Suomi
JäSENARVIO

Age of Empires II HD

Tämä arvio koskee Age of Empires II -pelin uusintajulkaisua. Itse pelin arvioon pääset tästä.

Jos 14 vuotta vanhasta pelistä tehdään virallinen uusintajulkaisu, kyseessä täytyy olla jonkin sortin kulttiteos. Moni pelin vanha veteraani varmasti huudahti ilosta kuullessaan, että Steamissa julkaistaan vanha tuttava HD-aikaan päivitettynä. Ja ennen kaikkea uudistetun moninpelituen ja Steam Workshopin kanssa.

Minkälainen tästä HD-versiosta siis tuli? Itse HD viittaa pelin tapauksessa lähinnä resoluutioon, sillä visuaalisesti peli näyttää miltei identtiseltä alkuperäisen julkaisun kanssa. Graaffisia muutoksiakin toki on, merkittävämpänä veden renderöinti näyttävämmäksi. Muut muutokset koskevat lähinnä tekstuureja. Yhtenä outouksena ruokaresurssin ikoni vaihdettiin lihasta maissiin. Kyllästyttyäni sekoittamaan rehun värin kanssa yhtenevään kultaan päädyin lopulta lataamaan Workhopista pihvin takaisin. Muutenkin oli huvittavaa, että jo julkaisupäivänä Workshoppiin alkoi ilmestyä "korjauksia" joilla ne harvatkin uudet tekstuurit saisi korvattua vanhoilla. Ehkä siis oli hyvä, ettei pelintekijä nähnyt turhaa vaivaa.

Käyttöjärjestelmän kanssa peli on hyvässä yhteistyössä. Tarvittaessa työpöydän puolelle tai takaisin pääsee ongelmattomasti. Kaatuiluakaan en ole havainnut, mikä olisikin toisaalta melkoinen ihme. Nykyisellä raudalla kenellekkään kun ei pitäisi tulla ongelmia pyörittää tätä peliä. Steamin moninpeli on toiminut hyvin. Jonkinlaista valittamista on kuulunut viiveepiikkeihin liittyen, mutta tätä lie jo patcheilla korjattu.

Koska muutosten määrä ei ole kummoinen, ei sanottavaakaan ole paljoa. Käytännössä peli on vain porttaus uudemmille käyttöjärjestelmille ja suuremmille resoluutioille, jolloin se toimii jo semmoisenaan suurena fanipalveluksena. Tämä teos on jo osoittanut pysyvänsä ikuisesti nuorena. Jos et ole aiemmin Age of Empiresiä kokeillut, suosittelen selvittämään mistä oikein on kysymys.

Hyvää: Fanipalvelus, vihdoin tuki uudemmille käyttöjärjestelmille
Huonoa: Niukasti varsinaisia uudistuksia

Arvosana: Hyvä

Keskiarvo: 7/10
1
2
3
4
5
6
7
8
9
10