Suomi
JäSENARVIO

Alan Wake's American Nightmare

Kirjoittaja: Izrael   2012-04-07

Alkuperäinen Alan Wake oli henkilökohtaisesti vuoden 2010 parhaita pelejä. Parhaita osa-alueita olivat pelin nerokas ja psykedeelinen tarina ja hieno atmosfääri. Haukkuja peli sai paljon toistavasta räiskinnästä, joka ei itseltäni paljoa tunnelmaa latistanut. Nyt 2012 julkaistu spin off-seikkailu Alan Wake's American Nightmare tuo epäsuoraa jatkoa Alanin seikkailulle Xbox live arcade-pelin muodossa. Hintaa kokemukselle on 1200ms pistettä eli noin 11-15€. Se on välipala ennen vihjattua jatko-osaa. Pelin voi pelata ihan hyvin, vaikkei alkuperäistä Alan Wakea olekaan pelannut, sillä tarinan jujuna on se, että ollaan koko ajan pihalla. Se tunne ei juuri parane, vaikka olisikin kokemusta aikaisemmasta osasta. Veteraaneille ja faneille on kuitenkin paljon mielenkiintoista sisältöä tarjolla. Mutta itse arvosteluun...

Alan Waken amerikkalainen painajainen sijoittuu Alanin kirjoittamaan Night Springs - nimiseen tv-sarjaan. Kyseinen sarja on tuttu alkuperäisen pelin pelanneille. Sarjassa Alan Wake on "Champion of light", joka yrittää paeta hänen pahan kaksoisolennon Mr. Scratchin (Hero of darkness) luomasta maailmasta. Tapahtumapaikkana on Arizonan autiomaa, jossa on kolme merkittävää paikkaa, motelli, observatorio ja drive-in teatteri. Alan Waken täytyy kirjoittaa todellisuutta uudelleen päästäkseen loputtomasta limbosta pois, sillä kaikki tapahtumat toistuvat, ellei hän tee asialle jotain. Samalla hänen paha kaksoisolentonsa elää Alanin elämää oikeassa maailmassa. Pelin tekijät ovat kuvanneet tarinaa pulp-action adventureksi ja se pyrkiikin olemaan vanhojen b-luokan elokuvaklassikoiden kaltainen rakenteeltaan. Muun muassa Tarantino mainitaan esikuvina.

Pelin tarina on äärimmäisen omaperäinen ja absurdi ja ikinä ei voi olla varma tarkalleen, mitä ihmettä on meneillään. Se avautuu pikku hiljaa pelaajilla sen edetessä ja loppukin jätetään pelaajalle pohdittavaksi. Apua ymmärtämiseen saa pelimaailmasta löytyvien radiolähetysten, Mr. Scratchin videopätkistä ja tuttuun tapaan Alanin kirjoittamien käsikirjoitusten sivujen avulla. Käsikirjoitusten sivut kertovat paljon sekä jo tutuista että uusista hahmoista, vihollisista ja muuten vaan tarinan menosta. Esimerkiksi ymmärsin tarinan lopun aivan erilailla aluksi, mutta luettuani yhden kriittisen sivun jälkeenpäin tajusin, mitä oikeasti tapahtui, vai ymmärsinkö asiaa vieläkään oikein? Tämän epätietoisuuden takia tarina on omalla tavalla nerokkaasti käsikirjoitettu ja antaa pelaajalle oikeuden käyttää omaa mielikuvitustaan. Koska peli on kuitenkin vain latauspeli, on tarinan laajuus myös samaa tasoa. Pelin pituus noin 4-5½ tuntia riippuen kuinka paljon panostaa vaihtoehtoiseen tarinaan. Se on toisaalta enemmän kuin joissakin täyshintaisissa AAA-peleissä, mutta viiden tunnin peli ei kykene avaamaan loistavaa tarinaa täyteen potentiaaliin. Tarina on kuitenkin arcade-pelien kermaa. Pelimaailma on tällä kertaa myös entistä laajempi, vaikka asiat tehdäänkin käsikirjoituksen mukaan. Tutkiminen kannattaa sivujen takia, mutta uusia aseita löytää hieman paikkoja nuuskimalla.

Peli on aiempaa actionpainotteisempi, mutta se on toteutettu selvästi paremmin kuin edellisessä osassa. Aseita on nyt kolme kertaa enemmän ja jokainen eroaa mukavasti toisistaan ja jokaisesta on hyötyä. Aseet ovat todella hyvin tasapainotettuja ja jokaista tulee käytettyä. Peli ei erityisesti suosi tiettyjä aseita, vaikka siellä muutama erityisen tehokas ja haluttu tussari löytyykin. Asekirjoon kuuluu pistooleita, erilaisia kivääreitä ja haulikoita, jalkajousi ja omaperäinen naulapyssy hätäsoihtuja ja flash bangeja unohtamatta. Tärkeässä roolissa on edelleen valo ja Alanin taskulamppu, jolla saa pimeyden valtaamilta vihollisilta poltettua luodinkestävän suojan pois. Taistelua on kuitenkin tasapainotettu paremmin ja sitä on vähemmän kuin aikaisemmin. Uudistukset ovat siis tervetulleita. Alan ei edelleenkään ole kovin vikkelä jaloistaan, vaikka vihollisten lyöntien elokuvamaiset väistöt ovatkin hänen erikoisalaansa. Hyppiminen on edelleen kömpelöä, muttei onneksi aiheuta päänsärkyä. Alan sentään pääsi huonosta kunnostaan eroon ja juokseekin huomattavasti pitemmän matkan väsymättä, joka on sekin hyvä juttu. Aseiden ottaminen maasta on edelleen yhtä kömpelöä kuin ennenkin ja vie paljon aikaa. Se ei tuota tarinaa pelatessa ongelmaa, mutta selviytymismoodissa nightmare-asetuksella ei ole aikaa odottaa sitä muutamaa sekuntia, mikä kuluu asetta ottaessa vihollislauman seuratessa.

Mukiinmenevän tarinamoodin jälkeen pelattavaa tarjoaa uusi Survive till dawn-pelimuoto, jossa nimensä mukaisesti täytyy selviytyä alati vaikeutuvista vihollisaalloista päivään asti. Käytännössä tämä tarkoittaa 10 minuuttia. Vihollisaallot vaikeutuvat tasaisesti ja varsinkin muutamalla viimeisellä minuutilla meno äityy perin intensiiviseksi. Kentillä on ripoteltu aseita, ammuksia, hätäsoihtuja ja sokaisukranaatteja. Tämä takaa sen, ettei paikallaan seisominen ole lainkaan kannattavaa, sillä varustusta täytyy koko ajan kerätä tai kuolo korjaa. Tappamalla vihollisia saa pisteitä ja korotettua pistekerrointa. Jujuna onkin, että pistekerroin nollaantuu aina kun saa osumaa. Tämä tekee väistelystä äärimmäisen tärkeää ja se on olennainen osa peliä. Pelaamalla kenttiä saa suorituksesta tähtiä, joilla avataan uusia kenttiä pelattavaksi. Kaikista kentistä on myös nightmare-versio, joka on huomattavasti vaikeampaa ja tarjoaa puhtaan selviytymisfiiliksen; elossa selviytymisen eteen täytyy todellakin tehdä jotain ja se ei ole itsestäänselvyys. Survive till dawn vaikutti aluksi hyvin lyhytikäiseltä, mutta itse asiassa se oli todella koukuttavaa. Parempien pisteiden metsästys toimii niin kuin pitääkin. Fight till dawn on markkinoiden parhaimpia puhtaasti selviytymiseen liittyviä pelityyppejä, mutta on äärimmäisen sääli, että sen pelaaminen jää yksinpeluuseen: Co-opia ei ole lainkaan.

Teknisesti AWAN on aika samanlaista kuin alkuperäinen Alan Wake. Efektit ovat kehittyneet ja kuva on huomattavasti terävämpää. Grafiikka on arcade-peliksi mahtavan näköistä! Fight till dawn-pelitilassa päivän tultua näkee moottorin parhaimman puolen: kaunista on! Onkin todella sääli, ettei pelissä ole lainkaan päiväkohtauksia, ne rajoittuvat muutaman sekunnin mittaisiin hetkiin ennen pistetaulukkoa selviytymispelin lopussa. Kasvoanimaatiot ovat myös hieman parempia, vaikkakaan ne eivät huipputasoa vieläkään ole. Peli pyörii pääsääntöisesti oikein hyvin, muutamia kertoja pelikokemuksen aikana pelin ruudunpäivitys alkoi takkuilemaan pahasti muutamaksi sekunniksi. Kokonaisuudessa ruudunpäivitys on kuitenkin sulavaa ja peli pyörii hyvin. Motion blurria käytetään reippaasti ja se sopii varsinkin elokuvamaisiin hidastuksiin mainiosti. Osa välivideoista on kuvattu aidoilla näyttelijöillä ja lopputulos on mielenkiintoinen. Se tuo tietynlaista uskottavuutta peliin. Myös kentillä olevat tv-videot ovat näyteltyjä.

Äänimaailma on kehittynyt huikeasti eteenpäin. Erityisesti aseiden äänet ovat saaneet roiman parannuksen; ne ovat mahtavat! Aseiden määrän moninkertaistuessa jokaisella aseella on selvästi erilaineinen pamaus. Musiikkia on huomattavasti vähemmän tarjolla, sillä se on lähinnä ambient-tyylistä tunnelmankohottajaa. Peli sisältää myös Remedyn tapaan mukavan määrän laadukasta populaarimusiikkia, kuten Poets of the Fallsia ja Kasabiania. Ne tuovat ikimuistoisia kohtauksia esimerkiksi isompiin taisteluihin. Ääninäyttely on kuitenkin kömpelöä ja kliseistä, mutta se sopii pelin erikoiseen tunnelmaan. Itse diggasin kuitenkin todella paljon Ilkka "soneramies" Villin Mr. Scratchin näyttelemisestä, hän osasi luoda hahmosta niin ärsyttävän, että pelaaja todella haluaa vaimentaa hänet.

Alan Wake's American Nightmare on tarinavetoisten arcade-pelin kuuminta hottia ja se on kaikin puolin laadukas paketti. Lyhyehkö tarina on hyvin kirjoitettu ja loppu antaa pelaajan mielikuvituksen päästä valloilleen. Tarinan lyhyyttä paikkaa erinomainen selviytymismuoto, jonka ainut heikko kohta on, ettei sitä voi kaverin kanssa pelata. Alan Waken suurempaa jatko-osaa odotellessa American Nightmare on loistava välipala. Lopputeksteissä nimittäin vihjataan, ettei Alanin seikkailut ole vielä päättyneet. Alan Waken amerikkalainen painajainen on jälleen hieno esimerkki suomalaisesta laadusta pelipuolella. Remedylle iso kiitos!

Pelimaailma/tarina: 8.5
Grafiikka/tekniikka: 9.5
Musiikki/ääni: 9.0
Pelattavuus: 8.0
Sisältö ja uudelleenpelattavuus: 9.0

Kokonaisuus: 9.0

"Alan Waken painajainen on katetta rahoille!"

ja arvosteluasteikko vielä muistutukseksi :)

1/10 Kidutusta
2/10 Kelvoton
3/10 Surkea
4/10 Huono
5/10 Kohtuullinen
6/10 Ihan kiva
7/10 Hyvä
8/10 Erittäin hyvä
9/10 Erinomainen
10/10 Mestariteos

Keskiarvo: 9/10
1
2
3
4
5
6
7
8
9
10