LIVE
HQ
logo hd live | Harold Halibut
See in hd icon

Chat

X
      😁 😂 😃 😄 😅 😆 😇 😈 😉 😊 😋 😌 😍 😏 😐 😑 😒 😓 😔 😕 😖 😗 😘 😙 😚 😛 😜 😝 😞 😟 😠 😡 😢 😣 😤 😥 😦 😧 😨 😩 😪 😫 😬 😭 😮 😯 😰 😱 😲 😳 😴 😵 😶 😷 😸 😹 😺 😻 😼 😽 😾 😿 🙀 🙁 🙂 🙃 🙄
      Suomi
      Uusin ensin
      Atrás

      Viihde

      Täällä keskustellaan musiikista, elokuvista ja muusta viihteestä.

      Musiikki


      Lainasi Jaakko Maaniemi:
      Siirtymäbändiksi suosittelisin omaa suosikkiani Bullet for My Valentine. Runttaus ja hevikonventiot on yhdistetty paikoin hyvinkin tarttuviin pop-pätkiin, joten kokemus ei ole ihan niin tyly kuin monen muun bändin kohdalla. Bullet for My Valentine tosin kuulostaa ainakin minun korvaani niin taitavasti tehdyltä ja monipuoliselta, että moni muu bändi yksinkertaisesti jää latteaksi tai yksinkertaiseksi.


      juu tota bändii kuuntelen juuri tällä hetkellä. uusi levy löytyy hyllystä.
      kyllä on hyvä bändi suosittelen suoraan kaikille rockin ystäville
      Thank you for nothing you useless reptile
      • 0
      Njah, tuorein Bullet for My Valentine on edelleen kuuntelematta, osittain siitä syystä että eka levy laimeni hirvittävästi alkuinnostuksen jälkeen eikä bändiä oikein meinaa enää jaksaa. Ensi alkuun BfMV oli toki parasta sitten viipaloidun leivän. Emoilusta pitävien kannattaa tietysti tsekata myös Lostprophets sekä Funeral for a Friend, joiden pari ekaa albumia ovat aika tymäkkää tavaraa. Tuoreimmat plätyt muuttavat bändien ilmaisua kevyemmän rokin suuntaan, mikä omalla kohdallani on pelkästään plussaa mutta rääkyrokin ystäviä taatusti harmittaa.

      Pelasin joku aika sitten muuten Full Throttlen uudemman kerran läpi, joten Gone Jackalsin Bone to Pick valikoitui definitiiviseksi kesälevyksi. Legacy, eli biisi joka soi pelin intron aikana, on ihan järjettömän kestävää rokattavaa. Grungeinnostuksesta johtuen alkukesä on kulunut myös ikilemppari Alice in Chainsin, Screaming Treesin ja Stone Temple Pilotsin tahdissa. Ruutupaita lepattakoon
      I am nothing short of being one complete catastrophe!
      • 0
      tässä on pari melko hyvää bändiä: Skillet ja Madina Lake
      Thank you for nothing you useless reptile
      • 0
      Tein tänään jotain historiallista ja ostin todellakin levyn heti sen julkaisupäivänä! Disturbedin Indestructible pääsi hyllyyn hintaan 19.95€. Muutaman biisin olen ehtinyt kuuntelemaan ja ainakin itselleni on maistunut hyvin. Vaihtelua vanhoihin biiseihin on jonkin verran peräti, muttei silti missään nimessä liikaa mikä on hyvä juttu. Totta kai jotkut "true überfanit" varmaan murskaavat levyn haukuillaan, mutta kyllä minä tykkään.
      Elämä on kuin minä. Tylsä ja lyhyt.
      • 0
      Itse olen kuunnellut tuota DIO:a aikas paljon.Muutenkin tuo 80-luvun heavy ja rock menee aika hyvin.
      Arrrr, liskomies tulee!
      • 0
      • Redi
      • Redi
      Iron Maiden saapuu Suomeen reilun kuukauden päästä. Netistä löytyykin jo heidän biisilista ja ei voi kuin hymyillä onnellisena lipun omistajana. Tämän kesäinen keikka taitaa olla jo viides kerta kun näen Maidenin livenä. Olen nähnyt Brucen ennen kuin hän siirtyi hetkeksi soolouralle, sekä olen nähnyt Blazen.

      Kuitenkin tällä hetkellä paras keikka on ollut EdHunter kiertue, kun Bruce saapui takaisin Maideniin. Siinä oli mahtava keikka tosiaan. Tämän kesän keikka tulee ainakin biisien mukaan olemaan yhtä kova ellei kovempi. Täytyy vain vielä venailla reilu kuukausi. UP THE IRONS!!!
      "I don't deserve sympathy, I know who I am, My soul is death and misery, I am an evil man"
      • 0
      UP THE IRONS!!!

      Just niin.Itse en ole koskaan käynyt missään konsertissa.Iron maiden kuuluu omiin suosikkeihin myös. eikös tuo blaze ollut se brucen korvaaja silloin kun se lähti lätkimään.Ei ollut maiden enää entisensä ilman bruce dickinsonia.

      Mutta onneksi se palasi.
      On kyllä hyvä lauluääni sillä että.Kuten myös tuolla ronnie james dio:lla.
      Arrrr, liskomies tulee!
      • 0
      Fifojen 07 ja 08 soundtrackit on kyllä hemmetin loistavaa kamaa biisi toisensa perään joihin ei kyllä juuri muuten, ei bändiin eikä kappaleisiin ois varmaan vahingossakaan törmännyt .

      Tuossapa vaikkapa esimerkkinä yksi Todella Monesta...
      The Protypes - Kaleidoscope
      http://www.youtube.com/watch?v=3vYzC3ujxIo
      Arte Et Labore
      • 0
      Itse en kuuntele mitään muuta kun Iron Maidenia, koska mikään muu bändi ei ole iskenyt näin hyvin! Keikoilla on käyty ja käydään toistekin.
      "See no evil, hear no evil, speak no evil."
      • 0
      Itse kuuntelen ehkäpä eniten rap ja reggae musiikkia. Rap musiikista kuuntelen Tupacia eniten, mutta Cypress Hill on myös todella hyvää musiikkia. Reggaesta tulee eniten Bob Marley ja Peter Tosh. Pakko myöntää, että Nirvanaakin kuuntelee mielellään.
      • 0
      Lainasi ju1hi5s:
      Itse en kuuntele mitään muuta kun Iron Maidenia, koska mikään muu bändi ei ole iskenyt näin hyvin! Keikoilla on käyty ja käydään toistekin.


      Dio,se rokkaa!..siinä sulle toinen kuuntelemisen arvoinen bändi.

      Lainasi seppari:
      Itse kuuntelen ehkäpä eniten rap ja reggae musiikkia. Rap musiikista kuuntelen Tupacia eniten, mutta Cypress Hill on myös todella hyvää musiikkia. Reggaesta tulee eniten Bob Marley ja Peter Tosh. Pakko myöntää, että Nirvanaakin kuuntelee mielellään.


      Bob marley on ihan mukavaa kuunneltavaa,aina välillä.
      Arrrr, liskomies tulee!
      • 0
      Metallicaa tulee ängettyä korvaan eniten. Kyllä muitakin bändejä tulee kuuneltua esim. Judas Priestiä jne. mutta Metallica on se ykkönen. Itseäni tuo Maidenin musiikki ei hätkäytä. Parista biisistä olen joskus tykännyt esim. The Trooperista, Wratchildistä ja Run To The Hillsistä, mutta en enää.
      • 0
      Hey greetings from sweeden. I like Slipknot and marilyn manson the most, but other stuff can work for me to. Like Bob marley
      • 0
      metallica deathmagnetic \m/
      • 0
      • Redi
      • Redi
      Itse olen alkanut etsiskelemään tuotantoa bändiltä: Avenged Sevenfold sekä Amon Amarth. Varsinkin jälkimmäinen on sellainen josta olen oppinut todellakin pitämään. Vaikeasti on uponnut tollainen deathmetal tyyppinen örinä, mutta jotenkin se vain sopii tollaiseen melodiseen metalliin. Tätä bändiä täytyy seurata ja yrittää saada muitakin levyjä kuunteleen. Kertokaapa hieman Amonista jos jollakin on täällä enemmän tietoa.
      "I don't deserve sympathy, I know who I am, My soul is death and misery, I am an evil man"
      • 0
      Bullet for My Valentine ois kans Kaapelilla 8.12. muistaakseni. Itse ajattelin sinne mennä, mutta enemmän kiinnostaa siellä esiintyvä Lacuna Coil
      Pulu was here
      • 0
      Slipknotin tuorein lätyskä olikin sen verran mainiota kamaa, että liput tampesterin keikalle marraskuun alussa tuli napattua plakkariin. Ilmeisesti myös mansessa lämppäreinä ovat Machine Head sekä Children of Bodom, joista ensimmäinen kiinnostaa melkeinpä pääesiintyjää enemmän ;)
      I am nothing short of being one complete catastrophe!
      • 0
      Toki pitää myös mennä Dragonforcen keikalle Tavastialle ensi vuonna!
      Pulu was here
      • 0
      Lainasi Maria Miettinen:
      Toki pitää myös mennä Dragonforcen keikalle Tavastialle ensi vuonna!


      Dragonforce on kova!

      Se ja DIO on mun eniten kuuntelemat bändit.Keikoilla en ole koskaan käynyt ja tuskin varmaan käynkään,kun ei ole koskaan ollut ketään jonka kanssa mennä.Mutta levyjä on tullut kuunneltua sitäkin enemmän.
      Arrrr, liskomies tulee!
      • 0
      Bon jovi on soinut yllättävn paljon nyt
      Thank you for nothing you useless reptile
      • 0
      Korpiklaani is leik awesomez
      Belial er bad til LoL :DDD specielt i mid :DDDDD
      • 0
      Tässä on ihan hyvä bändi.En tiedä oletteko kuulleet jo aiemmin..itse kyllä tykkään.

      Blind Guardian

      http://www.youtube.com/watch?v=PeZIjZG4N8w

      -Blind Guardian+iced Earth(demons and wizards) video.Anime tykitystä!

      -Blind Guardian live!

      http://www.youtube.com/watch?v=QFtOlHLgm5s&feature=related
      Arrrr, liskomies tulee!
      • 0
      Metallica on kyllä tehnyt hyvän uuden levyn, deathmagnetic sta tulee vanhempi tuotanto mieleen ja sekös on vain hyvä asia.. Loadin jälkeen varsinkin reloadin joka ei sitten osunut itselleen yhtään on jäänyt uudemmat levyt vähäiselle soitolle mutta tämä uusin on kyllä rautaa! Pitäisikohän taas kesällä lähteä kuuntelemaan kun luin että olisivat tulossa helsinkiin soittelemaan...
      Follow the god that failed
      • 0
      Lisäksi vielä yksi hyvä bändi!

      ICED EARTH

      Biisi...Pure evil
      http://www.youtube.com/watch?v=4l26XO7o2Sc

      Mahtava biisi.Olisi kyllä sormet kipeät jos tämä tulisi rock bandiin soitettavaksi.
      Arrrr, liskomies tulee!
      • 0

      Sinun täytyy olla kirjautuneena kommentoidaksesi. Jos et ole vielä jäsen - liity jäseneksi nyt.!