Suomi
Uusin ensin
Atrás

Viihde

Täällä keskustellaan musiikista, elokuvista ja muusta viihteestä.

Elokuva (joka tuli katseltua)


Kävin katsomassa Hobitin, 3D:nä tietenkin. Alku lähti vähän hitaasti, mutta loppuunpäin parani huimasti. Kyllä tuon perusteella on kakkososakin nähtävä
  • 0
New Year's Eve

Sattumusten summamutikassa etenevä hömppä.

Hakeutuu vallan mainion Magnolian ja Love Actuallyn suuntaan siltä osin että pääjeppejä ja misuja on ihan tajuton määrä, tällä kertaa homma meinaa jo lähteä lapasesta, tosin siihen pitkälti "yhtäläisyydet" jäävätkin.. tarina ei juuri kovinkaan syvällisyyksiä kaivele, vaikka pintaa silloin tällöin raapaistaankin.. vaan perustuu tässä puhtaasti hömppä viihteeseen.. toinen suuri ero on että tässä on paljon yksittäisiä henkilöiät ja tarinoita jotka eivät kuitenkaan elokuvan edetessä kietoudu toisiinsa tavalla tai toisella kuten parissa muussa mainitussa.. mutta kyllä tämä toimii astetta paremmin kuin mitä yleisesti se on pannukakutettu..

..mitään nauruhermoja sadistisesti koko ajan kutkuttavaa ilotulitusta ei ole tarjolla mutta tasaisin väliajoin sellaista pientä hymähtelyä ja virnettä suupielissä kuitenkin esiintyy.

Myös näyttelijäkaarti on ihan tajutonta "tähtisadetta" ja välillä naurunpyrskähdykset meinaavat jo tulla siitä kun liukuhihnatykitys tahtia hihasta vedetään aina vaan uutta ja uutta tunnettua naamaa esille, oli sitten kyseessä suunnilleen pultsari tai paskakuski.

Hitusen liian pitkä ja olis kaivannut saksimista, niin ois ollut vielä hitusen tiukempi paketti. Omassa genressään kuitenkin ihan jees. Kyllä tästä muutama nauru irtoaa illan iloksi.. tosin millekään Love Actually tasolle ei kyllä ylletä huumorin hersyävyyden kannalta.

Niin ja näyttelijöinä mm. Michelle Pfeiffer, Hilary Swank, Zac Efron, Robert DeNiro, Halle Berry, Cary Elwes, Alyssa Milano, Jessica Biel, Til Schweiger, Carla Gugino, Katherine Heigl, Jon Bon Jovi, Ashton Kutcher, James Belushi, Sarah Jessica Parker, Abigail Breslin, Josh Duhamel, Drena De Niro (Robertin adoptio tytär) sekä "miljoona muutakin"...

trailer..
http://www.youtube.com/watch?v=azJyWHrShxs
Arte Et Labore
  • 0
Hancock

Näin alkajaisiksi pitänee sanoa että tämä elokuva kannattaa katsoa tietämättä siitä etukäteen yhtikäs mitään, kuten meikäläinen sen teki.. joten jos et ole katsonut ja meinaat katsoa, niin ei välttämättä kannata tätäkään lukea vaan katsoa ensin elokuva.

Joo'o.. täytyy sanoa että odotin että tämä ois ollut jokin ylitse hersyävän pursuava rääääääävitön komedia. Vaikka sellaiseenkin ajoittain ilmassa ainesta luotiin ja leivottiin niin jotain muuta tämä kuitenkin lopulta oli.. vaikka ne hupailuhetkensäkin tässä oli.

Täytyy myös sanoa että leffan twisti pääs kyllä yllättämään suht kovasti ja en kyllä mitään tuollaista olis odottanut, vaikka jälkikäteen mietittynä varsin ennalta-arvattavuuden ainekset ilmassa leijuivatkin mutta silti ainakin meikän suht housut nilkoissa pääs kuitenkin yllättämään. Tosin aivan loppu sitten taas pisteli sinne perinteisille raiteille, aloin jo epäilemään onko niillä oikeasti pokkaa tehdä tällainen loppu mut ei sitten aivan ollut.. sen enempiä en siitä paljasta jos joku sellainenkin on joka sen halais nähdä. .

..sinänsä elokuva oli ajoittain hitusen puuduttavahkokin, mutta sitten loppupuoli pelasti tosiaan meikäläisen kirjoissa suht paljon ja jätti ihan ok fiilikset, vaikka ensimmäisen puoliskon hitaasti lämpeämisen jälkeen olinkin jo valmis elokuvaa melkoisesti tylyttämäänkin.

Meikäläinen tuntuu siinä mielessä olevan myös melkoisen outo lintunen tämän elokuvan suhteen, kun todella monen muun kohdalla homma näyttäis menneen juuri toiste päin ! näyttäis suurin osa pitänyt elokuvan alkupuolesta todella paljon ja vihannut loppua taas.. kun meikäläisellä fiilikset suht pitkälti päinvastoin.

En tiiä mikä siinä on mutta jostain syystä mieleen tulee todella paljon inFamous peli(t) ja Cole McGrath. Onhan tuossa jotain ihan pientä yhtäläisyyttäkin mut ei kuitenkaan niin paljoa että näin paljon pitäis tuo peli heti leffan jälkeen mielessä kummitella.

Niin ja onhan tuota Etelä-Afrikan lahjaa Hollywoodille elikkäs Charlize Theronia aina varsin mukava katsella, niin ulkoisesti kuin näyttelijänlahjojensakin puolesta.

Hancock trailer..
http://www.youtube.com/watch?v=rZQQgvhn4jg
Arte Et Labore
  • 0
Tulipa tänään katsottua uudestaan.

Transformers: Dark of the moon (Blu-ray)

Edelleen mainio leffa kuten ne kaksi muuta Transformers leffaa.
SULKEKAA TÄMÄ TILI KOSKA MUA EI KAIVATA TÄÄLLÄ!!!
  • 0
  • JHR
  • JHR
Kun tuli viime loppuvuodesta tuli hankittua tuo Bond 50-juhla-blu-ray-boxi, niin siitä katsoin viimeksi Quantum of Solacen. Ei Daniel Craigin Bondeista paras, mut tulipahan katottua taas kerran...
  • 0
Rocky 2

Kaikille varmasti tuttu elokuvasarja nyrkkeilijä Rocky Balboasta, Rockya näyttelee Sylvester Stallone. Vaikka monesti olen elokuvat nähnyt, niin aina ne saavat hyvän fiiliksen pintaan, mutta samalla myös tipan raavaan miehen linssiin (vaikken laseja omistakkaan)
  • 0
  • JHR
  • JHR
Viime yönä tuli Maikkarilta katsottua Medusan Verkko ja sitä ennen Ykköseltä Hercule Poirot: Viisi pientä possua. Molemmat hyviä
  • 0
Eilen illalla tuli katsottua Cujo. Stephen Kingin kirjaan perustuva teos koirasta nimeltä Cujo, koira vaikuttaa ihan lempeältä, mutta sitä on purrut lepakko ja sillä on vesikauhu, lopulta Cujo ei enää tunne armoa, vaan hyökkää kiinni kaikkeen liikkuvaan.

Erittäin hyvä elokuva, olen aina pitänyt Stephen Kingin kirjoihin perustuvista elokuvista ja tämä on yksi niistä parhaiten toteutetuista
  • 0
Taas tuli katseltua elokuva, tällä kertaa suomalainen Ganes

Hienosti toteutettu elokuva legendaarisesta Remusta ja Hurriganesista, ehdotonta suomielokuvien eliittiä
  • 0
The Amazing Spider-Man

Viime aikoina niin elokuvien saralla kuin pelien maailmassa on varsin kovassa huudossa ollut "reboottaukset", tällä kertaa kohteeksi on valikoitunut Hämähäkkimies.

Aiemmasta visiosta vastasi Sam Raimi joka tuottaa varsin viihdyttäviä pläjäyksiä toinen toisensa perään, niin olivat myös hepun aiemmat näkemykset myös hämiksestä, tosin kolmannessa sitten puhti hitusen loppui jo tekijöiltä. Tällä kertaa ohjauksesta vastaa Marc Webb, jonka harvoja meikäläisen tuntemia aiempia teoksia on ihan kelpo 500 Days of Summer.

Vaikea sanoa että mitä kyseisen supersankarin nimeen vannovat fanit ovat näistä mieltä ? ilmeisesti tämä uudempi on hitusen enempi varsinkin Peter Parkerin osalta sarjakuvia myötäilevä näkemys. Itse olen joitain sarjiksia sieltä täältä lukenut mutta en edes kaikkia pahiksia tunne kovinkaan kummoisesti.. muuten supersankarisarjis (DC, Marvel) hahmoista itselleni ylivoimaisesti on Batman jota tulee seurattua "kaikissa muodoissaan"..

..ehkäpä Hämähäkkimies on kuitenkin aika lähennä siinä toisena, noh Conan menee viel sen edelle joku Lucky Luke mut en niitä sinänsä supersankari kategoriaan laskis.

Uusi Peter/Hämis on Andrew Garfield joka sopii niin ulkoisesti kuin näyttelijänlahjoiltaan enemmän kuin kelvollisesti rooliin, nuori nouseva tähti. Emma Stonesta on tullut pääjepen mielitetty ja ihastuksen kohde joka on aiemman Kirsten Dunstin kanssa tasoa söpöt ja lahjakkaat. Muutoinkin näyttelijät ovat kauttaaltaan niin tässä visiossa kuin aiemmassakin osuneet suhteellisen hyvin kohdalleen.. varsinkin ulkoisilta habituksiltaan ja tässä myös varsin lahjakkaiden näyttelijöiden kera.

Ensimmäinen puolisko elokuvasta kertoo Peter Parkerin alkutaipaleen ja sen kuinka hänestä tuli supersankari, siinä sivussa sitten painitaan arkisten nuoren ihmisen tavallisten elämän ongelmien kanssa ja etsitään omaa identiteettiään ja tokihan tässä myös yksi uusi vihulainen tuodaan valkokankaille Liskon muodossa (jonka kanssa sitten temmelletään toinen puolisko elokuvasta), tässä versiossa Hämis itse on paljon "ilkeämpi", sarkastisempi ja vinoilevampi ilmestys kuin aiemmin joka tuo kaivattua vaihtelua aiempaan valkokangasseikkailu näkemykseen..

..elokuvassa myös pohjustetaan varsin pitkään ennen itsensä sankarin ensiesiintymistä mutta niinhän se pitääkin, tosin se venyttää myös elokuvan suht mittavan pitkäksi.. siinä ja siinä alkaa olemaan kipurajoilla mutta sen verran kelpo elokuva kuitenkin ettei keskittyminen missään vaiheessa kuitenkaan liikaa herpaantunut, kun peffaa alkoi jo hitusen puuduttamaan.. sen verran vauhdikkaasti hommat kuitenkin koko ajan etenevät ja tarjolla on vuorotellen ihmissuhteita, sankarin identiteetin etsintää kuin toimintaakin.

Elokuva on vallan hyvä uudelleen aloitus, lienee itse sankarin trikoihin täysin hurahtaneille vieläkin suurempi ja todella nautinnollinen teos mutta itselleni jää kuitenkin aina tavalla tai toisella Batmanien varjoon, mitä niin maailman, sankarin, kuin vihulaisten kiehtovuuteen tulee..
..niin tai näin niin vallan mainio supersankarileffa. Joita onkin kiitettävästi viime aikoina ilmaanutunut mutta mikäpä siinä jos taso näinkin korkeana säilyy kuin mitä viime aikaiset näkemykset ja tuotokset ovat melkeinpä poikkeuksetta olleet.

Sanovat että elokuvaan liittyvän pelin pitäisi kans olennaisesti liittyä tähän juoneen mutta ei varsinaisesti ole suoraan elokuvasta yksi yhteen kopiota ja hyvä niin.. vielä kun pelissä on esimerkkiä napsastu Rocksteadyn huikeista Arkham peleistä, toki aivan niiden tasolle ei ylletä mutta kyseiset teokset ovatkin aivan kirkkaimmailta huipulta joten pelinkin pitäis tukea itse elokuvaa ja olla vielä suhteellisen hyväkin kaikin puolin, saas nähdä kun sen varmaan tässä jokin päivä hankkii.

Elokuvalle ottaa jatko-osan varsin mielellään, vielä kun ohjaaja pysyy samana ja eiköhän kaikki tärkeät päänäyttelijätkin edelleen mukana ole, joten vahvat ainekset ovat tämän ensiesiintymisen peruustella kasassa jälleen uuteen mainioon supersankarisarisleffaan olemassa.

Ai niin itse Stan Lee vetäisee pienen cameo roolin tässä leffassa, mikäpä siinä.


Trailer..
http://www.youtube.com/watch?v=atCfTRMyjGU
Arte Et Labore
  • 0
@Tomine

Joo ite kanssa diggasin tosta uusimmasta Spidermanista. Olen hieman skeptinen rebootteja kohtaan, mutta sen kolmosen jättämän sekasotkun jälkeen tämä sarja kaipasi jotain tälläista. Uusin osa oli kyllä joka osa-alueella parempi kuin kolmas osa. Jatkoon on kaavailtu kanssa ihan mielenkiintoisia pahiksia kuten Jamie Foxxin [Näytellyt mm, aivan loistavassa leffassa Django Unchained] esittämä Electro. Luotto on kova jatko-osaan ja näillä näkymin tulevien Marvel elokuvien laadunvalvontaa on korotettu kiitos jättimenestys The Avengersin.
The eyes are open, the mouth moves, but Mr Brain has long since departed - Blackadder
  • 0
Ted

Idea on varsin mainio. Harmi että lopputulos toimii vain siellä täällä ja hetkittäin tuikahdellen.

On heppu (Mark Wahlberg) joka toivoo että sen rakas nallekarhu (äänenä leffan luoja Seth McFarlane, heppu mm. Family Guy piirrossarjan takaa) heräis henkiin ja niinhän siitä käykin ja heistä sitten toistensa rakkaimmat ystävykset kehkeytyvät. Vaan sitten eräs mimmi (Mila Kunis) tulee siihen kuvioon mukaan ja hommathan mutkistuvat.

Nalle on ajoittain varsin naiivi otus muita kohtaan, toki sitäkin lojaalimpi ystävä. Hommat perinteisen takaan menevät pitkin ja poikin, ristiin ja rastiin.. hermot palaa ajoittain ja sitten taas sovitellaan.. hommassa on yliviljelty helppoa ja perinteistä alapäähuumoria vaikka kuinka paljon..

..harmi että oikeasti totaalisiin naurunpyrskähdyksiin pistävät tilanteet ovat suhteellisen harvassa ja vitsit ovat monesti jo ennestään nähtyjä, tyyliin loppuun kaluttuja ja osa vajoaa "hoh hoijaa" tasoa, joka lienee kuitenkin "yläasteikäisiin" tai tuollaiseen todelliaseen "äijämeiningin" pauloihin täysin hirahtaneille hitusen paremmin uppoavaa huumoria kenties ? On siellä pari varsin napsakkaa ja kelvollistakin seassa mutta enempi ne ovat hitusen harvinaisempia poikkeuksia siellä seassa..

.. tosin pakko myöntää että lopussa saatiin mukaan hitusen koskettavuuttakin, joka tuli aika yllättäen elokuvan siihen astiseen antiin verrattuna. Aivan loppupuoli sitten pelasti paljon mutta kokonaisuutena itselleni jäi kuitenkin karvas maku. Aineksia ois ollut niin paljon viihdyttävämpään, hupaisampaan ja vielä hitusen koskettavampaan tuotokseen. Toki joku juuri joku nämä fiilikset itselleen elokuvasta saattaa saada.

Suht paljon yleisesti kehuttu, mutta meikäläiseen ei uponnut lähellekään niiden kaikkien hehkutusten vertaa. Harmi.. elokuvalla oli hetkensä, mutta aivan liian harvassa. Toki ei tämä huono ole, mutta lopullinen iskevyys perustuu täysin kuinka tuon tyylinen huumori "likainen" uppoaa.

Ted trailer..
http://www.youtube.com/watch?v=9fbo_pQvU7M
Arte Et Labore
  • 0
007 - Skyfall

Ympäri mennään ja yhteen tullaan.

Nyt on sitten löydetty mainio balanssi, mitä tulee uuden ja vanhan sekoitukseen koskien NollaNollaSeitsemää. Tässä on mainiosti sitä uutta tulemista erityisesti tarinan saralla ja aiemman kovuudesta ja realistuudestakin on vielä paljon jäljellä.. mutta kuitenkin nyt on menty varsinkin toiminnassa taas vähän suurellisempaan suuntaan ja sillä tavalla kunnioitetaan vanhempia leffoja muutamaa astetta enempi.. myös humoristia heittoja on vanhaan tapaan riittävästi.. olemattoman pieniä seikkoja yksityiskohtia mutta jotka mielestäni kuitenkin tulevat aina kuulumaan siihen "meikäläisen" Bondiin ehdottomasti. Vanhaa tuttua on myös tuo että kierrellään upeita paikkoja pitkin poikin maailmaa, kuuluu myös ehdottomasti asiaan.

Aluksi pelotti tuo Sam Mendes ohjaajana kun miehen hehkutetuin teos on ollut American Beauty, joka ei meikäläiseen kolahtanut oikein millään tasolla. Hepussa näköjään kuitenkin piilee kykyjä vetästä tämänkin tyylinen elokuva todella mainiolla tavalla purkkiin. Sinällään hassua kun viime aikoina on tullut todella mainioita "action"leffoja joita ovat ohjanneet aivan muut tyypit kuin toimintaan erikoistuneet ohjaajat (Chris Nolan, Sam Mendes). Näissä myös toiminta on pitkiä aikoja taka-alalla mutta leffoina nämä ovat aivan mahtavia.. toki sille omalle aivottmalle räiskintä-actionille on tietysti edelleen paikkansa. Mutta saas nähdä on tämä hetken trendi vai jääkö pysyväksi että myös toimintasankareista ja leffoissa aletaan panostaman entistä enemmän juoneen ja tarinaan kans ?

Okei Casino Royale oli tietyllä tapaa uuden aikakauden Bondi mutta sanoisin että meikäläiselle tämä on se todellinen uusi alku ! nimenomaan sen tarinan takia minkä elokuva kertoo katsojalleen ja keitä henkilöitä elokuvassa esiintyy ja miten heille käy lopulta.. juonesta ei valitettavasti kannata hiiskua tämän enempää nimittäin se on elokuvalle kaikki kaikessa (jos hommasta tietää mitään etukäteen latistaa se todella paljon katsomiskokemusta).. vaikka tarinaa on todella panostettu on siellä toki muutama räväkkä action kohtauskin mutta tämä elokuvan sydän on se tarina itsessään..

.. joka on nimenomaan uusi alku mitä Bondin menneisyyden valottamiseenkin tulee siinä mielessä tulee tosi paljon Batman Begins mieleen, kun taas elokuvan mainiosta roistosta tulee aivan tajuttoman paljon mieleen Batman kaanonista Jokeri ja erityisesti tämä edesmenneen Heath Ledgerin näkemys The DArk Knight leffasta.. noi kaksi elokuvaa kummittelee todella kovasti takaraivossa kun tätä kahtelee, mikä ei toki ole laisinkaan huono "vertaus".

Omalla kohdallani edellisen mahalaskun jälkeen voi todellakin sanoa että Bond is Back ! kenties parempana kuin koskaan ? noh siihen en halua edes välttämättä vastausta antaa mutta ei tämä kyllä kaukana ole parhaimmasta Bondista ikinä. Oikeastaan itselleni vain tuon räväyttävän alun jälkeen tullut pienoinen suvantovaihe joka kesti melkein elokuvan puoleen väliin asti oli vähän siinä ja siinä että onko tämä nyt sitten kehujensa väärti, mutta kun taas vauhtiin päästiin niin olihan se..

..nykyään tuntuu myös olevan taas trendi tehdä reilusti päälle parituntisia elokuva ja tällekin kertyy mittaa aika mittavasti 2:23 kun jonkisen aikaa melkein leffa kuin leffa näki lopputeksinsä reilusti alle kahteen tuntii mutta nyt taasen suuntaus tuntuu olevan lähemmäs kahta ja puolta mitä pituuteen tulee.. varsinkin näissä suuremman luokan julkaisuissa.

Seuraavalla Bond leffalla on kuitenkin nyt todella suuret saappaat täytettävänä jos meinaa tämän tasolle yltää ja koettaa rimaa entisestään nostaa.. tuleva tarinahan lienee suhteellisen suoraa jatkoa tälle useammankin tapahtuman johdosta.

Niin tai näin, itse sankari sai juhlavuotenaan ansaitsemansa elokuvan. Laatu on kohdillaan.

trailer..
http://www.youtube.com/watch?v=6kw1UVovByw
Arte Et Labore
  • 0
Cannonball Run I & II

Homman juju on että todella sekalainen joukko ilmoittautuu kisaamaan siitä kuka ajaa/kulkea.. joko tavallisilla tai toinen toistaan persoonallisemmilla menopeleillä.. 5000 kilometriä nopeimmin, voittaja saa melkoisen rahatukon itselleen.. ai niin ainoa sääntö on ettei mitään sääntöjä ole joka hommasta sitten hupaisan tekeekin, kun kaikki koettavat keinoja kaihtamatta ja keinolla millä hyvänsä muut päihittää..

..kisaan ilmoittautuukin sitten melkoinen joukko.. sekalainen joukko.. löytyy mm. moraalinsa kadottanutta pappia, Itämaan ihmeitä joilla tekniset vempeleet viimeisen päälle, mafiosojen suku, öljysheikkiä, pari kuumaa kimulia jotka, stunttiheppu ja hänen yksinkertainen kavaljeerinsa jne... matkan varrella tavataan vielä jos jonkin sorttista todella originellia tapausta..

..porukka joka saa vaikkapa hahmoset jostain putouksesta häpeämään hupaisuudellaan.

Ohjauksesta vastaa jälleen kerran Hal Needham kuten myös ensimmäisessä osassa, miehen aiemmat tekoset ovat "Konna ja Koukku" elokuvat.. tässä turboruuvia kiristetään vielä entisestään.

Pakko myöntää että nämä vanhan ajan Crazy ! komediat (1980- ja 1990-luvulla tehdyt) tykittää aivan hulvattoman hauskoja tilanteita ja tyyppejä liukuhihna tahtia jotka saavat poikkeuksetta hyvmyn huulille ja nauruhermot koetukselle kerta toisensa perään ! vaikkei tämä parivaljakko sieltä genren aivan parhaasta päästä edes olekaan, itse asiassa ei lähellekään.. kun taas tämän puhtaan crazy-komedia genren tuotokset ovat 2000-luvulta -> olleet toinen toistaan surkeampia ja tylsempiä viritelmiä. En tiedä miksi aiemmin näitä osattiin tehdä niiiiiiiin paljon hauskemmisksi kuin mitä nykyiset unipillerit ovat.

Näyttelijöinä on aikansa suuria nimiä mm. Burt Reynolds, Dean Martin, Sammy Davis jr., Dom DeLuise, Roger Moore, Jackie Chan, Marilu Henner, Shirley MacLaine, Frank Sinatra jne...

Näitä on näköjään tullut kolmaskin osa mutta se taitaa olla enempikin vain nimellisesti jatkoa, tekijät ja näyttelijät kun vaihtuivat kolmanteen leffaan käytännössä kokonaan. Kahdessa ekassa aika pitkälti samat näyttelijät, tosin siinäkin muutama vaihtui matkan varrella.. pitänee tuo kolmaskin tuossa jossain vaiheessa kuitenkin katsella, kun hyllyssä on kiltisti vuoroaan venaillut.. ilmeisesti kuitenkin lähinnä kuuluisalla nimellä ratsastamista ja näistä kahdesta enää nimellinen muisto vain, vaikka näyttelijöistä muutama mielenkiintoinen nimi sieltä esille pulpahtaa.


Cannonball Run I trailer..
http://www.youtube.com/watch?v=j2hGFN8NlLQ
Arte Et Labore
  • 0
Olin tänään elokuvissa katsomassa uusimman Die Hardin.
  • 0
007 Skyfall
  • 0
  • JHR
  • JHR
Tuli eilen katsottua Subilta Batman Begins. Suosittelen!
  • 0
Assassin01 tavoin tuli viikonloppuna katsottua Skyfall. Oli kyllä erinomaista Bond viihdettä
PSN: JesseTheFinn
  • 0
Iho Jossa Elän

Nyt on kyllä tekijät saaneet melkoisen huisin mutta samalla todella rajun idean. Homman jujun kyllä tajuaa jo suht aikaisessa vaiheessa että missä oikeasti mennään mutta melkoinen jysäys se silti on..

..tarina kyllä tykittää jopa melkein Hitchkockmaisiin jännitystiloihin asti kun todella vauhtiin pääsee.

Häkellyttävä mutta h*l*vetin mainio elokuva. Itsessään tarina sen verran rankkaa menoa että saattaa joitain jopa vieroksuttaa, sen verran vahvasti Pedro Aldomovar provosoi katsojan tunteita ja oikein urakalla useampaan otteeseen.. mutta aivan syyttä suotta, sairaalla tavalla itse tarina ja juoni on jopa irvokkaan nerokas.. hahmot ovat kuitenkin kaikessa groteukiudessaan todella lämpöä hehkuvia, erikoisia mutta sympaattisia joka hyvällä tai huonolla tavalla.

Mainiosti ohjattu, upeasti kuvattu, visuaalisesti kaunis, loistavaa näyttelityöskentelyä mm. Elena Anaya jota pidetään yhtenä tämän hetken kuumimpana Espanjalainäyttelijättärenä.. siinä sivussa komppia lyö mainiosti hitusen tutumpi naama Antonia Banderasin myötä.. myös pari muuta "nimettömämpää" näyttelijää ovat elämänsä vedossa.

Säväyttävä, perverssi ,traaginen trilleri joka on samalla synkkä draama, vaikka todella synkissä vesissä ajoittain sukelletaankin niin silti elokuva hehkuu jollain ihmeellisellä tavalla todellista lämpöä hahmojensa osalta ja jopa kieroa huumoria.

Suosittelen katsomaan, ehdottomasti !

trailer..
http://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=EolQ
STTTpI4


Liitetty 2013-02-27 17:29:
Just Visiting

Harvemmin Hollywood remake yltää lähellekään samaa tenhoa ja vetoavuutta kuin mitä alkuperäinen teos on ollut, tuli se sitten yleensä mistä päin maailmankolkkaa tahansa..

..pakko kuitenkin myöntää että itse pidän tuota Just Visiting versiosta todella paljon joka on siis suuren meren takaa väsätty versio Ranskalaisesta elokuvasta nimeltään Les Visiteurs jolle on muuten tehty jatko-osakin ! mut jatkoilta ei sitten ole tehty "suurellisempaa" versiota Amerikan tyyliin enää.

Ideana on siis parivaljakko jotka elevät Keski-Aikaa ja sattuman kautta päätyvät nykyiseen maailmaamme. Nykymaailmassa sitten heidän kaukaiset serkut ottavat tämän kaksikon hoiviinsa ja liekö aina kaikilla niitä puhtaimpia jauhoja pusseissa siinä sivussa.. siitä sitten revitään aikakausien suurilla eroilla, erityisesti teknologian osalta, muutama todella hersyvä hupikohtaus irti jotka ainakin omaan makuhermooni iskivät yllättävän hyvin :smileyhappy: ja leffan parissa tuli makoisasti hymähdeltyä useammankin kerran..

..huumori vaikka pohjimmiltaan perustuu tuohon samaan ideaan on aika yllättävänkin erityyliin toteutettu ja esitetty elokuvissa. Tosin toinen kun on ranskalainen niin se omaperäisyys kummunnee siitä.. ei alkuperäinenkään ole hassumpi mutta jokin tässä uudistetussa versiossa oli joka iski meikäläisen huumoriin astetta parempi.. ehdottomasti kannattaa kuitenkin katsella kaikki kolme elokuvaa.

Siitä myös äärimmäisen harvinainen remake että pääosannäyttelijät Jean Reno ja Christian Clavier esiintyvät kumpainenkin niin alkuperäisessä kuin tässä uusitussa versiossa. Uudemmassa myös Christina Applegate on ihan hyvässä iskussa varsin symppiksena "sukulaisena".


Just Visiting trailer..
http://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=aEY
2-AJ7OJs


Les Visiteurs trailer..
http://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=WfJ
Dn_DyTbs


Les Visiteurs 2 trailer..
http://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=sdE
bOkbO0s8
Arte Et Labore
  • 0
Scary Movien tekijöiltä vuonna 2006 ilmestynyt Date Movie tuli tossa katottua.
Eritttäin hauska,suosittelen
  • 0
Rock of Ages

Pakko myöntää että kovat oli odotukset tätä kohtaan ! kun musapuolella ois ollut mahkut vaikkapa mihinkä tykittelyyn. Noh ei se sentään ihan katastrofimeiningillä mennä mutta aika käsijarru päällä mennään sielläkin osastolla ja kunnolla ei "kattoa räjäytetä ilmaan" oikein missään biisissä tai vaiheessa elokuvaa. Pari ihan jees vetoa, mutta ei sen kummempaa ja se nyt ei vaan riitä jossain rock musikaalikomediassa oikeastaan yhtään mihinkään.

Huumori jää aika ennalta arvattavaksi ja hengettömän vaisuksi kautta linjan. Muutoinkin koko hommasta jäi jotenkin väljähtänyt tunnelma ja sellainen lattea meno että tehtiinpä kun palkkapussiin sen verran reippaasti varmasti ainakin osalle nimekkäimmistä näyttelijöistä mammonaa tupsahti.

Julianne Hough näyttää kieltämättä ihan kuumalta pakkaukselta ja näytteleekin varsin energisesti mutta eipä tällä leffalla oikein muuta sitten ollut tarjolla.

Itselleni melkoisen suuri pettymys, trailerin jälkeen tältä nyt kuitenkin vielä varovaisesti jotain odotti mutta kun ei niin ei, valitettavasti vaisu.

trailer..
http://www.youtube.com/watch?v=USxhXb5VC5E
Arte Et Labore
  • 0
Next: Las Vegasilainen taikuri Cris Johnson(Nicolas Cage) joka näkee tulevaisuuden
joutuu jahdatuksi FBIn toimesta estääkseen ydinterroristi hyökkäyksen

Liitetty 2013-03-15 17:10:
Lainasi JHR:
Kun tuli viime loppuvuodesta tuli hankittua tuo Bond 50-juhla-blu-ray-boxi, niin siitä katsoin viimeksi Quantum of Solacen. Ei Daniel Craigin Bondeista paras, mut tulipahan katottua taas kerran...
itsekin hankin Bond 50 boksin joulukuussa ja tuli katsottua kaikki leffat siitä
  • 0
House at the End of the Street

Viime aikoina syystä jos toisestakin kovasti tapetilla ollut Jennifer Lawrence käy välillä perinteisessä "kauhuleffassakin" pyörähtämässä, taitanee olla kyseisessä genressä ensiesiintymisensä tehden.

Niin tosiaan ihan sairas tämä nykymaailma kun roskalehdet suoltivat että Jennifer Lawrence on "läskipallero". Ei ihme että pikkuteinit sitten eivät suostu syömään mitään ja saavat aivan vääränlaisia esikuvia kun tuollaistakin potaskaa uutisoitu.. olisivat vaikka pistäneet otsikoksi että on seksikkään muodokas peppu. Noh onneksi mimmi on tainnut roskalehdistöä fiksummin olla taas yleisöäänestyksissä siellä "seksikkäät" osastolla viime aikojen vakiokasvona.

Joo noh takas asiaan mimmihän taisi tehdä pitkälti ensiesiintymisen todella nuorena tyttönä elokuvassa Winter's Bone joka ei todellakaan ole mikään lastenleffa ja aiheensa rankkuutensa takia jäi varmaan aika pimentoon niin itse leffa kuin mimmin näyttelijäntyö. Tainnut muutenkin vältellä toistaiseksi aika hyvin näitä megaspektaakkeleita ellei tuota Nälkäpeliä nyt sellaiseksi luokitella. Erinäisissä palkintogaaloissa myös ollut jo ehdokkaana ja käynyt siellä mekkoja esittelemässä.. liekö kuitenkaan vielä pystejä kohdalle osunut mutta aikaahan tuolla vielä on.

Tarinallisesti ei lähdetä kuuta taivaalta kurkottamaan.. aivan perinteisestä japsikopionnista ei sentään kyse.. vaan tarinasta ja hahmoista on tehty todella paljon realistisempia, eikä tarinallisesti karata missään kohti ylitse hilseen tason vaan kaikki tapahtumat selitetään järkeenkäyvästi ja maanläheisesti.. toki myös nykytyyliä kunnioittaen kaikki ei ihan välttämättä ole sitä miltä ensisilmäyksellä saattoi näyttää..

..elikkäs muutetaan taloon jonka naapuritalona seisoa töllöttää jämäkästi talo jossa on kuollut muutama ihminen, toki siellä vielä heidän poikansa asuu ja alkaapa nämä uudet asukit koettaa aloittaa siinä "haamutalon" naapurina "uuden elämän" äiti & tytär akselilla.. äitiä esittää Elisabeth Shue, joka lienee monelle tuttu erityisesti alkuperäisestä Karate Kid elokuvasta.

Sellainen perusleffa omaan genreensä ja kyllähän nämä nuoret naiset yleensä jossain vaiheessa uraa ainakin yhden tällaisen käyvät näyttelemässä, jos ei yleensä aivan uransa alkajaisiksi niin alkutaipaleella kuitenkin.

trailer..
http://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=3Xd
2ceHDd-g


Liitetty 2013-03-16 22:51:
Silver Linings Playbook

Varmin tapa varmaan päästä ainakin Oscar ehdokkaaksi on esitellä mielisairasta henkilöä. Se antaa avaimet näyttelijän käteen revitellä sielunsa kyllyydestä. Jack Nicholson tuota on tehty kerran jos toisenkin..

..tällä kertaa hullun roolin saappaat jalkaansa vetäisee, ensimmäistä kertaa ? hieman nuoremman näyttelijäsukupolven näyttelijä Dominic Cooper.

Heppu siis pääsee sitten vapauteen hoidosta ja koettaa sopeutua takaisin normielämään ja asustelee siinä samalla isukkinsä (Robert DeNiro) ja äiskänsä hoteissa..

..elämä ei aian ihan toivotulla tavalla mene ja siitä koetetaan puolihupaista tilannekomiikkaa sitten repiä irti parhaalla mahdollisella tavalla.

Niin apajille ilmestyy mysteerinen tyttö, jonka kanssa tuntuu olevan kipinää heti ensi silmäyksestä asti, toki mimmilläkin on sitten omat "luurankonsa kaapissa", tätä neitosta esittää Jennifer Lawrence, jolla siis alkaa kipinöidä tavalla tai toisella juuri sairaasta päässen "mielipuolen" kanssa.

Loppujen lopuksi en oikein päässyt selvyyteen mikä tämä yritti olla.. jos komedia niin huumoria ei ollut nimeksikään.. ei näyteltyä, ei dialogissa, ei puupäätä, ei ylivedettyä, ei hienovaraista, ei sarkasmia, ei v*ttu*lua oikein mihinkään suuntaan..

..jos tämä oli draamaa niin melkoisen veltoksi ja löysäksi sekin puoli jäi, minkäänsorttista kohokohtaa oli vaikeaa saada irti revittyä vaikka kuinka koetti tikulla rapsutella. Oikein mitään kovin tunteita kunnolla kohahduttavaa, vavisuttavaa tai herättävää ei hirveämmin vastaan tule. Kait siinä ehkä vähän syvemmälle ajoittain mennään itse sairauden pohdintaan mut siitä nyt ei tällä kertaa kovin mielenkiintoista saatika viihdyttävää juttua aikaiseksi saada.

Ei kyllä nyt oikein allekirjoittanut oikein lämmennyt tälle, vaikka jotkut kovasti kehuneet ovatkin.. olihan tämä ihan käsittämättömän monessa kategoriassa muuten ehdolla Oscar pystien pokkaajaksi, en kyllä oikein tajua miksi.. kait se niille riittää ja on kaikki kaikessa että elokuvan pääosassa on jeppe joka esittää pöpiä, ainakin jollain tapaa...

..tai sitten elokuva on oikeasti noin hyvä ja tällainen perustollo ei siitä tajunnut sitä punaista lankaa joka ois homman sytyttänyt ja lopussa mielen saanut paukkumaan ympäriinsä säkenöiden..

..tai sitten kahtelin vaan väärässä mielentilassa ja sille pitäis antaa uusinta mahdollisuus viel ? pelastaa nahkansa meikäläisen silmissä.

trailer..
http://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=Lj5_
FhLaaQQ


Liitetty 2013-03-16 23:36:
Brighton Rock

Erittäin väkevä tarina pikku niljakkeesta joka ajautuu hitusen isompien rikosten sekaan ja niittää hiljalleen kuuluisuutta. Alkutaipaleella rakastuu erittäin herttaiseen kahvilanpitäjä tyttöseen joka yrittää parhaansa mukaan pitää hepun kaidalla tiellä.

Mainio tarina joka etenee toimivasti kuin junan vessa.

Puvustus ja muutenkin lavastus on aivan huikeata ja näyttää todellakin upeasti 1960-luvun meiningiltä, tai siis näin ainakin olettaisin ja voisin helposti kuvitella. Tarinahan perustuu romaaniin joka kait kertoo 1930-luvulta mutta elokuvassa sitä on hieman tuo lähemmäksi nykyisyyttä.

Näyttelijäsuoritukset ovat kauttaaltaan erittäin onnistuneita ja varsinkin kahvilantyttöä esittävä Andrea Riseborough tekee aivan huikeata työtä kameran edessä, häntä komppaa mainiosti kahvilan omistajana hieman kokeneempaa kaartia oleva Helen Mirren.

Erittäin mainio brittiläisten väsäämä rikosdraama. Heikkoa osa-aluetta tai lenkkiä ei elokuvasta yksinkertaisesti löydy.. toki elokuvan takana tekijäremmissä on porukkaa mm. Eastern Promises elokuvasta joten ensimmäistä kertaa eivät todellakaan ole tämänkaltaista väsäämässä ja meriitit joa valmiiksi ansaittu, eikä niitä todellakaan tässä millään tavoin loata, enempikin säihkyvät entistä kirkaampina.

trailer..
http://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=gwI
mMuLnZ-U
Arte Et Labore
  • 0
The Paperboy

Lee Daniels ei tunnu sitten päästävän katsojiaan kovinkaan helpolla.. Precious oli jo melkoisen rankka ja rehellinen kuvaus nykymaailman menosta kun hommat eivät välttämättä ihan toivotulla tavalla mene.

Nyt pompataan ajan vähän taaksepäin (1969) mutta edelleen leffansa hahmoja kyseinen ohjaaja piinaa jälleen enemmän kuin kenties olisi tarpeen yhdelle ihmiselämälle.. tällä(kin) kertaa homma kuulemma perustuu tositapahtumiin.. jos näin niin karuutta on yksi jos toinenkin saanut tällä telluksella osakseen.

Homman juju on että aikoinaan tapahtui "peräkylillä" murha jossa poliisi murhattiin, ketään ei paljoa tuntunut tutkimuksessa kiinnostavan saatiinko kiinni oikea murhaaja vai jokin syytön tyyppi ? se jäi arvoitukseksi.

Tuomitun miehen vaimo (Nicole Kidman) sitten aikanaan päätti pyytää erään toimittajan (Matthew McConaughey) apua jotta voisi tutkia mitä oikeasti tapahtui !? tämä saa sitten avukseen tummahipiäisen kollegansa (David Oyelowo) ja oman veljensä (Zac Efron), joka sittemmin ihastuu silmittömän totaalisesti tämän tuomitun miehen mimmiin heti ensisilmäykseltä, mimmiin joka onkin melkoinen tapaus.. sivuroolissa on myös toinen mustaihoinen henkilö (Zac Efronin esittämän) veljen sisäkkö (unohtumattoman äänen omaava Macy Gray, käytetäänpä häntä myös kertojanäänenä "siinä sivussa" myöskin).. näin ollen kun on muutama tumma ja valkoinen niin saadaan myös rasismiaspekti mukaan..

..eikä "pekkaa pahemmaksi" jää tämä tuomittukaan (John Cusack).. kyseinen heppu onkin varsin viheliäinen tapaus josta mitään irti saaminen tuntuu olevan työn ja tuskan takana, kun kyseiselle hepulle tuntuu sairaalla tavalla vain hänen naisystävänsä olla olemassa eikä juurikaan muita.

Kaikki ainekset ovat kasassa erittäinkin mielenkiintoiseen teokseen mutta jotain jää uupumaan eikä hiillos pääse missään vaiheessa roihahtamaan täyteen liekkiins', jollaista elokuvalta odotti ja todella toivoi ! vaikka Nicole Kidman tässä kiimaa tihkuukin ja upeissa kyseisen aikakauden mekoissa keikistelevän vallan reippaasti..

..äärimmäisen verkkaisella tahdilla etenevä elokuva, olis ehkä kaivannut rytmityksen ja etenemisen kannalta edes ajoittaisia spurtteja.. nyt tulee väkisinkin sellaisella säästöliekillä meno tunne päälimmäiseksi, toki se tuo realistisuuden tunnetta valtavasti mukaan, nyt mennään kuitenkin jo hitusen liian tasaisen hillitysti.. paria pientä hetkittäistä pilkahdusta lukuun ottamatta.

Saanut arvostusta Cannesin filmifestivaaleillakin ja yleensä se tarkoittaa sitä että uppoaa melkein poikkeuksetta meikäläiseen enemmän kuin hyvin mutta tälle en niin lämmennyt kuin mitä kyseisen tittelin nappaajille yleensä. Noh ei tämä nyt tietenkään mikään surkea leffa ole millään osa-alueella mutta odotukset olivat todella paljon korkeammalla tasolla.. lopussa alettiin sitten saamaan jo vähän tunnetta pintaan mutta turhan kalkkiviivoille se jätettiin.

Ai niin kuva on Blu-rayllä varsin "rakeinen", joka on ilmeisesti aikautta kunnioittaen tahalteen tehty sellaiseksi jotta toisi omalla tavallaan lisää fiilisä ja 1969 vuotta esille.. tuon takia myös värit tuntuvat tietyllä tapaa lievästi haalistuneelle, varsin onnistunut tyyli ja tehokeino noin visuaalisesti.

trailer..
http://www.youtube.com/watch?v=ewSAgSfad7M
Arte Et Labore
  • 0
Shame

Olipa kerran heppu joka kärsi jonkinsorttisesta seksiaddiktiosta. Kaiken aikansa hemmo joko hässi, kahtelee pornoa vaikka sitten työajalla tietsikaltansa, vetelee käteen.. tai ajatus siihen karkailu kun vaikkapa bussissa naisia kahteli töistä kotia mennessä vain paneminen ajatuksissaan.. juuri mitään sisältöä heppu ei elämässään tuntunut omaavan.. tälläistä jeppeä näyttelee viime aikoina huikeaa esiinmarssia parrasvaloihin suorittanut Michael Fassbender.

Vaan entäpä kun eräänä päivänä hänen siskonsa päättää muutta hänen luokseen hepulta mitään kysymättä. Siitähän soppa syntyy ja tukahdutettu elämä pitää osittain väkipakolla puhaltaa uuteen nousuun, kun menneet tukahdetut tunteet sieltä jostain syvältä pyrkivät heräilemään esiin. Siskoa esittää toinen nouseva kyky nimeltään Carey Mulligan.

Näyttelijätyö onkin tässä elokuvassa todella huikeaa. Harmi ettei ohjaaja Steve McQueen ole kuitenkaan saanut aivan toivottua puhtia pumpattua elokuvaan pidemmän päälle..

..noh tokihan tämä nyt jonkin Levottomat sarjan trilogian kepittää mennen tullen ja tämä todellakin ei vaan ui vaan sukeltaa niin paljon syvemmissä vesissä mitä asian tiimoilta syvällisyyteen ja asian pohdiskeluun tulee ! muttei sentään aivan niin kovaa tavaraa ei ole kuin mitä useista kehuista päätellen oli lupa odottaa.

Toki pakko myöntää että kuvainnollisesti elokuva on tehty todella näppärästi. Ensimmäiset parikytä minsaa menee todella sieluttomissa merkeissä mutta sielua alkaa löytyä kummasta kun hepun pikkusisko tulee elokuvaan mukaan tuomaan sisältöä.. samalla kaksi hyvin eriliasta ihmistä kohtaavat.. toinen on tunteeton tarpeidensa tyydyttäjä ja hetken hurmiossa viettien perässä menevä muista täysin välittämätön.. toinen taas syvällisesti tunteellinen astetta avoimempi sielu..

.. vaan tapaapa heppu sitten kerrankin ihmisen johon vähän enempi kiintyy ja tuntuukin että seksi ei sitten hänen kanssaan luistakaan syystä tai toisesta laisinkaan ja pelko hiipii tässä tapauksessa puseroon kun hitusen läheisemmin toista kohtaan tuntee eikä kyse ole enää pelkästä himosta vaan myös tunteesta.. sillä hetkeä myöhemmin homma taas pelittää kyllä tuiki tuntemattoman kanssa..


..jollain oudolla tapaa tuo itse kaupunki erityisesti yöllisessä loistossaan tuntuu olevan kuin yksi päänäyttelijä. Tuosta tuleekin erittäin paljon mieleen Lost in Translation leffa, jota en jaksanut edes loppuun asti katsella, tämän sentään kahtelin ja vaikka välillä melkoista paikallaan polkemisen tunnettakin tehtiin muutaman ylipitkitetyssä kohtauksen muodossa, jotka vaan kesti ja kesti.. lopulta aika ehyt kokonaisuus sieltä alta paljastui ja elokuvan punainen lankakin koko ajan selkeämmäksi kävi mitä pidemmälle elokuvassa edettiin.


Kait tuossa lopulta jokin oikein syvällinenkin sanoma oli, silti aikamoinen vyyhti se oli availtavaksi ja varmasti jokin saattaa leffan tulkita hyvinkin eritavalla kuin meikäläinen..

..kait se oli että nykyään on paljon ihmisiä jotka eivät halua millään tavalla sitoutua ei toiseen, eikä oikein yhtään mihinkään elämässään. Se hetken hurma tulee kohdalle kun tulee ja sen jälkeen on syvä tyhjyys, ennen kuin taas seuraava hetken hurmio löytyy.. pelko syvempien tunteiden vietäväksi kenties niin itseään kuin toista kohtaan. Helpompi elellä kylmästi ja tunteettomasti vain oma nautinto päällimmäisenä mielessä kuitenkaan toisia satuttamatta..

..vaan onko pahempaa ? kuin se että elelee "toisen lieassa" elikkäs parisuhteessa ja siinä samalla on "vastuussa" myös muistakin kuin itsestään ja kenties siellä ajautuu pettämään ja satuttamaan toisia tai tuomaan heille ainakin vähintään tunnontuskia. Vaan malttaako kukasta kukkaan lenteliiä kuitenkaan pysyä sitten pidemmän päälle itsekään erossa kielletystä hedelmästä ? kun se hetken hurmio on saatava hinnalla millä hyvänsä, kun addiktio käsistä totaalisesti karkaa pahemmaksi päivä päivältä.. jolloin puhutaan jo samanlaisesta koukutuksesta kuin vaikkapa alkoholiin, tupakkaan, huumeisiin, uhkapeleihin, netissä surffailuun jne...

Leffa ei oikein alleviivaa mitään eikä syyllistä varsinaisesti ketään. Jokainen saa vetää täysin omat johtopäätöksensä, mikä on tuomittavaa.. "oikeaa .. väärää".. tapaa tuntea ja elää. Onko tunneköyhä ihminen sen vähempi arvoinen kuin astetta "tunteellisempi" tapaus ? vai voivatko addiktiot sairauteen asti menevinä olla se suurin syy ns. "tunneköyhyydelle". Päätelkäähän itse jos satutte joskus katsomaan.

trailer..
http://www.youtube.com/watch?v=62nelnMXW3M
Arte Et Labore
  • 0

Sinun täytyy olla kirjautuneena kommentoidaksesi. Jos et ole vielä jäsen - liity jäseneksi nyt.!