Suomi
Uusin ensin
Atrás

Muu keskustelu

Vapaa sana. Aiheet, jotka eivät muille alueille sovi.

Onko sinulla lemmikkiä?


Vuoden sisällä talouden ainoat lemmikit, eli kaksi kissaa.

Toinen vuotias sievestelevä rotukissa. Toinen taas 5 vuotta elämää nähnyt ruualle perso maalaiskisu. Toistensa vastakohdat ja tappelevat tasatunnein
AD GLORIAM ET PORCOS - Notch
  • 0
Tuli pelastettua kissa.

Kissa on/oli naapurin ja se oli karannut jostain ikkunasta tai jostain niiltä. Tiesin, että se voisi olla naapurin koska olin nähnyt vilaukselta sellaisen mustavalkoisen kissan niillä, ja sitten siihen tulikin varmistus kun eräs toinen sanoi, että se oli kuin olikin naapurini kissa. Kissa siis vaeltanut jo noin 2 kuukautta ulkona pihalla.

Noh, kissa piti houkutella ruuan avulla omaan kämppään siksi aikaa kunnes omistaja tulisi koska kissa oli selvästi hieman laiha jo, se sujui ihan hyvin. Sitten omistajan tullessa menin kysymään oliko kissa heidän, ja olihan se. Siinä sitten juteltiin hieman ja naapuri sanoi, että kissa ei oikein tule toimeen heidän koiran sekä toisen kissan kanssa, joten he ovat yrittäneet keksiä paikkaa minne sen voisi luovuttaa jollekin toiselle, joten itse tarjoiduin ottamaan sen. Sellaista.

Kissa ei selvästikään ollut saanut saalista oikein ulkona koska näytti hieman laihalta, ja kukaan muu ei näyttänyt siitä huolehtivan joten oli minun Texas Ranger velvollisuuteni huolehtia siitä sitten. Chuck Norris olisi varmasti ylpeä minusta.
Arrrr, liskomies tulee!
  • 0

Sinun täytyy olla kirjautuneena kommentoidaksesi. Jos et ole vielä jäsen - liity jäseneksi nyt.!