Suomi
Uusin ensin
Atrás

Muu keskustelu

Vapaa sana. Aiheet, jotka eivät muille alueille sovi.

Uutiset


Lainasi Gimble:
Vähän kummastuttaa myös nuo jatkuvat ilmatila loukkaukset suomen puolella, niitä on tapahtunut jo kolme viikon sisällä. Lisäksi venäjä on kuulemma nostanut joukkojensa ja kalustonsa määrää karjalassa. Kysyn vaan miksi?

Saattaa olla, että Putin toivoo saavansa Neuvostoliitolle ja keisarikunnalle kuuluneet maa-alueet takaisin haltuunsa, koska "niin on oikein". Näin ollen Suomi olisi myös listalla. Saa nähdä.

Mutta kyllähän tuo toiminta puree Venäjän rahakkaita persiiseen siihen malliin, että saattaa kohta Putin saada vierailun agentti 47:lta.
"Do you know how many coffee cups giant robot brains in jars use on a daily basis? NOT FUCKING MANY!"
  • 0
Viimeinen naula Suomen arkkuun olisi NATO-jäsenyys. Puolueettomusshan on aina suojannut meitä suurten konfliktien aikana. Mikäli liitymme NATOon niin todennäköisyys kasvaa että Venäjä pitää meitä "vihollisina", koska kyllähän propagandassa täytyy joku "perustelu" sodalle olla. Jos pysytään neutraaleina ja Venäjä hyökkää niin voidaan antautua suoraan niin säästyy ainakin ihmishenget.
"An eye for an eye, and the whole world becomes blind." - Mahatma Gandhi
  • 0
Hm. Itse olen taasen Nato-positiivinen. Juurikin siitä syystä, ettei venäjän mahdollinen hyökkäys olisi niin läpihuutojuttu. Lisäksi Nato-jäsenyys olisi kunnon keskisormi itään. Ärsyttää muutenkin, että koko ajan pitäisi suomalaisittain varoa "mitähän se Venäjä tästäkin ajattelee". Nato-jäsenyys olisi itsenään todella köyhä syy hyökätä Suomeen. Ja onhan Virokin jäsen.

Meillä on yhteistyötä naton kanssa niin paljon jo muutenkin, että nimi paperiin vaan! Näen Suomen länsimaana, ja länsimaana meidän pitäisi pysyäkin. Miksi siis ei länsimaalaiselle sotilasyhteistyöllekin?
"Do you know how many coffee cups giant robot brains in jars use on a daily basis? NOT FUCKING MANY!"
  • 0
Lainasi iPot:
Mutta kyllähän tuo toiminta puree Venäjän rahakkaita persiiseen siihen malliin, että saattaa kohta Putin saada vierailun agentti 47:lta.


Jos Suomeen hyökkää, niin minä olen se agentti 47...
Lopetan hyökkäyksen heti ja kerralla.
"being a hero is optional"
  • 0
Lainasi iPot:
Hm. Itse olen taasen Nato-positiivinen. Juurikin siitä syystä, ettei venäjän mahdollinen hyökkäys olisi niin läpihuutojuttu. Lisäksi Nato-jäsenyys olisi kunnon keskisormi itään. Ärsyttää muutenkin, että koko ajan pitäisi suomalaisittain varoa "mitähän se Venäjä tästäkin ajattelee". Nato-jäsenyys olisi itsenään todella köyhä syy hyökätä Suomeen. Ja onhan Virokin jäsen.

Meillä on yhteistyötä naton kanssa niin paljon jo muutenkin, että nimi paperiin vaan! Näen Suomen länsimaana, ja länsimaana meidän pitäisi pysyäkin. Miksi siis ei länsimaalaiselle sotilasyhteistyöllekin?


Mielummin NATO-maa kuin neuvostomaa.

Muokattu 2014-08-28 16:41:
Lainasi Slkfd:
Viimeinen naula Suomen arkkuun olisi NATO-jäsenyys. Puolueettomusshan on aina suojannut meitä suurten konfliktien aikana. Mikäli liitymme NATOon niin todennäköisyys kasvaa että Venäjä pitää meitä "vihollisina", koska kyllähän propagandassa täytyy joku "perustelu" sodalle olla. Jos pysytään neutraaleina ja Venäjä hyökkää niin voidaan antautua suoraan niin säästyy ainakin ihmishenget.


Eikös suomi ollut puolueeton talvisodassa?
  • 0
Lainasi Gimble:
Eikös suomi ollut puolueeton talvisodassa?


Kyllä ja ei. Suomi teki yhteistyötä Saksan kanssa.
"being a hero is optional"
  • 0
Lainasi Gimble:
Mielummin NATO-maa kuin neuvostomaa.

Hyvin kiteytetty.

Lainasi kurrinen123:
Kyllä ja ei. Suomi teki yhteistyötä Saksan kanssa.

Taitavat ne historian tunnit olla ihan paikallaan. Luulin tosin että nuo jutut oli jo yläasteella. "Those who do not know history..." ja niin edelleen.

Kuulemma helvetissä on erityinen paikka niille, jotka pysyvät kriisin aikana puolueettomina. Hyvin sanottu, vaikken helvettiin uskokaan.
"Do you know how many coffee cups giant robot brains in jars use on a daily basis? NOT FUCKING MANY!"
  • 0
Lainasi iPot:
Taitavat ne historian tunnit olla ihan paikallaan. Luulin tosin että nuo jutut oli jo yläasteella. "Those who do not know history..." ja niin edelleen.


Historian tunnilla sanottiin että yhteistyö alkoi jo talvisodan aikaan osittain.
Tämä lukee myös Wikipediassa:
"Saksa oli Ruotsin ohella tärkein vaikutteiden lähde Suomessa 1930-luvulla"
Talvisota loppui wikipedian mukaan 1940.

Muokattu 2014-08-28 17:15:
Sitä paitsi minulle talvisota ja jatko sota kuuluu samaan sotaan (vaikka olivatkin kaksi eri asiaa, liittyivät toisiinsa kuitenkin).
Lasketaanhan monia todella kauan sitten tapahtuneita sotia yhdeksi isoksi sodaksi, eikä jaeta sataan eri sotaan.
"being a hero is optional"
  • 0
Lainasi Slkfd:
Olisi pitänyt uskoa Pussy Riotin neuvoa ja laittaa Putin vankilaan.

Minä en ole koko järjestöön edes perehtynyt, mutta eiköhän kaikki selväjärkiset ole sitä mieltä koko ukon voisi ampua kuuhun.
Let There Be Sound
  • 0
Lainasi kurrinen123:
Historian tunnilla sanottiin että yhteistyö alkoi jo talvisodan aikaan osittain.
Tämä lukee myös Wikipediassa:
"Saksa oli Ruotsin ohella tärkein vaikutteiden lähde Suomessa 1930-luvulla"
Talvisota loppui wikipedian mukaan 1940.

Muokattu 2014-08-28 17:15:
Sitä paitsi minulle talvisota ja jatko sota kuuluu samaan sotaan (vaikka olivatkin kaksi eri asiaa, liittyivät toisiinsa kuitenkin).
Lasketaanhan monia todella kauan sitten tapahtuneita sotia yhdeksi isoksi sodaksi, eikä jaeta sataan eri sotaan.


Kyllä ne ovat ihan kaksi eri sotaa. Kysy keneltä tahansa. Toki Toinen maailmansota jylläsi molempien aikana, mutta meillä oli kaksi sotaa yhden hinnalla. Ja vaikute ei tarkoita yhteistyötä. Talvisodan alkaessa Saksa oli meille suomalaisille sana vain.

Kyllä se niin on pojat että... http://static.naamapalmu.com/files/av/medium/0l9pttl1.jpg
"Do you know how many coffee cups giant robot brains in jars use on a daily basis? NOT FUCKING MANY!"
  • 0
Lainasi iPot:
Kyllä ne ovat ihan kaksi eri sotaa. Kysy keneltä tahansa. Toki Toinen maailmansota jylläsi molempien aikana, mutta meillä oli kaksi sotaa yhden hinnalla. Ja vaikute ei tarkoita yhteistyötä. Talvisodan alkaessa Saksa oli meille suomalaisille sana vain.


Juurihan sanoin, että ne on kaksi eri sotaa. Minulle ne vain ovat yksi sama, tapahtuivat vain eri paikoissa hieman ja eri suuntaan.
Ja voinhan minä olla sekoittanut asioita, kun en minä yläasteelta paljoa mitään enään muista edes. Kesän aikana kaikki aina katoaa, semmoinen on musitini.
Mutta se tästä aiheesta...
Muistin vain asian väärin.
Luultavasti siksi, että nämä 1900-luvulta eteenpäin olleet sodat kiinnostaa minua yhtä paljon kuin makkaran kuori.
Ne jotkut egyptin sodat tuhansia vuosia sitten kiinnostaa sata kertaa enemmän.
"being a hero is optional"
  • 0
Lainasi kurrinen123:
Lainasi iPot:Taitavat ne historian tunnit olla ihan paikallaan. Luulin tosin että nuo jutut oli jo yläasteella. "Those who do not know history..." ja niin edelleen.

Historian tunnilla sanottiin että yhteistyö alkoi jo talvisodan aikaan osittain.
Tämä lukee myös Wikipediassa:
"Saksa oli Ruotsin ohella tärkein vaikutteiden lähde Suomessa 1930-luvulla"
Talvisota loppui wikipedian mukaan 1940.

Muokattu 2014-08-28 17:15:
Sitä paitsi minulle talvisota ja jatko sota kuuluu samaan sotaan (vaikka olivatkin kaksi eri asiaa, liittyivät toisiinsa kuitenkin).
Lasketaanhan monia todella kauan sitten tapahtuneita sotia yhdeksi isoksi sodaksi, eikä jaeta sataan eri sotaan.


Vaikute on kumminkin eri asia kuin sotilaallinen liittouma. Suomi oli näin ollen puolueeton sotilaallisesti, niin kuin on tänä päivänäkin.
  • 0
Lainasi kurrinen123:
Minulle ne vain ovat yksi sama, tapahtuivat vain eri paikoissa hieman ja eri suuntaan.

En nyt ihan noinkaan sanoisi.

Lainasi Ninja Mac Pulla:
Minä en ole koko järjestöön edes perehtynyt, mutta eiköhän kaikki selväjärkiset ole sitä mieltä koko ukon voisi ampua kuuhun.

Kyseessä kapinallinen naispunkyhtye, joka mm. riisui itsensä kirkossa. Oikealla asialla olivat, vaikka tyhmiä tempauksia tekivätkin.
"Do you know how many coffee cups giant robot brains in jars use on a daily basis? NOT FUCKING MANY!"
  • 0
Lainasi iPot:
En nyt ihan noinkaan sanoisi.


Miten sitten?
Olisikohan kyseessä taas se juttu, että kukaan ei ymmärrä, että mitä tarkoitan?

Ei puhuta talvisodasta enään. Ainakaan minun käsityksestäni siitä.
"being a hero is optional"
  • 0
Lainasi kurrinen123:
Olisikohan kyseessä taas se juttu, että kukaan ei ymmärrä, että mitä tarkoitan?

Voipi olla
Lainasi kurrinen123:
Ei puhuta talvisodasta enään. Ainakaan minun käsityksestäni siitä.

Roogeri
"Do you know how many coffee cups giant robot brains in jars use on a daily basis? NOT FUCKING MANY!"
  • 0
Lainasi Gimble:
Yhteistyö Saksan kanssa alkoi vasta jatkosodassa.

Suomi teki yhteistyötä Saksan kanssa jo vuodesta 1915 alkaen. Tällöin Saksa antoi noin parille tuhannelle suomalaissotilaalle armeijakoulutusta, tavoitteenaan vihollisen Venäjän otteen heikentäminen. Suuri osa näistä jääkäreistä tuli sisällissodassa taistelemaan valkoisien puolelle, ja myös tuolloin Saksan armeija oli kuvioissa. Tästä osoituksessa kyseisen instituution suorittamat maihinnousut Etelä-Suomessa sodan loppupuolella.

Ennen kuin Suomessa päädyttiin tasavaltaan, oltiin tänne jopa änkeämässä saksalaista kuningasta. Hanke kuitenkin vesittyi, kun Saksan tappio ensimmäisessä maailmansodassa alkoi käydä selväksi. Yhä edelleen toisen maailmansodan aikaan Suomi salli saksalaisjoukkojen kulkea maan läpi Pohjois-Ruotsin malmialueille, ja tämä oli ennen operaatio Barbarossaa.

Talvisodassa Suomi ei kuitenkaan saanut virallista apua keltään. Ruotsin armeijasta kuitenkin "irtisanoutui" sotilaita taistelemaan Suomen puolella, ja alkuvuodesta 1940 Englanti julisti tulevansa Suomen avuksi. Jälkimmäinen uhkaus ei koskaan toteutunut, mutta sillä arvellaan olleen suuri vaikutus Neuvostoliiton puolelta aselevon synnylle. Ei pidä myöskään jättää huomioitta hyökkäyksen keston aliarviointia ja lehdistöä, joka sai muut maat painostamaan itänaapuriamme lopettamaan hyökkäyksensä. Mutta vasta Jatkosodassa Saksan ja Suomen yhteistyö virallistui, se on totta.

Lainasi iPot:
"Those who do not know history..."

"...are doomed to repeat it."

Suomen ei pidä väheksyä suhteitaan etenkään natsi-Saksaan ja selitellä tapahtumia ajopuuteorioiden avulla. Jos maa päättää hävittää tai kullata historiastaan kaikki epäkohdat, mikä estää sitä ajautumasta ennemmin tai myöhemmin samankaltaiseen tilanteeseen? Ei ainakaan opetus edelliskerrasta.

On järkyttävää että samalla kun pelotellaan natsien hirmuteoilla, unohdetaan että Saksasta ja Yhdysvalloista vain ensimmäinen hävisi sodan ja päätyi rakentamaan yhteiskuntansa uudestaan karvas lähihistoria mielessään. Yhdysvallat sen sijaan: ydinaseita japanilaista siviiliä kohtaan, napalmia Vietnamissa ja löytyypä 2000-luvultakin esimerkki maan sodankäynnin tuottamista kyseenalaisista tapauksista... eikä kukaan ole enää tänäpäivänä heristämässä sormeaan, ainakaan näkyvästi. Sen sijaan keskitytään vain päivittelemään suuren osan elämästään natsipropagandan vaikutuksenalaisena toimineiden ihmisten tekoja, jotka sijoittuivat suurimmaksi osaksi 1940-luvun alkupuolelle, mistä on paljon enemmän aikaa.

Huomautan vielä, ettei pointtini ole demonisoida Yhdysvaltoja edellisessä kappaleessa, vaan tuoda esiin menneiden (tarkoituksenmukainen) unohtaminen. Hitler ei ole ainoa, joka on syyllistynyt rikoksiin ihmisyyttä vastaan. Myöskään Suomen ei tulisi pörrätä sinä ärsyttävänä kärpäsenä Venäjän ympärillä kunnes tulee liiskatuksi sanomalehdellä; geopoliittinen asemamme ei oikein tue ajatusta. Voimme kyseenalaista naapurimaan järjestelmää, mutta on meillä omatkin epäkohtamme. Esimerkkinä aiemmin mainittu lehdistö, joka kyllä saa kansan syvät rivit aukomaan suutaan. Lisäksi päättömyyksiä huutaessamme tulee katsoa sitä karttaa: syrjäisen sijaintimme ja pitkän idänrajan puolesta kaiken maailman Nato-jäsenyydet vain leimaisivat poliittisen kantamme, antamatta mitään takeita sen turvallisemmasta huomisesta.

Lainasi kurrinen123:
Ei puhuta talvisodasta enään. Ainakaan minun käsityksestäni siitä.

Selvyyden vuoksi nyt kuitenkin:

Ainakin suomalaiset pitävät Talvisotaa ja Jatkosotaa kahtena erillisenä sotana, joista varsinkaan ensimmäistä ei tullut kutsua edes osaksi toista maailmansotaa. Muiden maiden näkökulmasta en voi sanoa, sillä on myös perusteltua kutsua molempia osaksi toista maailmansotaa. Suomalaisena ja näin tietoisempana historiastaan näiden kahden tapahtuman erot ovat helpompia erottaa toisistaan, mutta olellista ovat näkökulmat: me pidämme Tyynenmeren sotaa osana toista maailmansotaa, vaikka sodan päänäyttämössä Euroopassa Saksa oli jo antautunut.

Talvisodassa Neuvostoliitto hyökkäsi Molotovin-Ribbentropin-sopimuksen salaisen lisäpöytäkirjan mukaisesti Suomeen, tarkoituksenaan liittää tämä osaksi omaa etupiiriään. Monet tekijät vaikuttivat sodan ennakoimattomaan käänteeseen, mutta tuolloin Suomi joutui kynsin ja hampain pitämään kiinni omastaan ylivoimaisen vihollisen edessä. Runsaan vuoden päästä alkaneessa jatkosodassa oli aivan toinen ääni kellossa. Tuolloin kyseessä oli vartentahtoinen hyökkäys paitsi menetettyjen maiden takaisinsaamiseksi, niin myös maan alan kasvattamiseksi. Jatkosota-termillä edelleen pyrittiin antamaan kuvaa erillisestä sodasta Neuvosto-Venäjää vastaan, jossa saksalaiset toimivat vain aseveljinä, mitään varsinaista liittoutumista ei mukamas ollut.

Tänäpäivänä pitäisi jo osata myöntää, että ei tuolloin aivan puolueettomia oltu. Ulkomaiden silmin tämä varsinkin oli erittäin ilmeistä. Ottamatta kuitenkaan asiaan enempää kantaa, todettakoon että talvisota ja jatkosota todella olivat eri tapahtumia, mutta jotka vahvasti sitoutuivat toiseen maailmansotaan, ja olivat tätä kautta yhteydessä toisiinsa.

Lainasi iPot:
Kuulemma helvetissä on erityinen paikka niille, jotka pysyvät kriisin aikana puolueettomina. Hyvin sanottu, vaikken helvettiin uskokaan.

Typerää kansankiihottamista. Lähtökohdat tulee toki aina ottaa huomioon, mutta yleisellä tasolla kriisit tulisi selvittää sen sijaan että niitä lietsottaisiin. Jos ihminen haluaa sotaa, hän ei tiedä mitä sota on.
"You can bring the wine, I'll make the salad." - Joker (Batman Arkham Asylum)
  • 0
Hermorage on ainakin perehtynyt asiaan. Olen samaa mieltä siitä, että kriisit pitäisi selvittää diplomaattisella tasolla, mutta jos pitäisi valita NATO tai Venäjä, niin NATO:lle oma ääneni menisi. Tuskin täällä kukaan oikeasi sotaa haluaa.
  • 0
Lainasi Hermorage:
Typerää kansankiihottamista. Lähtökohdat tulee toki aina ottaa huomioon, mutta yleisellä tasolla kriisit tulisi selvittää sen sijaan että niitä lietsottaisiin. Jos ihminen haluaa sotaa, hän ei tiedä mitä sota on.

En nyt kyllä yhtään meinannut kiihottaa tms. Tarkoitin että me kaikki olemme jostain jotain mieltä. Jos kuitenkin asiat menevät huonommaksi, ja olisit voinut arvomaailmasi puolesta tehdä jotain asian eteen muttet tehnyt, saattaisi hiukka harmittaa. Kriisien aikana pitää valita puolensa.

En tarkoita että olisimme kriisissä tällä hetkellä. Jos sen aika tulee, en usko että neutraaliuus johtaa muuhun kuin siihen, että ketään ei kiinnosta miten meille käy.
"Do you know how many coffee cups giant robot brains in jars use on a daily basis? NOT FUCKING MANY!"
  • 0
Huhu: Activision ostamassa Take Two interactiven. Tarkoittaa sitä, että Rockstar olisi myös Actin nimen alla. Mitä mieltä ootte? On kummiskin vielä huhu. Itse sanoisin joo ja ei, sillä GTA sarja saattaa mennä huonompaan suuntaan, mutta voisi myös parempaan. Kunhan antaa tehdä GTA pelit rauhassa niin olen iloinen. Mutta tyhmää kun kohta enää ainoat pelien julkaisijat ovat activi$ion, EA($) ja Ubi$oft.

Muokattu 2014-08-30 16:03:
Niin ja tottakai $ony, Micro$oft ja NintenDon't.
"Oh crap" - Nathan Drake
  • 0
Rockstarin kehitystahti nopeutuisi kymmenenkertaiseksi jos Activisionille pitäisi tehdä töitä.
  • 0
Kylläpä kesti ennen kuin huhut Take Twon myymisestä alkoivat taas. Tämä on vain jokavuotinen perinne, en itse ainakaan ota minään. Take Two'lla ei ole mitään finanssiongelmia, kiitos GTA V:n, joten miksi myydä.
Kifflom!
  • 0
Vihdoinkin joku muukin on tajunnut, että ihmisiä alkaa olemaan liikaa maapallolla.
http://www.verkkouutiset.fi/kotimaa/weisman_ihmisia_on_liikaa_pi
ste_vaestopommi-25434


Vaikka se varmasti joidenkin mielestä kuulostaa ilkeältä, niin se on kuitenkin totta, ihmisetkään eivät voi lisääntyä jatkuvasti tai kohta ollaan ravinnon sun muun puutteessa.
Arrrr, liskomies tulee!
  • 0
Lainasi metal8585:
Vihdoinkin joku muukin on tajunnut, että ihmisiä alkaa olemaan liikaa maapallolla.


Sen on tajunnut jokainen olento maapallolla kyllä jo kauan sitten.Opetetaan jo koulussakin.
Intiassahan yritetään pienentää väestönkasvua. Suomessa väkeä taas on liian vähän, jos miettii taloutta. Metsääkin on täällä pohjolassa vielä mukavasti jäljellä. Ruokaa ja juomaa ja energiaa ei tosin riitä missään loputtomiin.
"being a hero is optional"
  • 0

Sinun täytyy olla kirjautuneena kommentoidaksesi. Jos et ole vielä jäsen - liity jäseneksi nyt.!