Suomi
JäSENARVIO

Assassin's Creed II

Assassin's creed II

Pari vuotta sitten ilmestynyt assassin's creed vei pelaajat Desmond Miles -nimisen baarimikon muistoihin. Tällä näet on esi-isiä, jotka ovat olleet salamurhaajia, assasiineja... Desmondin kidnappasivat temppeliherrat, assasiinien veriviholliset, jotka laittavat Desmondin koneeseen, animukseen, jossa suurin osa ajasta vietettiin. Nyt AC2 jatkaa Desmondin tarinaa suoraan siitä, mihin se jäi.

UUSI SANKARI

Pelin päähenkil on ykkösosan Altaïrin sijasta renesanssiajan Italiassa elävä Ezio Auditore Da Firence. Tämä ei ole alkujaan ollut salamurhaaja, mutta kuin pahoja asioita tapahtuu temppeliherrojen toimesta, on Ezion astuttava isänsä saappaisiin, ja tappaa vastuuta kantavat ilkimykset.

Ezio on paljon uskottavampi hahmo kuin Altaïr. Tämä käy naisissa ja on muutenkin pelin alussa hillitsemätön riehakoija, mutta pelin edetessä tämä vanhenee, ja muuttuu vastuuntuntoiseksi mieheksi. Pelin loppu on yllättävä, ja sisältää mahtavan viimeisen lauseen!

JUOKSE JUOKSE, TAPPELE, JUOKSE

Pelaaminen on pysynyt suurimmaksi osaksi samana ykkösosaan nähden, ainakin parkourhypiskelyssä katoilla. Toki Ezio myös oppii uusia liikkeitä matkan varrella.

Taistelua on monipuolistettu, ja pelaaja saa ostaa uusia aseita, tai vaikka napata sellaisen viholliselta kesken taistelun, ja viimeistellä vastustajan omalla aseellaan.

Pelistä on muutenkin tullut paljon monipuolisempi: Eziolle voi ostaa uudenlaisia asuja, varusteita ja aseita, voi kerätä höyheniä tai purkaa outoja viestejä (spoiler) jotka on tehnyt aikaisempi koehenkilö, joka kuoli liian pitkän animussession jälkeen uupumukseen. Pelissä voi myös ostaa maalauksia Ezion sedän kartanoon, ja päivittää sen ympärillä olevaa kaupunkia.

Myös tehtävätyyppejä on tullut paljon lisää, eli ensimmäisen assassin's creedin suurin ongelma, eli tekemisen puute, on korjattu, ja hyvin onkin!

KAUKAA, EI LÄHELTÄ

Pelin grafiikkaa ei ole nykyhetken kirkkainta kärkitasoa, mutta komeaa se silti on, ainakin maisemat ovat hienoja, ja piirtoetäisyys on pitkä. Peli näyttääkin parhaalta kaukaa katsottuna, sillä hahmojen kasvot näyttävät hieman tönköiltä, ja muutenkin jotkut tekstuurit ovat epätarkkoja.

Pelin mielestäni rasittavin vika on huono tekoäly. Hippailupeliksi se on masentavan huonoa. Viholliset hyppivät veteen, vaikkeivat osaa uida, hakkaavat taistelussa toisiaan, eivätkä oikein muutenkaan tiedä, mitä tehdä.

Tällä kertaa väkijoukkoon sulautuminen on paljon helpompaa, ja se on hyvä tapa karistaa vartijat perästä. Piiloutuminen väkijoukkoon on helppoa, ei tarvi kuin kävellä samassa tahdissa joukon kanssa ja voi la!

YHTEENVETO

AC2 on todella hyvä peli, joka korjaa paljon ykkösosan virheitä. Vihollisten tekoäly, ja hahmojen kasvomallinus ovat pieniä haittapuolia. Ai niin! melkein unohtui mainita ääninäyttelijöiden pizza-italia, joka kuulostaa huvittavan typerältä

+ Sulava pelattavuus
+ Monipuolisuus
+ Juoni kunnossa
+ Komean brutaalit lopetusliikkeet

- Vihollisten tekoäöy
- Kasvomallinnus
- Pizza-italiaa puhuvat ääninäyttelijät

Jos haluaa leikkiä salamurhaajaa, tämän lähemmäs oikeaa asiaa tuskin pääsee pelin muodossa

Keskiarvo: 8.8/10
1
2
3
4
5
6
7
8
9
10