Suomi
JäSENARVIO

Uncharted 2: Among Thieves

Uncharted 2: Among Thieves

Aloitetaan sanomalla suoraan, että uncharted 2 on helvetin hyvä peli. Sitä ei voi kukaan kiistää, ja jos omistaa playstation 3n, suosittelen ehdottomasti tämän pelin ostoa!

NANNAA SILMILLE JA KORVILLE

Peli alkaa siitä, että tuttu sankari Nathan Drake herää kalliolta alas suistivasta junasta keskellä vuoristoa. Kun Nathan kiipeää ulos junasta ampumahaava kyljessään, tajuaa tyhmempikin, että jotain pahaa on tapahtunut.

Ensimmäinen asia, joka pelissä pistää silmään, on huikea grafiikka, joka on ehdottomasti hienointa konsoleilla nähtyä tähän asti. Animaatiot, maisemat, hahmomallit ja pienet jopa yksityiskohdat, kuten lumen pöllyäminen ja roskien leijunta tuulessa saivat ainakin minut saivat minut vain pysähtymään hetkesi, ja katsomaan edessäni avautumaa maisemaa ihaillen.

Myös audiopuoli on kunnossa. Hahmojen ääninäyttely ja käsikirjoitus on huippuoluokkaa, aseäänet vakuuttavat, ja jokainen ääni tuntuu olevan tarkkaan harkittu. Luultavasti vain Killzone 2 kuulostaa paremmalta.

PELAA SULAVASTI

Ykkösosaa pelanneet tuntevat heti olonsa kotoisaksi uncharted 2ssa, sillä itse pelaaminen on aika pitkälle samanlaista. Peliä on kuitenkin (onneksi) tasapainotettu hienosti, toisin kuin toimintapainotteisessa edeltäjässään, tässä pelissä on selvä tasapaino seikkailun, toiminnan ja pulmien välillä. Yksinpeli on myös aikaisempaa pidempi, vaikka on vieläkin himan lyhyenpuoleinen.

KIRSIKKANA KAKUN PÄÄLLÄ...

Yllätykseksi pelistä löytyy myös yllättävän toimiva moninpeli, jota kehitti erillinen tiimi. Pelityyppejä on monenlaisia aina perinteiisestä deathmachista kaverin kanssa ammuskeluun. Moninpeli toimii hyvin, ja sulava pelaaminen ja hieno grfiikat eivät kärsi oikeastaan ollenkaan!

Kunniamaininnan ansaitsee myös lisäsisällön määrä. Koko ajan tuntuu tulevan uutta puku, tai karttapakettia.

YHTEENVETO

Mahtava peli, joka ei keksi lajityyppiin mitään uutta, mutta täydellistää kaiken pelissä käytetyn!

+ yksityiskohtainen grafiikka
+ Hahmot ja juoni
+ Moninpeli toimii
+ Rytmitystä on parannettu

- Yksinpeli on vieläkin hieman lyhyt

Odotan jo innolla uncharted 3sta!

Keskiarvo: 8.2/10
1
2
3
4
5
6
7
8
9
10