Suomi
Uusin ensin
Atrás

Pelit

Tällä alueella puhutaan peleistä ja pelilaitteista. Siis pelkkää asiaa!

Playstation Vita / Vita TV [PSV][PSV-TV] keskustelu


Retro City Rampage
http://www.retrocityrampage.com/

Pelihän on ilmestynyt suht usealle pelialustalla (ainakin PC, PS3&Vita, XBOX360 ja taitaa Wii versiokin olla tarjolla) mutta poikkeuksellisesti kuulemma Vitalla tätä pelattu suhteessa todella paljon ja mikäpä siinä.. kyllähän tuo kannettavalla laitteelle aika mainiosti sopii moneltakin osin

Itse siis toistaiseksi demoa testannut, joka itselleni oli ihan positiivinen yllätys. Moni "hehkutti" tätä että nyt ois 8bit GTA tarjolla.. noh kyllähän pelistä kyseinen pelisarja todella paljon mieleen tulee mutta vielä oleellmisempi tuo populaarikulttuuriin viittaaminen ja sen "herjaaminen".. niin peleihin ja elokuviin on ihan uskomattoman paljon viittauksia..seassa on vähän uudempiakin mutta pääpaino on "kultaisella" 80-luvulla ja siitä sitten jää myös murusia 90-luvulle ja 2000 mutta tuo ensimmäisenä mainittu ehdottomasti suurimmassa roolisa.. eikä ihme onhan peli itsessään graafisesti erityisesti 8bittisyydelle kunnianosoitus ja musat myös..a suurin osa pelistä on tehty todella kieli poskella meiningillä.

PS3 ja Vitalla se mainio puoli kun hankkii toiselle niin saa siinä toisellekin alustalle kylkiäisinä ja tosiaan demoa tuli Vitalla testattua ja kun sopivaan hintaan tarjolla niin eiköhän se koko versiokin tule kotiutettua, vastoin ennakko-odotuksia kun meinasin että tuskinpa tää meikään uppoaa kun ei nuo GTAt kuitenkaan mikään kovinkaan lempisarja ole allekirjoittaneelle..

..hurtti huumoria ja ainakin demossa aivan tajuttoman kova vauhti ja tahti joka kans oli yllätys jos koko peli on noin nopeta tykitystä, vaarana tosin melkoinen ähky tulla vikkelään jos vauhti on koko ajan turboruuvipohjassa menoa ja meininkiä vailla hetkenkään levähdystaukoa. Tiedä sitten oliko demoon vielä vauhtia hitusen "lisätty" ?

Se on kuitenkin sanottava että jos ei yhtään 80-luvun pelit ja leffat ole hallussa niin peli menettää todella paljon viehättävyydestään, elikkäs juuri huumoriosasto menee aika totaalisestikin tuolloin pahimmillaan ohitse ja juuri se on pelin olennaisin osa !

trailer..
http://www.youtube.com/watch?v=8pW3e7x2T3U
Arte Et Labore
  • 0
Onkos tässä kolmikossa ostamisen arvoisia tuotoksia seassa ?


Dokuro
- onkos tämä jokin perinteinen tasoloikinta vai jotain vallan muuta ?

Sumioni : Demon Arts
-Tämähän näyttäis kuin joltain 2D Okamilta, noin graafisen tyylisuuntauksen puolelta, mutta lienee kuitenkin peliä jotain aivan muuta ?

Orgarrhytm
-lyhykäisessä store "esittelyssä" mainitsee olevansa musiikin ja strategian yhdistelmää ! josta muotoutuu rytmipeli, siis häh?
Arte Et Labore
  • 0
Persona 4 Golden (Vita)

On muuten kyseinen peli saanut melkoiset kovat kehut tuolla Metacriticissa kauttaaltaan erinäisiltä pelimedian arvostelijoilta !

Tämä tuli hankittua ja muutaman tunnin kerinnyt koklata, tosi positiivinen yllätys ollut alkuunsa. Hahmot tuntuvat heti kättelyssä varsin mielenkiintoisilta ja muutoinkin tarinan alku nappasi ihan jees kyytiinsä. Vaikea vielä sanoa hirveästi kun ei ole kuin pari tuntia peliä takana.

Pointti tälle viestilleni oli kuitenkin se että, jJos jossain niin tuollaisissa ikimuistoisten persoonallisten hahmojen luonnissa japanilaiset pelit kyllä ajoittain loistavat aivan huikealla tavalla ! niin tässäkin pelissä tuntuis juuri tämä osa-alue olevan se kaikista suurin vahvuus joka sen massasta erottaa ja erityisesti se pikkainen ylitsevedetty "hörhöys" tällä kertaa hyvällä tavalla (jossain peleissä se kyllä menee jo vähän yli hilseenkin), jota niin harvoin länsimaalaiset pelintekijät uskaltavat edes villeimmissä mielikuvissaan unelmoida saatika toteuttaa.

Tässä tulee jo heti alussa tuollainen eräs opettaja kuin Mr.Morooka ja se jää jo heti ensimmäisten vuorosanojensa jälkeen mieleen lähtemättömästi en tiedä sitten kuinka paljon kyseinen herra pelissä esiintyy tai onko isoa roolia, mutta vaikka jäisi tuollaiseen olemattoman niin aivan huisin vaikutuksen jo kerkesi tehdä.. toivottavasti heppua näkyy vielä kun pelitunteja lisää kertyy.
Arte Et Labore
  • 0
Lainasi tomine:
Persona 4 Golden (Vita)


Tuli ite viikonloppuna läpäistyä kyseinen tekele. Pelattavaa riittää ainakin sen 40 tunnin edestä (itselläni meni kolutessa about 90 tuntia hardilla). Pelin parhainta puolta ovat juuri nuo persoonalliset hahmot, tarina ja pelin monipuolisuus. Pelaamista on todella vaikea lopettaa kun vitalla on niin helppoa jatkaa peliä milloin vain huvittaa. Menee helposti omalla listallani vitan parhaaksi peliksi ja top 3 JRPG-peleihin. Suosittelen
  • 0
Lainasi tomine:
Japanissa sitten markkinoille on tulossa Monster Monpiece niminen PS Vita peli, firma pelin takana on Compile Heart.

Kuten pelikuvaa katsomalla selviää niin pelin genrenä toimii luonnollisesti "korttitaistelu", ilmeisesti jottain Magic the Gathering pelin tyylistäkö lie ?

Tuosta pienestä video pätkästä vaikea kovin pitkälle meneviä johtopäätöksiä vedellä Länsimaisen silmään peli vaikuttaisi melkoisen pervolta, kun tuo pelaaja tuossa tuota kyseistä korttia itselleen hankailee vai mitä ihmetttä lie tekeekään ?

http://www.youtube.com/watch?v=31SF5DDMu8o&feature=player_

embedded


Heh. Siinä olikin japanilainen pornopeli, niitä on ollu siellä aina.
"being a hero is optional"
  • 0
Lainasi kurrinen123:
Heh. Siinä olikin japanilainen pornopeli, niitä on ollu siellä aina.


Porno tai pikemminkin hentsupelit on japanissa ihan erikseen, tuo menee vielä hyvän maun puottiessa fanipalvelun ja ehkä vähän pikku pervon/vihjailevan sisällön piikkiin.
>_>
  • 0
Kantsiskohan Vitalle imutella seuraavia PSP:n pelejä tuolta Storesta ?

Pro Evolution Soccer 2013
Locoroco(t)
Patapon(it)
Daxter
Echochrome micro
Echoshift
Persona (t 1-3)
NBA 2K12
Motorstorm Arctic Edge
The 3rd Birthday
Ratchet and Clank : Size Matters
Sega Rally
Gran Turismo
GTA(t)
International Athletics
Harvest Moon : Hero of Leaf Valley
IL-2 Sturmovik : Birds of Prey
Valkyria Chronicles II (ilmeisesti ei toimi Vitalla ?
Arte Et Labore
  • 0
Lainasi tomine:
Kantsiskohan Vitalle imutella seuraavia PSP:n pelejä tuolta Storesta ?

Pro Evolution Soccer 2013
Locoroco(t)
Patapon(it)
Daxter
Echochrome micro
Echoshift
Persona (t 1-3)
NBA 2K12
Motorstorm Arctic Edge
The 3rd Birthday
Ratchet and Clank : Size Matters
Sega Rally
Gran Turismo
GTA(t)
International Athletics
Harvest Moon : Hero of Leaf Valley
IL-2 Sturmovik : Birds of Prey
Valkyria Chronicles II (ilmeisesti ei toimi Vitalla ?


Daxter on tosi hyvä peli ainakin PSP:lä, ja näyttää upealta PSP:lä, mut siitä en tiedä miltä näyttää vitalla, kun grafiikka huononee aina joka pelissä, kun ruutu on isompi. Et kyllä siihen tottuu, mutta aluksi voi jopa sattua silmiin.
"being a hero is optional"
  • 0
Lainasi tomine:
Kantsiskohan Vitalle imutella seuraavia PSP:n pelejä tuolta Storesta ?

Pro Evolution Soccer 2013
Locoroco(t)
Patapon(it)
Daxter
Echochrome micro
Echoshift
Persona (t 1-3)
NBA 2K12
Motorstorm Arctic Edge
The 3rd Birthday
Ratchet and Clank : Size Matters
Sega Rally
Gran Turismo
GTA(t)
International Athletics
Harvest Moon : Hero of Leaf Valley
IL-2 Sturmovik : Birds of Prey
Valkyria Chronicles II (ilmeisesti ei toimi Vitalla ?


Jos pidit Persona 4 Goldenista, Persona 3 vois olla hyvä valinta. Locorocot on myös hyviä. Valkyria Chronicles II pitäis toimia ainakin tämän videon perusteella: http://www.youtube.com/watch?v=WUukm3jpNjc ("To clarify, to get the game on my Vita, I downloaded the title from PSN to my PS3. I hooked up my Vita to the PS3 via usb and started the proper app. After that, it is a simple download."), suosittelen sitäkin.
  • 0
Pataponista kannattaa hommata ehkä kakkosesta eteenpäin, ensimmäinen on ainakin melko vaikea ja saattaa tämän vuoksi jäädä melko vähäiselle pelaamiselle.

Gran Turismoa en suosittele, ellei sitten välttämättä halua GT pelia kannettavassa muodossa. Muistaakseni oli vain satunnaisia kisoja GT arcade mode tyyliin johon oli yhdistetty GT moden rahan keräystä.

GTA:t saattavat olla melko mukavaakin pelattavaa vitalla. Varsinkin jos saa bindattua noita kontrolleja nätisti tuohon tattiin.
>_>
  • 0
Lainasi tomine:
Kantsiskohan Vitalle imutella seuraavia PSP:n pelejä tuolta Storesta ?

Pro Evolution Soccer 2013
Locoroco(t)
Patapon(it)
Daxter
Echochrome micro
Echoshift
Persona (t 1-3)
NBA 2K12
Motorstorm Arctic Edge
The 3rd Birthday
Ratchet and Clank : Size Matters
Sega Rally
Gran Turismo
GTA(t)
International Athletics
Harvest Moon : Hero of Leaf Valley
IL-2 Sturmovik : Birds of Prey
Valkyria Chronicles II (ilmeisesti ei toimi Vitalla ?


Pro evolution soccer. Karsittu versio eli esimerkiksi kikkoja ei oikeastaan ole kuin yksi. Muuten hyvä peli

Daxter kannattaa hommata jos tykkäät vähääkään sarjasta.

GT oli tylsä. Siksi että ei ole periaatteessa gt modea, vaan vain arcade tyylinen.

GTA (vice city stories) oli huono. Oli ainakin itselle pettymys

Muista en osaa sanoa
Hey! I'm the real hero here! you can call me....Orange Ligthing, ziz-zi-zig!
  • 0
Vanillawaren laatumättöä rantautumassa vitalle.

http://blog.us.playstation.com/2013/04/23/dragons-crown-for-ps3-
ps-vita-melting-faces-on-august-6th/


myös Muramasa: The Demon Blade on käsittääkseni tulossa Vitalle uusintaversiona, joten jos kaipaa toiminnallista ja artsyä animemättöä niin näyttäisi sitä olevan Vitalle tulossa melko mukavissa määrin.
>_>
  • 0
Toi on kyllä täyttä GOTY ainesta totisesti.
"being a hero is optional"
  • 0
Playstation All-Stars Battle Royale (Vita)

Tuollaisissa tappelu-/mättöpeleissä meikäläinen on aina ollut ihan surkea mutta onneksi tämä tekele on hitusen eri maata.. vaikka pohjan sieltä mätkinnästä periaatteessa lainaakin.

Vähänkään pidemmät kombot eivät vaan meikäläiseen nuppiin uppoa ja sillä viisiin. Tässä niitä ei onneksi pahemin ole paitse ne muutamat perushyökkäykset..

..jotka ovat jokaisella hahmolla periaatteessa aika samat pohjimmiltaan mutta käytännössä kuitenkin eroaa sen verran paljon että omat suosikkiliikkeet ja sitä kautta hahmot erottuvat varmasti aika nopeasti ja selkeästikin kun eri hahmoja testailee. Hyvä niin.

Hahmoja on ihan mukavasti, vaikka aina niitä enempi sais olla mutta tais mennä rahahanat pelintekijöiltä kiinni ja firmalle pistettiin lappuluukulle joten ilmeisesti enää ei hahmoja ole lisää luvassa ? harmi sinänsä.

Kenttiä on mukavasti ja niissä on makoisaa tuo muokkautuvuus ja muuttuminen siinä pelin tuoksinassa. Toimii mainiosti ja kentät ovat kauttaaltaan hauskoja ja mielenkiintoisia ja tietysti niistä peleistä repäisty joista taistelevat hahmotkin ovat, joten melkein jokaiselle on oma kotikenttänsä tarjolla. Näitäkin ois tosin saanut olla enempi tai myöhemmin tullut lisää mutta nyt joutuu sitten näihin tyytymään.

Itse taistelussa meikäläiselle menee ajoittain ihan hervottomaksi tohottamiseksi ja sehän pelistä juuri hauskan ja rennon hurvittelun tekeekin myös nuo väistelyt ja torjunnat hukassa että silmittömän hyökkäysraivolla vaan päälle jyräten on meikäläisen taktiikka Tosin tässäkin taitavat pelaajat varmasti nokittavat aloittelijoita ja heikommin kontrollit selkäytimessä osaavat vaikka vasemmalla kädellä ja silmät kiinni mutta jos on kunnon "häröilyporukka" kasassa, niin meininki on vähintään hulvatonta eritysiesti jos pilke siellä silmäkulmassa vielä kimaltelee. Kamuja vastaan mättämiseksihän tämä on tarkoitettu mutta onhan tässä mukavasti myös jokaiselle ! hahmolle oma lyhyt yksinpeli"tarinansakin"..

..sitä pelailemalla saa mukavasti hahmoille aukeamaan uusia asuja, voitontansseja jne... muuta mukavata joka tuo myös ihan mukavasti tuohon yksinpelaamiseenkin porkkanaa.

Jos nyt oikein olen käsittänyt niin tässä ois kait noilla perusmätöillä mätkiä tuota erikoishyökkäysmittaria, joita on kolme eri tehotasoa täyteen ja niillä sitten tappaa aina vastustajia.. että muuta tekemistä tuolla perusmättämisellä ei ilmeisesti ole ja niillä tosiaan vain tarkoitus täyttää aina tuota erikoismittaria. Korjatkaa joku jos olen vielä ihan hukassa tuon teoriani kanssa !? Sitten erän jälkeen kahtellaan kuka on useimmiten ottanut nirriä pois muilta.

Makoisana kirsikkana kakun päällä voinee sanoa sen että peli pyörii Todella Sulavasti myös Vitalla ja näyttään myös hyvältä, vaikka ajoittain ukkeli tuntuukin vähän katoilevan kaiken kovimman mättösen keskellä. Tässä pelissä on oikeasti sellainen ruudunpäivitys, mikä pitäis pistää vaatimuksena joka ikiseen peliin ! pelkästään tämä tuo jo "omalta osalta" todella paljon nautintoa lisää peliin.

Demoa aikoinaan testasin ja tuntui että "no jaa".. mut nyt tuli halvalla vastaan ja siihen kunnolla paneutui niin ylättävän hauskaa tämä on . Maukasta pientä välipala hubailua sopiviin väleihin nautiskeltuna.

Onkos porukat tätä pelailleet, mitkä ovat tässä pelissä suosikkihahmonne ? onko ne kenties samat kuin itse niissä "pääpeleissä" ? vai muokkautuuko omaksi lokerokseen tämän pelin myötä ?
Arte Et Labore
  • 0
Ostin 40€ muutama kuukusi sitten storesta vitalle ja PS3:lle.
Oma suosikkini on Kat, koska hänellä on helpot, mutta vahvat iskut/kombot. Ja muutenkin on yksi lempi videopeli hahmoj
"being a hero is optional"
  • 0
Lego Legends of Chima: Laval's Journey

Mikäs tama tälläinen on ? saanut joitain ihan kelvollisia arvosteluita ja ilmeisesti LEGO peli joka taitaa olla tehty vain kannettaville käsikonsoleille. Joku testannut oisko hankinnan arvoinen ?

Itselleni täysin tuntemattomia noi "tyypit" ja toi "maailma" kokonaisuudessaan.

Tuossapa vaikka yksi arvostelu..
http://thevitalounge.com/review/lego-legends-of-chima-lavals-jour
ney/
Arte Et Labore
  • 0
Real Boxing

Vitalle nyrkkeilypeli, no mikä jottei.. enempi tämä kiinnostaa kuin nuo varsinaiset "tappelupelit". Vaikka MXS ja C64 aikoihin tulikin ihan reippaasti mätkittyä mm. Yie ar Kung Fu II, The Way of the Exploding Fist, Int Karate + pelejä.. mut ei nämä nykyisemmät mätöt ole oikein sitten enää kolisseet. Ei jaksa niitä komboja alkaa vääntämään ja ulkoa opettelemaan siinä määrin kuin niitä nykyisin on.. Toki noi EA:n nyrkkeilyt sitten oli kun toi uuden innovatiivisen ohjaussysteemin ja muutenkin haki vähän realistisempaa otetta kaikkinensa.

PlayStation Vita about to get its punchiest title - Real Boxing confirmed for 28th August
http://blog.eu.playstation.com/2013/07/29/playstation-vita-about-t
o-get-its-punchiest-title-real-boxing-confirmed-for-28th-august/



Saas nähdä.. veri tuntuu ainakin tuossa videolla vähän ylimalkaisesti roiskuvan turhankin kanssa..
http://www.youtube.com/watch?v=2YxMWiU8ohI#at=87
Arte Et Labore
  • 0
Lainasi Viper7:
Vanillawaren laatumättöä rantautumassa vitalle.

http://blog.us.playstation.com/2013/04/23/dragons-crown-for-ps3-
ps-vita-melting-faces-on-august-6th/

myös Muramasa: The Demon Blade on käsittääkseni tulossa Vitalle uusintaversiona, joten jos kaipaa toiminnallista ja artsyä animemättöä niin näyttäisi sitä olevan Vitalle tulossa melko mukavissa määrin.


Näyttää päräyttävälle. Kyseessä Atluksen kallein peliprojekti tähän mennessä. Pieni tietoisku, että peliä kehitettiin alunperin Sega Dreamcastille. Joka tapauksessa näyttää hieman legendaariselle Golden Axelle.
The eyes are open, the mouth moves, but Mr Brain has long since departed - Blackadder
  • 0
Playstation plussaan tullut vitalle tarjolle seuraavat pelit.
- LEGO The Lord of the Rings
- When Vikings Attack

Hieman tosin harmittaa, ettei tuo NFS ollut vita versio. Löytyy jo hyllystä hot pursuit joten olisi ollut melko jees saada autopeliä myös vitalle.
>_>
  • 0
Lainasi Viper7:
Playstation plussaan tullut vitalle tarjolle seuraavat pelit.
- LEGO The Lord of the Rings
- When Vikings Attack

Hieman tosin harmittaa, ettei tuo NFS ollut vita versio. Löytyy jo hyllystä hot pursuit joten olisi ollut melko jees saada autopeliä myös vitalle.


Nuo eilen latasin ja Lego peli oli huonompi kuin pari aikaisempaa ja toi when wikings attack on aika hauska. Sen saa plussalaiset myös PS3:lle. Eli sille tuli neljä peliä.
"being a hero is optional"
  • 0
ostin ps vitan muutama kuukausi sitten,eikä kaduta sillä se oli hyvä ostos
siinä on hyvät pelit.epic mickey 2 on 5/5. kaiken lisäksi vitalle on hyvä pelivalikoima.uncharted colden abyss peli ei ole minun mieleen

Liitetty 2013-08-16 20:01:
mainittakoon myös että metal gear solid on vitalle on hyvä peli.sekä new little king story ja tietenkin peliä formula 2011 unohtamatta
  • 0
Voi hyvänen aika sentäs. Latasin tuon Lego Lord of the Ringsin Vitalle, kun kerran oli ps+ jäsenille ilmainen. Kaksi kertaa olen kyseistä tekelettä kokeillut. Kaksi raivostuttavaa kertaa.. Kontrollit ovat täysin susia tässä versiossa, yrität hajottaa tavaroita painamalla hyökkäysnappia moneen otteeseen, ja hahmo ei tee yhtään mitään. Siis mitä täh? Kamera heittelehtii minkä kerkeää ja kameran hallinnasta ei meinaa tulla yhtään mitään.. Äänetkin ovat järkyttäviä, hahmot ähkivät ja yhkivät päälleliimatun kuulloisesti. Oliko tämäkin nyt sitten jonkinlainen 3ds-versiosta tehty pikainen vita käännös niin kuin oli Lego Batman 2? Nimittäin, kun tätä kyseistä lotr-peliä 3ds:llä kokeilin, oli ohjattavuus oikein hyvää...

Ensimmäinen kannettava Lego peli minkä pelaaminen ei todellakaan rentouta pätkän vertaa. Taidan antaa vielä yhden kokeilun tälle, ja sitten poistan sen muistikortilta ainiaaksi.

Ai niin, Littlebigplanet psvita on storessa tällä hetkellä huimat päälle 7:sen euroa, plussalaisille taisi olla jopa 6,71euroa. Ainenkin on parempaa tasoloikkaa ja seikkailua ;)
I believe that if life gives you lemons, you should make lemonade. And try to find somebody whose life has given them vodka, and have a party. ~ Ron White.
  • 0
Lainasi Heitzu:
Voi hyvänen aika sentäs. Latasin tuon Lego Lord of the Ringsin Vitalle, kun kerran oli ps+ jäsenille ilmainen. Kaksi kertaa olen kyseistä tekelettä kokeillut. Kaksi raivostuttavaa kertaa.. Kontrollit ovat täysin susia tässä versiossa, yrität hajottaa tavaroita painamalla hyökkäysnappia moneen otteeseen, ja hahmo ei tee yhtään mitään. Siis mitä täh? Kamera heittelehtii minkä kerkeää ja kameran hallinnasta ei meinaa tulla yhtään mitään.. Äänetkin ovat järkyttäviä, hahmot ähkivät ja yhkivät päälleliimatun kuulloisesti. Oliko tämäkin nyt sitten jonkinlainen 3ds-versiosta tehty pikainen vita käännös niin kuin oli Lego Batman 2? Nimittäin, kun tätä kyseistä lotr-peliä 3ds:llä kokeilin, oli ohjattavuus oikein hyvää...

Ensimmäinen kannettava Lego peli minkä pelaaminen ei todellakaan rentouta pätkän vertaa. Taidan antaa vielä yhden kokeilun tälle, ja sitten poistan sen muistikortilta ainiaaksi.

Ai niin, Littlebigplanet psvita on storessa tällä hetkellä huimat päälle 7:sen euroa, plussalaisille taisi olla jopa 6,71euroa. Ainenkin on parempaa tasoloikkaa ja seikkailua ;)


Jokainen lego peli on nopea versio 3DS versiosta.
"being a hero is optional"
  • 0
Vitalle sitten vihdoin ilmestyy myös Football Manager 2014 Classic ..todella mainio uutinen ! Miles tuossa mainitsee että on tullut pelaajilta toiveita sen verta paljon että Vitalle tehtäis että Sony otti niihin yhteyttä ja aktiivisten pelaajien kyselyjen tuloksena tämä nyt sitten tehdään ja hyvä niin ! Toivottavasti käyttäis näppärästi tuota kosketusnäyttöä hyväkseen kans..

http://blog.eu.playstation.com/2013/08/20/football-manager-lines-
up-ps-vita-debut/



..myös muutama muukin ihan mielenkiintoinen uutuuspeli on Gamesconilla Vitalle julkistettu.. ja "vanhoja tuttuja" kuten vaikkapa Borderlands 2 ja Fez


Tuli testattua tuota Vitan Killzonea kun avoimeen betaan tuli +laisille tarjolle.. siinä toki vain moninpeliä tarjolla testattavaksi, harmi ettei pääse yksinpeliä koettaan, jospa sieltä demoa viel tulis ennen ilmestymistään. Ilahduttavinta siinä oli todella sulava ruudunpäivitys !
Arte Et Labore
  • 0

Sinun täytyy olla kirjautuneena kommentoidaksesi. Jos et ole vielä jäsen - liity jäseneksi nyt.!