Suomi
JäSENARVIO

God of War III

God of War III (PS3) - Ei kahta verilöylyä ilman kolmatta

Hiteiksi osoittautuneiden God of Warien lomassa julkaistiin myös kännykkäpeli Betrayal sekä PSP-käsikonsolille esiosa Chains of Olympus, mutta lähes kolmen vuoden pitkä odotus on nyt päättynyt. Kratos on palannut. Entistä voimakkaampana. Entistä uhoavampana. Entistä vihaisempana. Nyt vihaisen spartalaisen on lopultakin aika antaa ylijumala Zeukselle selkäsauna edellisosan nöyryytyksestä, vaikka hänen tulisi tappaa jokaikinen tiellensä astuva jumala toteuttaakseen päämääränsä.


Kuka tahtoo spartalais-korvapuustin?

Pitkän kehityksen tuloksena voi todellakin myöntää Santa Monica-studion ylittäneen itsensä. God of War III näyttää uskomattoman nätiltä eikä efekteissä ja tunnelmassa olla säästelty sitten yhtään. Taistelut ovat entistäkin kovempia, mutta eivät ärsyttäviä vaan ennemminkin sopivan haastavia. Taistelukentän tapahtumia on pidettävä jatkuvasti silmällä, ellei tahdo jumalaisen kombon hajoavan käsiin vaivaisesta terällä pistämisestä. Vaan kun pääsee ottamaan ohjat kykloopista, tilanne muuttuu suorastaan herkulliseksi, varsinkin sarjalle tyypillisen mahtipontisen taustamusiikin säestämänä.

Aseissa ja taioissa kolmososa ei säästele ollenkaan paukkuja. Luotettavien ketjuterien lisäksi Kratoksella voi käyttää kolmea muuta tuhovoimaista asetta, joilla on myös omat taikansa. Pelkkä napin rämpyttäminen ei kuitenkaan ratkaise taistelua, vaan liikkeet on sovellettava vastustajien mukaan. Jos tavallisten rivisolttujen joukossa kulkee myös kilpiä omaavia vihuja, riittää vain, kun käy päälle aggressiivisilla hyökkäyksillä. Edellisistä God of Wareista tutut pika-aikatapahtumat ovat tässäkin läsnä, mutta niitä on selvästi helpotettu; nyt teurastukseen vaadittavaa näppäintä näytetään sen sijaintinsa mukaisessa ruudunreunassa eikä 360:n asteen tatinkääntämistä tullut vastaan yhtään.

Pomotaistelut ovat perustaisteluita haastavampia, mutta kun puhutaan sellaisista vastustajista kuin Olympoksen jumalat, tämä on aivan perusteltua. Jo alussa Kratoksen matkatessa Gaia-titaanin kyydissä jumalten kotia kohti, merten jumala Poseidon asettuu verikostoa janoavan spartalaissoturin tielle. Lopputulos on arvattavissa, mutta pomotappelut itse jumalia ja titaaneja vastaan ovat niin uskomattomia, että on vaikea kuvitella kenenkään pystyvän luomaan yhtä suuren mittaluokan pomovääntöjä.


Säälimätöntä jumalanpilkkaa

Mutta kiinteä kamera, tuo God of Warien ikuinen vitsaus, ei anna armoa. Joissakin kohdissa kamerakulma ei näytä tarpeeksi pelimaailmaa ja tasohyppelykohtauksissa virheitä tulee tehtyä tämän tästä. Muuten peli on rytmitetty loistavasti: maittavaa taistelua, aivopähkinöitä ja henkeäsalpaavia toimintakohtauksia ei tule missään vaiheessa kyllästymiseen asti, vaan niitä annetaan maltillisesti.

God of War III on jatko-osa, joka ei häpeä laittaa väkivallan normeja ja eeppisyys-mittaria uusiksi sekä tuoda pari uuttakin juttua mukaan. Se ei peruskaavaltaan eroa edeltäjistään, mutta tämän sarjan tapauksessa pyörää ei tarvitse keksiä uudelleen. Miksi mennä keksimään uusia, kun vanhoillakin kikoilla pärjää?


Grafiikka: 10
Ääni: 10
Pelattavuus: 10
Pitkäikäisyys: 8

PLUSSAT:
+ Eeppinen tunnelma
+ Verisemmät ja mielekkäämmät taistelut
+ Tyrmäävä ulkoasu
+ Pelattavuus täyttä rautaa
+ Viime osia helpommat pika-aikatapahtumat

MIINUKSET:
- Kiinteistä kamerakulmista johtuvat äkkikuolemat

Keskiarvo: 9.5/10
1
2
3
4
5
6
7
8
9
10