Suomi
Uusin ensin
Atrás

Muu keskustelu

Vapaa sana. Aiheet, jotka eivät muille alueille sovi.

mitä aiot vielä joskus tehdä?

Eli otsikko kertoo kaiken, vielä pienenä selevennyksenä että tarkoitan siis jotain tulevaisuuden suunitelmia mm. ulkomaille muutto jne....

Itse olen suunitellut joskus muuttavani ulkomaille ehkä britteihin tai jonnekkin jossa pärjää englannilla, mutta toisaalta hyvin epätodennäköistä että tuota tulee koskaan tapahtumaankaan.
Toisena suunitelmana on hankkia tatuointi käsivarteen tai selkään tai kenties molempiin, pitää vielä pari vuotta odottaa että täytän 18, koska en saa vanhemmilta lupaa. Mutta onpahan hieman aikaa miettiä että millaisen tatskan haluan
haistakee jo *********************************************************************************************************************** pulla
  • 0
Itsekin olen miettinyt Lontooseen tai Jenkkeihin muuttoa, mutta pidän sitä silti aika absurdina unelmana. Tatuointi käteenkin olisi aika miehekäs

Pääunelmani kuitenkin on ihan vaan soittaa rock tai punk tyylisessä bändissä. Olen soittanut kitaraa vajaat kaksi vuotta ja yksin soitto alkaa jo tympiä... ei tarvitsisi olla edes mikään maailman menestynein bändi enkä todellakaan haluaisi olla miljonääri tai mitään, haluaisin vaan soittaa kitaraa rokkaavassa bändissä.

Toinen unelmani on olla työtön. Oikeesti, työnteko on aivan syvältä. Työttömillä muutenkin hyvät tuet. Perunoita/mäkkäri joka päivä niin sillä pärjää.
  • 0
Aion vielä joskus ehkä soittaa kitaraa jollakin pienellä lavalla ja omia biisejä tietenkin,tai mitä biisejä nyt bändi soittaakaan Tarkoitus olisi itse päästä nokkamieheksi,mutta katsoo nyt mitä on tuleman.

Tatuointi olisi kyllä jees.

Lainasi bastardgear:
Perunoita/mäkkäri joka päivä niin sillä pärjää.

En kannata tuota ruokavaliota joka päivä.Mutta juu,en itsekään välitä normaaleista töistä oikein,musiikki on se mikä saa minut liikkeelle.Musiikki ja soittaminenkin on kuitenkin työtä vaikka moni ei sitä työksi sanoisikaan.
Arrrr, liskomies tulee!
  • 0
Kirjoittaa novelli. Itse asiassa työttömänä ollessa tuli aloiteltua mutta writer's block iski jä se jäi. Kun sain töitä niin homma jäi ihan kokonaan. Sain kuitenkin 50 sivua kirjoitettua ja olen niihin ihan tyytyväinen joten pitää jossain vaiheessa pistää kirjoitusvaihe taas päälle. En siis haaveile mistään kirjailijan urasta enkä siitä että saisin tuon julkaistua. Itselleni tuota kirjoitan. Tietenkin jos olen siihen tarpeeksi tyytyväinen niin julkaisen sen varmaan netissä.

Siis jos saan tuon joskus eläkeikään mennessä valmiiksi.
"When entertainment turns into a surreal reflection of your life, you're a lucky man if you can laugh at the joke"
  • 0
Tahdon jonain päivänä olla bändissä, jossa ansaitsen elantoni, ja saan tehdä sellaista musiikkia kuin haluan, ilman johtajahahmoa.
  • 0
käydä Japanissa..
Thank you for nothing you useless reptile
  • 0
Lainasi Maitopurkki:
käydä Japanissa..

tämä
>_>
  • 0
Lainasi Viper7:
lainaus Maitopurkki:käydä Japanissa..
tämä

tähän vielä tarkentaen Akihabaraan (otaku paratiisi)
Thank you for nothing you useless reptile
  • 0
Lainasi Maitopurkki:
lainaus Viper7:
lainaus Maitopurkki:käydä Japanissa..
tämä

tähän vielä tarkentaen Akihabaraan (otaku paratiisi)

Jep, ja tuon lisäksi vielä kun pääsisi kokemaan Comiket ja Tokyo Game Show tapahtumat niin olisi aika jees.
>_>
  • 0
Lainasi Viper7:
Tokyo Game Show

aivan..
ja E3 olisi kanssa mukava kokea itse
Thank you for nothing you useless reptile
  • 0
Lainasi Tuomionmursu:
ilman johtajahahmoa.

Jokaisessa bändissä on pakosti johtohahmo,siitä ei pääse yli eikä ympäri.Se ei tietenkään tarkoita sitä,että muilla ei olisi sananvaltaa bändissä,johtohahmo vain on yleensä se joka on bändin perustaja.Laulaja on yleensä monesti se "johtohahmo" joka puhuu haastatteluissa ja tekee noita julkisuus hommia,mutta bändin perustaja on silti se oikea johtohahmo.Aivan kuten iron maiden,steve harris eli bändin basisti on oikea bändin perustaja ja johtohahmo,bruce on vain laulaja mutta tietenkin silläkin on sananvaltaa ja osallistuu biisien tekemiseen.

Kun bändi tulee keskenään toimeen,kaikki muutkin asiat hoituu paremmin.
Arrrr, liskomies tulee!
  • 0
Lainasi metal8585:

Ei ole totta. Tietenkin SUURELLA osalla bändeistä on johtohahmo, mutta ei kaikilla.
Jotkut bändit esimerkiksi eivät välitä julkisuudesta, joten eivät ota haastatteluja eikä mitään. On myös bändejä, joissa aina on kaikki jäsenet mukana kun mahdollista.

Johtohahmot ovat nykymusiikissa yleisiä, mutteivät tarpeellisia.

Lainasi Tuomionmursu:
Tahdon jonain päivänä olla bändissä, jossa ansaitsen elantoni, ja saan tehdä sellaista musiikkia kuin haluan, ilman johtajahahmoa.

Sama.
Opeth \m/
  • 0
Lainasi Trvium:
Ei ole totta. Tietenkin SUURELLA osalla bändeistä on johtohahmo, mutta ei kaikilla.
Jotkut bändit esimerkiksi eivät välitä julkisuudesta, joten eivät ota haastatteluja eikä mitään.

Vaikkei ole julkisuudessa,bändin perustaja on pakollisesti bändin johtohahmo halusi tai ei.Bändeissä on pakko olla joku joka hoitaa asioita ja vastaa itse bändistä,ja vaikkei hoitaisi noita asioita,bändi on aina sen oma joka sen perusti ja hänellä on suurin päätäntävalta sen suhteen.Jos kaikki tekevät omia päätöksiä suuntaan ja toiseen,ei toiminnasta tule mitään koska kaikki menevät omaan suuntaan.

Jos haluaa olla bändissä joka soittaa työkseen,jonkun on pakko olla se joka vastaa monista asioista vaikkei julkisuudessa paistattelisikaan.Bändissä jokaisella on oma hommansa mikä pitää hoitaa jotta bändi toimisi.En tarkoita johtohahmolla sitä,että joku pompottaisi kaikkia muita ja omisi asiat itselleen,vaan johtohahmo on se joka toimii kaikkien tukena,pitää bändin kasassa jos tarve vaatii.Vaikka perustaisitte bändin ja saisitte siitä rahaa,jossain vaiheessa tulette huomaamaan miten asiat on.On todella vaikea pitää bändiä kasassa jossa kaikki toimivat täysin oman päänsä mukaan,se ei vain toimi niin,varsinkaan jos musaa tekee työkseen.Harraste toiminnassa se ehkä vielä onnistuu koska homma ei ole vielä niin vakavaa.

Kuten sanoin tuossa aiemmassa viestissä iron maidenista,steve harris on bändin perustaja muttei liitele julkisuudessa yhtä paljon kuin bruce,silti se on sen johtohahmo vaikka bruce on se julkisin henkilö.

Julkisuus on kuitenkin erittäin tärkeää jos musiikkia tekee työkseen.Mitä tiedetympi artisti/bändi,sitä enemmän myyntiä.Julkisuus on lähes elinehto musiikissa jos sitä tekee työkseen.Ne bändit jotka eivät ota koskaan haastatteluja,eivät ole missään tekemisissä toimittajien kanssa,eivät anna mainostaa bändiä ja monia muita asioita,eivät ole täysin omavaraisia bändin avulla saatavilla rahoilla,silloin heillä on monesti jokin muu työ rinnalla ja siitä he saavat elantonsa.
Arrrr, liskomies tulee!
  • 0
Lainasi metal8585:
Vaikkei ole julkisuudessa,bändin perustaja on pakollisesti bändin johtohahmo halusi tai ei.

Tuo ei pidä paikkaansa. Ei bändiä pakosti kukaan yksi henkilö perusta, kyllähän perustamiseen voi osallistua kaikki bändin jäsenet... Ei johtohahmoa tarvitse olla. Bändi voi antaa haastattelunsa jms yhdessä.

Tietenkin se on yleensä laulaja joka nousee pinnalle etenkin vähemmän musiikkia harrastavien keskuudessa. Itse tosin kunnioitan kitaristia eniten, sillä itsekkin soitan tuota vehjettä.
  • 0
Lainasi bastardgear:
Tuo ei pidä paikkaansa. Ei bändiä pakosti kukaan yksi henkilö perusta, kyllähän perustamiseen voi osallistua kaikki bändin jäsenet

Ei niin,mutta usein se on yhden henkilön aloite,sitten se laajenee kun saadaan muita mukaan.Tarkoitin,että aina joku sen aloittaa jolloin se on bändin aito perustaja jäsen kuten myös ne jotka ensimmäisinä bändiin pääsee.Tietenkin joskus voi olla sillein,että porukassa päätetään,että hei,perustetaanpas bändi ja silloin on tietenkin enemmän päättäjiä.

Tarkoitin tuota nokkamies hommaa kuten dave mustaine megadethissa.Niillä on selvä järjestys miten hommat hoidetaan.

Antaa tämän asian nyt kuitenkin olla,kaikki on sitä mieltä mitä on.

Lainasi bastardgear:
Tietenkin se on yleensä laulaja joka nousee pinnalle etenkin vähemmän musiikkia harrastavien keskuudessa. Itse tosin kunnioitan kitaristia eniten, sillä itsekkin soitan tuota vehjettä.

Itsekin kunnioitan kitaristia paljon,kunnioitan myös laulajaa jos se kirjoittaa lyriikat itse.Soittaminen ja laulaminen yhtä aikaa on sitten jo tupla-respect!
Arrrr, liskomies tulee!
  • 0
Lainasi metal8585:
Tietenkin se on yleensä laulaja joka nousee pinnalle etenkin vähemmän musiikkia harrastavien keskuudessa. Itse tosin kunnioitan kitaristia eniten, sillä itsekkin soitan tuota vehjettä.

Itsekin kunnioitan kitaristia paljon,kunnioitan myös laulajaa jos se kirjoittaa lyriikat itse.Soittaminen ja laulaminen yhtä aikaa on sitten jo tupla-respect!

Itse kunnioitan kaikkia soittajia, paitsi basisteja ja rumpaleita, jos he eivät ole esillä. Turhan usein nykymetalli/rock musiikissa on kitara ja laulu esillä IMO. Rummuilla ja bassolla ja synteettisaattorilla saa myös todella hienoa musiikkia aikaan, mutta nykyään usein kikkailu jää laululle ja kitaralle. Arvostan siis kaikkia soittajia, jotka vetävät tunteella ja uskaltavat tehdä muutakin kuin pelkkiä läpikoluttuja, samoja kaavoja.
Arvostan myös laulajan oikeaa panostusta sanoituksiin, aina on parempi jos biisissä on jotain ideaa.
Opeth \m/
  • 0
Lainasi Trvium:
Itse kunnioitan kaikkia soittajia,

Juu,kyllä minäkin kunnioitan kaikkia soittajia ja musiikki tyylejä,mutta olen itse kiinnostunut eniten kitarasta ja laulusta että laulun sanoista ja niiden tekemisestä.

Lainasi Trvium:
Arvostan siis kaikkia soittajia, jotka vetävät tunteella ja uskaltavat tehdä muutakin kuin pelkkiä läpikoluttuja, samoja kaavoja.

Juh,mutta aina ei tarvitse olla uutta toimiakseen.Itse ainakin tykkään paljon 80-luvun tyylisestä hard-rock tyylistä jonka ei niin tarvitse kehittyä ollakseen mieliksi.Jotkut haluavat jotain uutta ja jotkut sitä samaa.

Tulet kyllä vanhempana huomaamaan,että kaiken ei tarvitse muuttua.Aina on tietysti hyvä jos keksii uutta,mutta musiikki ei vanhene vaikka tekisi sitä samaa päivästä toiseen,musiikki on niin tapauskohtaista jokaiselle,jokainen tykkää erilaisista asioista ja tyyleistä.Musa ei silti katoa tai vanhene koskaan,vain mieli muuttuu.
Arrrr, liskomies tulee!
  • 0
Lainasi metal8585:
Tulet kyllä vanhempana huomaamaan,että kaiken ei tarvitse muuttua.Aina on tietysti hyvä jos keksii uutta,mutta musiikki ei vanhene vaikka tekisi sitä samaa päivästä toiseen,musiikki on niin tapauskohtaista jokaiselle,jokainen tykkää erilaisista asioista ja tyyleistä.Musa ei silti katoa tai vanhene koskaan,vain mieli muuttuu.

Totta koko teksti, mutta pakko huomauttaa, että omasta mielestä "tavallinen" musiikki on tylsää vain sen takia, koska olen kuunnellut sitä liikaa. Monista kokeilevimmissa bändeissä on paljon elementtejä, joita ei juurikaan muusta musiikista löydy. Arvostan erilaisuutta, koska se on omasta mielestä myös tärkeä asia musiikin mielenkiintoisuuden kannalta. Mielestäni musiikissa pitäisi mennä eteenpäin, ottaa "vanhasta" musiikista lempielementtejä, kokeilla niitä muiden genrejen kanssa ja lisätä vähän omaa tyyliä mukaan. (HUOM: IMO)
Opeth \m/
  • 0
Lainasi Trvium:
Mielestäni musiikissa pitäisi mennä eteenpäin, ottaa "vanhasta" musiikista lempielementtejä, kokeilla niitä muiden genrejen kanssa ja lisätä vähän omaa tyyliä mukaan.

Näinhän se on jos näin haluaa tehdä.
Arrrr, liskomies tulee!
  • 0
Nyt on aihe karannut vähän käsistä, joten eiköhän tästäedes jatketa tuota musiikki keskustelua tässä http://www.gamereactor.fi/keskustelualue/?forum=7&thread=85&p
age=9&last=2011-03-28+10%3A03%3A51
haistakee jo *********************************************************************************************************************** pulla
  • 0
en tiedä jotain musiikkiin liittyvää varmaan
"Hell is just a word, reality is much worse." -Dr. William Weir, Event Horizon
  • 0
No maailman pelastuksen lisäksi.. Täytyy viimeistään kesällä hankkia perhosveitsi, johon sitten liittyykin tämä ''mitä aiot vielä joskus tehdä'' eli tarkotuksena oli oppia kikkailemaan sillä. Siitä tuleekin hupaisaa sen voikin sitten jo ottaa harrastuksesta.

tähän pyritään.
http://www.youtube.com/watch?v=0OqodnE3Ejo&feature=related

Sormet koitan pitää tallella.

Niin ja omia pelivideoita oon myös aikeissa tehä, kuhan ensin saan rahaa jostain ja sitten tarvittvat välineet. Kesällä on tämmöistäkin luvassa, viimeistään.
I am a master of the asphalt fight!
  • 0
Lainasi Tommy-Oliver:
Sormet koitan pitää tallella.

Juu,kantsii Sormet kun ovat elintärkeät pelaajalle.Näytti aika viheliäiseltä sormien kannalta tuo temppuilu.

Lainasi Tommy-Oliver:
Niin ja omia pelivideoita oon myös aikeissa tehä, kuhan ensin saan rahaa jostain ja sitten tarvittvat välineet. Kesällä on tämmöistäkin luvassa, viimeistään.

Innolla odottelen! Jotakin retroa olisi kiva nähdä.
Arrrr, liskomies tulee!
  • 0
Lainasi metal8585:
Juu,kantsii Sormet kun ovat elintärkeät pelaajalle.Näytti aika viheliäiseltä sormien kannalta tuo temppuilu.

Uskaltautumisesta se on kiinni lähinnä ja kovasta harjoittelusta. Jos kesänkin jaksaa pyöritellä niin varmasti lähtee kesän jälkeen semmosta settiä ettei mitään järkeä.

Kiinnostus teräaseisiin/veitsiin on yhtä suuri kuin peleihin, niin eiköhän sekin tuo hieman lisä puhtia treenaukseen.

Lainasi metal8585:
Innolla odottelen! Jotakin retroa olisi kiva nähdä.

Jotain retro settiä voisin kyllä väsäillä sitten!
I am a master of the asphalt fight!
  • 0
Hmm.. Noh,
- Yritän päästä pelialalle duunariksi, josta nyt aluksi Remedylle, Roviolle jne... Ja sitten BioWarelle, Rockstar Gamesille jne. isoille kihoille, paitsi EA-paska, jos hyvin käy..
- Tatska olkapäähän/käsivarteen (sattumoisin samaan paikkaan kuin 12pack) olkapäähän joku suht-iso tai käsivarteen, oikeaan siis molemmat, joku tribaalijokusemmone
- Soittaa kitaraa bändissä
- Päästä Jordan läpi 100% Guitar Herossa
- Ottaa turpiin nyrkkeilykehässä
- Tehdä joku maailmanennätys
- Käydä Kiinassa
- Käydä E3-pelikonferenssissa

Että tälleen, Massieffekti voisi olla isona tatuoinnin omaava pelikehittäjä Rockstarin leivissä, jolla on harrastuksena nyrkkeily ja kitaran soitto, jolla on Guinnessin World Record jostain seinällä koristamassa. Jees, kuulostaa mukavalle
''Oh my God, they killed Kenny!''
  • 0

Sinun täytyy olla kirjautuneena kommentoidaksesi. Jos et ole vielä jäsen - liity jäseneksi nyt.!