Command & Conquer: Red Alert 3
Red alert 3 vakuutti minut heti ensimmäisen tunnin jälkeen. Odotukseni eivät olleet yhtä korkealla kuin aikaisempia C&C sarjan pelejä odotellessa, mutta Red alert 3 on loistava lisä tähä hienoo sarjaan.
Pelin grafiikat ovat jälleen kerran nappiin menneet. Itse odotan sarjan peleiltä aina välivideoita, jossai esiintyy tunnettuja näytteliöitä ja ainakin itselläni ne antavat lisää motivaatiota pelata tehtävä läpi jotta näkisi seuraavan videon.
Pelin kamppaniat ovat juuri sopivan pituisia, itse olen pelannut neuvostoliiton kamppanian läpi ja jenkeillä olen viimeisessä tehtävässä menossa. Ajattelin säästellä uutena tulleen Japanin Rising sun järjestön kamppanian
Mitä pelattavuuteen tulee olin hyvin yllättynyt kuinka hyvin osaan hallita yksikköjä ohjaimella. Olen vannoutunut pelaamaan tietokoneella strategia pelejä, mutta kerran kun tuli mahdollisuus pelata konsolilla.
Täytyy myöntää että hieman olen kyrsiintynyt siihen että taistelukenttää kuvataan kauhen läheltä. Itse haluaisin saada isomman kuvan siitä mitä ruudulla tapahtuu, mutta tähänkin tottuu ja muutaman tunnin päästä se ei ole ongelma.
Hauskana Red alert 3 tulee avustavat komentajat jotka auttavat sinua ja tottelevat käskyjäsi. Hauskuutta tuo myöskin lyhyet video"keskustelut" vihollis komentajan sekä oman avustaja komentajan kanssa.
Toki hienoa taas nähdä uusia yksiköitä ja Japanin joukot ovat ainakin vaikuttavan näköisiä ja idea aivan loistava että Japani pistää kapulaa rattaisiin kahden jättimäisen valtion sodan käyntiin.
Mahtavaa pelissä on merellä käytävät taistelut ja se että voit rakentaa melkein kaikkia rakennuksia veden päälle(Tietenkään tankkitehdasta ja kasarmia lukuun ottamatta).
Yksittäiset tehtävät ovat hauskoja sillä voit ottaa rinnallesi toisen komentajan jonka kanssa voit murskata vihollisia valitsemassasi kentässä.
Minusta olisi aika saada tähänkin pelisarjaan hieman isommalla taistelukentillä olevaa tohinaa, joukkoja voi rakentaa rajatun määrän, ja lisää sitten kun olemmassa olevat joukot hupenevat sodan tohinassa.
Laiskuuteni takia en ole vielä ostanut Kulta tasoa Xbox tililleni ja en ole vielä päässyt testaamaan verkossa peluuta, mutta luulen että tämä vaatii vielä rajua harjoittelua Brutal tason tekoälyä vastaan. Taikka lähden vain soitellen sotaan ja ottamaan nenää nuoremmillta pelaajilta. Tekemällä oppii :)
Näin sekavan arvosteluni jälkeen nopea yhteenveto pelistä:
Plussat: Komentajat, Merellä sotiminen, Pelin välivideot, Grafiikka, Näytteliät.
Miinukset: Aivan liian läheltä kuvattu(Xbox 360), Järkyttävän isojen taisteluiden puuttuminen.




Gamereactor since 1998 - Published by Gamez Publishing A/S Strandvejen 72 st. mf, 2900 Hellerup, Denmark








Isompi kirjoitus ruutu olisi hieno lisä tänne gamereactoriin. (Avaudun täällä jonne kukaan ei koskaan eksy
) Ainakin itselläni ajatukset karkailevat pelin ominaisuudesta toiseen ja sitten alkaa etsiminen minne pistin mitäkin.
Toki voisin kirjoittaa nämäkin jonneki muualle ensin ja sitten kopioida tuohon ruutuun.
Kun luin arvostelun,niin ihan rupesi jo mieli mennä ostamaan peli.Itsekin olen pelannut lähes kaikkia C&C pelejä.
Kai tämäkin pitää jossain välissä hommata kun xbox 360 löytyypi.
Suosittelen, liven kautta peluu voi rokata!! Heti kun oppii pelaamaan
Täytyy ruveta kehittelee ideoita ja pelityyljä. 
Itse koitin vanhoja kikkoja muista C&C peleistä.. No hävisin varmaan 100 kertaa medium kompulle
Eilen aloittelin Japanilla pelaamisen. Aika mielenkiintoiset yksiköt kyllä tällä kansalla. Perus tankki menee vedessäkin ja tottakai robottii joka muuttuu myös hävittäjäksi... Minusta hieman vaikea pelata Xboxil ku olen tottunut näppäimistöllä merkkaamaan yksikkö ryhmiä numeroilla joka helpottaa aikalailla hallintaa eri tilanteissa. Kai Xboxin ohjaimeenki saisi jotenki tämän, en vaan ole vielä niin vikkelä käyttämään kapulaa
Kyllä se ajan kanssa luonnistuu.
Itse taidan hankkia tämän PS3.lle,kun sille tulee sellainen ultimate edition versio.On uusia karttoja ja kaikkea muuta materiaalia.Saas nähdä miten PS3:sen ohjaimella onnistuu joukkojen käskyttely?