Suomi
JäSENARVIO

The Last of Us

Kirjoittaja: mambo7   2013-10-05

Maailma on romahtanut. 20 vuotta sitten levinnyt sienivirus on muuttanut suuren osan ihmisistä mutanteiksi, jotka metsästävät ihmiskunnan viimeisiä rippeitä. Kaupungin rakennukset ovat rapistuneet ja kasvillisuus levinnyt ympäriinsä. Osa ihmisistä yrittävät rakentaa vanhaa maailmaa uudelleen, mutta osa on jo luovuttanut. He ovat ryhtyneet ryöstelemään ja tappamaan muita ihmisiä, jotta itse pysyisi hengissä. The Last of us:sin maailma on karu ja julma.

Päähenkilönä pelissä toimii Joel, joka saa tehtäväkseen kuljettaa 14-vuotiaan Ellien halki Amerikan. Tarina on pelissä parsta mitä on pelimaailmassa koskaan nähty. Pelissä tulee yllättäviä käänteitä joita ei pysty ennalta arvaamaan. Kliseitäkin on onnistuttu välttämään. Dialogi on yksinkertaisesti loistavaa. Tosin tarinan loppu ei ollut paras mahdollinen ja se tuli vähän liian yllättäen. Onneksi se enteili sitä että tarina olisi saamassa jatkoa tulevaisuudessa.

Ellien osa pelissä on suuri. Tietenkin juonen kannalta mutta hänestä muodostuu pelin aikana tärkeä apu taisteluissa. Hän varoittaa selän takana olevista vihollisista tai voi pelastaa Joelin hengen heittämällä pullon/tiiliskiven vihollisen naamaan kun tämä on juuri tappamassa tämän. Ellie ei tietenkään ole mikään supertyttö vaan viholliset voivat hyökätä myös hänen kimppuunsa. Pelaajan siis pitää huolehtia myös kumppaneistaan. Hiiviskely on tehokkain tapa hoitaa viholliset tieltään, koska räiskintä tyhjentää lippaat nopeasti eikä panoksia ole tarjolla paljoa. Hiiviskely on jännittävää, mutta tunnelmaa pilaa se että kun Joel on piilossa niin viholliset eivät huomaa Ellietä vaikka tämä pyörisi heidän naamansa edessä.

Pelissä vihollisia on erilaisia. Tartunnan saaneitakin ovat erilaisia riippuen siitä kuinka pitkään he ovat olleet viruksen alaisena. Juoksijat ovat zombimaisia laahustelijoita, joidenka tartunnan saannista on vähemmän aikaa. Clikkerit ovat jo pitkään sieniviruksen alaisena olleita ihmisä joista sienikasvain on ottanut täydellisen vallan. Sieni on kasvanut aivoista kallon läpi minkä takia he eivät näe mitään, mutta kuulevat todella hyvin. Iholle päästessään clikkerit tappavat heti. Tunnelma pelissä on karmiva kun hiippailet pimeässä huoneistossa taskulampun kanssa ja korviisi kantautuu clikkerin hyytävä naksuttelu. Se tekee Last of us:sta niin järjettömän hyvän. Mutta tartunnan saaneet ei ole ainoita vihollisia pelissä. Hunterit eli tavalliset ihmiset jotka ryöstelevät ja tappavat muita ihmisiä. Heitä vastaan taistellessa huomaa että tekoäly on pelissä loistava. No mitä muuta Naughty dogilta voi odottaa.

Graafisesti peli on upeaa katsottavaa. Varsinkin vesi-efektit on upeita. Myös äänimaailma on loistavaa. Musiikki tekee tunnelmasta vielä tiivimmän mitä se jo ennestään on.

Kun sain pelin pelattua olin aivan häkeltynyt. Halusin jatkaa mutta lopputekstit rullasivat edessäni. Halusin jatkaa koska peli oli paras mitä olen koskaan pelannut. The Last of us julkaistiin tämän konsolisukupolven lopussa, ja odotukset olivat todella kovat. Se silti yllätti minut täysin. Toivottavasti joskus näemme tälle mestariteokselle jatkoa.

Keskiarvo: 10/10
1
2
3
4
5
6
7
8
9
10