Gamereactor Network Suomi / Dansk / Svenska / Norsk / English / Deutsch / Italiano / Español
Kirjaudu sisään
amigo






Unohditko salasanan?
Et ole jäsen, Haluan rekisteröityä

Kirjaudu käyttäen Facebook-tiliä
FacebookFacebook
Ennakko

Call of Duty: Black Ops II

Kirjoittaja: Daniel Guanio

Kevään kehnoimmin pidetty salaisuus Call of Duty: Black Ops II on viimein vahvistettu virallisesti. GR Norjan Daniel pistäytyi hiljattain hakemassa ensivaikutelmia kenties vuoden suurimmasta pelijulkaisusta.

Astelin jälleen Treyarchin päämajaan aurinkoisessa Santa Monicassa, mutta tällä kertaa hieman eri odotuksin kuin viimeksi. Vierailujeni välillä studion kehittämä Call of Duty: Black Ops oli kirinyt kaikkien aikojen menestyneimmäksi peliksi ja nostanut kalifornialaisyhtiön pelimaailman tähtikartalle.

Black Ops ei suinkaan ollut studion ensiaskel Call of Duty -sarjan peräsimessä, vaan sitä ennen Treyarch oli ehtinyt työstää esimerkiksi Call of Duty 3:a ja World at Waria. Pesäeroa aiempiin osiin tehtiin kuitenkin tarinassa, joka muodosti oman, pääsarjasta erottuvan kokonaisuutensa ja sijoittui Kuuban ohjuskriisiin pohjaavaan vaihtoehtoiseen todellisuuteen. Sama kerronnallinen ote kantaa myös Black Ops II:een, joka on suoraa jatkoa edeltäjälleen.

Call of Duty: Black Ops II
Koko peli ei sijoitu tulevaisuuteen. 1980-luvun takautumissa pelataan Alex Masonilla, kun taas vuonna 2025 pääosassa on Alexin poika: David Mason.

Call of Duty -sarjaa ei varsinaisesti tunneta suuren mittakaavan draamastaan, mutta tämä ei tarkoita sitä, etteikö eteenpäin voitaisi mennä. Vierailun mielenkiintoisin yllätys tuli jo heti johdannossa siinä tavassa, jolla tarinan kontekstia pohjustettiin. Studiopomo Mark Lamia asteli rauhallisesti yleisön eteen, esitteli itsensä ja kollegansa ja kysyi: "Onko kukaan kuullut harvinaisista maametalleista?"

Pienestä ja jännittyneestä journalistiryhmästä kukaan ei näyttänyt nyökkäävän myöntävästi. Lamia hymyili ja selitti: "Harvinaiset maametallit ovat joukko mineraaleja, joita tarvitaan käytännössä kaiken päivittäin käyttämämme teknologian tuotannossa - älypuhelinten, leivänpaahtimien, tietokoneiden, kaiuttimien. Sotilaslaitteet ovat erityisen riippuvaisia näistä mineraaleista ja ilman niitä tuotanto ei olisi mahdollista."

Miksi asiasta ei ole puhuttu useammin julkisuudessa? Se ei ole ollut järin relevanttia, ennen kuin nyt. Fakta on se, että Kiina omistaa 95 prosenttia maailman kaikista tunnetuista maametallivarannoista, mistä on muodostunut merkittävä mutta tarkoin kontrolloitu bisnes. Yhdysvaltain presidentti Barack Obama painosti Kiinaa hiljattain toimenpiteillä, ellei maa luopuisi asettamistaan maametallien vientirajoitteista. Voilà - Black Ops II:n ytimessä oleva konflikti alkaa valjeta.

Call of Duty: Black Ops II
Kuka komentaa? Pelin tarina vihjailee vahvasti tulevaisuudesta, jossa ihmisten "turvaksi" luotu sotakalusto saattaa koitua kohtalokkaaksi.

Treyarch-pomo jatkoi kertomalla tarinaa varten tehdystä taustatutkimuksesta ja takoi samalla toimittajien päähän termiä "uskottava todellisuus". Lamian mukaan ajatus fiktiivisestä konfliktista, jolla on syvät juuret todellisuudessa, on toiminut keskeisenä ohjenuorana sekä juonen kynäilyssä että itse pelisuunnittelussa.

Black Ops II ajoittuu pääasiassa vuoteen 2025, jolloin kiista maametalleista on kärjistynyt täysimittaiseksi sodaksi ja arkkivihollinen Menendez on keksinyt hyödyntää digitaalisen ajan haavoittuvaa tietoturvaa. Tulevaisuudessa jossa sotia käydään miehittämättömillä roboteilla, kaluston kontrollointi on elintärkeää, ja Lamia käytti pitkälti aikaa uhkakuvien maalailuun. Samalla hän raotti hieman itse käsikirjoitusta ja totesi, että keskeisenä tavoitteena on hahmotella "täydellinen" pahis, joka olisi samassa liigassa Heath Ledgerin Jokerin kanssa. Treyarch saa kunnianhimoisille pyrkimyksilleen tukea (ja uskottavuutta) Yön ritarin kynäilleeltä David S. Goyerilta, ja hahmojen taustoja syvennetään myös takautumilla menneisyydestä. Vaikuttaa lupaavalta.

Pohjustusten jälkeen oli aika katsastaa, miltä uusi Black Ops näyttää toiminnassa. Studio tarjosi pelikuvaa tehtävästä, joka sijoittuu Los Angelesiin - ja nimenomaan Los Angelesiin hyökkäyksen kourissa. Vuoden 2025 varustus tarjoaa tietysti pelaajalle omat etunsa, ja yksi kätevä ase oli tarkkuuskivääri, joka näkee ja ampuu seinien läpi. Hahmon ranteesta puolestaan löytyi "taipuisa näyttö", jolla saattoi käskeä taistelurobotteja hyökkäämään tai vetäytymään.

Kuvasuunnittelu ja tapahtumien kulku kuumassa ristitulessa eivät jätä epäilyksiä siitä, että kyseessä on Call of Duty, mutta taustat ja hahmot ovat saaneet graafista päivitystä. Yksityiskohtia on aiempaa enemmän, ja on vaikea kuvitella, että kukaan olisi varsinaisesti tyytymätön Treyarchin vaivannäköön.

Call of Duty: Black Ops IICall of Duty: Black Ops II
Hevoset näyttelevät pelissä jonkinlaista kulkuvälineen roolia. Animaatiot on mallinnettu oikean eläimen mukaan.

Moninpelin kaikista ominaisuuksista Lamia ei vielä voinut puhua täsmällisesti, mutta mainitsi, että Black Ops II kykenee tukemaan "tuplasti enemmän vihollisia ja pelaajia" suositussa zombimoodissa. Lisäksi luvassa on täysin uusi tulokas pelimuotojen kirjoon nimeltä Strikeforce.

Strikeforce-tehtävät ovat valinnaisia tarinan aikana avautuvia lisäsäikeitä, joiden lopputulos voi muuttaa kampanjan kulkua. Pelaaja voi lintuperspektiivistä hallita tiettyä osaa taistelukentästä ja määrätä komentoja yksiköille. Lisäksi valitsemalla tietyn yksikön (varusteina mm. räjähteet, kivääri tai mecha) pelaaja voi ottaa yksikön suoraan hallintaansa ensimmäisen persoonan vinkkelistä. Pelaamalla täytetään tavoitteita, kuten räjähteiden asettaminen ja alueen turvaaminen.

Pelistä tarjotut maistiaiset eivät olleet vielä riittävän laajoja, jotta uudistusten toimivuudesta voisi sanoa mitään varmaa, mutta sekä pätkä Los Angelesia että Strikeforcea osoittivat selvää potentiaalia. Hektinen sodan käännekohdissa elämisen tunnelma on edelleen läsnä, mutta entistä selkeämmin "Black Ops -tyyliin", kuten Treyarch asian ilmaisi.

Call of Duty: Black Ops II
Moninpeli on luonnollisesti suuressa roolissa, mutta yksinpelin puolella tehdään kenties mielenkiintoisimmat uudistukset.

Black Opsin tarina ja tyyli edustivat suurinta muutosta sitten alkuperäisen Modern Warfaren, mutta monet ehkä ylenkatsoivat sen ottaman suunnan. Toisaalta Call of Dutylla on oma aktiivinen moninpeliyleisönsä, ja toisaalta osa ei voi sietää koko sarjaa. Moni kiikkuu luonnollisesti näiden kahden ääripään välillä. Tiedän nostattavani tällä kulmakarvoja, mutta suuri osa Black Ops II:n kutkuttavuudesta kiteytyy juuri tarinaan.

Asiaan kenties myötävaikuttavat lupaukset siitä, että pelaajan tulisi voida tehdä valintoja ja vaikuttaa sodan kulkuun, mutta suurin syy on itse konflikti: Arvokkaat mineraalit. Singapore, Kiina, Jemen, Los Angeles. Visionäärinen sosiopaatti arkkivihollisena. Vuosi 2025, jolloin sodankäynti on muuttunut dramaattisesti, mutta maailma ei tunnu vieraannuttavalta. Päälle vielä ripaus salaliittoteorioita ja vaihtoehtoisia näkemyksiä kylmästä sodasta.

Kaikki tämä valaa uskoa siihen, että Black Ops II on huomionarvoinen jatko-osa, mutta lopullinen suorituskyky jää vielä nähtäväksi. Peli julkaistaan marraskuussa niin konsoleille kuin PC:llekin.

Play movie

Call of Duty: Black Ops IICall of Duty: Black Ops IICall of Duty: Black Ops II
Call of Duty: Black Ops IICall of Duty: Black Ops IICall of Duty: Black Ops II
Aiheeseen liittyviä linkkejä:
Kommentti

Sinun täytyy olla kirjautuneena kommentoidaksesi. Jos et ole vielä jäsen - liity jäseneksi nyt.!

:D :) :( :-o :shock: :? 8) :lol: :x :P :oops: :cry: :evil: :twisted: :roll: ;-) :idea: :arrow: :| :mrgreen: :clap: :dance: #-o =; :^o [-X :pray: 8-[ :sick: :-# [-( :-k :--


Haluatko julkaista tämän aktiviteetin Facebookissa?
Kommentteja
  • Kirjoittaja: atteli
    2012-08-04 10:28
    nääyttää aika huonolt ku vertaa black ops 1
     
  • Kirjoittaja: Nighty
    2012-05-05 00:34
    Lainasi Artikkeli:
    suuri osa Black Ops II:n kutkuttavuudesta kiteytyy juuri tarinaan.


    No sitten ei taida asiat olla kovin hyvin, mistä lähtien Call of Dutyja on ostettu yksinpeliksi (tarinatilan pelaamiseksi)? Sitä paitsi eipä ole noissa muissakaan Call of Dutyissä nähty pitkiä kampanjoita (=en usko että nähdään tässäkään) niin on turha tunkea liikaa paukkuja siihen kampanjaan. Kaikki nuo lupaukset/uudistukset kuullostavat hienoilta, mutta historia tuppaa toistamaan itseään (=muutoksia ei ole mainittavaksi kovinkaan monta) ...
     
  • Kirjoittaja: Pozziz
    2012-05-03 19:13
    Saapas nähdä, mitä tästä sitten kehkeytyy. Uutta pelimoottoria ei ilmeisestikään ole tulossa (ainakaan siitä ei mainittu mitään), mutta ehkä vanhakin vielä jotenkuten menettelee. Mutta aika näyttää, millaisia uudistuksia tähän peliin todella tulee.
     
  • Kirjoittaja: tootsi666
    2012-05-02 18:30
    Peli vaikuttaa vielä lupaavammalta. Harmi, että tulee Halon kanssa päällekkäin. Halo 4 tulee kuitenkin eka kaupasta mukaan
     
  • Kirjoittaja: hippidippi
    2012-05-02 18:04
    ''pelaajan tulisi voida tehdä valintoja ja vaikuttaa sodan kulkuun''

    Vaikuttaa mahtavalta! Tämä on minunlaiseni Call of duty, en malta odottaa marraskuuta!
     
 
Pelin tiedot
  • Alusta:
    PC, PS3, Xbox 360
  • Pelityyppi:
    Toiminta
  • Kehittäjä:
    Treyarch
  • Julkaisija:
    Activision
  • Pelaajia:
    1-4
  • Pelaajia verkossa:
    1-18
  • Ikäraja:
    18 alkaen
  • Julkaisupäivä:
    13 marraskuu 2012
Call of Duty: Black Ops II
Pelikokoelmasi
Arvosanasi:9/10
Samantyyppisiä pelejä

20 uusinta ohjelmaa:
(Haastatteluja, reportaaseja, arvioita yms.)

Watch Dogs - Lead Game Designer Interview
2013-05-21

Gamereactor’s Matti Isotalo was in Paris to talk to Ubisoft Montreal’s Danny Belanger about the hugely anticipated open-world adventure, Watch Dogs.

Jacob Jones and the Bigfoot Mystery - Gameplay
2013-05-21

We filmed the first few minutes of gameplay of this cute Vita game.

GDC: Magicka: Wizard Wars -haastattelu
2013-05-21

Paradox Northin uuden kehitystiimin jäsenet John Hargelid ja David Nisshagen kertoivat GRTV:lle ensimmäisestä projektistaan, joka on PvP-keskeinen Mag..

Turbo Super Stunt Squad - Global Gamer's Day -haastattelu
2013-05-21

GRTV haastatteli Dreamworksin Andrea Frechetteä ja Turbo Super Stunt Squadin vanhempaa tuottajaa Brian Etheridgeä sekä pelistä että elokuvasta.

PAX: Edge of Space -haastattelu
2013-05-21

GRTV haastatteli Handyman Studiosin Jack Cranea näiden tulevasta indiepelistä Edge of Spacesta. Crane kertoi vaikutteistaan, joiden joukosta löytyvät ..

GDC: Dreamfall Chapters -haastattelu
2013-05-18

Red Thread Gamesin Dag Scheve (käsikirjoittaja) ja Martin Bruusgaard (pääsuunnittelija) kertovat potkustartin saaneesta Dreamfall Chapters -pelistään.

Call of Duty Championships Special - Celebrities
2013-05-17

Are the top COD players turning into superstars? We asked the players at the Call of Duty Championships in Hollywood.

Spin the Bottle: Bumpie's Party - iDÉAME interview & live demo
2013-05-17

KnapNok Games' Lau and Dajana share their vision about motion controls and no-TV games. They also define their imminent Wii U party game Spin the Bott..

GDC: Anomaly 2 -haastattelu
2013-05-17

Jututimme 11 Bit Studiosin vanhempaa käsikirjoittajaa Pawel Miechowskia tuoreeltaan julkaisusta tornihyökkäyspelistä Anomaly 2:sta.

Press Start: Sanctum 2
2013-05-17

Kaappasimme puolisen tuntia Sanctum 2:n alkumetreiltä perjantain ratoksi. Tornipuolustus toimii edelleen, vaikka näin takaperinkin.

GDC: Wargaming - Victor Kislyin haastattelu
2013-05-16

GRTV istui haastattelemaan Wargaming.netin johtajaa Victor Kislyitä yhtiön globaalista laajentumisesta, Gas Powered ja Day 1 -studioiden hankinnasta s..

GDC: Big Bite Soccer -haastattelu
2013-05-16

GRTV ei esittele ihan joka päivä Facebook-pelejä, mutta Big Bite Soccer on jotain hieman erilaista, ja sen luulisi vetoavan klassikoiden kuten Kick-Of..

GDC: Nvidia Shield -haastattelu
2013-05-16

Tuotemarkkinoinnin johtaja Jason Paul Nvidialta kertoi GRTV:lle Shieldistä, joka tarjoaa niin Android-pohjaista pelaamista kuin PC-pelejäkin.

PAX: Wildstar - Mike Donatellin haastattelu
2013-05-15

GRTV haastatteli Carbinen sisältöpäällikkö Mike Donatelliä PAX Eastissä lisää mielenkiintoisesta uudesta MMORPG:stä Wildstarista.

Trailershow - 15. toukokuuta
2013-05-15

On taas trailershown aika. Nauti trailerisadon parhaimmistosta yhdessä kätevässä paketissa.

PAX: Dungeon Defenders II -haastattelu
2013-05-15

Trendy Entertainmentin Josh Isom kertoi uudesta kilpailu- tai MOBA-moodista Dungeon Defenders II:ssa, sekä joistakin muutoksista pelin co-op -moodiin.

GDC: Age of Wulin -haastattelu
2013-05-15

Lähdimme limusiinikyydille Gala Networksin Claas Wollterin kanssa selvittääksemme lisää yksityiskohtia muinaiseen Kiinaan sijoittuvasta ilmaisesta MMO..

GRTV: Indiepub -haastattelu
2013-05-15

Gillen haastatteli Indie Pubin sisältöpäällikköä sekä kalkkunanmatkijaa PJ Hruschakia Namco Bandain Global Gamers Dayn yhteydessä. Indie Pub esitteli ..

PAX: Sanctum 2 - pääsuunnittelijan haastattelu
2013-05-15

GRTV haastatteli Pax Eastissä Sanctum 2:n pääsuunnittelijaa Oscar Jilséniä innovatiivisen tornipuolustus/räiskinnän jatko-osasta.

Full Mojo Rampage - haastattelu ja pelikuvaa yksinoikeudella
2013-05-14

Hiippailimme Mojo Gamesin toimistoon napataksemme yksinoikeudella pelikuvaa Full Mojo Rampagesta, jonka on studion ensimmäinen toimintaroolipeli. Tutu..

RuneScape 3:n suunnittelupäällikön haastattelu
2013-05-14

GRTV jututti Jagexin suunnittelupäällikköä Mark Ogilvietä siitä mihin suuntaan suosittu ilmainen MMORPG RuneScape 3 on menossa seuraavaksi.

Cloudberry Kingdom - Pwnee Studios -haastattelu (iDÉAME)
2013-05-14

Kanssaperustaja ja ohjelmoija Jordan Fisher kertoi GRTV:lle yhdestä vaikeimmasta tasoloikasta johon olemme koskaan törmänneet. Matematiikasta pitävä F..

Press Start: Metro: Last Light
2013-05-14

Pelaamme Metro: Last Lightia ensimmäisen tunnin. Videolla nähdään pelin Xbox 360 -painos.

PAX: Luftrausers-haastattelu
2013-05-14

Tapasimme PAX Eastissä indie-kehittäjä Vlambeerin Rami Ismailin, joka kertoo 2D-lentely Luftrausersista.

Watch Dogs - Lars Bonden haastattelu
2013-05-13

Watch Dogsin cinematic lead Lars Bonde kertoi ennakkotapahtumassa GRTV:lle panostuksestaan pelin kehitysprosessiin, ja siitä mitä seuraava sukupolvi t..

GDC: Expeditions: Conquistador -haastattelu
2013-05-13

Tapasimme creative director Jonas Weaverin Logic Artists -studiolta GDC:ssä, ja haastattelimme häntä ovelasta vuoropohjaisesta strategiaroolipelistä E..

The Bureau: Xcom Declassifiedin vanhemman tuottajan haastattelu
2013-05-13

Mike Holmes haastatteli The Bureau: Xcom Declassifiedin vanhempaa tuottajaa Nico Biharyä taktisen räiskinnän näkymistä, ja siitä kuinka peli on kehitt..

Call of Duty Championships -tapahtuma, osa 2
2013-05-10

Call of Dutyn mestaruuskisoja esittelevän sarjamme toisessa osassa haastatellaan paikalle päätyneitä pelaajia, ja kysytään näiltä kuinka he ovat pääty..

Runner 2 - Alex Neusen haastattelu (iDÉAME)
2013-05-10

Runner 2 juoksee jo riemukkaasti monilla eri alustoilla. Gaijin Gamesin kanssaperustaja kertoo tulevasta lisäsisällöstä, pelin vastaanotosta sekä hien..

Young Justice: Legacy -haastattelu
2013-05-09

Little Orbitin markkinointipäällikkö Doug Panter kertoi GRTV:lle Young Justicen muuttamisesta videopelin muotoon.

GDC: The Drowning -haastattelu
2013-05-08

Ben Cousinsin mittava ura ulottuu Lionheadilta Sonylle ja sieltä aina Dicelle asti. Nyt tämä keskittyy kuitenkin DeNA:n omistamaan Scattered Entertain..

Toukokuun kuumottavat pelit
2013-05-08

GRTV esittelee toukokuun tärkeimmät julkaisut, joihin kuuluu niin postapokalyptistä synkistelyä, nelinpelattavaa räimintää, kuminkäryistä kaahailua ku..

GDC: Ubisoft - Haastattelussa Yannis Mallat
2013-05-08

Pääsimme haastattelemaan Ubisoft Montrealin ja Toronton toimitusjohtajaa Yannis Mallatia GDC:ssä pelialan uusista tuulista.

PAX: Neverwinter - Haastattelussa Jack Emmert
2013-05-08

Cryptic Studiosin toimitusjohtaja Jack Emmert kertoi GRTV:lle studionsa seuraavasta MMORPG:stä, joka on luonnollisesti Neverwinter. Tällä oli myös ker..

GDC: Infinite Crisis - Tuottajan haastattelu
2013-05-07

Haastattelimme Turbinen Jeffrey Steefeliä näiden tulevasta supersankarikeskeisestä MOBA:sta Infinite Crisisista, jossa DC Comicsin sankarit ja pahikse..

GDC: Cloudbuilt -haastattelu
2013-05-07

Haastattelimme ruotsalaisen Coilworksin Johannes Smidelöviä näiden lupaavasta ja vauhdikkaasta tasoloikasta Cloudbuiltista.

GDC: Auto Club Revolution -haastattelu
2013-05-07

Auto Club Revolution on uusi ilmainen rallikokemus PC:lle ralliveteraani Eutechnyxiltä. Haastattelimme Simon Jonesia tästä kunnianhimoisesta projektis..

PAX: J.S. Joust - Douglas Wilsonin haastattelu
2013-05-07

Haastattelimme Johann Sebastian Joustin luojaa Douglas Wilsonia PAX Eastissä. Tämä kertoi mm. pelistä itsestään, julkaisijan etsimisestä sekä Sportsfr..

Pixel Toys - Perustajan ja johtajan haastattelu (iDÉAME)
2013-05-07

Pixel Toysin toimitusjohtaja Andrew Wafer ja perustaja Alex Zoro kertoivat studion retrohenkisestä visiosta. Mukana on myös muisteluita Nintendo 64 -k..

PAX: R.A. Salvatoren haastattelu - Neverwinter ja 38 Studios
2013-05-06

Tunnettu fantasiakirjailija R.A. Salvatore kertoi tuoreimmista Forgotten Realms -kirjoistaan, näiden yhteyksistä Neverwinteriin, sekä 38 Studiosin val..

Äänestykset Ostaisitko konsolin, joka vaatii jatkuvan nettiyhteyden?
  • 27% Kyllä
  • 73% En
Tulokset
BETA +