Suomi
JäSENARVIO

Assassin's Creed: Revelations

Kirjoittaja: PeTo123   2011-12-06

On aika taas astua Ezion saappaisiin

Revelations alkaa kun Desmond on jäänyt jumiin Animuksen sisään. Animusta kuvastaa saari jolla Desmond on jumissa ja hänen ainoa keino päästä pois on koota kaikki tiedonjyväset yhteen ja päättää yksi aikakausi yhdessä Ezion kanssa. Tässä tehtävässä on auttamassa myös Subject 16 ja Altair. Tälläkertaa Ezio seikkailee Konstantionopolissa/Istanbulissa ja päästäänpä käymään myös Masyaf:ssa

Vanha kettu oppii uusia asioita

Peli on vanhaa ja tuttua lisättynä muutamalla uudella varusteella. Ezio saa käyttöönsä uuden varusteen "tarttumakoukku" joka mahdollistaa katolta katolle narua pitkin liukumisen ja nopeuttaa etenemistä. Tarttumakoukun avulla on mahdollista myös tehdä pidempiä hyppyjä heilauttamalla itsensä eteenpäin katoista roikkuvilla esineillä ja ottaa kiinni katonreunasta jos hyppy on jäänyt lyhyeksi. Vartoiden yli pystyy myös tarttumakoukulla heilattamaan itsenä, mikä mahdolistaa ettei tarvitse pysähtyä pakomatkalla.
Uutena asiana on myös tullut pommit. Pommeja voi tehdä kolmea erillaista.
1. Tappava 2. Pakoa helpottava 3. Huomio pommin. Pommeja pääsee itse tekemään ja vaihtoehtoisia pommeja onkin monta, mutta itsellä ainakin vakiintui samat pommit ja tein niitä aina.

Entä se kaupunki ja tarina

Kaupunki on hieman pienempi kuin Brotherhood:ssa nähty Rooma, mutta kuitenkin yhtä hieno ja viihdyttävä paikka. Broterhood:sta on tuotu myös tutut alueenvaltaukset mukaa tosin lisänä on, että nyt ne saatetaan vallata takaisin jolloin tarvitsee puollustaa aluetta. Takaisin valtaus onkin sitten pelin ehkä ärsyttävin uudistus. Sitä kuvastetaan kujalla jonne pitää rakentaa puollustusta, ettei temppeliherrojen sotilaat pääse valloittamaan päärakennusta takaisin. Uusia assasiineja tai muureja saa lisää sitä mukaan kun moraali nousee eli tappamalla vihollisen sotilaan. Viimeisenä lenkkinä vastapuolen sotilaat tulevat sotakoneen kanssa, joka tuntuu melkein mahdottomalta tuhota. Helpommaksi tavaksi olikin luovuttaa alue takaisin ja sen jälkeen vallata takaisin.
Myös veljeskuntaa kartutetaan joita on sitten mahdollista saada alueiden johtoon kun ovat saavuttaneet lvl 15.
Tarinassa on päätavoitteena taas etsiä sitä Apple of eden ja sen löytämiseksi kaupungista pitää löytää viisi avainta. Harmi vain että yksi niistä on temppeliherroilla ja hekin koittavat etsiä avaimia saadakseen tuon mahtavan esineen. Siinä samassa temppeliherroilla on tarkoituksena myös saada Konstantinopoli hallintaansa.
Yksinpelin tarina on kuitenkin lyhyt. Oma mielipiteeni on että se olisi lyhyempi kuin Broterhood:ssa.
Alun tapahtumat ovat vähän tylsänpuoleiset, mutta loppua kohti tarina paranee paranemistaan.

Itse pelin ongelmat

Pelissä ei siis ole montakaan uudistusta joten siihen pääsee helposti mukaan vanha pelaaja. Asia joka itseäni tosin on häirinnyt jo alusta asti on kun samassa napissa on monta toimintoa, mikä aiheuttaa välillä ärsyyntymistä, kun koittaa juosta karkuun kujaa pitkin ja Ezio kiipeääkiin tynnyrin päälle tai koittaa kiivetä seinää.
Kameran kanssa on välillä ongelmia, kun seinän takia kamerakulma heittääkin toiselle puolen. Kiivetessä ja katolla tämä saattaa aiheuttaa sen, että tulee harhahyppyjä.
Pelissä on myös muutamia pieniä bugeja. Kuten katolla oleva vartija on muutaman kerran ollut vyötäröään myöten talon sisällä ja maassa oleva vartija saattaa jäädä jumiin joihinkin esineisiin. Ei siis mitään suurempia.

Nulla e reale; tutto e lecito. Requiescat in pace Ezio

Tämä siis oli Ezion viimeinen seikkailu ainakin jos on vilkaisut AC Embers:n. Itse jään kaipaamaan Ezio:a ja hänen seikkailujaan, mutta toivon myös että seuraava hahmo olisi yhtä mielenkiintoinen kuin Ezio. Toivoisin itse että Embers:ssä nähty nais assasiini olisi seuraavan tarinan päähahmo. Hänelle saisi tuotua uusia liikkeitä, koska olisi vielä nuori ja notkea. Vilautetaanpa Embers:ssä myös tällä nais assasiinilla käsien piiloterien sijaan kengässä olevaa piiloterää, joten luvassa voisi olla myös uusi pääase uudelle päähahmolle.

Annan pelille arvosanan 9, (Vaikka se on kyllä heikko 9) koska sarja on hyvä eikä tämäkään osa petä. (Tosin yksinpelin tarinan pituudella olisi ehkä voinut saada vahvan 9)

Moninpeliä en ole testaillut ja luultavasti en sitä pelaakkaan, kun siinä ei ole mitään tarinaan liittyvää ja tässä sarjassa tuo tarina on se joka on kiehtonut itseä.

Plussat:
+ Tarina
+ Hienoa AC laatua
+ Uudet liikkeet
+ Mukanan myös vanhoja tuttuja aiemmista sarjoista

Miinukset:
- Tarinan lyhyys
- Alueen puollustus
- Ezion viimeinen seikkailu

Testialustana: PS3

Keskiarvo: 9/10
1
2
3
4
5
6
7
8
9
10