Metal Gear Solid
Metal Gear Solid: Ghost Babel
Pyh, taas joku seko-seko-sarja, olin aatoksissani huulet mutrussa. Jaahah, minä kun juuri Saksan reissulla ollessani ostin pelisarjan ensimmäisen osan (pilkkahintaan) pilke silmäkulmassa. Ajat näet muuttuvat, vie ihmisen mennessään. No niin. Metal Gear Solid, tai lyhenteeltään MGS, sai alkunsa Metal Gear-nimisen, Hideo Kojiman suunnitteleman, pelin kera debyyttinä vuosi -87 MSX2-tietokonealustalle. Näinä päivinä yhdeksännen pelinsä saavuttanut hitti Konamin työmyyriltä on hyvin erottuva Guns Of The Patriotsin vertailussa NES-klassikkoon. "Ghost Babel" on lisäke jottei kukaan yhdistäisi PSOne-peliä tähän. Vuonna 2000 suunnittelun tirehtööri vaihtuikin Shinta Nojiriksi..ja konsoli handheld-GBC:ksi. Ei se mitään, MGS pysyy ennallaan. Ahaa! Otetaanpas selvää miksi, painotteella.
Mulla kun oli Alaskas hyvä olla
Ping! GameBoyn - tällä kertaa Advance SP-konsolilla käytetty, mutta äänet samat - vihreä valo häikäisee kuin Kuolemantähden säde konsanaan ja se tuttu, yksinkertaisesti "GAMEBOY"-teksti sekä tämän tunnari kilahtaa. Peli voi alkaa.
Ruudulla näkyy lentokone, ja mahdollisesti kuuluukin ääntä ellei sitä näpätä pois. Kas kas, sisältä löytyy hapannaama Käärme. Ei, siistimmältä kuulostaakin Snake. Eikä kuka tahansa matelija, vaan Solid Snake, 'Legenda'. Hänen edessään seisoo tuttu heppu vuosien takaa, eversti Roy Campbell, ex-FOXHOUND-operatiivi joukkoineen.
"Didn't expect to see you again", Snake tokaisee. Seitsemänkymppisellä Campbelilla ja kolmekymppisellä Solid Snakellä on enemmän yhteistä kuin kukaan voisi kuvitellakaan. Dialogi näiden veteraanien välillä menee suoraan asiaan - Snake kun on niitä puhemiehiä. No niin, Roy tarinoi, vajaat viikko sitten, C-5 kuljetuslento katosi, todennäköistä että kaapattiin. Solid ei siinä samassa voinut arvella, mitä muuta sen sisältä löytyisi kuin ydinaseita. "It was Metal Gear", eversti sanoo niin dramaattisesti.
Mecha, japanista tullut sana, joka tarkoittaa roboottia jota voidaan ohjata ajoneuvona (useimmiten animessa nähty) ja niillä on muodot kuten ihmisen kädet, jalat jne. Metal Gear on näistä koviksia. Aseistautunut päästä jalkoihin superhyper-vaarallisilla, eri kuolemien aiheuttavien, misiileillä, granaateilla, miinoilla ja näin pois päin. Kalmankalpealla Snakella ei ole paljon valinnanvaraa sanoa jotain kuten "Hei everstinkuvotus, mul oli paljon parempi olla tääl ilman sua". Ja miksiköhän arpinaama enää haluaisi suolaa haavoihin viime kerralta?
Mitä ihmeen viime kerralta?! Aivan. Pari vuotta sitten, Snake suoritti päätähuimaavan kenttätyöläisen tehtävän - Outer Heavenissä, 'Legenda' tuhosi tämän tukikohdan ja Metal Gearin sen mukana. Kuten aina, amerikkalaiset aiheuttavat aina ongelmansa toistuvasti. Isänmaalliset tutkijat ottivat ylpeillen vastaan tehtävän hankkia tappokoneen DNA:t ja pelastaa se. Koituu turmioksi. Ja nyt, he ikään kuin taas haluavat Käärmeen avukseen lopettaa aloittamansa. "No. Alaska's treating me great. I'll stay." Kuka vaan kyllästyisi tähän uuvuttavaan työhön; joten kolme vuotta sitten Snake otti hatkat.
Äh, kerronpa sen koko jutun sinulle ensin, Campbell aloittaa. C-5 kone, oli matkalla Etelä-Amerikkaan. Se kaapattiin ja vietiin määränpäänsä sijasta Keski-Afrikkaan, Gindran regioonan Galuade-tukikohtaan. Viime aikoina siellä päin huhutaan olevan kova sisällissota, ja nyt Gindra Liberation Front (GLF)-organisaatio on lipun haltija. Tämä tavoittelee saavansa vallan etniselle ryhmälle, Boiakselle. GLF:n johtaja 'General', oikealta nimeltään Augustine Eguabon, on varapäälikkö Sophie N'dramin kanssa pystyttänyt huipputeknologisen tukikohdan Galuaden täyteen eliittitappajia, palkkamurhaajaryhmän Black Chamberin ja kaiken lisäksi vielä itse tuhottava on ajovalmis. Delta Force-ryhmäkin on kadonnut, joten Solid Snake on ainoa toivomme. Voihan pee.
Sankarimme (no ei sitä tiedä, mahdollisesti samalla anti-sankarimme) pudistellessa päätään tämän ex-pomolla on viimeiset kortit pudottamatta. "Did I mention to you that Galuade was the former Outer Heaven?" Gotcha. Snaken päässä pyöri vanhuksen sanoma. Hän suostuu oitis.
Tuhoa nyt vaan se Metalli-juttu, pentele!
Taustatyöläisiksi pelaaja saa apua seuraavilta liittolaisilta; Mei Ling, hän antaa sinun tallentaa kallisarvoinen peliaika. Rheaunalt "Weasel" Lensenbrink, palkkatappaja, sanotaan olevan Solid Snaken veroinen. Hän lupautuu antaa infoa aseista ja vempaimista sekä Black Chamberin jäsenistä. Brian McBride, Central Intelligence Agencyn Afrikan afääristä. Hän luotsaa geopoliittista tietoa Gindran tilasta. Lisäksi Jimmy Harks, Metal Gearin pakotettu uusluoja ja Roy Campbell itse ovat jonkunmoista duunia paiskaavia.
Saavuttuaan ex-Outer Heavenin ulkopuolelle laskuvarjon kera, Solid Snakella on edessään kolmentoista tason keikka. Pelin 2D-yläkulmagrahvat ovat sekoitus NESin ja MSX2:n kuvaa. Pelistä löytyy soraa, kiveä, ruohoa, asvalttia ynnä muuta jonka päällä hiipiä, pinkaista pakoon, väijyä tai muuten vaan jekuttaa hölmöläisiä. Kentät ovat varsin vapaita, ja sitä tutkiessa löytyy kaikki mitä salaisen Gindran osavaltiossa täytyy olla sisällissodan varalle, sitä tekniikkaa, armeejaautoja, varastoja, päärakennuksia.. Oli yllätys nähdä Snake omassa persoonassaan niin upeana vielä GBC:n konsolilla. Musiikit ja äänet ovat tilanteisiin sopivat, tasot ja tehtävät vaihtelevat suuresti.
Varastoihin ja etenkin ajoneuvoihin on kätketty aseita. Suuret, tehokkaat aseet. Paljaan nyrkin tilalle voit vaihtaa vaikkapa AK:n kaltaisen tuliaseen, granaatin, miinan, ohjuksenampujan ja eteenpäin kulkee jono. Matkan varrella Delta Force-ryhmän viimeinen hengissä oleva Christine Jenner lyöttäytyy epäluuloisen protagonistin kaa, ja askel askeleelta karmea totuus tulee esille, vavahduttaen koko Yhdysvaltain hallitusta. MGS: Ghost Babelin kautta ajattelee jo saaneensa selville sarjan todellisen henkäyksen. Jos kerran olen saanut sen jo, niin tunne on toistaiseksi mahtava.
Onkos se peli nyt niin kummoinenkaan?
Tarina-pelimoodihan on vain osa menuun kokonaismäärää. VS Training esimerkiksi, on täynnä 180 erilaista- ja tasoista minipeliä: testaa taitojasi kova kovaa vastaan! VS Battle taas jäljittää linkkikaapelin avulla ja antaa todistaa voittaneesi kaverisi (virtuaali)taistossa. Lisäksi Stage Selectissä voit valita, ilman koko peliä suorittamatta, tason 1-13, perusmodin vai erikoisen. Erikoisella tarkoitan esim. että eeppisen taiston voi tehdä vaikeammaksi käyttämällä vain nyrkkejä, tai siihen suuntaan.
Täytyy vain todeta "enkelikuorossa" Ghost Babelin ja Konamin suorittaneen tavoitteensa erinomaisesti, mikä se tavoite nyt sitten olikaan. Pienistä bugeista huolimatta videopeli toimii suurinpiirtein kriitikkotaulukin nelilohkoisen vaiheen mukaan. Ysi tulee vähintään, mutta ottakaa ihmeessä huomioon että arvostelen pelin konsoliarvosanalla, eli tämä peli voisi olla huippuluokkaa PSOnella, jos sitä olisi, mutta konsolien eroavaisuuksista GBC:n peli saa hieman heikomman. Täten aion aivan varmasti hankkia PS2-MGS-osia. Jälleen kerran plussat ja miinukset:
Plussat
+ Näyttävä krahviikka
+ Tunnelmallinen
+ Haastetta ja pelattavaa riittää
+ Tarinamoodin paikkojen ja hahmojen faktat, muut yleiset tiedot jne.
Miinukset
- Kolmentoista tason tarina on joissain määrin lyhyttä
- Bugit, bugit, BUGIT!!
- Paikoitellen vähän liiankin ankara
GR-style
Grafiikka: 9
Pelattavuus: 10
Äänet: 8
Pitkäikäisyys: 8 (ja puoli)
Loppulausahdus: Pakko myöntää, olen otettu. MGS-sarja ei ole syyttä kaikkien aikojen tunnetuimpia Konamin uurastuksen tuloksena.
-GTAfreaknr1


Hyvä alku.
Voi harmi kun tätä ei tosiaan ole Ps1:lle. Löytyisi varmaan tuolta minun Mgs kokoelmasta(tsekkaa galleria). Herätti kiinnostukseni.
Omalaatuinen arvio pakko myöntää,ja se ei ole huono juttu
Jatka samaan malliin vaan.
Omalaatuisuus on minulle melkeinpä kunniamaininta arvoissa, heh
Muutes, voin ihan huvikseni muokata galleriaani vähän ja laitattaa gameplay-kuvia, vaikkapa Ghost Babelista. Jos nyt sopii
Hyvä arvio kertakaikkiaan!