Suomi
Uusin ensin
Atrás

Muu keskustelu

Vapaa sana. Aiheet, jotka eivät muille alueille sovi.

Tietokoneet

  • Duke
  • Duke
Lainasi PlaystationFreak:
Anon: Sanoit, että on nopsa muisti. Mistä päättelit, että koneessa on nopea muisti?

Tarkoitti että muisti täyttyy nopeasti, eli suomeksi tila loppuu nopeasti
  • 0
Lainasi Duke:
Tuo on valmis paketiksi parhaasta päästä, eikä tarvitse arpoa esimerkiksi virtalähteen laadun kanssa kuten yleensä valmispaketeissa. Itsekkin tuonne oman kone ehdotukseni tein, kun oli tuo kisa käynnissä Murossa.

Juu, eihän sitä nykyään kannata edes katsoa noita markettien ja kuvastojen koneita päin. Jimm'sin kokoamat koneet näyttäisivät ainakin täyttävän omat tarpeet melko tehokkaasti vaikka vähän lisähintaa toki palvelusta joutuu maksamaan. Tosin kätevästi saa koko paketille vielä 2 vuoden takuunkin jos vaikka sattuu simahtamaan.

Puhumattakaan siitä kuinka jonkun Acerin tai HP:n päivittäminen voi käydä melko tuskaiseksi, pakkaavat säästävän valmistuskustannuksissa milloin mistäkin.
>_>
  • 0
Eikös tuo DirectX 12 tarkoittanut peleissä parempaa prosessorin käyttämistä? Eli esim. tällä i5 4690klla jossa 4 corea, pärjääkö sillä ja tuoko se Windows 10 mukana lisää suorityskykyä peleihin. Vai pitääkö osta uusi prosessori, jossa enemmän coreja. Aion päivittää W10 heti kun mahdollista.
My whole life is just cold bitter hatred, and I always wanted to die violently. This is the time of vengeance, and no life is worth saving. And I will put in the grave as many as I can! It's time for me to kill, and it's time for me to die.

Teoriassa kyllä. Kaikki on kuitenkin kiinni siitä miten pelintekijät tekevät pelinsä hyödyntämään prosessoria. DX12 mahdollistaa prosessorin ja useamman ytimen paremman hyödyntämisen, minkä luulisi todellakin rohkaisevan tekemään pelit myös tukemaan näitä ominaisuuksia. Eli suorituskyvyn peleissä luulisi todellakin paranevan merkittävästi Dx12 myötä.

Ja tuolla i5 4690k:lla pärjää loistavasti, ja yhtään enempää coreja et tule tarvitsemaan. Ja sitäpaitsi Intelin prosessorit jotka sisältävät enemmän, kuin 4 fyysistä ydintä kustantavat lähelle 1000e ja siitä yli, eikä niitä todellakaan voi suositella pelikäyttöön. Tuo sinun prossusi on aivan yhtä hyvä pelatessa kuin tämä:

http://www.jimms.fi/tuote/BX80648I75960X ellei jopa hieman parempi korkeampien kellojensa vuoksi.
  • 0
Jos hankkisin toisen GTX 970 eli tulisi SLI 970, olisinko sillon 4K Ready ? Onko muuten mahdollista liittää eri valmistajien näyttiksiä yhteen noin? Esim. Gigabyte ja EVGA luulisin ainakin.

Ja ei, en hanki Titan Z
My whole life is just cold bitter hatred, and I always wanted to die violently. This is the time of vengeance, and no life is worth saving. And I will put in the grave as many as I can! It's time for me to kill, and it's time for me to die.
  • 0
  • Duke
  • Duke
Lainasi PlaystationFreak:
Jos hankkisin toisen GTX 970 eli tulisi SLI 970, olisinko sillon 4K Ready ? Onko muuten mahdollista liittää eri valmistajien näyttiksiä yhteen noin? Esim. Gigabyte ja EVGA luulisin ainakin.

Ja ei, en hanki Titan Z

Et olisi 4K ready. Ei noissa riitä yksinkertaisesti teho/vram 4K pelaamiseen vielä kunnolla. Ja ei sitä Titan Z kannattaisi hankkia, kun juuri eilen Nvidia pukkasi ulos uuden Titan X. Ja on täysin mahdollista liittää erivalmistajien näyttiksiä, kunhan malli on vain sama.
  • 0
Näh. Noh koitan pysyä tällä yhellä 970 kun ei viitsi vaihtaa yhtä numeroa isompaan 980:een,ehkä sitten jouluna joku 500~ kortti. Mitään tonnin osia ei muuten ostella

Juuh, meni sekasin tarkotinkin alunperin Titan X... hinta on suolainen. Mutta jos nyt vaikka ostaisikin tuon Titan Z:n pärjääkö sillä tulevaisuudessa? Onhan se ainakin parempi kun 970.

4K on minulle turhake, justhan se 1080p siirtyy minimiksi. Muutenkin olen Sonyn 60hz (jossa Motion Blur 100hz) ja 1080p 40" telkkarilla liikkellä joten yberkamoja ei tarvita.
My whole life is just cold bitter hatred, and I always wanted to die violently. This is the time of vengeance, and no life is worth saving. And I will put in the grave as many as I can! It's time for me to kill, and it's time for me to die.
  • 0
  • Duke
  • Duke
Lainasi PlaystationFreak:
Näh. Noh koitan pysyä tällä yhellä 970 kun ei viitsi vaihtaa yhtä numeroa isompaan 980:een,ehkä sitten jouluna joku 500~ kortti. Mitään tonnin osia ei muuten ostella

Juuh, meni sekasin tarkotinkin alunperin Titan X... hinta on suolainen. Mutta jos nyt vaikka ostaisikin tuon Titan Z:n pärjääkö sillä tulevaisuudessa? Onhan se ainakin parempi kun 970.

4K on minulle turhake, justhan se 1080p siirtyy minimiksi. Muutenkin olen Sonyn 60hz (jossa Motion Blur 100hz) ja 1080p 40" telkkarilla liikkellä joten yberkamoja ei tarvita.

Niin siis taas sekoiti X ja Z. Tuo Z on vanhanmallin tupla-GPU joka kustantaa muistaakseni liki 3000e eikä ole pelikäyttöön edes kovin hyvä.

Kyllähän tuolla Titan X:llä pelailee, ja se on vakiona ainakin 30% nopeampi kuin GTX 980 (ja noin 50-60% nopeampi kuin 970) ja kellotettuna vielä enemmän. Hinta tosin on tämä http://www.jimms.fi/tuote/GTXTITANX-12GD5 joten oman harkinnan mukaan. Eli tuo pelkästään on jo kalliimpi kuin koko PC:si minkä omistat.

Ja tuo TV ei ole oikein hyvä PC:llä pelaamiseen jotan suotavampaa olisi investoida rahat kunnon näyttöön.
  • 0
Lainasi Duke:
Ja tuo TV ei ole oikein hyvä PC:llä pelaamiseen jotan suotavampaa olisi investoida rahat kunnon näyttöön.

Tietääkseni Sony ei myy näyttöjä Kaverilla 24" Filuxin matkatv huimallla 30hzllä PC:n näyttönä.

TV kelpaa vallan mainiosti, älä unohda ettei ihmissilmä näe kuin 30fps.
eikä se yli 30 edes näytä liikkeeltä.
My whole life is just cold bitter hatred, and I always wanted to die violently. This is the time of vengeance, and no life is worth saving. And I will put in the grave as many as I can! It's time for me to kill, and it's time for me to die.
  • 0
Lainasi PlaystationFreak:
Mutta jos nyt vaikka ostaisikin tuon Titan Z:n pärjääkö sillä tulevaisuudessa?

Et. Mitään "future prooffia" ei ole olemassakaan. Tuhlaat vain rahaasi tuolla meiningillä. Kannattavinta on ostaa aikansa hinta/teho suhteeltaan paras kortti jos rahat ovat rajatut, joten GTX 970 on oiva valinta. Kaikki tuleva on vain parempaa, ja sitten hatuttaa kun olet mennyt ostamaan 1300€ kortin. Oikeasti, GTX 680 on vielä kelpo kortti, ja GTX 970 on siihen nähden lähes kaksi kertaa tehokkaampi, ja tämä on vasta kolmisen vuotta vanha kapistus.
Let There Be Sound
  • 0
  • Duke
  • Duke
Lainasi PlaystationFreak:
Lainasi Duke:Ja tuo TV ei ole oikein hyvä PC:llä pelaamiseen jotan suotavampaa olisi investoida rahat kunnon näyttöön.

TV kelpaa vallan mainiosti, älä unohda ettei ihmissilmä näe kuin 30fps.
eikä se yli 30 edes näytä liikkeeltä.

Niin joo tää oli tää Aina tiennyt että olet Ubin miehiä.
  • 0
Voiko joku kertoa mitä pelejä tää kone pyörittää http://www.jimms.fi/fi/Product/Show/107493 ja sanoka jos tiiätte samalla hinnalla parempia valmiiksikasattuja koneita
  • 0
Itse laittaisin vajaan satasen enemmän ja ostaisin tämän: http://www.jimms.fi/fi/Product/Show/109853

En ole tietokone-ekspertti mutta tuo on ainakin Game Debaten mukaan huomattavasti tehokkaampi kone ja maksaa alle satasen enemmän
"Oh crap" - Nathan Drake
  • 0
Lainasi MKK1998:
Voiko joku kertoa mitä pelejä tää kone pyörittää http://www.jimms.fi/fi/Product/Show/107493 ja sanoka jos tiiätte samalla hinnalla parempia valmiiksikasattuja koneita

Kannattaa enemmin kysellä esimerkiksi täällä, minkälaisia osia kannattaa valita ja ostaa Jimmsin kasauspalvelu (noin 80 euroa).
"An eye for an eye, and the whole world becomes blind." - Mahatma Gandhi

EI EI EI. GTX 750 ti:stä kun ei ole kun vaan huonoja muistoja. Ostin sellasen kun tuli, koska siinä oli ylimääräset pari gigaa VRAMIa. Ei se kyllä mediumista ylöspäin enää lähde.

Lainasi modernipoika:
Itse laittaisin vajaan satasen enemmän ja ostaisin tämän: http://www.jimms.fi/fi/Product/Show/109853

En ole tietokone-ekspertti mutta tuo on ainakin Game Debaten mukaan huomattavasti tehokkaampi kone ja maksaa alle satasen enemmän

Tuo on parempi, mutta silti epäilyttää mikä paska osa tonne on 1000e budjetissa tungettu.

Lainasi Slkfd:
Kannattaa enemmin kysellä esimerkiksi täällä, minkälaisia osia kannattaa valita ja ostaa Jimmsin kasauspalvelu (noin 80 euroa).

Juuri näin. Tyhmä tai laiska täytyy olla, jos ei tuota palvelua osaa hyödyntää. Jos ajattelet että se kone tulee olemaan sulla noin pari vuotta (päivityksillä), niin sitten suosiolla takasin konsolipelaamiseen. Älä ota mua väärin; valmiskoneet on ihan OK vaihtoehto, mutta pieni vaiva tai oppi ei ikinä ole pahasta.

Mutta henkilökohtaisesti valmiiksi kasatuista koneista Jimms'n valikoimasta suosittelisin tätä: http://www.jimms.fi/fi/Product/Show/107519

Ja jos ei tohon varaa ole, niin myy joko omaisuutesi tai kysy Jimms'n asiakaspalvelusta konetta GTX 970 ja i5 4690k:lla ja anna niiden valita muut osat ja sitten tarkistat niiden laadun ja sitten tilaat sen ja welcom to PC master-reich

Pieni oppi tähän:
GTX 780ti voittanee tuon GTX 960 2gt:n. Budjetin rajassa suosittelen siis GTX 970 korttia, mutta jos pelaa indie pelejä tai tykkää medium asetuksista ja on valmis tiputtelemaan asetuksia (riippuu ihan pelistä), niin on tuo 960 ihan hyvä kortti sekin.

Useimpien (melkein kaikkien) Jimms'n koneiden osat pystyy jälkikäteen vaihtamaan. Eli jos vaikka koneen prossu olisi i7 4790k ylöspäin on helppoa sitten päivittää uusi kortti tarpeen tullen.
  • 0
Ostin toisesta tietokonekaupasta osat ja siellä ne kasaa sen kahella kympillä
  • 0
Lainasi MKK1998:
Ostin toisesta tietokonekaupasta osat ja siellä ne kasaa sen kahella kympillä
¨

Osat?
  • 0
  • Duke
  • Duke
Lainasi Noituri123:
Lainasi MKK1998:Voiko joku kertoa mitä pelejä tää kone pyörittää http://www.jimms.fi/fi/Product/Show/107493 ja sanoka jos tiiätte samalla hinnalla parempia valmiiksikasattuja koneita

EI EI EI. GTX 750 ti:stä kun ei ole kun vaan huonoja muistoja. Ostin sellasen kun tuli, koska siinä oli ylimääräset pari gigaa VRAMIa. Ei se kyllä mediumista ylöspäin enää lähde.

Lainasi modernipoika:Itse laittaisin vajaan satasen enemmän ja ostaisin tämän: http://www.jimms.fi/fi/Product/Show/109853

En ole tietokone-ekspertti mutta tuo on ainakin Game Debaten mukaan huomattavasti tehokkaampi kone ja maksaa alle satasen enemmän

Tuo on parempi, mutta silti epäilyttää mikä paska osa tonne on 1000e budjetissa tungettu.

Lainasi Slkfd:Kannattaa enemmin kysellä esimerkiksi täällä, minkälaisia osia kannattaa valita ja ostaa Jimmsin kasauspalvelu (noin 80 euroa).

Juuri näin. Tyhmä tai laiska täytyy olla, jos ei tuota palvelua osaa hyödyntää. Jos ajattelet että se kone tulee olemaan sulla noin pari vuotta (päivityksillä), niin sitten suosiolla takasin konsolipelaamiseen. Älä ota mua väärin; valmiskoneet on ihan OK vaihtoehto, mutta pieni vaiva tai oppi ei ikinä ole pahasta.

Mutta henkilökohtaisesti valmiiksi kasatuista koneista Jimms'n valikoimasta suosittelisin tätä: http://www.jimms.fi/fi/Product/Show/107519

Ja jos ei tohon varaa ole, niin myy joko omaisuutesi tai kysy Jimms'n asiakaspalvelusta konetta GTX 970 ja i5 4690k:lla ja anna niiden valita muut osat ja sitten tarkistat niiden laadun ja sitten tilaat sen ja welcom to PC master-reich

Pieni oppi tähän:
GTX 780ti voittanee tuon GTX 960 2gt:n. Budjetin rajassa suosittelen siis GTX 970 korttia, mutta jos pelaa indie pelejä tai tykkää medium asetuksista ja on valmis tiputtelemaan asetuksia (riippuu ihan pelistä), niin on tuo 960 ihan hyvä kortti sekin.

Useimpien (melkein kaikkien) Jimms'n koneiden osat pystyy jälkikäteen vaihtamaan. Eli jos vaikka koneen prossu olisi i7 4790k ylöspäin on helppoa sitten päivittää uusi kortti tarpeen tullen.

En ole sekavampaa selittäjää nähnyt sitten muro legenda jarfinin...

Nyt jos ihan tosissaan ollaan hakemassa hyvää ja laadukasta pelikonetta mahdollisimman halvalla, voidaan unohtaa kaikki valmispaketti viritelmät alkuunsa.

Kannattaa tosiaan tuonne Murobbsin pc-konepaketit osioon http://murobbs.muropaketti.com/forums/pc-konepaketit.154/ laittaa lanka pystyyn ja antaa sinne tiedot budjetista ja tarpeista mitä koneelta edellytät.

Muokattu 2015-07-02 22:17:
Ja tuo noiturin linkittämän kahdentonnin paketti on aivan järjetön. Ilmaa hinnassa 500-700e.
  • 0
Aikookos porukka päivittää Windows 10? Itselläni ei ole mikään kiire, mutta DX12 tuki houkuttelee, joten kaipa se täytyy päivittää. Ei siinä mitään menetä.
  • 0
Lainasi Noituri123:
Aikookos porukka päivittää Windows 10? Itselläni ei ole mikään kiire, mutta DX12 tuki houkuttelee, joten kaipa se täytyy päivittää. Ei siinä mitään menetä.

Menettäähän siinä mm. käyttökelpoisen UI:n sekä osan "tietokonemaisuudesta" Xbox-yhteensopivuden sun muun takia. Itse aion pitäytyä Seiskassa kunnes tietoturvapäivitykset loppuvat. Mikäli Microsoft ei ole siihen mennessä saanut ulos yhtäkään oikeasti varteenotettavaa käyttöjärjestelmää, pitänee tyytyä 8.1:een Classic Shellillä.
"An eye for an eye, and the whole world becomes blind." - Mahatma Gandhi
  • 0
Lainasi Slkfd:
Lainasi Noituri123:Aikookos porukka päivittää Windows 10? Itselläni ei ole mikään kiire, mutta DX12 tuki houkuttelee, joten kaipa se täytyy päivittää. Ei siinä mitään menetä.
Menettäähän siinä mm. käyttökelpoisen UI:n sekä osan "tietokonemaisuudesta" Xbox-yhteensopivuden sun muun takia. Itse aion pitäytyä Seiskassa kunnes tietoturvapäivitykset loppuvat. Mikäli Microsoft ei ole siihen mennessä saanut ulos yhtäkään oikeasti varteenotettavaa käyttöjärjestelmää, pitänee tyytyä 8.1:een Classic Shellillä.

Eikös Microsoft juuri lupaillut että käyttöliittymä paranee Windows 8:sta, ja että W10 on se mikä sen olisi pitänyt olla. Xbox yhteensopivuus ei haittaa paskaakaan koska DX12 ja pelaan muutenkin vain niitä pelejä joihin Xbox pojilla ei ole asiaa
  • 0
En ole vielä tehnyt päätöksiä kympin suhteen. Hankalaa tuosta on mitään sanoa ennen kuin varsinainen versio tulee ulos, sitten katsotaan miltä se näyttää. Bloatwarea mukana tuntuu tulevan, kuten Candy Crush ja jo aivan liikaa painoarvoa saanut Cortana.

Lainasi Slkfd:
Mikäli Microsoft ei ole siihen mennessä saanut ulos yhtäkään oikeasti varteenotettavaa käyttöjärjestelmää, pitänee tyytyä 8.1:een Classic Shellillä.

Itselleni tuli hommattua 8.1 uuteen koneeseen, sillä seiskasta on vaikeaa saada enää retail-versiota. Täytyy kyllä myöntää, että juuri kyseistä classic shelliä hyödyntämällä tulee jatkuvasti unohdettua koko metronäkymän olemassaolo. Samalla pääsee nauttimaan niistä harvoista hyvistä uudistuksista eli parannellusta tehtävienhallinnasta sekä kosmeettisesta graafista tiedostojen siirtämisen yhteydessä.
"You can bring the wine, I'll make the salad." - Joker (Batman Arkham Asylum)
  • 0
  • Duke
  • Duke
Lainasi Noituri123:
Aikookos porukka päivittää Windows 10? Itselläni ei ole mikään kiire, mutta DX12 tuki houkuttelee, joten kaipa se täytyy päivittää. Ei siinä mitään menetä.

Pakko ottaa.

DX12 houkuttelee kokeilemaan.
  • 0
Lainasi Duke:
Olisi tosiaan mielenkiintoista kuulla miksei F-Securea kannata ostaa. Syyksi ei kelpaa että se maksaa tai mitkään foliohatun kiristämis jutut. Kirjoita vastaus vaikka Tietokoneet ketjuun ettei mene täällä ihan ohi aiheen.

Tarkoitin siis, ettei sitä ole pakko ostaa, koska muita (ilmaisia) vaihtoehtoja on myös tarjolla, ja monessa liikkeessä esimerkiksi iäkkäitä asiakkaita huijataan luulemaan kyseessä olevan "essentiaalinen" ohjelma ja sitten siitä saakin maksaa pahimmillaan toistasataa euroa vuodessa. Tämä nyt oli vain esimerkki ja nähtävästi myös huono sellainen.
"An eye for an eye, and the whole world becomes blind." - Mahatma Gandhi
  • 0
  • Duke
  • Duke
Lainasi Slkfd:
Lainasi Duke lisi tosiaan mielenkiintoista kuulla miksei F-Securea kannata ostaa. Syyksi ei kelpaa että se maksaa tai mitkään foliohatun kiristämis jutut. Kirjoita vastaus vaikka Tietokoneet ketjuun ettei mene täällä ihan ohi aiheen.

Tarkoitin siis, ettei sitä ole pakko ostaa, koska muita (ilmaisia) vaihtoehtoja on myös tarjolla, ja monessa liikkeessä esimerkiksi iäkkäitä asiakkaita huijataan luulemaan kyseessä olevan "essentiaalinen" ohjelma ja sitten siitä saakin maksaa pahimmillaan toistasataa euroa vuodessa. Tämä nyt oli vain esimerkki ja nähtävästi myös huono sellainen.

En tiedä mistä hinnan olet katsonut, mutta ihan kolmella kympillä pärjää vuoden (kolmen koneen lisenssi).

Totta, että ei ole millään tapaa välttämättömyys tuo F-Secure, kuten ei myöskään mikään muukaan viruksentorjuntaohjelma sikäli mikäli osaat surffata turvallisesti. Toki en suosittele kenenkään jättävän viruksentorjuntaa pois sillä vahinko voi sattua vaikka olisikin vanha tietokonevelho. Kokenut koneenkäyttäjä joka välttää kaikki Free Russian Porn sivustot pärjää ihan pelkällä Windows Defenderillä ja maalaisjärjellä.

Jos raha ei ole este ja haluaa pätevää lisäsuojaa koneelleen on F-Secure oikeasti todela pätevä vaihtoehto ja suosittelen sen ottamaan, jos lompakko antaa vain myöten.
  • 0

Sinun täytyy olla kirjautuneena kommentoidaksesi. Jos et ole vielä jäsen - liity jäseneksi nyt.!