Suomi
JäSENARVIO

L.A. Noire

Kirjoittaja: iPot   2013-07-24

Noniin, nyt kun L.A. Noire on allekirjoittaneella 99,5 prosenttisesti läpikoluttu, on aika rauhoittua ja kirjoittaa arvostelu. Kyseessä on (Xbox 360:llä) kolmen levyn teos, joten arviointi ei ole aivan helpoimmasta päästä.

1940 -luvun lopun Los Angeles. Lapsenkengissään olevan suurkaupungin varjoisia kujia täyttävät murhat, mafia, huumet sekä korruptio. Valitse roolisi ja yritä pitää henkikultasi.

L.A. Noire on ensikosketukseni Rockstar Gamesiin sitten GTA: Vice Cityn (Kyllä, luit oikein). Tässäkin tapauksessa tarinavetoisuus ja teema yhdistettynä hiekkalaatikkoelementteihin sekä kehuttuun kasvonmallinnusteknologiaan herätti kiinnostukseni. Olen aina halunnut elää 40-luvulla, ja tämän pelin myötä siihen oli vihdoinkin mahdollisuus.

Puhutaan ensin tarinasta. Pelaaja ottaa heti kättelyssä kontrollin Cole Phelpsistä. Miehestä, joka niitti kunniaa tyynellämerellä taistellessaan japanilaisia vastaan ja palatessaan siviiliin halusi jatkaa maansa palvelemista, nyt vain poliisivoimien riveissä. Phelps aloittaa tavallisena passipoliisina, ja pian hänet ylennetään etsivän rooliin. Tarina vie Phelpsin eri osastojen palvelukseen (liikenne, henkirikos, siveys ja tuhopoltto), joissa hän saa ratkaistavakseen mitä kinkkisimpiä juttuja. Näin paljon voin tarinasta kertoa paljastamatta mitään oleellista.

Sanotaan vaikka vielä näin: On hienoa huomata miten eri caset nivoutuvat yhteen nerokkaalla tavalla ja miten käytännössä mikään ei ole miltä näyttää, ei edes päähahmollamme.

Edellinen saattoi kuulostaa tylsältä perushutulta, mutta ehei: Pelikokemuksesta tekee erittäin mielenkiintoisen (ja ehkäpä ennennäkemättömän) johtolankojen tutkimisen ohella kuulustelut. Uudella teknologialla toteutettu kasvojen kuvaus mahdollistaa pienimpienkin kasvonliikkeiden mallinnuksen. Kun epäiltyjä ja todistajia kuulustellaan, tulee pelaajan itse kiinnittää huomiota elekieleen; vauhkosti pälyilevä pyromaani todennäköisesti valehtelee tai ei ainakaan kerro kaikkea. Pelaaja voi uskoa kuulusteltavaa, syyttää tätä valehtelusta tai epäillä. Huomioitavaa on, että jos päättää vetää valehtelukortin esiin, täytyy olla myös valmis perustelemaan syytös kerätyillä tai kuulustelluilta saaduilla todisteilla. Epäileminen käy silloin, kun tietää ettei kaikki ole kohdillaan mutta todisteet puuttuvat. Se, kuinka nappiin kuulustelut menevät, vaikuttaa casen loppuarvosanaan (kerättyjen johtolankojen ja aiheutetun vahingon lisäksi).

Kesken casen pelaaja voi myös suorittaa katurikoksia, keräillä autoja ja etsiä nähtävyyksiä sekä filmikeloja. Nämä ovatkin melkein eniten aikaa vieviä asioita pelissä, sillä erittäin tarkasti mallinnetun 40 -luvun Los Angelesin katuja pitkin lasetteleminen vaan on niin hauskaa! Pelin toimintakohtaukset ovat myös keskittyneet enimmäkseen näihin katurikoksiin, ja pyssyillä paukutteleminen, suojasta suojaan liikkuminen tai epäillyn auton suistaminen tieltä on todella tempaavaa!

Juoni on pelin parempaa antia, mutta siihen en tosiaan voi pahemmin tekstissä puuttua; se pitää kokea itse. Avainsanoja ovat korruptio, syyllisyys, sota, huumeet ja hyvitys. Myös Musta Dahlia lienee mainitsemisen arvoinen (kyllä, juuri se). Loppuratkaisu tosin jättää tyhjän päälle seisomaan. Kun lopputeksit viimein pamahtavat ruudulle, on jotenkin häkeltynyt olo: Tässäkö tämä nyt oli? Uudelleenpeluuarvosta voidaan olla montaa mieltä, mutta itse sanoisin että kun pelin aloittaa uudelleen, ei kaikkia pikkujuttuja enää edes muista. Siihen kun lisätään vielä kaikki em. sivuaktiviteetit ja supermakea mustavalkomoodi (tuomaan oikeaa Film Noir -tunnelmaa), niin kyllähän sitä kelpaa pelailla uudestaankin. Ja uudestaan.

Teknisesti peli on hyvää laatua. Täytyy toki ymmärtää, että näin laajassa pelissä täytyy karsia jostain. Tämä näkyy "vähemmän tärkeiden" paikkojen matalasta resoluutiosta, mutta onneksi rikospaikkojen ja muiden tärkeiden paikkojen, esimerkiksi poliisiasemien yksityiskohdat ovat huikeaa luokkaa. Eniten allekirjoittanutta kuitenkin häiritsi hahmojen ja liikkuvien objektien ajoittainen kofeiiniyliannostusmainen tärinä. Asia tosin korjaantui, kun hetkeksi painoi pausea ja jatkoi taas. En ole koskaan pelannut peliä, joka muistuttaisi näin paljon elokuvaa. Osa kiitoksesta kuuluu mainitulle kasvonmallinnustekniikalle loistavien näyttelijöiden lisäksi. Oli huikeaa huomata LOTR:stä tuttu k***pää Denethor vähintäänkin yhtä arveluttavan hahmon kasvoina ja äänenä (tiedän, ettei se ole hänen oika nimensä).
Myös tekoäly on kohdillaan: Ohikulkevat kävelijät saattavat huomauttaa tuntevansa pelaajan jostain lehtijutusta ja autolla ajavat ihmiset aukovat päätänsä kun poliisi ottaa haltuun heidän ajoneuvonsa. Partneritkaan eivät jätä kylmäksi; Kaverilta voi kysya ajo-ohjeita tai neuvoja muuten vain ja he myös aktiivisesti kommentoivat pelaajan toimia (varsinkin jos sattuu olemaan samanlainen sunnuntai-autoilija pelissä kuten minä).

Tiivistettynä L.A. Noire on merkittävä peli, joka pitää otteessaan tunnelmansa, värikkäiden hahmojensa sekä tyylinsä ansiosta. Jos tämä ei nyt ihan "paras peli ikinä" ole, niin ainakin kokeilemisen arvoinen. Tällaisia pelejä ei juuri ole tehty.

Hyvät:

- 40 -lukulainen tunnelma tarkasti toteutettuna
- Kasvonmallinnus
- Juoni, jossa palaset loksahtavat kohdilleen vaivihkaa

Pahat:

- Ajoittaiset grafiikka-ongelmat
- Pitkät latausajat
- Loppuratkaisu

P.S. Aiempia Rockstarin pelejä pelanneet ovat kotonaan kontrollien osalta. Ja pieni varoitus: Osa pelin sisällöstä on varsin graafista (mm. alastomuutta), mutta realismin rajoissa. Suosittelen myös pelaamaan peliä muutaman casen jaksoissa, sillä jatkuvaa keskittymiskykyä vaativa peli voi alkaa turruttamaan pidemmissä putkissa.

Keskiarvo: 8.7/10
1
2
3
4
5
6
7
8
9
10