Suomi
Uusin ensin
Atrás

Viihde

Täällä keskustellaan musiikista, elokuvista ja muusta viihteestä.

TV-sarjat


Muute toi MasterChef Suomi on kyllä niin huonosti toteutettu että huhhu vaikka se nyt on konsepti joka on ollut muissakin maissa, kuten esim Australiassa mikä oli kyllä paras sarja pitkään aikaan.
Suomen sarjassa mun mielestä kun ei yhtää näytetä esim ku ne arvostelee sitä ruokaa tai sitte ku ne sitä tekee, mikä nyt se tärkein on. Ne vaa kelaa kaiken ohi ja näyttää vaa ku on vaikka 30 minuuttia jäljellä, ja 1 minuutti ja 10 sekunttia. Siis jos joku nyt on seurannut myös Australian Cheffiä ja Suomen niin kertokaa mitä te ajattelette.
Ja onhan se vähän turhaa että kaikki pitää väkisin vääntää tänne Suomeen. Hyvä kuiteski että eivät Selviytyjät ja Amazing Race viel Suomessa ole.
  • 0
Lainasi Taff3l:
Ja onhan se vähän turhaa että kaikki pitää väkisin vääntää tänne Suomeen


Niinpä.Nuo ohjelmat ovat minun mielestäni menneet liian vakaviksi.
Arrrr, liskomies tulee!
  • 0
Prätkähiiret, siis ne -90 luvun on aina ollu parhaimmistoa.
Ensimmäiset 3 jaksoa osaan ulkoa siis vuorosanoja myöten. Syy tähän on, että pienenä sain useasti pelikieltoja eli siis vanhemmat määräsi tai vei pelikoneen pois jos tyhmäili. Mutta videoitten katselua ei kielletty kiellossa joten katselin aina niitä ja prätkähiiret pyöri miltein aina. Ei näissä uusissa prätkähiirissä myöskään kauheasti ole mitään huonoa. Kiva, että sarja sai jatkoa mutta ei se kyllä noiden -90 luvun jaksojen tasolle päässyt.

Team Ahma on myös yksi suosikki ohjelmia, vaikka ne on moneen otteeseen katsottu niin silti ne on hyviä.
I am a master of the asphalt fight!
  • 0
South park on ihan hauska välillä,mutta nyt siinä räjäytetään suomi 17.helmikuuta JIM kanavalla.
http://www.iltasanomat.fi/viihde/South%20Park%20yll%C3%A4tt%
C3%A4%C3%A4%20Suomi%20tuhotaan%20ydinpommeilla/art-12
88367018761.html


Ydinpommeilla.Täytyy kyllä muistaa katsoa.
Arrrr, liskomies tulee!
  • 0
The Pacific (YLE 1 Ti 21:00) On omasta mielestä loistava. Kertoo toisesta maailmansodasta ja sotilaista siellä. Kuvaa hyvin sotilaiden mielenmaisemaa. Aika karua menoa, eikä mitään hell yeah america- meiinkiä. Kannattaa ehdottomasti katsoa jos yhtään kiinnostaa.
Opeth \m/
  • 0
Power Rangers Samurai !!!!!
Saban johtaa taas kelkkaa ja laatu on huomattavasti legendaarisempi ja parempi.
Kaksi ensimmäistä jaksoa on nyt nähty ja huippu luokkaa, Sunnuntaina tulee kolmas jakso.
Koko Power Rangers sarjan 19 kausi.
I am a master of the asphalt fight!
  • 0
Lainasi metal8585:
South park on ihan hauska välillä,mutta nyt siinä räjäytetään suomi 17.helmikuuta JIM kanavalla.
http://www.iltasanomat.fi/viihde/South%20Park%20yll%C3%A4tt%
C3%A4%C3%A4%20Suomi%20tuhotaan%20ydinpommeilla/art-12
88367018761.html

Ydinpommeilla.Täytyy kyllä muistaa katsoa.


Ei voi kyllä muuta kuin nauraa sitä hirveää valitusmyrskyä kaikkialla tuosta jaksosta. Siis ihan oikeasti, se on huumoripitoinen, animoitu TV-sarja, siinä ei ole mitään oikeaan elämään perustuvaa. Ja mikä huvittavinta, nämä valittajat mitä todennäköisemmin ovat niitä tyyppejä kaikilla foorumeilla nauravat näille Lähi-Idän

mielenosoituksille, ja kirjoittelevat, kun mielenosoittajia ammutaan, että "Ei heru sympatiaa, itseppähän menevät sinne tapettavaksi, eivätkä jää kotiinsa alistettaviksi." Ei jestas, Suomi on vajonnut alas, tai no eihän pohjalta voi enää alemmas mennä mutta silti. Eikä siis millään tavalla metallia kohtaan tullut tämä purkaisu vaan yleisesti.


Ja ettei offtopiciksi mene, niin tässä mielestäni maailmankaikkeuden paras pitkä Tv-sarja: DEXTER!! Loistava sarja joka onnistuu koskettamaan ja jännittämään. Päähenkilö on tehty loistavasti, sillä vaikka henkilö on periaatteessa täysin epäsamaistuttava, henkilöön onnistuu silti luomaan siteen jonka ansiosta toivoo, että hänelle ei kävisi mitenkään.
"And after everything you put me through, I should of fucking pissed on you."
  • 0
Lainasi hauskaailmanhumalaa:
ja kirjoittelevat, kun mielenosoittajia ammutaan, että "Ei heru sympatiaa, itseppähän menevät sinne tapettavaksi, eivätkä jää kotiinsa alistettaviksi." Ei jestas, Suomi on vajonnut alas,


No niin,en tiedä sitten tuosta? Yleensä tuon kaltaisen ajattelun takana on se ettei asiaa ole mietitty tarkemmin vaan heti suolletaan vastaan.Puhuin siis noista ihmisistä keistä itse puhuit,ei minua haittaa tämä asia.On kyllä totta että tuo on vain piirros-sarja eikä sen takia pidä ruveta meuhkaamaan,emmehän me kai ole sentään vielä kuten amerikka,että "me olemme parhaita kaikessa".

Lainasi hauskaailmanhumalaa:
Ja ettei offtopiciksi mene, niin tässä mielestäni maailmankaikkeuden paras pitkä Tv-sarja: DEXTER!! Loistava sarja joka onnistuu koskettamaan ja jännittämään. Päähenkilö on tehty loistavasti, sillä vaikka henkilö on periaatteessa täysin epäsamaistuttava, henkilöön onnistuu silti luomaan siteen jonka ansiosta toivoo, että hänelle ei kävisi mitenkään.


Jep,niin on! Tämä sarja,vaikkakin aika raaka sellainen,pitää otteessaan hyvin.
Arrrr, liskomies tulee!
  • 0
Lainasi metal8585:
No niin,en tiedä sitten tuosta? Yleensä tuon kaltaisen ajattelun takana on se ettei asiaa ole mietitty tarkemmin vaan heti suolletaan vastaan.Puhuin siis noista ihmisistä keistä itse puhuit,ei minua haittaa tämä asia.On kyllä totta että tuo on vain piirros-sarja eikä sen takia pidä ruveta meuhkaamaan,emmehän me kai ole sentään vielä kuten amerikka,että "me olemme parhaita kaikessa".


Niin, ja kun siinä jaksossa ei pilkattu Suomea vaan ylistettiin. Kaikki muut maat oli kieroja kuin korkkiruuvit paitsi Suomi. Mitä mielenosoittajiin Afrikassa tulee, minusta ihan hyvästä asiasta mellakoivat. Egyptin presidentti oli kusettanut ihmisiä tarpeeksi kauan ja ollut maan johdossa 30vuotta. Egyptin mielenosoituksen imussa Libyakin alkaa vähitellen kyllästyä diktatuuriinsa. Suomessa on sellainen "herranpelko", joka juontaa juurensa kapina-ajasta ja ennempääkin. Sellaisita asioista, mistä esimerkiksi ranskalaiset nousisivat barrikaadeille, suomalainen laittaa hieman vaseliinia takapuoleen ja odottaa. Täytyisi vähän aktiivisemmin pitää silmällä hallintoelimien toimintaa.

Dexteristä en oikein pitänyt. Viimeksi katselin Serranon perhettä DVDboxilta (ette naura siellä minulle)
If You Don't Draw First, You Don't Get To Draw At All
  • 0
Lainasi Nightbringer308:
Viimeksi katselin Serranon perhettä DVDboxilta (ette naura siellä minulle)


Kyllä minäkin katselin serranoa aina aamuisin silloin kun se vielä tuli TV:stä (Olemme herkkiä miehisiä miehiä jotka itkevät vain lasit päässään)

Lainasi Nightbringer308:
Egyptin mielenosoituksen imussa Libyakin alkaa vähitellen kyllästyä diktatuuriinsa. Suomessa on sellainen "herranpelko", joka juontaa juurensa kapina-ajasta ja ennempääkin. Sellaisita asioista, mistä esimerkiksi ranskalaiset nousisivat barrikaadeille, suomalainen laittaa hieman vaseliinia takapuoleen ja odottaa. Täytyisi vähän aktiivisemmin pitää silmällä hallintoelimien toimintaa.


Samaa mieltä.Kansalla on oikeus tietää mitä kansanEDUSTAJAT puuhaavat koska he edustavat meidän kaikkien asioita.Egyptissä tekivät ihan oikein että kapinoivat eivätkä edes luovuttaneet kun pressa MUKA eroaa vaan jatkoivat kunnes se tosiaan lähti,mutta ne meni kuitenkin väkivallassa hieman liian pitkälle,tai ainakin ne jotka käyttivät kaaosta hyväkseen.Vallankumouksessa kaikkien olisi hyvä tietää säännöt miten edetään koska aina on joku joka sen on aloittanut.
Arrrr, liskomies tulee!
  • 0
Lainasi metal8585:
mutta ne meni kuitenkin väkivallassa hieman liian pitkälle,tai ainakin ne jotka käyttivät kaaosta hyväkseen.Vallankumouksessa kaikkien olisi hyvä tietää säännöt miten edetään koska aina on joku joka sen on aloittanut.


Tässä mielenosoistuksessa olisi vältytty väkivallalta vain jos presidentti olisi eronnut heti kun kansa sitä vaati. Vallankumouksessa ei ole sääntöjä edetä pitää tilanteen mukaisesti. Rauhallinen mielenosoitus ei olisi tullut kysymykseenkään tässä tapauksessa.
If You Don't Draw First, You Don't Get To Draw At All
  • 0
Lainasi Nightbringer308:
Rauhallinen mielenosoitus ei olisi tullut kysymykseenkään tässä tapauksessa.


Joo ei,en sitä tarkoittanutkaan,sillähän ei olisi saanut mitään aikaiseksi.Totta on kyllä,että jos pressa olisi eronnut heti,olisi tullut vähemmän uhreja.
Arrrr, liskomies tulee!
  • 0
Katsoin nyt sen suomi south park jakson kun meni ohi viimeksi.Heh,tosiaan kuten nightbringer sanoi,suomi oli se viisain maa kaikista.Jaksossa oli kyse avaruus rahoista ja suomi oli ainoa maa joka olisi luovuttanut rahat takaisin avaruuspoliiseille,ja mikään muu maa ei siihen suostunut.Sitten seuraavaksi kaikki pommittikin suomen maan tasalle.Lopussa tuli parhain juttu: tulikin selville,että ne eivät olleetkaan avaruuspoiliiseja vaan planeetan testaajia Amerikka ja muut maat pommittivat ihan turhaan suomen maan tasalle.

Jee! Suomi rules!
Arrrr, liskomies tulee!
  • 0
No en nyt osannut laittaa kunnon järjestykseen näitä, mutta suosikkisarjojani ovat:
Pasila, Simpsonit, House, Miehen puolikkaat, Pacific-Tyynenmeren taistelijat, Futurama, Kovan onnen kundi, C.S.I.:t, yleensä -New York, tai -Miami, Heroes, Mentalist, 4D-dokkarit, sekoja sellaisia, Pako, Dexter, 24, Rillit Huurussa, Conan O' Brienin Talk Show, silloin, kun se vielä tuli/silloin, kun se alkaa <3..
En jaksa enempää laittaa, tulisi aika pitkä litania..

Liitetty 2011-02-20 10:14:
Lainasi metal8585:
Katsoin nyt sen suomi south park jakson kun meni ohi viimeksi.Heh,tosiaan kuten nightbringer sanoi,suomi oli se viisain maa kaikista.Jaksossa oli kyse avaruus rahoista ja suomi oli ainoa maa joka olisi luovuttanut rahat takaisin avaruuspoliiseille,ja mikään muu maa ei siihen suostunut.Sitten seuraavaksi kaikki pommittikin suomen maan tasalle.Lopussa tuli parhain juttu: tulikin selville,että ne eivät olleetkaan avaruuspoiliiseja vaan planeetan testaajia Amerikka ja muut maat pommittivat ihan turhaan suomen maan tasalle.

Jee! Suomi rules!


''Ööh.. Suomi teki itsemurhan..''
Toi nauratti tosi paljon.. XD
''Oh my God, they killed Kenny!''
  • 0
Täältä voi seurata Conanin uusia jaksoja.
http://teamcoco.com/

Nuo ovat siis niitä täysin uusia mitä ei suomessa vielä edes näytetä.
Arrrr, liskomies tulee!
  • 0
Conanin uusi ohjelma alkaa tänään 15.elokuuta suomitv kanavalla klo 21!
Arrrr, liskomies tulee!
  • 0
  • JHR
  • JHR
Mä ite tykkään aika paljo actionista, joten lempisarjojen listalta löytyy ainakin Num3rot, 24, Ihmemies Macgyver, CSI New York ja Ritari Ässän vuoden 2008 version ainoa tuotantokausi. Katsonpa kuitenkin näiden edellisten lisäksi myös mm. Salattuja Elämiä sekä amerikkalaista Tulevaisuuden aseet-dokkarisarjaa.
  • 0
Naurua Arkisin: Simpsons
Paras rikos sarja: C.S.I New York
Ihan jees: South park

ja muut:merlin ja tietenkin täydelliset nai.....öö siis toi Futurama
  • 0
Hyviä sarjoja on aika paljon mut täs ois mun parhaat.


1.Prison Break

2.Lost

3.Eastbound and down

4.Life

5.Sons of anarchy
  • 0
Parhaat sarjat varmaan mitä on:
1.Lost
2.Prison break
3.Supernatural
4.Sons of anarchy
5.Heroes
  • 0
Parhaista tv-sarjoista puhuttaessa muuten,subtv näyttää halloween viikolla monta kauhujen talo simpsons jaksoa ja muuta
http://www.sub.fi/halloween/
Arrrr, liskomies tulee!
  • 0
Päivitellään TV-Sarja puolta vähän..

Mun Top 10 lista TV-sarjoista

1. Prätkähiiret
2. Teenage Mutant Hero Turtles
3. Mighty Morphin Power Rangers
4. Teenage Mutant Ninja Turtles
5. DragonBall Z
6. DragonBall GT
7. Baywatch
8. Knight Rider (80-luvun)
9. Ankronikka
10. Pokémon
I am a master of the asphalt fight!
  • 0
Tuli tuollainen Haven niminen tv-sarja boksi, eka tuotantokausi kaupannhyllyllä vastaan..
http://www.youtube.com/watch?v=SU0tNeu6zXY
..sen suhteellisen summa mutikassa ostelin, en ollut varma että oisko tätä kuullut meikäläinen joskus jossain kehuttavan.. noh kotosalla sitten imdb:sta kahtelin niin ainakin mukavat pointsit siellä kerännyt, joten odotukset suht korekalla tämän suhteen..

..sitten tuo kansi tuossa.. aloin ajattelemaan että mistä ihmeestä toi nainen on niin tutun näköinen.. noh nimihän sen paljasti kun on Emily Rose.. elikkäs Uncharted pelisarjan Elena !
Arte Et Labore
  • 0
Top 10:

1. Pasila, ehdottomasti
2. CSI:t, alla paremmuusjärkässä
--3. CSI --2. CSI New York --1. CSI Miami! |m|
3. Dexter
4. Simpsonit
5. South Park
6. Futurama
7. Kovan onnen kundi -tulisipas ihan normaaliin aikaan..
8. Mentalist
9. Family Guy
10. Ja tietysti uutiset

Kovasti koostuu poliisisarjoista ja animaatioista, mutta ne vain iskevät niin hyvin. Dexter jäi CSI-jyrän alle vähän epäreilusti, mutta onhan kolmas sija hyvä.
Silti The Best TV-sarja of All Time on Pasila. Suomalaiset pesevät 6-1 kaikki Dexterit ja CSI:t, Simpsonit ja Family Guyt sekä uutiset.
Kifflom!
  • 0
1. Simpsonit 2. Poliisit 3. Terra Nova 4. (Poliisikoira Rex) ei tuu enää
  • 0

Sinun täytyy olla kirjautuneena kommentoidaksesi. Jos et ole vielä jäsen - liity jäseneksi nyt.!