tuntuvat hyödyllisiltä, joten pelaajan on tehtävä todellisia valintoja. Myös hahmon uudelleenmuovailu on vaivatonta ja valittuja taitoja voi vaihtaa yksitellen.

Täysin uuteen hahmoluokkaan tutustuminen tasolla 85 oli tietysti alkuunsa iso pala purtavaksi, mutta noin tunnin räpläämisen jälkeen pelaaminen monkilla alkoi sujua. Mekaniikat muistuttavat siltä osin hieman rogueta, että tietyt hyökkäykset kartuttavat niin sanottuja Chi-pisteitä, kun taas toiset kuluttavat niitä. Verrattuna roguen suhteellisen kiinteään kykyjen kiertoon Monk tuntui kuitenkin vapaammalta. Toiset hyökkäykset on suunnattu yksittäisiin vihollisiin, toiset ryhmiin. Kaikki edellä olevat tainnuttava pyyhkäisypotku esimerkiksi muodostui nopeasti suosikiksi. Tasapainotus ei ollut vielä aivan kohdallaan, koska osa iskuista tuntui ylivoimaisilta, mutta kokonaisuudessaan monk vaikuttaa nopealta, liikkuvalta ja ennen kaikkea hauskalta melee-luokalta. Se tarjonnee riittävästi ytyä löytääkseen oman nichensä, enkä edes ehtinyt testata luokan käyttöä tankkina tai parantajana.

Liikevalikoimaan lukeutuu niin lentokuperkeikkaa kuin lentopotkuakin. Touch of Death puolestaan voi surmata minkä tahansa PvE-vastustajan, jolla on vähemmän elinvoimaa kuin pelaajalla itsellään, joskin myös jäähdyttelyaika on tehon veroinen. Niin sanotut combo breakerit aktivoituvat satunnaisesti ja mahdollistavat tiettyjen kykyjen käytön silloin tällöin ilman Chin kulutusta. Monkin liikkeitä voisi karkeasti kuvailla Street Fighter -tyylinä, mutta tietenkään Word of Warcraft ei keskity samalla tavalla osumatunnistuksen tarkkuuteen.

Mists of Pandarian julkistus ei alkujaan herättänyt minussa innostusta, mutta nyt on eri ääni kellossa. Yksin uuden sisällön valtava määrä saa lisäosan näyttämään World of Warcraftin rikkaimmalta laajennukselta tähän asti. Lisäksi se tarjoaa lisää klassista Alliancen ja Horden välistä vääntöä, uusia ideoita piristämään luolastoja, lisää ryhmäaktiviteetteja, tarvitun kykysysteemin uudistuksen, lisää tekemistä sooloilijoille ja vähemmän grindausta pelin loppua kohden.

Vaikka uuden hahmon kehittäminen entistä korkeammalle tasokatolle (90) kuulostaa melkoiselta urakalta, Pandaria näyttää takuuvarmalta hitiltä. Se ei ole retki lomaparatiisiin, jossa peli hiljalleen vetäytyy eläkkeelle, vaan melkeinpä päinvastoin. Huolimatta iästään World of Warcraft on edelleen loistokunnossa.