Suomi
Uusin ensin
Atrás

Muu keskustelu

Vapaa sana. Aiheet, jotka eivät muille alueille sovi.

Google Chrome


Ajattelin että tästä voi saada myös hieman keskustelua aikaan joten päätin tehdä ihan oman threadin aiheeseen liittyen.

Google julkaisi eilen oman selaimensa selainmarkkinoille. Chrome selaimesta löytyy tällä hetkellä vain Beta versio Windows alustalle, mutta sivustot kertovat MAC ja Linux versioiden olevan työnalla.

Näin pienen ensitestin perusteella, selain on tyylikäs, pienikokoinen sekä kevyt ja todella nopea.

Beta version voi ladata (Windows/vista):
http://www.google.com/chrome

Onko ketään muu koittanut kyseistä selainta? jos on niin mietteitä?

-----------------------

Itse sain hyvin positiivisen kuvan googlen uudesta selaimesta, hakukoneen puute yläkulmasta vähän harmittaa, mutta BETA:ksi kyseessä on hyvin potentuaalinen selain joka haastaa sekä Mozillan että Firefoxin sekä brändin, että tekojensa puolesta.
>_>
  • 0
Käsittämättömän nopea etten sanoisi, dynaamiset välilehdet ovat myös asia jota olen kaivannut firefoxiin. Kunhan beta vaihe päättyy, siirryn käyttäjäksi. Tällä hetkellä kuitenkin tuki esmes verkkopankille ja plugareille on niin puutteellinen, etten viitsi vaihtaa.
  • 0
Kunhan tuohon saa google hakuboxin ja tietty nuo mitä mainitsit tuetaan myös niin voi olla että täälläkin vaihtuu Opera Chromeen. Täytyy silti ensiksi odotella linuxin beta versiota tuosta, googlella porukka työstääkin jo mac ja linux versiota selaimesta para aikaa.

Google on todistanut useasti kyllä osaavansa hommat web puolella ja käytän itsekkin lähes ainoastaan googlen hakua, blogspottia. Hotmailista en ole silti vielä luopunut sillä Hotmail ja MNS on niitä asioita mitä microsoftilla ollaan vielä onnistuttu tekemään oikein.

Uskomattoman nopea ja kevyt tuo kyllä on, ei voi muuta sanoa. Asennustiedosto oli mitä? alle megatavun? (varmaan hakee filut netistä asennuksen yhteydessä?)
>_>
  • 0
Tuli kokeiltua sitä Google Chromea ja vaikutti hyvältä. Todella nopea.
  • 0
Jahas, lukekaapa Chromen käyttöehdot. Kaikki mikä uploadataan selaimen kautta, siirtyy automaagisesti Googlen hallintaan, oli kyse tekstistä tai kuvasta tms. Aika paha
  • 0
  • Redi
  • Redi
http://www.tietokone.fi/uutta/uutinen.asp?news_id=34766&tyyppi=
1


Tässä hieman tarkempaa tietoa tosta Chromesta. Jotenkin epäilinkin että on pieni "koira haudattuna" googlen tekemään selaimeen. Itse en suosittele kyseistä selainta käytettäväksi.
"I don't deserve sympathy, I know who I am, My soul is death and misery, I am an evil man"
  • 0
Huh... Onneksi en ehtinyt tehdä mitään, kuin selailla sivuja. Poistin sen heti kun Heikki pisti tossa aikaisemmin viestin. Tuommoinen meininki on kyllä aika härskiä.
  • 0
Lainasi Heikki Takala:
Jahas, lukekaapa Chromen käyttöehdot. Kaikki mikä uploadataan selaimen kautta, siirtyy automaagisesti Googlen hallintaan, oli kyse tekstistä tai kuvasta tms. Aika paha


EULAa muokataan parhaillaan, ilmeisesti käytössä on ollut Googlen standardikäyttöehtopohja, joka ei yllättäen käynytkään nettiselainkäyttöön.

http://arstechnica.com/news.ars/post/20080903-google-on-chrome
-eula-controversy-our-bad-well-change-it.html
"Kicking names and taking ass." -Roamin, the crime-solving paladin
  • 0
Luin jostain että Google Chrome saattaisi olla jopa 45 kertaa nopeampi kuin IE (Internet Explorer), mutta en tiiä onko totta...
Minun mielestä ainoa huono juttu oli videoiden katseleminen esim. Youtubesta(sillä ne lagii välillä)
The higher you are, The farther you fall. The longer the walk, The farther you crawl. My body, my temple. This temple it tilts. Step into the house that Jack built...
  • 0
Nopeuspuheet ovat tietysti osittain mainoskikkoja, koska tuollaista nopeutta ei pysty joka tilanteessa soveltamaan ja havaitsemaan. Osittain se riippuu omista käyttötottumuksista, miten hyvin selain toimii. Monille monipuolisuus ja luotettavuus ovat nopeutta tärkeämpiä. Internet Explorer on lähinnä Windowsin perusselain eikä loista tehokäytössä, joten siihen vertaaminen ei välttämättä kerro paljoakaan, jos halutaan vakuutella esim. Firefoxin tai Operan tehokäyttäjiä. IE:ssä nimittäin käytetään edelleen Trident-ydintä, joka kehitettiin alkujaan IE4:ään vuonna 1997. Vaikka ydintä on joka versioon päivitetty, se ei varmastikaan ole kaikkein ajanmukaisin laitos. Vielä IE7:ssakin on Tridentin vuosia vanhoja yhteensopivuusongelmia, jotka paikataan vasta tulevaan IE8:aan.
  • 0
*englanninkielinen viesti poistettu, message in English deleted*
Den du fruktar allra mest är nämnligen dig själv.
  • 0
itse latasin google chromen tänään, se on kyllä nopeampi kun firefox Firefoxilla en aina pääse tänne gamereactorin sivulle koska firefoxini tilee aika paljon tällä sivulla. Mutta sitten menin googleen ja siellä luki '' lataa google chrome'' sitten ajattelin testata sitä se on todella nopea
  • 0
Lainasi halttunen:
itse latasin google chromen tänään, se on kyllä nopeampi kun firefox Firefoxilla en aina pääse tänne gamereactorin sivulle koska firefoxini tilee aika paljon tällä sivulla. Mutta sitten menin googleen ja siellä luki '' lataa google chrome'' sitten ajattelin testata sitä se on todella nopea


Jep se on nopea ja mun mielestä paras selain mitä on
The higher you are, The farther you fall. The longer the walk, The farther you crawl. My body, my temple. This temple it tilts. Step into the house that Jack built...
  • 0
Latasin Chromen kerran, mutta Firefox oli kyllä parempi mielestäni.
  • 0

Sinun täytyy olla kirjautuneena kommentoidaksesi. Jos et ole vielä jäsen - liity jäseneksi nyt.!