Klonoa: Door to Phantomile
Klonoa(Wii)
Tarina:
Phantomilen maassa kaikki on hyvin. Ruoho vihertää, kukat kukkivat ja asukkaat ovat iloisia.
Mutta sitten eräänä päivänä sankarimme Klonoa löytää tuulisormuksen ja sen mukana sormuksen hengen Hewpoen
ja heistä tulee ystäviä. Kaikki on hyvin kunnes tuntematon lentokone räsähtää läheiseen kellovuoreen. Sankarimme
päättävät tarkistaa mitä tapahtui mutta löytävätkin vuorelta hankaluuksia. Siellä he törmäävät Painajaisten herraan Ghadiukseen
ja tämän kätyriin Jokeriin jotka ovat pudottaneet taivaalta tämän koneen ja sen mukana kauniin laulajattaren joka kantaa Kuuvaltakunnan riipusta. Ghadius tahtoo riipuksen avulla päästä käsiksi Kuuvaltakuntaan ja syöstä sen avulla koko maailman ikuiseen painajaiseen.
Tästä se tarina sitten alkaa...
Historiaa:
Kyseinen peli on julkaistu alunperin vuonna 1997 Ps1 konsolille nimellä Klonoa:Door to Phantomile. Nyt lähes 12 vuoden jälkeen
saamme käsiimme päivitetyn version vanhasta peli klassikosta joka allekirjoittaneelta oli jäänyt vallan väliin.
Yleistä:
Yleisesti ottaen peli on päivitetty vastaamaan nykyajan vaatimuksia Wiin antamien puitteiden mukaan. Graafisesti peli on todella nätti, eikä pelin 2d tasoloikkaan ole koskettu vaan peli on pysynyt alkuperäisteokselle uskollisena mikä on suurta plussaa.
Ohjaustuntuma pelissä on todella hyvä mikä tekee tasoloikasta nautittavaa. Lisäksi mukana on alkuperäistä musiikkia mikä hivelee korvia. Huomasin itsekkin hyräileväni pelin musiikkia joka jää soimaan päähän, on se niin pirteää ja iloista. Pelissä voi myös vaihtaa ääninäyttelyn englannista kuvitteelliseen Phantomilen kieleen mikä on lämpimästi suositeltavaa.
Itse peli on pääosin nuoremmalle väelle suunnattu minkä huomaa pelin vaikeusasteesta ja pituudesta. Pelissä ei joudu kuin aivan lopussa hikoilemaan loikkiessa eikä varsinaista Game over ruutua(joka on pelissä "Good Night") tarvitse tuijotella. Extroina aukeava Extra Vision-kenttä haastaa jo kokeneempia loikkijoita mutta siihen ne haasteet jäävätkin.
Pelissä ravataan läpi 14 erillaisen kentän, tämä ei ole paljon ja peli on todella nopeasti läpäisty. Kentissä voi etsiä vaihtoehtoisia reittejä joilta löytyy vangittuja kyläläisiä ja Ngapoko munia. Kyläläisiä vapauttamalla avataan erilaisia extroja peliin kuten edellä mainittu Extra Vision-kenttä joka vaatii kaikkien 72 kyläläisen löytämisen.
Samalla kohdataan tusinoittain vihulaisia joihin tartutaan(tai "pumpataan" täyteen ilmaa) tuulirenkaalla jonka jälkeen vihun voi joko kiskaista kohti toista tuhoten molemmat,
käyttää vihua apuna heittämällä tämä horisontaalisesti vaikkapa oven avaavaan vipuun tai läheiseen Ngapoko munaan. Vihua voi myös käyttää astinlautana ja näin voi
suorittaa tuplasti korkeamman hypyn. Vastaan tulee muunmuassa panssaroituja, lentäviä, ampuvia sekä räjähtäviä vihollisia.
Isot pahat pomot.
Melkein joka kentän lopussa kohdataan pomohirviö mikä niitataan sitten naurettavan helposti. Välillä kehiin heitetään vinkki hirviön heikosta kohdasta mutta enimmäkseen
monsterin voi teloa heittämällä pienempiä vihuja horisontaalisesti tätä kohti. Eli ei tarvitse turhia hikoilla. Myöhemmin kun peli on läpäisty pääsee pelailemaan Time Attack muotoa jossa voi valita haluamansa
pomo vastuksen ja näin yrittää rikkoa näiden pieksämis ennätystä.
Ongelmia?No ei!
Ongelman ratkaisua pelistä löytyy myös mutta aivojaan ei joudu juurikaan rasittamaan. Pulmat koostuvat pääsääntöiseti erillaisten vihollisten käyttämisestä apuna vipujen kääntämisessä ja näiden saavuttamisessa.
Tämä on plussaa nuoremmille pelaajille mutta vanhemmat saattavat nukahtaa liian helppojen ongelmien edessä.
Vanhassa vara parempi...
Pelissä hyödynnetään Wii-ohjainta jota ravistamalla voi aktivoida Klonoan Whirlwind erikoiskyvyn joka hidastaa läheisiä vihollisia hetkeksi. Muuten peliä voi pelata kapula-nunchuck yhdistelmällä tai
sitten vain pitämällä kapulaa kuin vanhaa Nes-ohjainta. Tämä on kaikkein paras vaihtoehto. Peli tukee myös Virtual consolen sekä Gamecuben omaa ohjainta.
Loppusana:
Pääosin pelistä jäi hyvä maku suuhun. Peli oli todella kaunis ja musiikki mukavan pirteää. Lisäksi pelistä ei oltu sorruttu väkisin vääntämään täyttä 3D versiota, mikä on nykyisin uusien tasoloikka pelien vitsaus. Pelistä huokuu nostalgista energiaa 12 vuoden takaa, tasoloikkien kulta-ajalta jolloin näitä pelasi ilokseen eikä suinkaan työkseen.
Myöskin pelin tarinan loppu jätti allekirjoittaneelta suun ammolleen ja suorastaan pakottaa odottamaan saammeko myös Klonoan toisen seikkailun Uus-versiona Wiille.
Suosittelen lämpimästi kaikille jotka kaipaavat niitä vanhoja kunnon tasoloikkia.
+Todella kaunis
+Tasoloikkien kulta-aika on säilytetty
+Musiikki pirteää
-Peli on lyhyt
-Ei haastetta
Lainaa
Kirjoittaja: Dalen2009-07-12 11:45Kerrassaan hyvä arvio!

Lainaa
Kirjoittaja: metal85852009-07-12 15:39Juuri näin.
Lainaa
Kirjoittaja: GTAfreaknr12009-07-18 19:17
Gud, veri gud.
Lainaa
Kirjoittaja: cloud19862009-07-19 00:53kiitos kaikille
Lainaa
Kirjoittaja: hippidippi2009-07-22 22:54Hyvä ja mukavan pitkä arvio
Lainaa
Kirjoittaja: akke522009-07-26 17:31Todella hyvä arvio

| Minun arvosanani: | 8/10 |
| Keskiarvo: | 8/10 |
- Alusta:Wii, PS1
- Pelityyppi:Tasohyppely
- Kehittäjä:Namco Bandai
- Julkaisija:Namco Bandai
- Pelaajia:1-4

