Suomi
JäSENARVIO

Just Cause

Kirjoittaja: Dalen   2008-12-23

Peli sijoittuu kuvitteellisesti luodulle San Esperito saari ryhmälle, joka on valtavan iso peräti 1 025 neliökilometriä jonka koluaminen kestää.

ESITTELY

Pelin päähenkilö on Rico Rodriquez, joka hyppää lentokoneesta pelin alussa sinne saarelle ja tämä äijä hoitaa stuntit johon peli pääasiassa painottuu, sillä Rico kantaa aina mukanaan laskuvarjoa ja saa pelin kuluessa eräänlaisen koukku aseen jolla voi kiinnittyä vaikka autoon jos haluaa sen kähveltää.

STOORI- JA SIVUTEHTÄVIÄ TEKEMÄSSÄ

Pelin tarina tehtävien lisäksi pelissä on vino pino sivutehtäviä ja valtaus tehtäviä joko huumeparonin kartanon valloitus tai valtion alueiden valtauksia, jotka toimivat lipun ryöstön hengessä, mutta näissä on vain yksi ongelma, sillä ne toistavat toisiaan aivan liikaa, koska kun vetää yhden valtauksen niin sen jälkeen ne muut ovat ihan ennalta arvattavia.

Näistä kaikista tehtävistä saa aina pisteitä joilla voi aukaista turvataloja, joissa on aina autotalli, talennus piste, aseita ja ammus laatikoita. Tai no turvataloja ei aukaista vaan ne aukaisevat itse itsensä.

NE HUONOT ASIAT

Pelin huonoja puolia oli ohjattavuus, sillä siinä peli menee pöpelikköön ja syvälle sinne, koska ampuminen tapahtuu siten että peli antaa sinulle jo valmiin kohteen eli automaatti tähtäys ja siitä pelaajalle ei jää muuta kuin pelkkä ampuminen eli suoraan sanottuna pelkkää napin hakkausta ja Playstationin versiossa grafiikka oli aika järkyttävä ja bugejakin mahtui mukaan. Mutta sen nyt ymmärtääkin, kun Ps2 tehot ei riitä noin ison pelialueen pyörittämiseen jos sinä on samanlainen grafikka kuin, vaikkapa MGS 3:sessa

YHTEENVETO

Pelin hankintaa kannattaa miettiä kahdesti jos meinaa ostaa sillä jos tämä ei löydy halpahallin ale-laarista on peli syytä jättää kauppaan, kun parempiakin pelejä olisi tarjolla. Ja enkä varsinkaan suosittele Ps2:lle, ehkä Xbox360 tai PC onkin hyv tuotos, mutta ei PS2.

Plussat:
+Todella iso pelialue noin 1024 neliökilometriä
+Stuntit
+Paljon aseita
+Paljon kulkuneuvoja

Miinukset:
-Musiikki
-Äänet
-Grafiikka
-Tarina
-Vähän tarinatehtäviä verrattuna isoon alueeseen
-Itseään toistavuus
-Ohjattavuus

Keskiarvo: 6.5/10
1
2
3
4
5
6
7
8
9
10