Suomi
Uusin ensin
Atrás

Muu keskustelu

Vapaa sana. Aiheet, jotka eivät muille alueille sovi.

Avaruus, planeetat ja tähdet


Lainasi metal8585:
Mites,räjähtääkö musta-aukko jossain vaiheessa kun se on kerännyt tarpeeksi massaa,vai jatkaako se loputtomiin?


Tätä emme tiedä. Tuskin räjähtää. Mustalla aukolla on ääretön tiheys, sillä se painaa itseään koko ajan kokoon mitä enemmän se imee ainetta ja näin saavuttaa äärettömän tiheyden. Mikään ei viittaa sen räjähtämiseen.
If You Don't Draw First, You Don't Get To Draw At All
  • 0
Lainasi Nightbringer308:
Auringosta ei tule mustaa aukkoa supernovan jälkeen, sillä sen massa ei riitä. Ainoastaan suurimpien tähtien neutronitähdistä tulee mustia aukkoja. Musta aukko on luultavasti pallo, muttei kovin iso, koska se luhistuu pienimpään mahdolliseen tiiviyteen. Musta aukko ei muuta asioita varsinaisesti atomeiksi, vaan energiaksi. Suhteellisuusteorian mukaan massa muuttuu energiaksi kun se liikkuu valonnopeudella. Imusta syntyvä kitka kuumentaa imettävän aineen plasmaksi ja vauhti muuttaa sen energiaksi.


Joo, sen siitä saa kun kirjoittelee väsyneenä, tarkoituksena ei ollut verrata mustaa aukkoa meidän aurinkoomme, vaan yleisesti tähtiin
Meet me at the ice cream truck, I'll buy you an ice cream! ^3^
  • 0
Lainasi metal8585:
Uusin asteroidi uhka ehkä 2040?
http://www.uusisuomi.fi/ymparisto/120500-asteroidi-%E2%80%9D
voi-iskea-maahan%E2%80%9D-522040-%E2%80%93-nasa-tassa-t
otuus


Todennäköisyys impaktitapahtumaketjulle on kuitenkin todella pieni. Ei kannata ottaa lämpöä.
If You Don't Draw First, You Don't Get To Draw At All
  • 0
Lainasi Nightbringer308:
Todennäköisyys impaktitapahtumaketjulle on kuitenkin todella pieni.


Niinhän se on,mutta on vaan inhottavaa arvailla milloin tulee sukupuutto? Ja toivoa ettei itse enää elä silloin.
Arrrr, liskomies tulee!
  • 0
Lainasi metal8585:
Niinhän se on,mutta on vaan inhottavaa arvailla milloin tulee sukupuutto? Ja toivoa ettei itse enää elä silloin.


Massasukupuutto tulee väistämättä. 99,9% kaikista maapallolla eläneistä eliöistä on kuollut sukupuuttoon. Ihmiset voivat sen välttää tai anakin rajoittaa jos pääsevät avaruuteen tutkimaan ja perustamaan siirtokuntia. Asteroidin impakti ei ole ainoa absoluuttinen massasukupuuttoskenaario. Iso asteroidi, joka on muuttanut elinoloja radikaalisti, on iskenyt maan pinnalle monta kertaa maapallon elinkaaressa. Eliöt ovat selvinneet niistä ennenkin. Kun aurinko siirtyy elonsa loppuvaiheille, tulee maapallosta asuinkelvoton. Silloin tapahtuu absoluuttinen massasukupuutto.
If You Don't Draw First, You Don't Get To Draw At All
  • 0
Iltalehti taas vähän pistää tuulemaan
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2012030415282361_ul.shtml

Tappaja-asteroidi..hmm? Miten jos se kerran on suht pieni? Voihan se jonkun päähän tippua hajotessaan ilmakehässä tietenkin.
Arrrr, liskomies tulee!
  • 0
Lainasi metal8585:
Iltalehti taas vähän pistää tuulemaan
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2012030415282361_ul.shtml

Tappaja-asteroidi..hmm? Miten jos se kerran on suht pieni? Voihan se jonkun päähän tippua hajotessaan ilmakehässä tietenkin.


Nauroin tätä jo tänään. Kyseessä on pieni asteroidi, eikä se aiheuttaisi globaalia tuhoa. Muistakaa vielä että törmäyksen riski on minimaalinen. Iltalehti tykkää näistä kohutouhuista. On suurempi mahdollisuus että sinuun iskee salama kuin että tämä asteroidi osuisi maapalloon.
If You Don't Draw First, You Don't Get To Draw At All
  • 0
Katselin tässä tuon Tieto elokuvan neloselta missä pääosaa näytteli Nicolas Cage.Ihan ok elokuva oli ja se minkä takia tulin siitä tänne viestiä laittamaan oli,että siinä aurinko tuhosi maapallon,mikä on toisaalta tottakin monien miljoonien-miljardien vuosien kuluttua kun aurinko sammuu tai räjähtää.

Elokuvassa auringosta lähti todella suuri leimahdus joka kärvensi kaiken ja teki maapallosta marsin kaltaisen aution paikan.Tosi elämässähän aurinko kait sitten vain sammuu jolloin maapalolle tulee niin sanottu: uusi jääkausi.En ole täysin varma sammuuko vai räjähtääkö? En muista

Mutta juu,kun ajattelee tuota asiaa ja että se tulee olemaan totta jossain vaiheessa ihmisten aikakautena,tulee väistämättä mieleen,että tänään,tuota elokuvaa katsoessa katsoimme kaukaisessa tulevaisuudessa elävien ihmisten tuhoa.
Arrrr, liskomies tulee!
  • 0
Lainasi metal8585:
Elokuvassa auringosta lähti todella suuri leimahdus joka kärvensi kaiken ja teki maapallosta marsin kaltaisen aution paikan.Tosi elämässähän aurinko kait sitten vain sammuu jolloin maapalolle tulee niin sanottu: uusi jääkausi.En ole täysin varma sammuuko vai räjähtääkö? En muista


On opetuksen aika. Maapallo ei tule olemaan asumiskelvollinen enää siinä vaiheessa kun aurinko päästää ulkokuorensa avaruuteen. Maapallo muttuu asuinkelvottomaksi kun aurinko siirtyy elinkaarensa viimeisille hetkille ja muuttuu punaiseksi jättiläiseksi. On olemassa myös novatähtiä, jotka "räjähtävät" säännöllisin väliajoin. Aurinko ei ole tälläinen tähti. Luulen että siinä elokuvassa oli kyse novasta ennemmin kuin supernovasta.

Kun auringon viimeinen vaihe on lopussa, se heittää ulkokuorensa avaruuteen. Tämän jälkeen auringosta on jäljellä hyvin tiheä neutronitähti. Neutronitähdet yleensä huomataan pulsarina. Messierin kohde M1 eli rapusumu on oiva esimerkki supernovajäänteestä ja sen keskellä pyörivästä pulsarista.

Ihmiset ovat kuitenkin jo siihen mennessä varmasti päässeet avaruuteen tutkimaan ja maapallo ei ole enää elinedellytys ihmisrodulle.
If You Don't Draw First, You Don't Get To Draw At All
  • 0
Lainasi metal8585:
Heh,tämä uutinen sai taas miettimään sitä "Tieto" elokuvaa.
http://www.uusisuomi.fi/ymparisto/120860-aurinko-yha-villina-pilkk
u-jo-7-kertaa-maan-kokoinen


Aurinko pilkkuilee säännöllisesti ja on tehnyt sitä jo syntymästään asti. Maapallo on saanut auringonpilkuista pahimmat jo aikoja sitten. Auringonpilkut vaikuttavat säähän ja satelliittien toimintaan. Ilmakehä suojaa meitä kaikelta tappavalta säteilyltä.
If You Don't Draw First, You Don't Get To Draw At All
  • 0
Lainasi Nightbringer308:
Aurinko pilkkuilee säännöllisesti ja on tehnyt sitä jo syntymästään asti. Maapallo on saanut auringonpilkuista pahimmat jo aikoja sitten. Auringonpilkut vaikuttavat säähän ja satelliittien toimintaan. Ilmakehä suojaa meitä kaikelta tappavalta säteilyltä.


Näinhän se on.Oli vaan hassua kun tuo uutinen tuli vähän sen jälkeen kun elokuva oli mennyt
Arrrr, liskomies tulee!
  • 0
Lainasi metal8585:
Oli vaan hassua kun tuo uutinen tuli vähän sen jälkeen kun elokuva oli mennyt


Mikä sen leffan nimi oli by the way? Älä vain sano että se oli Knowing, koska you are better off not Knowing
If You Don't Draw First, You Don't Get To Draw At All
  • 0
Ja nuo aurinkopilkuthan ovat enimmillään noin 11 vuoden välein, jolloin revontulet ovat voimakkaimmillaan. Ja muistaakseni tänä vuonna on tuo vilkkain vuosi.
PSN: JesseTheFinn
  • 0
Lainasi Nightbringer308:
Mikä sen leffan nimi oli by the way? Älä vain sano että se oli Knowing, koska you are better off not Knowing


Kyllä,knowing - tieto

En nyt tarkoita että uskon siihen elokuvaan,tuli vaan mieleen tuo elokuva taas tuosta uutisesta.
Arrrr, liskomies tulee!
  • 0
Lainasi Nightbringer308:
No totta kai avaruus oli ennen galakseja. Galaksit muodostuivat vasta universumin jäähtymisen jälkeen. Avaruus ei ole loputon, vaan laajenva. Ei kaikki planeetat kivistä koostu. On myös kaasuplaneettoja ja ties mitä muuta. Planeetat eivät ole alkuräjähdyksen seurausta, vaan ovat kytköksissä tähtiin. Maailmankaikkeus oli jo aika vanha kun maapallo syntyi (noin 4,5 miljardia vuotta sitten). Planeetat muodostuvat protoplanetaarisesta kiekosta.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Protoplanetaarinen_kiekko


En ole niin älykäs näissä asioissa kuin sinä joten olen vähän noobi

Tiedän että tämä alkuräjähdys teoria on varmasti totta,itse vain mietin,jos avaruus on ollut aina olemassa,että jos jotkin aineet vain törmäsivät ja synnyttivät meidän galaximme,mutta muu avaruus olisi silti ollut koko ajan olemassa,joten meidän galaximme olisi vain uusi galaxi muiden joukossa.

Tarkoitan tätä:
1.avaruus ja muut MEIDÄN galaximme ulkopuolella olevat planeetat ja tähdet olisivat olleet jo olemassa kauan sitten ENNEN tätä räjähdystä.

2.eli räjähdys ei olisi luonut universumia ja planeettoja vaan ne olisivat olleet olemassa jo monia vuosia sitten ennen meidän tuntemaamme galaxia.Räjähdys olisi luonut vain meidän tuntemamme galaxin.

Aika hölmöltähän nämä varmasti kuulostavat,mutta tämä nyt oli vain omaa mietintää,mitä ennen kaikkea oli? lol
Arrrr, liskomies tulee!
  • 0
Lainasi metal8585:
Tarkoitan tätä:
1.avaruus ja muut MEIDÄN galaximme ulkopuolella olevat planeetat ja tähdet olisivat olleet jo olemassa kauan sitten ENNEN tätä räjähdystä.

2.eli räjähdys ei olisi luonut universumia ja planeettoja vaan ne olisivat olleet olemassa jo monia vuosia sitten ennen meidän tuntemaamme galaxia.Räjähdys olisi luonut vain meidän tuntemamme galaxin.


Odotas kun kerron... Pallomaisia tähtijoukkoja esiintyy meidän galaksissa samoin kuin muissakin galakseissa. Vanhimmat niistä omassa galaksissamme ovat noin 13 miljardia vuotta vanhoja. Tämä viestii siitä että ne ovat muotoutuneet samaan aikaan kun galaksit silloin kun maailmankaikkeus oli vasta alkanut. Emme ole toistaiseksi löytäneet mitään vanhempaa omasta galaksistamme. On hölmöä spekuloida mitä oli ennen alkuräjähdystä, sillä aika (siinä muodossa kun me sen nyt tunnemme) alkoi samalla hetkellä. Joten teknisesti aikaa ennen alkuräjähdystä ei ollut. Niin kuin jo sanoin, ennen alkuräjähädystä oli luultavasti erittäin tiheää ja kuumaa (singulariteetti).

Oma galaksimme, eli linnunrata, ei ole mitenkään erikoinen. Se on iso sauvaspiraaligalaksi ja pitkälti saman ikäinen muiden galaksien kanssa.

Vanhin tähti, mitä linnunradasta on löydetty on 13,2 miljardia vuotta vanha (universumi on noin 13,7miljardia vuotta vanha). Tämä viestii siitä, että linnunrata olisi melkein yhtä vanha kuin alkuräjähdys. Emme ole koskaan observoineet galaksin syntymää, yksinkertaisesti siitä syystä että galaksit ovat muodostuneet pian alkuräjähdyksen jälkeen.

Alkuräjähdys loi galaksit ja galakseihin muodostui kaasupilviä. Nämä kaasupilvet kutistuivat oman painovoimansa ansiosta tiheäksi tähdenalkioksi. Tiheä tähdenalkio kuumenee ja aloittaa ydinreaktion. Tähti on syntynyt.

Ja vielä viimeisen kerran. Alkuräjähdys ei luonut planeettoja. Planeetat ovat sidoksissa tähtiin, kun ne ovat vielä nuoria ja omaavat protoplanetaarisen kiekon. Tästä protoplanetaarisesta jäästä, pölystä, kivistä, kaasuista ja raudasta koostuu planeettoja ja joskus kiekossa leijaileva kaasu tiivistyy planeetaksi tai iso kivi/rautaydin kerää ympärilleen kaasua ja näin syntyy kaasuplaneetta.

Seltin yksinkertaistetusti sinulle nyt asian. Voisin kirjoittaa blogin tästä aiheesta jossain vaiheessa. Luento on ohi.
If You Don't Draw First, You Don't Get To Draw At All
  • 0
Lainasi Nightbringer308:
Vanhin tähti, mitä linnunradasta on löydetty on 13,2 miljardia vuotta vanha (universumi on noin 13,7miljardia vuotta vanha). Tämä viestii siitä, että linnunrata olisi melkein yhtä vanha kuin alkuräjähdys.


Niin joo,en miettinyt asiaa tuolta kantilta Kiitos,nyt ymmärsin sen oikein.
Arrrr, liskomies tulee!
  • 0
Night the GR:n wikipedia Sunhan pitäis olla jossain yliopistolla luennoimassa tähtitieteestä kun tiedät siitä niin paljon
  • 0
Lainasi Lartzu:
Night the GR:n wikipedia Sunhan pitäis olla jossain yliopistolla luennoimassa tähtitieteestä kun tiedät siitä niin paljon


Voi olla En kuitenkaan ikinä ole jaksanut koulun penkillä istua tarpeeksi ollakseni luennoitsija.
If You Don't Draw First, You Don't Get To Draw At All
  • 0
Lainasi metal8585:
Neil Armstrong on kuollut.
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201208250220815_ul.shtml

Ensimmäinen joka käveli kuussa. Harmi että eli vain 82-vuotiaaksi.


82 on sen ajan ihmiselle suhteellisen korkea ikä. Ikävää että herra Armstrong on poistunut keskuudestamme, mutta jokaisella se on edessä jossain vaiheessa. Olen iloinen Armstrongin puolesta, koska kaikki eivät todellakaan näe elämää edes sitä kahdeksaakymmentä vuotta.
If You Don't Draw First, You Don't Get To Draw At All
  • 0

Sinun täytyy olla kirjautuneena kommentoidaksesi. Jos et ole vielä jäsen - liity jäseneksi nyt.!