Gamereactor Network Suomi / Dansk / Svenska / Norsk / English / Deutsch / Italiano / Español / Português / Français / Nederlands
Gamereactor
Kirjaudu sisään






Unohditko salasanan?
Et ole jäsen, Haluan rekisteröityä

Kirjaudu käyttäen Facebook-tiliä
JäSENARVIO

Bastion

Puhutaan usein siitä että Indie-pelit jäävät isojen yritysten luomien pelien varjoon mikä pitää myös usein paikkansa. Tästä syystä tahdoinkin nyt muistella erästä peliä jota en tule unohtamaan koskaan. Bastion on hyvin tulkinnanvarainen peli, mutta parhaimmillaan se tuntuu niin kevyeltä vihollisten mättö peliltä kuin myös raskaalta ja ystävyyssuhteita käsittelevältä tarina vetoiselta trilleriltä. Aloitan painottamalla sitä että Bastion ei ole yksinkertainen peli ja selitän tarinan seuraavaksi hyvin pinnallisesti. Olen pelannut sen lähes viidesti läpi ja silti löydän yhä uudelleen uusia asioita sen tarinasta.

Peliä pelatessa ohjaat nuorta miespäähenkilöä jota kutsutaan nimellä "The Kid". Tehtävänäsi on yrittää palauttaa tasapaino hänen maailmaansa. Päähenkilön kotimaan ulottuvuus on hajoamassa ja hän on joutunut viho viimeiseen turvapaikkaan, Bastioniin. Pojan tehtävänä on kerätä kristallien osia eri ulottuvuuksita ja siten kristallien ja Bastionin voimien avulla, palauttaa hänen maailmansa takaisin. Poika on menettänyt kaiken, ihmiset ovat muuttuneet tuhkaksi ja maailman on vallannut eri tyyppisiä pimeyden olentoja. Pelin edetessä poika kohtaa muutamia muita sivuhahmoja. Rucks on iäkäs mies joka antaa pojalle ohjeita miten hän voi palauttaa maailman ennalleen. Hänen lisäksi poika kohtaa Zulfin ja Zian. Myöhemmin pelin edetessä Zulf kääntyy poikaa vastaan liittymällä vihollisjoukkoihin nimeltä Uraan ja alkaakin itseasiassa tuhoamaan Bastionia joka entisestää vaikeuttaa pojan työtä. Tämän lisäksi Uran joukot kidnappaa Zian. Poika matkaa tämän jälkeen Uran maille kerätäkseen viimeisen kristallin ja pelastaakseen Zian. Taisteltuaan Ura joukkojen läpi poika löytää Zian, joka kertoo lähteneensä vapaaehtoisesti Uran mukaan, oppiakseen lisää maailmaa vallanneesta pimeydestä. Zulf, joka petti pojan ja Bastionin, joutuu omiensa petetyksi. Poika saa Ura-maailma päätteeksi mahdollisuuden jättää Zulfin oman onnensa nojaan, tai pelastaa hänet Ura joukkojen käsistä. Palatessaan takaisin Bastioniin Rucks antaa pojalle tehtävän. Poika on tässä vaiheessa kerännyt kaikki kristallit ja pystyy käyttämään Bastionia joko palaamaan ajassa taaksepäin ennen pimeyden ja tuhon saapumista tai käyttää sitä pelastamaan pimeydestä eloonjääneet ja siirtämään heidät toiseen maailmaan. Ajassa taaksepäin siirtymisestä ei ole kokeita ja onnistuminen on epävarmaa, sitä paitsi pelissä painotetaan että pimeys voi silti palata. Peli päättyy pelaajan tekemään valintaan ja riippuen pelaajan tekemästä valinnasta, näytetään tästä kuvia lopputekstien yhteydessä.

Pelin tarina ei sinäänsä tuo mitään uutta pelimarkkinoille. Pelin lumoavuus on tunnelmassa jonka luo upea musiikki, erittäin salamyhkäinen kertoja ja upea visuaalinen suunnittelu. Peli etenee sadunlailla alusta lähtien siten että pelaajan mukana on aina kertoja, melankolinen miesääni joka kertoo surullisia tapahtumia ja epämääräisiä faktoja pelin ympäristöstä, henkilöistä ja tapahtumista, esimerkiksi "Poika huomautti ettei kaikki ollut täydellistä." . Pelin päähenkilö on yhtä salamyhkäinen kun kertoja, sillä päähenkilö ei puhu sanaakaa koko pelin aikana ja hänestä tiedetään hyvin vähän.

Pelatessa pelaajalla on käytössään laaja määrä hullunkurisia aseita, kaikkea suuresta lekasta, tarkkaan jousipysyyn tai esimerkiksi tussariin. Pelissä on käytettävissä kahdentyyppisiä aseita, kaksi pääasetta ja yksi ns. super liike, joka voi esimerksi olla miina tai pyörremyrsky. Pelissä on paljon kerättävää, sillä maailmoista voi löytää eri kohteita joilla voi parannella aseitaan. Pelattavuuteen voi myös lisätä haastetta eri reliikeillä. Näitä aktivoidessa peli muuttuu helposta lähes mahdottomaksi hyvinkin nopeaksi, mutta mitä sitä ei tekisi kun palkintona on suurempi määrä pelin valuuttaa ja kokemuspisteitä.
Pelin visuaalinen tyyli on erittäin omaperäinen. Peli on 3D fantasiapeli ja hahmoa ohjataan Diablomaiseen tapaan yläkulmasta. Ympäristöt ovat joko erittäin karuja ja synkkiä tai reheviä kauniita viidakkoja. Maailmat ovat hajanaisia palasia jotka leijuvat ilmassa ja rakentuvat kasaan sitä myötä kun pelaaja etenee kartalla. Tämän lisäksi rakentuvat maailmat ovat riekaleina ja saatat helposti väistellessäsi vihollisten hyökkäyksiä tippua maailman laidalta alas.

Vihollisia kukistaessa poikaa kerää tyypilliseen tapaan kokemus pisteitä joilla voi parantaa pojan taitoja. Pelin viholliset ovat jokaisen eri maailman paikalliset olennot tai kasvit. Monet niistä ovat hyvin agressiivisia ja jokaisella on oma erikoisuutensa, jota päähenkilö voi myös käyttää heitä vastaan torjumalla iskuja kilvellään.

Minusta pelin voimakkain osa on salamyhkäisyys. Asiat jotka jätetään kertomatta, tarinan kertoja ja fakta ettei pelin päähenkilö sano sanaaakaa koko pelin aikana luovat epävarman ja aavistuksen jopa karmivan tunnelman. Tätä on tosin tasapainotettu upeilla ja kauniilla visuaalisilla maailmoilla. Pelin uskomaton lumoavuus piileekin minusta kauneuden ja synkkyden kontrastien välillä ja se miten niitä on käytetty upealla tavalla. Tarina ei minusta ole niin uusi mutta se pysyy mielenkiintoisena parin läpipeluun ajan. Peli ei ole kovinkaan pitkä, sen pelaa jopa yhdellä kerralla helposti läpi, mutta "New game +" muoto tuo sopivasti uutta haastetta ja lisä pelattavaa. Pelin pelaaminen tuntuu hauskalta ja taistelut tarjoavat ehdottomasti tarpeeksi haastetta mikäli sitä toivoo.
Vaikka peli alunperin julkaistiin jo vuonna 2011 on se edelleen uusien konsoliversioiden pyörittämänä erittäin toiminnallinen ja kaunis peli jota suosittelisin kaikille kokeiltavaksi.

Keskiarvo: 9/10
1
2
3
4
5
6
7
8
9
10