Penumbra Collection - Matka pimeyden läpi vaikka seinähulluna

(HUOM! Arvosteltavana ovat kaikki Penumbra-sarjan pelit, Penumbra Overture, Penumbra Black Plague sekä Black Plaguen lisäosa, Penumbra Requiem. Sisältää myös spoilereita!)

Pimeys. Ihmisen kaikista pelon luojista se osaa pelottaa kaikista eniten. Penumbra-peleissä pimeys on niiden valttikortteja, eikä syyttä. Synkät ympäristöt ja ahdistava, pelottavaa tekohampaiden naksuttelua muistuttava musiikki saavat pelaajan kuin pelaajan varpailleen tässä kolmiosaisessa, pelaajan silmistä tapahtumia läpikäyvässä selviytymiskauhu-pelisarjassa, jonka osien (lyhyt) pituus jättää janoamaan lisää. Ruotsalaisen Frictional Gamesin kehittämä, alunperin mainetta ja hyvän vastaanoton saanut Penumbra-teknologiademo päätyi lopulta myös kolmeksi kokonaiseksi peliksi, joista viimeinen on vain lisäosa toiselle pelille ja antaa edes jonkinlaisen, tosin yhä avoimia kysymyksiä ilmaan heittävän lopun sarjalle. On siis aika matkata Grönlannissa sijaitsevaan, pimeään kaivokseen...

Viesti haudan takaa

Äitinsä hautajaisten jälkeen pelisarjan päähenkilö, kolmikymppinen fyysikko Phillip saa yllättävän viestin kolme vuosikymmentä kateissa olleelta isältään. Etsittyään tietoja isänsä sijainnista Phillip matkaa Grönlannissa olevalle kaivokselle, mutta lumimyrsky yllättää miesparan ja hän joutuu etsimään suojaa lähellä olevasta kaivoksen päällä olevasta luukusta. Astuttuaan luukusta kaivokseen Phillip ei enää kuitenkaan pääse takaisin ylös, vaan ainoa mahdollisuus on astella eteenpäin ja etsiä kadonneesta isäukosta joitakin merkkejä. Synkkä, pimeä kaivos olisi jo tarpeeksi, mutta siellä liikuskelevat tappajakoirat, inhottavat myrkkyhämähäkit (joista allekirjoittanut näkee vieläkin painajaisia!) ja myöskin jotkin jättiläismadot saavat ikävän olon vieläkin ikävämmäksi. Phillipin onneksi hän saa pelin aikana apua kaivoksessa ikuisuuden asuneelta kaivosmieheltä, Rediltä, joka on avustaan huolimatta melko epävakaa ja erittäin ahdistuneen kuuloinen. Yrittääpä nyt siinäkin liikuskella synkässä kaivoksessa ainoastaan taskulampun, hehkutikun tai valoa hetkeksi tuovan sulakkeen suojaamana. Toki Phillip pystyy (ainakin) tappajakoiria ja hämähäkkejä vastaan tappelemaan, mm. hakulla tai vasaralla, mutta Overturessa taisteleminen on suorastaan raivostuttavaa, kun vielä viimeistä iskua kaipaava tappajakoira tappaa pelaajan vain yhden pikku virhehuitaisun tähden. Jos yhden hirviön hoitamisessa on jo tekemistä, kahden tai kolmen samanlaisen hoitaminen samaan aikaan voi olla mahdotonta. Taistelun vastapainona ovat sitten aivotyötä vaativat puzzlet, joissa vaaditaan kuitenkin hyvää luovuutta ja kykyä sulattaa mahdollisia epäonnistumisia. Näin ollen Overturen voisi sanoa olevan lupaava, mutta rankaisevasti juuri taistelusta kärsivä osa, jonka pelaa ongelmista huolimatta mielellään läpi.

Pahempaa kuin Musta Surma

Kokoelman toinen episodi, Black Plague jatkaa vain muutamia tunteja Overturen lopun jälkeen. Ensimmäisen osan lopussa tajuttomaksi kolkattu Phillip herää yhtäkkiä eräästä huoneesta, mutta jo niin kuin Overturessa, hetken rauhaa voi seurata piankin ikuinen hiljaisuus pelaajan käydessä varomattomaksi. Nyt tapahtumapaikkana on synkkä tutkimuskeskus, jonka käytäviä vartioivat taskulamppuja käsissään pitävät zombiet. Tällä kertaa Phillip ei voi (tai pikemminkin, hänen ei tarvitse) taistella mahdollisia uhkia vastaan, vaan hän joutuu kalppimaan pakoon vihollisen näköpiiristä hyvään piiloon. Ja kun jo heikon mielenterveyden kanssa ei olisi jo tarpeeksi kestämistä, Phillip joutuu viruksen uhriksi, muttei kuolekaan siihen. Vaan pahempaa, hän saa aivoihinsa yhden zombien mielen, jonka nimi on Clarence. Tämä "zombie-mieli" on suorastaan sanoen raivostuttavan ilkeä pelaajaa kohtaan sarkastisella ja kieroutuneella huumorintajullaan, sekä yrityksillä ottaa Phillipin mieli hallintaansa. Elämä ei tunnu millään hymyilevän Phillipille mitä pidemmälle hän astelee tutkimuslaitoksessa, jonka antamat vastaukset hänen isänsä kohtaloon eivät ole kovinkaan suloisia. Mitä muuta voisi pelastuksen lisäksi toivoa pimeyden ja mielihullun mielen painaessa päälle?

Aivopähkinöitä toiseen potenssiin, kauhua potenssiin nolla

Kokoelman viimeinen episodi, Requiem keskittyy ainoastaan aivopähkinöiden pohdiskeluun, jättäen pelottavat hirviöt ja kauhunkin taka-alalle. Viimeisen osan aikana Phillip yrittää ratkaista erilaisia aivopähkinöitä n. 8 eri kentässä, jotka tuntuvat ikävän irrallisilta toisiinsa verrattuna. Ongelmanratkaisun ohessa pelaajan on etsittävä kentistä mystisiä kivenpaloja, joiden avulla kenttien lopussa olevat portaalit aktivoituisivat. Ikävä kyllä Penumbra-kokoelmasta juuri sarjan päätösosaksi tarkoitettu Requiem tuntuu olevan vain pelkkää pakkopullaa kehittäjien lupaaman "verta kiehuttavan lopun" jäädessä ainoastaan haaveeksi. Requiem on ironisesti sanoen nimensä veroinen: se on itsensä tuomio sanan pahimmassa mahdollisessa merkityksessä!

Matkan päässä, vai? Enpä usko.

Yhteensä 15 tuntia kestävä Penumbra-kokoelma on pelimarkkinoiden musta hevonen, jolla on valtavasti potentiaalia vaikka kuinka hyväksi selviytymiskauhu-pelisarjaksi. Näistä kolmesta osasta ehdottomasti Black Plague vetää pisimmän korren hiomalla Overturea vaivanneet ongelmat jättämällä taistelemisen sivuun ja keskittymällä enemmän pelon luontiin ja hermoraunioissa olevan mielenterveyden kestämiseen. Requiem on taasen kuin Black Plague, mutta ikävä kyllä toisessa osassa hyvin käytetty kauhu ei pääse mitenkään Requiemissa käytettäväksi. Yhteenvedettynä Penumbra Collection on selviytymiskauhu-pelien vannoutuneille faneille pakko-ostos, ja he voisivat antaa tälle kokoelmalle yhden numeron lisää. Minulta on ikävä kyllä tyytyminen yhtä numeroa alempaan Requiemin tuottaman karvaan pettymyksen myötä. Silti Penumbra-kokoelma on hieno ja tarpeeksi erilainen pelikokemus niin moneen muuhun peliin verrattuna, että jos selviytymiskauhu-pelit ovat lähelläkään sydäntä tai jos ne eivät vielä ole, Penumbra-pelit (tai ainakin kaksi ensimmäistä niistä) on pakko katsastaa.

HYVÄÄ:
+ Pimeät ympäristöt
+ Inhottava tunnelma, jopa silloin kun hirviöitä ei ole lähellä
+ Mukavasti pelattavaa 15 tunniksi
+ Juuri sopivasti luovuutta vaativat aivopähkinät
+ Karmivat hirviöt
+ Black Plague on koko paketin parasta antia
+ Jollakin tapaa kiinnostava juoni hahmoineen

HUONOA:
- Taistelu Overturessa raivostuttavan kankeaa
- Requiem tuntuu silkalta pakkopullalta kahden edellisen osan kasaaman jännitteen jälkeen
- Yksinään pelien 5-tuntinen kesto ei juuri päätä huimaa
- Hirviöiden kierrätys

GRAFIIKKA: 7
ÄÄNI: 9
PELATTAVUUS: 7
PITKÄIKÄISYYS: 7