Suomi
Uusin ensin
Atrás

Pelit

Tällä alueella puhutaan peleistä ja pelilaitteista. Siis pelkkää asiaa!

Vuoden peli 2010


Vuosi on jo lopussa, ja monia loistavia pelejä on tänäkin vuonna kaupan hyllylle päässyt. Mikä on mielestäsi vuoden 2010 paras peli? Perustelut olisi hyvä lisätä.


RED DEAD REDEMPTION
on oma valintani. Myönnän, etten ollut pelistä niin innoissani alussa, mutta näin hyvästä pelistä ei yksinkertaisesti voi olla pitämättä. Kaunis grafiikka, loistava dialogi ja ääninäyttely, koskettava tarina, mieleenpainuvat hahmot, nautittava toiminta, loistava musta huumori, monipuolinen tekeminen ja pitkä-ikäisyys tekivät pelistä muutakin kuin "vain" loistavan pelin. Se oli todella uskottava maailma ja siihen pystyi uppoutua tuntikausiksi pitkästymättä.

Maininnan ansaitsee myös HALO: REACH, joka on lempipelisarjani lopetus bungielta, ja kaikki toimii siinä loistavasti. Silti se ei mielestäni yltänyt ihan GOTY-tasolle kammpanjan lyhyyden taikia, joka jäi harmittamaan, vaikkei reach ole muita haloja lyhyempi.(?) Muutenkin yksinpeliin oltaisiin voitu panostaa enemmän.
Opeth \m/
  • 0
Kyllä taitaa minunki ääni mennä Red Dead Redemptionille. Trvium listasikin aika hyvin ne asiat, minkä vuoksi juuri RDR on vuoden paras peli, joten turhaa alan tässä toistamaan. Lyhyesti vain että yksinpeli oli ehdottomasti yksi parhaista, mitä ikinä olen pelannut. Moninpelistä en kyllä oikein tykännyt.

Jos vuoden parasta moninpeliä kysytään, on se varmaan CoD: Black Ops. Vaikka saakin pään kiehumaan lukuisia kertoja, palaa aina sen ääreen On se niin hyvä ja koukuttava.

Valittevasti monia kiinnostavia nimiä on kyllä jäänyt kokeilematta, varsinkin PS3 puolella, kun en konetta omista. Tosin siihen tulee jouluna muutos
  • 0
Heavy Rain

Ehdottomasti.

Tämän tyylisiä pelejä ei juuri tule kuin David Cagelta itseltään joten kelpo Fahrenheit sai vähintäänkin erinomaisen "jatkajan".

Eipä tule juuri toista peliä mieleen jossa oikeasti pistää mietityttämään ja pahaa tekee jos tappaa yhdenkin virtuaalisen ihmisen vaikkei se välttämättä kaikkein mukavimmalta ja puhtoisimmalta pulmuselta vaikuttaisikaan.

Musiikit aivan häkellyttävää tavaraa.. tämä seuraava mieleenpainuvin musiikki ikinä missään virtuaalisessa pelissä tähän päivään mennessä ja kestänee ajan puremaakin vielä todella pitkään...
http://www.youtube.com/watch?v=fKxdZfF8ndY

Toki muitakin todella upeita pelejä ilmestyi tänä vuonna ja kakkoseksi kyllä lykkäisin itsekin tässä topicissa toistaiseksi uljaasti karauttavan cowboyn Red Dead Redemption'in virtuaalisesta villistä lännestä.
Arte Et Labore
  • 0
Olisiko Gran Turismo 5
Ainakin yksi vuoden odotetuimmista.
Warrior of Faith and proud of it!!!!!
  • 0
Kyllä se vain on Pokémon Black ja White. Näitä on odoteltu jo vuosia. Erittäin tuoretta verta tuli Pokémonin metagameen. <3 Ihanaa päästä taas kehittelemään aivan uudenlaisa startegioita. Pokémon näyttää tosiaan ulkopuolisen silmin lastenpeliltä, mutta oikein pelattuna, ihminen ihmistä vastaan, se on äärimmäisen hyvä strategiapeli. Oikeasti, rohkenen väittää vahvasti, että se on paras strategia/taito videopelisarja joka ollaan koskaan luotu ja joka tullaan koskaan luomaan.
Anyway, ihan loistopelit ovat kyseessä muutenkin kuin kilpailullisesti: musiikki on paljon parempaa, taistelut kokoanimoituja, hienommat ja erikoisemmat paikat ja kaupungit, ei enää turhia "filleri-routeja", enemmän hahmoja tarinassa (tuskin se tarina on vieläkään hirvittävän hyvä, mutta varmasti parempi kuin edellisissä), kaikki eeppiset osiot.
Tosiaan tullut vasta japaniksi ja sieltä tilasin, tulee ensi keväänä Eurooppaan DS:älle (+ DSi-erikoisominaisuuksia).

Jos joku nyt sattui kiinnostumaann, niin täältä saa lisätietoa kilpailullisesta:
Suomenkielinen erinoimainen opas kilpailulliseen pelaamiseen: http://users.jyu.fi/~majukayh/KP/Johdatus%20kilpailulliseen%20Po
kemoniin.pdf

Suurin kilpailulliseen pelaamiseen erikoistunut sivusto: http://www.smogon.com/
Tällä ohjelmalla/pelillä pääsee vaivattomasti kasaamaan tiimejä ja pelaamaan koneella: http://www.pokemon-online.eu/
Cut down on waste - stop talking rubbish!
  • 0
Red Dead Redemption

Tämä peli jatkoi Rockstarin huimaa open world -pelien sarjaa. Maisemanvaihdoksesta huolimatta peli tarjosi sitä samaa laatua, mitä GTA-peleissäkin oli. Huikea avoin maailma, törkeästi tekemistä, hieno juoni, seköpäiset hahmot ja John Marstonin badass-hahmo... aivan huikeaa. Peliin sai upotettua kymmeniä tunteja aikaa ja joka pelikerralla koki jotain uutta. Tästä ei peli juuri parane.
  • 0
Omastakin mielestä Red Dead Redemption.
Paljon tekemistä, hyvä tarina, yksilölliset hahmot, ei tylsistymisen hetkiä ja aikaakin tähän on uppoutunut yli 72h. Moninpeli oli vain sen verran tylsä ettei sitä olisi jaksanut pelata ilman kavereita juuri ollenkaan.
  • 0
Olin unohtanut, että Super Mario Galaxy tuli myös tänä vuonna. Se on linjoilla Blackin ja Whiten kanssa. :3
Cut down on waste - stop talking rubbish!
  • 0
Taitaa minullakin vuoden pelititteli kaatua Red Dead Redemptionille. Todella hyvä tarina ja tehtävät. Tekemistäkin piisaa älyttömästi, ja nyt vielä kun Undead Nightmarekin on tullut ulos vähän aikaa sitten. Ainoana negatiivisena asiana on nettipeli, sekä jotkut bugit ja ajoittainen lagiminen. Kuitenkin mainio peli
''Voit reilusti heilua svengissä, Et elämästä selviä hengissä.''
  • 0
Demon's Souls jos tuo euroopan julkaisu otetaan huomioon. Muuten taitaa mennä minun puolestani PC pelille eli Civilization V:lle tämä pysti.

Erityismaininnat:

- Just Cause 2 (teknisesti aika taidonnäyte imo) (Multi)
- Bioshock 2 ( Onnistunut jatko-osa ) (Multi)
- Metal gear solid: peace walker (PSP)
- Recettear: item shops tale (indie/dojin yllättäjä) (PC)
>_>
  • 0
Lainasi Viper7:
- Just Cause 2 (teknisesti aika taidonnäyte


Todellakin! Maailma on isoin mitä olen missään pelissä nähnyt,ja sillä on oikeasti käyttöä koska on hauska lennellä koptereilla ja lentokoneilla ympäriinsä.
Arrrr, liskomies tulee!
  • 0
Kyllä se Red Dead Redemption vois voittaa. Länkkäripelit ovatkin olleet melko harvinaisia, joten Rockstar teki melkoisen uhrauksen niillä noin 100 miljoonalla dollarilla.. Mutta ne on tullut jo takaisin.

Mukava juoni ja eri henkilöt ovat, noh, koko peli. Jos on huono, päätön juoni, ei se peli ole hyvä, mutta tässä juoni on erinomainen. Hyvä, Rockstar Games!
''Oh my God, they killed Kenny!''
  • 0
Julkaistiin jo viime vuonna, mutta suomeen myyntiin vasta tänä vuonna Deamon Souls. Yksi historian parhaista RPG peleistä
  • 0
Lainasi Massieffekti:
. Jos on huono, päätön juoni, ei se peli ole hyvä, mutta tässä juoni on erinomainen. Hyvä, Rockstar Games!


Monissa hyvissä peleissä ei ole juonta lainkaan.

pilkunviilaus.com
>_>
  • 0
Itse en ole ostanut kuin yhden tämän vuoden pelin (Call of Duty: Black ops) mikä ei ole mielestäni GOTY ainesta. Yksinpeli oli OK muttei erityinen (alussa tylsähkö mutta loppua kohti ajoittain jopa eeppinen), mutta moninpeli hemmetin koukuttava puhumattakaan loistavasta zombimoodista!

Olen pelannut tänä vuonna paljon viime vuosien mestariteoksia kuten Uncharted 2: Among Thieves (uusi kaikkien aikojen lempipelini) ja The Orange Box. Half-Life on ehdottomasti tunnelmallisin peli mitä olen pelannut ja vie kakkossijan milli Uncharttedin takana.

Uncharted 2: Among Thievesin yksinpeli on mielestäni uskomattoman hieno! Hahmoilla on persoonalliset persoonat (hihi) ja tarinasta jäi hyvä mieli, koska se ei ollut liian synkkä tai vakava (vaikkakin loppupuoliskolla peli on jonkin verran synkempi kuin alkupuoliskolla). Grafiikat ovat parhaat konsoli grafiikat ikinä (ainakin aikanaan, nykyään kiistanalaista) ja animaatiot ovat oman tietämykseni perusteella parhaat ikinä. Äänisuunnittelu ja musiikki on parasta mitä olen peleissä kuullut. Puhumattakaan ääninäyttelystä. Etenkin pääpahiksen (Lazarevic) ääninäyttelijä osaa olla jopa pelottava paikkoin äänenkäytöllään. En yksinkertaisesti keksi mitään vikaa tästä pelistä!
Moninpeliinkään en keksi juuri mitään parannettavaa. Moninpeli yhdistää yksinpelin parkour-elementit moninpeliräiskintään. Moninpelissä pärjää osaamalla kentät ja taktikoimalla parkour-elementtien kanssa. On erittäin ihkua roikkua kielekkeellä ja vetäistä aavistamaton vastustaja alas kuolemaansa; kuuluu *CHING* ääni ja mitalleja ropisee.

Half-Life trilogia on paras yksinpelikokemukseni vaikkakin Unchartedin rennompi tarina vie voiton, koska sitä pelatessa on aina hyvä mieli. Half-Life on paikoin hyvin synkkä ja julma milloin pelatessa synkistyy. Half-Lifessa ei ole mitään vikaa, ainoastaan tarinan synkkyys (mielipide kysymys) vie millin peli-iloa. Pelattavuus on miltei täydellinen (pc) ja grafiikat ovat nyt hiukan vanhat, mutta itseäni ei haitannut ollenkaan. Grafiikat oikeastaan näyttävät vieläkin hyviltä. Ääni suunnittelu on loistava. Se luo täydellisesti persoonallisen ja mysteerisen tunnelman. Musiikki on aaltoilevaa teknoa mikä tuo tunnelmaa hypnoottisesti. Tarina on PITKÄ. Etenkin jos Episode 1 ja 2 lasketaan mukaan. HL2 kesti ekalla pelikerralla n. 20h, ep.1 n.6h ja ep.2 n.8h. Yhteensä siis 34 tuntia. The Orange Boxin mukana tulee vielä Portal ja Team Fortress mitkä lisäävät pelitunteja paljon. Half-Lifen hahmot ovat elävimmät peleissä mitä olen pelannut ja niihin kiintyy (peli käyttää sitä hyväkseen ilkeästi ja ovelasti). Half-Lifen yksinpeli on loistava, mutta moninpelin puute vähentää pitkäikäisyyttä. Se ei ole kuitenkaan ongelma jos ajattelee saavansa kaikki nämä 20-30€ The Orange Boxin mukana (sisältää myös Portalin ja Team Fortressin). Half-Life Deathmatchin voi ostaa erikseen Steamista jos tahtoo moninpelin.

Half-Life 2, ep1, ep2= 97/100

Uncharted 2: Among Thieves= 99/100


Vielä loppuun sanon, että luulen Black Opsin vievän parhaan moninpelin palkinnon.
Wager matsit ovat triplaorgasmeja tai raivokohtauksia aiheuttava pelimuoto jossa pelataan uhkapeliä muiden pelaajien kanssa pelin sisäisestä rahasta, millä voi ostaa uusia aseita, äänenvaimentimia, tähtäimiä, osia oman logon tekemiseen jne. Siis paljon. Zombimoodi on myös hysteerisen koukuttava John F. Kennedyn lausahduksien säväyttämää selviytymistä.

JA loppuun vielä... TITI!
  • 0
Heitänpä lusikkani soppaan ja lykkään villin kortin pöytään.
Valitsen ps3 pelaajana (eli otan huomioon vain ps3 pelit. en muita) HEAVY RAIN:in. Oli kuitenkin uutta pelaamisen saralla joka onnistui yllättävän hyvin. Toki on muitakin hyviä pelejä, mutta itseä kyseinen peli koukutti niin paljon että jännitti mitä seuraavaksi tapahtuu.

...ja tässä kaikki tältä illalta. Mortonki.
Hey! I'm the real hero here! you can call me....Orange Ligthing, ziz-zi-zig!
  • 0
Lainasi Tuomionmursu:
Half-Life trilogia on paras yksinpelikokemukseni


Half-life pelisarja omaa vasta kaksi osaa, joten vielä saa jonkin aikaa odotella että pelistä trilogia tulisi. Lisäosia molemmilla Half-life peleillä löytyy kyllä muutama joita nämä lisä episodit myös edustavat.

Half-life2 ja Uncharted2 ovat parhaita pelejä mitä olet siis tänä vuonna pelannut. Mutta mikä on mielestäsi paras peli jota on julkaistu vuoden 2010 aikana (uncharted2 ja Orangebox on molemmat julkaistu aikaisemmin.)
>_>
  • 0
Viper7 Olen pelannut tänä vuonna vain yhden tämän vuoden aikana julkaistun pelin (Call of Duty: Black Ops) joten en voi oikein sanoa mielipidettäni asiasta josta en kunnolla tiedä, mutta voin kuvitella Red Dead Redemptionin tai Mass Effect 2:n vievän GOTY pytsin. Toisaalta God Of War 3 ja Heavy Rain ovat myös vahvoja ehdokkaita. Vielä kerran painotan etten ole pelannut näitä pelejä. Ostin Black Opsin pääosin Zombimoodin ja moninpelin puutteessa.

Juu, tuossa trilogia kohdassa ajattelin HL2, Ep.1, ja Ep.2 olevan trilogia, mutta on se virhe
  • 0
Lainasi Tuomionmursu:
Viper7 Olen pelannut tänä vuonna vain yhden tämän vuoden aikana julkaistun pelin (Call of Duty: Black Ops) joten en voi oikein sanoa mielipidettäni asiasta josta en kunnolla tiedä


No eipä tuossa mitään, lähivuosina on tullut sen verran hyvää pelattavaa kuten nuo mainitsemasi että eipä siinä ihmekkään jos ei ole vielä paljoa tämän vuoden pelejä ehtinyt pelailemaan.

Lainasi Tuomionmursu:
Juu, tuossa trilogia kohdassa ajattelin HL2, Ep.1, ja Ep.2 olevan trilogia, mutta on se virhe


No ainakaan nyt et ole sitten ihan hukassa kun/jos Valve kertoo alkavansa työstää Half-life 3 peliä.
>_>
  • 0
kun/jos Valve kertoo alkavansa työstää Half-life 3 peliä.</quote>

Tietääkseni Valve on paljastanun Half-Life 3:n olevan tekeillä mutta eivät suostu paljastamaan mitään. Tulisipa edes joku lyhyt traileri missä ei tarvitsisi edes näyttää mitään muuta kuin: "Half-Life 3" niin olisin extaasissa seuraavat 9 kuukautta.

Huhuja on liikkeellä että Uncharted 3 julkistettaisiin parin viikon päästä VGA messuilla (todennäköisesti väärin kirjoitettu). Odotan innolla!
  • 0
Lainasi Tuomionmursu:
Viper7 Olen pelannut tänä vuonna vain yhden tämän vuoden aikana julkaistun pelin (Call of Duty: Black Ops) joten en voi oikein sanoa mielipidettäni asiasta josta en kunnolla tiedä,


Kyllähän sinä sait syksyllä bfbc kakkosen. I know yourself better than you do
Opeth \m/
  • 0
Muutamia todella kovia kilpailijoita löytyy.

Useimmat äänestivät Red Dead Redemptionia. Minä en. Ihan kiva, mutta pidemmän päälle puuduttava. lempinimi Grand Theft Horse kertoo kaiken. Kuin GTA ilman autoja ja vapaata kaupungissa riehumista.
Kunniamaininta surkeille kontrolleille. Kehuttu juonikin on välillä järjetön ja loppu on huono. Ja päähenkilönä tuollainen nössö?!?

Räiskintäpeleistä CoD Black Opskaan ei ole vuoden peli. Ihan hyvä kamppanja ja zombimoodista hupia joksikin aikaa. Kuitenkin kunnon co-op moodi puuttuu.
Moninpeli uudistettiin, se tuntuu erilaiselta, mutta uudistuksia on myös hunompaan suuntaan. Välillä se on jopa liian erilainen. Pelaajien palautetta sentään kuunneltiin.
Moninpeliä varjostavat alun ongelmat ja monet bugit. Tylsäksikin se kävi, lähti takaisin ennen kuin sain edes level 50 täyteen.

Level 50 siinä toisessa isommista fps-julkaisuista taas vaatii hieman enemmän. Ajallisesti. Ehkä jopa enemmän kuin CoDissa 15 kertaa level 50.
Bad Company 2 moninpeli on hyvä. Todella hyvä. Vaikkakin se on kuin yksinkertaistettu versio ykkösosasta, on sen pelattavuus niin paljon parempi, että peli on monin kerroin hauskempi. Pelin ääressä olen saanut lukemattomia unohtumattomia, aitoja bettlefield-momentseja. lähes 300 tuntia palanut eikä kyllästytä. Ja peliyhteisöä tuetaan ja hyvin. Ilmaisia karttoja ja muiden pelien karttapaketin hintainen lisäosa.
Valitettavasti yksinpelin surkeus (etenkin ykkösosan mahtavuuteen verrattuna) pudottaa pelin pois kärkiehdokkaista. Ja co-op moodikin on maksullinen.

Halo Reach on yksi vahvimmista kärkiehdokkaista.
Todella hyvä, joskin hieman liian lyhyt yksinpeli on todella hyvää viihdettä.
Uudelleenpeluuarvoa riittää, eikä haastetta tarvitsevalle siitä ole pulaa.
yhteistyötä haluaville peli ei ole pettymys, siihen löytää todella paljon eri mahdollisuuksia. Muutenkin yhteisötoiminnot ovat huippuluokkaa.
Moninpeli on laadukas ja siitä riittää hupia pitkäksi aikaa.
valitettavatsi kuitenkin karttavalikoimaan otetut itse tehdyt kartat ovat suoraan sanottuan huonoja. Eikä niitä kunnon karttojakaan liikaa ole, päinvastoin. Klassikkoaines-mapit puuttuvat. Ei jatkoon.

Alan Wake olisi myös potentiaalinen kärkiehdokas, jos pituutta olisi edes hieman enemmän (on se kuitenkin n.2 kertaa keskiverto räiskintää pidempi). Myös jonkin verran enemmän vaihtelua vihollisiin ja ehkä hieman half-life-tyylisiä puzzlejakin.
Tunnelma on kuitenkin erinomainen, samaten juoni. Erityismaininta huikeille valaistustehosteille, erityisesti lisäosissä.

Jäljelle jää ainoastaan yksi vaihtoehto.
Mikä muukaan se voisi olla, kuin eeppisen toimintascifiroolipelin jatko-osa.
Kaikkea hiottu peremmaksi, toimivammaksi ja ennen kaikkea viihdyttävämmäksi. Sitä kaikkea on Mass Effect 2.
Todella mahtava juoni, johon pelaaja voi myös itse vaikuttaa.Toiminta on viimeiseen asti hiottua, eikä se puuduta toisin kuin ykkösosan alussa kun kokemuspisteitä ei ollut tarpeeksi. Rytmitys toimii myös todella hyvin.
Dialogi on kirjoitettu upeasti, ja ääninäyttely on erittäin laadukasta.
Uudelleenpeluuarvoa riittää, sillä pelissä on useita toisistaan poikkeavia hahmoluokkia ja lisäksi voi valita mies- tai naishahmosta ja hyvis/pahisroolista.
kaiken mahtavuutensa keskellä kuitenkin tässäkin pelissä on muutama vika. Ensinnäkin peliä on yksinkertaistettu ykkösosaan nähden.
Se saa pelin tuntumaan vähemmän roolipeliltä ja enemmän toimintapeliltä, mutta lopulta saadut hyvät puolet voittavat huonot. Näin peli on yksinkertaisesti toimivampi kuin ykkösosa.
Toinen huono puoli on, että pelistä paistaa läpi se, että se on väliosa. Ykkösen lopun kaltaiset eeppisyyden ilotulitukset puuttuvat (vaikka loppu onkin mahtava). Osa juonesta jäi myös hieman aiki...
Tämä kasaa odotukset kolmososalle: onko sieltä tulossa mahdollisesti vieläkin parempi peli?

(HUOM! tarkoituksena ei ollut itkeä kaikkien pelien huonoudesta vaan etsiä vuoden parhaista peleistä se, jossa on eniten hyvää ja vähiten huonoa )
Panosta laatuun: osta battlefield Bad Company 2, Mass Effect 1 & 2, Halo: Reach ja Alan Wake || Konsolifin.net
  • 0
Ja kyllä taitaa tuo BFBC2 olla tällä vuodella julkaistu peli. Kiitos korjauksesta Trvium.

Battlefield Bad Company 2 vie kyllä ehdottomasti parhaan äänisuunnittelun palkinnon oman tietämykseni perusteella.
  • 0
Itselleni tulee ensimmäisenä mieleen kahtena tämän vuoden kovimpina julkaisuina Halo Reach ja NHL 11.

Reachissä aivan mahtava kampanja ja todellisena Halo-veteraanina peli on täyttä rautaa. Verkkopelikin toimii ihan mukavasti, mutta eritoten kampanjan nostan esille positiivisessa mielessä.

Ja sitten tämä "vuosipäivitys" NHL 11. Peli yllätti aivan totaalisesti ja vain hyvässä mielessä. Syöttöjen ja taklausten päivittäminen uudelle tasolle on nostanut virtuaalilätkän tasoa eksponentiaalisesti. Tämän pelin parissa on tullu vietettyä monia hyviä hetkiä ja varsinkin toimii erinomaisesti viikonlopun vietossa kavereiden kanssa
  • 0

Sinun täytyy olla kirjautuneena kommentoidaksesi. Jos et ole vielä jäsen - liity jäseneksi nyt.!