STEELSERIES DIABLO III HEADSET
Blizzardin uutukaisen Diablo III:n ja Steelseriesin oman Diablo-hiiren yhteydessä on julkaisty myös uusi kuulokemikrofoni pelin synkkää kuvastoa mukaillen.
Steelseries Diablo III Headset perustuu suosittuun Siberia V2 -malliin ja sisältää hieman erikoisen, mutta käytännössä erittäin toimivan ripustusmekanismin, jonka varassa kuulokkeet lepäävät. Mielenkiintoinen rakenne pitää kuulokkeet kevyinä, eivätkä ne paina tai hiosta päälakea pidemmissäkään sessioissa. Kuppiosat ovat suuret ja mahtuvat vähän isompiinkin korvalehtiin painamatta niitä lyttyyn. Mikrofonin saa esille vetämällä sen ulos vasemmanpuoleisesta kupista, ja se taipuu varrestaan hieman. Kokonaisuuden kruunaa kuppien ulkopuolella olevat punaiset led-juovat, jotka voi laittaa esimerkiksi sykkimään äänen mukaan. Samalla vieruskaveri näkee, kannattaako pelaajalle puhua vai meneekö puhe kuulokkeisille korville.
Kuulokkeiden 50-milliset elementit toistavat pelien äänet hyvin ja erottelevat ne toisistaan selkeästi. Bassoa ei ole esimerkiksi Creativen vastaavien tapaan ylikorostettu, ja sekä keskiäänet että diskantit kuuluvat kirkkaina ilman puuroutumista. Tilaääntä kuulokkeet eivät toista, mutta esimerkiksi äänimaailmaltaan vaikuttavassa Battlefield 3 -räiskintäpelissä vastustajan lähestymissuunnan kuulee hyvin. Mikrofonin laatu on hyvä, vaikkei täydellinen. Peliporukan kanssa keskustelu käy helposti, eikä yhdenkään session aikana valituksia tullut äänenlaadusta tai muusta takkuilusta. Huippuherkkä mikki ei ole, mutta pelikäytössä se ajaa asiansa.
Pitkiäkin pelisessioita kestävä Steelseries Diablo III Headset on stereokuulokkeiden aatelia. Muotoilu on päässä miellyttävä ja nippa nappa tarpeeksi hillitty päivittäiseenkin käyttöön. Suolainen, noin 120 euron hintalappu estänee massasuosion, mutta takaa ostajalleen pirun hyvät kuulokkeet peliin kuin peliin.
Gamereactor Suomi





