Suomi
Uusin ensin
Atrás

Muu keskustelu

Vapaa sana. Aiheet, jotka eivät muille alueille sovi.

Koulukeskustelu


Ala-asteella sain muutenkin jälki-istuntoa ehkä kaksi kertaa ja istuin ne. Yläasteella sain usein, mutten istunut niitä. Ulvilan yläastella sai silti jälki-istuntoa välillä ihan mielivaltaisista syistä. Esimerkiksi jos otit edes pienen nökäreen lunta sormellesi, sait jälkkää.

Ala-asteen kävin noin sadan oppilaan kyläkoulussa 90-luvun lopulla ja 2000-luvun alussa, jossa oli todella hyvä yhteishenki.
If You Don't Draw First, You Don't Get To Draw At All
  • 0
Lainasi Nightbringer308:
Esimerkiksi jos otit edes pienen nökäreen lunta sormellesi, sait jälkkää.


Ala asteella sain jälkkää ja rehtorin puhuttelun, kun otin lumipallon käteeni.
Jälki istuntoja rapsahti myös välillä, kun eräs kaima opettajani huomasi, että olin edes sekunnin koulun rajojen ulkopuolella ja se tarkoittaa kuivunutta jokea koulun pihassa. Sinne ei jostain ihme syystä saa mennä...
"being a hero is optional"
  • 0
Huhhuh, äidinkielen kuva-analyysistä numeroksi 9½!
  • 0
Jälki-istunto -keskusteluun voin osallistua sen verran, että ainakin kymmenisen kertaa tullut ylä- ja ala-asteella tullut istuttua yhteensä. Yleensä pakenin ovelasti ikkunasta reppu edellä. Jälkkäriä ripsahteli vesivärejen varastamisesta ja siitä, että soitin pianoa musiikintunnilla ilman opettajan lupaa.



Lainasi Scupido14:
Huhhuh, äidinkielen kuva-analyysistä numeroksi 9½!


Jessus. Sinusta saattaa jopa tulla jotain.

Lainasi kurrinen123:
Ala asteella


Ja sinusta ei
My whole life is just cold bitter hatred, and I always wanted to die violently. This is the time of vengeance, and no life is worth saving. And I will put in the grave as many as I can! It's time for me to kill, and it's time for me to die.
  • 0
Ja hyvä avustajakin on kun vittuilee päin naamaa. Ja sitten opettaja soittaa siitä kaverin porukoille. Kun hän sanoi avustajalle turpa kiinni v***n lehmä. Siitä pitäskin mutta sitä avustajan vittuilua en ymmärrä.
  • 0
Lainasi PlaystationFreak:
Jälki-istunto -keskusteluun

Kröhöm, se on jälki-istuntokeskustelu. Eipäs huomautella toisten yhdys sana virheistä, jos niitä ei itse osaa. ;)

Spoiler:Kyllä, se oli tahallista.

Spoiler:Ja kyllä, kaikille niitä joskus tapahtuu. Ei niistä aina tarvitse huomautella. Ei jaksa verkkofoorumeilla vääntää ihmisten kirjoitustaidoista, koska aihe on niin kliseinen. Niin kauan kun porukka kirjoittaa riittävän hyväää suomea, olen tyytyväinen.
"I'm a giant with a war dog. Either I am making a delivery, or I am besieging your fort. Hope for the former." - Sten, Dragon Age Origins -
  • 0
Mameluck, koitan vain käräyttää porukkaa vaikka en itse osaa.
My whole life is just cold bitter hatred, and I always wanted to die violently. This is the time of vengeance, and no life is worth saving. And I will put in the grave as many as I can! It's time for me to kill, and it's time for me to die.
  • 0
Millaisia keskiarvoja on GR-tyypeille tullut?
Itsellä oli 9,5 , luokan paras...
  • 0
Omani on nyt lukiossa parin seiskan ja yhden kuutosen tiputtamana hieman alle kasi.
Eniten on ysejä, mutta se kutonen ruotsista pudottaa inhottavasti.

Yleisesti olen tyytyväinen, mutta nuo pari seiskaa oli melko isoja pettymyksiä.
Mutta ne johtuivatkin siitä, että panostin kokeessa vähän väärään asiaan, mutta nyt tiedän mihin panostaa, joten ensi koe menee taatusti paremmin.
Nyt on muutenkin helppo kurssi, joten on enemmän aikaa opiskelulle niissä aineissa.
"being a hero is optional"
  • 0
Äidinkieli ja kirjallisus: 10
B1 -Ruotsi: 9
A1 -Englanti: 10
Matematiikka: 9
Valinnainen tietotekniikka: 9
Fysiikka: 8
Kemia: 10
Biologia: 9
Maantieto: 8
Yhteiskuntaoppi: 10
Uskonto: 9
Valinnainen musiikki: 10
Liikunta: 8

Keskiarvo 9,2, luokan paras 9,7. Ainoa fysiikan suoritus koko vuonna oli tutkielma, joka omalla kohdalla oli sattuneesta syystä pelkkää offtopiccia, ja maantieto oli kaikista oppiaineista vähiten kiinnostava.
"An eye for an eye, and the whole world becomes blind." - Mahatma Gandhi
  • 0
8.1, pääsin tänne onnekkaana, koska minimivaatimus on 8,08 ;D
My whole life is just cold bitter hatred, and I always wanted to die violently. This is the time of vengeance, and no life is worth saving. And I will put in the grave as many as I can! It's time for me to kill, and it's time for me to die.
  • 0
Äidinkieli ja kirjallisuus 9
Englanti A1 10
Ruotsi B1 9
Uskonto 9
Yhteiskuntaoppi 10
Matematiikka 10
Kemia 9 (oli viimeks 10)
Biologia 10
Maantieto 10
Terveystieto 9 (jos oisin saanut + 1 pistettä kokeesta olisi tullut 10)
Liikunta 9
Valinnainen Tieto ja viestintäteknologia 10
Valinnainen Kaupalliset Aineet 9

(Historia, tulee päättäriin 10 + Fysiikkaa ei ollu syksyllä, ainoastaa keväällä sitten, siitä sain 8.luokalla 10)
  • 0
Lainasi PlaystationFreak:
8.1, pääsin tänne onnekkaana, koska minimivaatimus on 8,08 ;D


Omani oli tuolloin 8,6 ja minimivaatimus 7,06. ;/
"being a hero is optional"
  • 0
Tässähän tuntee itsensä huonoksi vaikka oonkin luokkani toiseks paras :/
  • 0
Lainasi kurrinen123:
Lainasi PlaystationFreak:8.1, pääsin tänne onnekkaana, koska minimivaatimus on 8,08 ;D

Omani oli tuolloin 8,6 ja minimivaatimus 7,06. ;/


Outs, varmaan huono lukio?

Muokattu 2014-12-20 18:19:
Lainasi Tommikke:
Äidinkieli ja kirjallisuus 9
Englanti A1 10
Ruotsi B1 9
Uskonto 9
Yhteiskuntaoppi 10
Matematiikka 10
Kemia 9 (oli viimeks 10)
Biologia 10
Maantieto 10
Terveystieto 9 (jos oisin saanut + 1 pistettä kokeesta olisi tullut 10)
Liikunta 9
Valinnainen Tieto ja viestintäteknologia 10
Valinnainen Kaupalliset Aineet 9

(Historia, tulee päättäriin 10 + Fysiikkaa ei ollu syksyllä, ainoastaa keväällä sitten, siitä sain 8.luokalla 10)


Olekkonää nyt ihan tosissasi?
My whole life is just cold bitter hatred, and I always wanted to die violently. This is the time of vengeance, and no life is worth saving. And I will put in the grave as many as I can! It's time for me to kill, and it's time for me to die.
  • 0
Lainasi Tommikke:
Äidinkieli ja kirjallisuus 9
Englanti A1 10
Ruotsi B1 9
Uskonto 9
Yhteiskuntaoppi 10
Matematiikka 10
Kemia 9 (oli viimeks 10)
Biologia 10
Maantieto 10
Terveystieto 9 (jos oisin saanut + 1 pistettä kokeesta olisi tullut 10)
Liikunta 9
Valinnainen Tieto ja viestintäteknologia 10
Valinnainen Kaupalliset Aineet 9

...!? I call hax.
"An eye for an eye, and the whole world becomes blind." - Mahatma Gandhi
  • 0
Lisätäänkö vielä, että en ota mitään muita ylimääräisiä (eli valinnaisia) aineita, paitsi Ranskan otin puolipakolla.

Ja nyt kun lukiossa ollaan niin tuolla kaikkien aineiden keskiarvolla enää paljon väliä ole.
My whole life is just cold bitter hatred, and I always wanted to die violently. This is the time of vengeance, and no life is worth saving. And I will put in the grave as many as I can! It's time for me to kill, and it's time for me to die.
  • 0
Lainasi PlaystationFreak:
Outs, varmaan huono lukio?


Ei muuta kuin yksi Suomen tunnetuimpia ja arvostetuimpia...

Muokattu 2014-12-20 23:35:
Lainasi xiFinx:
Tässähän tuntee itsensä huonoksi vaikka oonkin luokkani toiseks paras :/


Itsekkin olen. Ainakin poika. Yksi harvoja oppilaita, joka on päässyt läpi joka kokeesta ja vieläpä aika hyvinkin.
Ja silti numeroni ei kaikki ole kehuttavimpia. :/

Muokattu 2014-12-20 23:36:
Meidän luokalla on kaksi mies puolista nörttiä. Minä ja eräs toinen.
"being a hero is optional"
  • 0
Minulla keskiarvo on huima 6.8
  • 0
Lainasi lauri181:
Minulla keskiarvo on huima 6.8


Huhhuh.
Panostusta hieman että pääset yli seiskaan.

Tuolla ei täällä päin pääse edes amikseen.
"being a hero is optional"
  • 0
Pitäshän tuo vähän panostaa Tavoitteenahan mulla on kevääseen mennessä nostaa 7.3-7.5. Mutta haen lukioon johon pääsee melkein aina.
  • 0
Lainasi lauri181:
Pitäshän tuo vähän panostaa Tavoitteenahan mulla on kevääseen mennessä nostaa 7.3-7.5. Mutta haen lukioon johon pääsee melkein aina.


Okei. Hyvä jos aiot panostaa, sillä lukiossa voi tulla haasteellista, jos aikoo hyvin pärjätä.
Jotkut tietysti vain haluaa päästä läpi, kuten muut meidän luokan pojat.
"being a hero is optional"
  • 0
@PlaystationFreak
Ihn tosissani olen, viime keväänä oli 9,3 ja 4 kymppiä, nyt hieman panostin... Ja keväällä lisää....
  • 0
Lainasi Tommikke:
@PlaystationFreak
Ihn tosissani olen, viime keväänä oli 9,3 ja 4 kymppiä, nyt hieman panostin... Ja keväällä lisää....


Itse en saa ikinä kymppejä, kun kokeista tulee 9 puol.
"being a hero is optional"
  • 0
@Kurrinen
No, sekin riippuu vähän opettajasta.
Luokkalaiseni sai 9,5 Bilsan kokeesta ja 10 toikkariin.
  • 0

Sinun täytyy olla kirjautuneena kommentoidaksesi. Jos et ole vielä jäsen - liity jäseneksi nyt.!