Creative Zen X-Fi

Kirjoittaja: Heikki Takala

Creative on uudistanut mediasoitinvalikoimaansa. Miten uutukainen pärjää vertailussa vanhoihin hyväksi havaittuihin malleihin?

Creative Zen Vision:M on edelleen paras mediatoistin, mikä taskuani on kuluttanut. Se osaa toistaa suurimman osan ääni- ja videotiedostoista, se on toiminut reissuilla loistavasti S-video ja RCA-kaapeliensa takia ja on pelastanut monta tylsää iltaa mökillä tai sukulaisissa. Siksi olin innoissani uudesta X-Fi mallista, johon on päivitetty muun muassa pikaviestiyhteydet ja median toisto langattoman lähiverkon kautta. Olisiko vihdoinkin syytä päivittää soittimeni uuteen?

Creative Zen X-Fi on pieni ja kaunis. Se on noin luottokortin kokoinen ja varustettu 2,5 tuuman näytöllä, joka osaa toistaa jopa 16 miljoonaa väriä. Myyntipakkauksen mukana tulevat luonnollisesti myös tarvittavat ohjelmistot ja usb-johto. Positiivisena yllätyksenä Creative tarjoaa kaupan päälle myös kohtuullisen laadukkaat tulppakuulokkeet, jotka lähtisivät kaupasta muuten mukaan kolmella kympillä.

Käyttöönotto on vaivatonta. Windows-järjestelmät tunnistavat Zenin heti ulkoisena muistilaitteena, ja albumit on mahdollista siirtää soittimelle suoraan drag&drop -tyyliin. Tämä on hyvä, sillä Creativen omassa hallintaohjelmistossa on huomattavasti toivomisen varaa. Sen käyttöliittymä on epäselvä ja jostain syystä musiikin siirto laitteelle sen kautta kestää kolme kertaa kauemmin kuin Windowsin kautta. Onneksi ohjelmiston käytön voi tyystin unohtaa, ellei kaipaa Outlook yhteystietojen synkronointia mediasoittimeen tai muita melko eksoottisia toimintoja.

Creative on uudistanut uuden malliston kunniaksi myös käyttöliittymän. Nyt näytön vierestä löytyy hieman kännykkää vastaava näppäimistö sekä tutut toisto- takaisin- ja valikkonapit. Laitteen koosta johtuen näppäimet ovat melko pieniä, ja juuri siinä rajalla onko niitä mukava käyttää. Omilla lapiokäsilläni virheiskuja tuli tiuhaan. Armahdan kuitenkin tässä tapauksessa, sillä muiden testissä näppäinten pienuus ei ollut yhtä suuri ongelma.

Musiikkitesteissä laite suoriutui. Valmistajan lupaamat 25 tunnin musiikkitoisto ja 5 tunnin videotoisto pitivät paikkansa kohtalaisen tarkasti. Pakkauksen mukana toimitetut tulppakuulokkeet tuntuivat hyviltä korvissa niin äänellisesti kuin fyysisesti, vaikkakin ne toistavat bassoja hieman tuhdisti. Creativen äänenparannusalgoritmit toimivat joissakin tapauksissa hyvin, joissakin hyvin huonosti. Se periaatteessa pakkaa laulun lennossa uudestaan, ja vahvistaa tiettyjä musiikin osia, leikaten tietyn rajan yli menevät äänet kokonaan. On hyvin yksilöllistä, haluaako toiminnon pitää päällä vai ei. Omasta mielestäni sointi muuttui laulusta riippuen joko hieman tunkkaiseksi tai yliheleäksi. On hyvä muistaa, että äänenparannus vaatii melkoisesti prosessointitehoa toimiakseen, joten toiminnon hyödyllisyyttä ei kannattane rinnastaa esimerkiksi Creativen X-Fi -äänikortteihin. Ilman äänenparannusta Creativen äänenlaatu sen sijaan kiitettävän hyvää. Sisäinen kaiutin on mukava lisä etenkin videotoistossa.

Videotoisto on rajoitettu 320 x 240 kuvasuhteeseen, mikä käytännössä tarkoittaa esimerkiksi Youtubesta tai vastaavista videopalveluista ladattuja videoita, tai käyttäjän itse oikeaan kuvasuhteeseen muuntamia pätkiä. Toisto on pettymys siinä mielessä, että Zen X-Fi ei tue minkäänlaisia tv-ulostuloja, eikä näin ollen sovellu samalla tavalla kannettavaksi medialaitteeksi kuin Zen Vision:M, joka osaa toistaa suuremmilla tarkkuuksilla tv:n kautta myös kokoillan elokuvia. 2,5 tuuman näytöltä on kuitenkin miellyttävää katsella vaikkapa musiikkivideoita ja verkossa vapaasti levitettävää materiaalia. Häntimistä ei näy, ja värit toistuvat kauniisti.

Zen pitää sisällään myös muistikorttipaikan, jolla teoriassa pystyy laajentamaan laitteen muistikapasiteettia. Tämän toteutus on syvältä ja poikittain. Muistikortti ei integroidu osaksi Zenin muistia, eikä sillä olevia kappaleita pysty laittamaan kirjanmerkkeihin, saati lisäämään soittolistoille. Myöskään tietokone ei tunnista muistikorttia sen ollessa kiinni Zenissä, joten kopioimisen helppouden voi unohtaa. Ainoa hyödyllinen ominaisuus lienee muistikortin tyhjentäminen Zenin kiintolevylle. Mutta tällöin tiedostot siirtyvät "transferred files" kategoriaan, jonka kautta pystyy katsomaan ainoastaan kuvia. Äkkiä ajatellen kenties digikameran muistin tyhjennys olisi soveliain käyttötarkoitus tälle ominaisuudelle, muuta järkevää en kuollaksenikaan keksi.

Pikaviestiominaisuudet ovat Creative Zen X-Fin toinen innovaatio, minkä mahdollistaa langattomien verkkojen tuki. Se on myös selkeästi huonoiten toteutettu ominaisuus soittimessa. Kun laitteen näppäimistöä katsoo, luulisi viestittelyn toimivan samaan tapaan kuin kännykässä. Näin ei kuitenkaan ole. Jostain täysin käsittämättömästä syystä käyttäjä joutuu liikkumaan näytöllä olevalla virtuaalisella näppäimistöllä, jolloin Zenin napit toimivat ainoastaan suuntanäppäiminä ja keskimmäinen nappi valitsee kirjaimen. Sama pätee myös soittolistojen nimeämiseen ja kaikkeen muuhun kirjoittamiseen. Menettely on karmea, ja sen pitäisi olla ensimmäisenä listalla Creativen suunnitellessa seuraavaa ohjelmistopäivitystä. Itse pikaviestin on myös keskeneräinen. Tällä hetkellä ainoastaan Creativen oma ohjelmisto toimii pikaviestimenä, jonka kautta käyttäjä joutuu kirjautumaan MSN:n ja Yahoon palveluihin. Muita soitin ei vielä tue, vaikka Creative varmasti yrittää kasvattaa listaa jatkuvasti. Elättelin toiveita Gtalkista ystävien kesken sisäänrakennetun mikin ja ulkoisen kaiuttimen kautta. Ehkä sitten joskus myöhemmin.

Kenties tärkein langatonta verkkoa hyödyntävä ominaisuus on median toisto lähiverkosta. Soitin on helppo liittää verkkoon, ja se löytää miltei heti mediaa jakavat laitteet. Ongelma on se, että median muokattavuus on samaa luokkaa muistikortin kanssa. Lauluja voi ainoastaan kuunnella, ja siinäpä se. Ominaisuus on varmasti hyödyllinen suuremmassa kämpässä, mutta poikamiesyksiössä en keksinyt mitään syytä kuunnella musiikkia Zenin kautta, kun kaiuttimet ovat vieressä. Julkisilla paikoilla mediapalvelimet taas ovat harvassa. Albumeita on toki mahdollista myös ladata lähiverkon kautta soittimeen, mutta se on hidasta. Helpommalla pääsee kytkemällä usb-johdon koneeseen ja sohimalla hiirellä. Videoiden toisto on myös toiminto, mutta tämä vaatii edelleen oikeat kuvasuhteet. Langaton verkko myös syö akun tyhjiin hälyttävän nopeasti, noin kahdessa tunnissa.

Creative on luonut Zenin käyttäjille myös Mediabox palvelun, jonka sisältö on vielä laihanlainen. Podcasteja pystyy kuuntelemaan ja lataamaan soittimeen. Toivottavasti palveluun saadaan pian lisäsisältöä, sillä tämä tuntui ehdottomasti parhaalta langatonta verkkoa hyödyntävältä toiminnolta. Ei tuntuisi ollenkaan huonolta ajatukselta kuunnella uusimpia podcasteja soittimen kautta työpäivän lomassa muuten hiljaisuutta vaativissa paikoissa.

Zen X-Fi on hyvä mutta puutteellinen lisä tuoteperheeseen. Pääasiat, eli videotoisto ja äänenlaatu ovat mallikkaasti hoidettu. Uusien toimintojen toteutus on kuitenkin keskeneräistä. Suurin pettymys on pikaviestin, mutta ohjelmiston päivitykset saattavat korjata ongelmat ja ehkä muitakin soittimeen eksyneitä lapsuksia. Noottia on silti annettava, sillä soittimen ongelmat eivät varmasti ole jääneet Creativelta huomaamatta. Nyt on vain kysymys siitä, millä aikataululla ne korjataan.

Creative Zen X-FiCreative Zen X-FiCreative Zen X-Fi
Kommentti

Sinun täytyy olla kirjautuneena kommentoidaksesi. Jos et ole vielä jäsen - liity jäseneksi nyt.!

:D :) :( :-o :shock: :? 8) :lol: :x :P :oops: :cry: :evil: :twisted: :roll: ;-) :idea: :arrow: :| :mrgreen: :clap: :dance: #-o =; :^o [-X :pray: 8-[ :sick: :-# [-( :-k :--


Laatu:7
Hinta/laatu:7
Ulkonäkö:8
Toimivuus:7
Arvosanamme:7/10
Hyvää:
näyttö, äänenlaatu, kuulokkeet, uusien toimintojen potentiaali
Huonoa:
pikaviestimen toteutus, uusien toimintojen lastentaudit
Info
  • Luokka:
    Mediespiller
  • Yhteensopiva:
    Mac, PC
  • Valmistaja:
    Creative
  • Hintaluokka:
    199/299 eur
Samantyyppisiä laitteita

20 uusimmat ohjelmat ohjelmaa:
(Haastatteluja, reportaaseja, arvioita yms.)

Diablo III - Swedish Launch Special
2012-05-22

GRTV was at one of the six official Diablo III launches in Europe in Stockholm, Sweden, to document as hundreds of Diablo fans gathered for the festiv..

Minecraft-haastattelu
2012-05-18

Tapasimme Mojangin bisnespuolesta vastaavan Daniel Kaplanin, ja kyselimme häneltä Minecraftista yleensä sekä erityisesti pelin tuoreesta Xbox 360 -ver..

Diablo III - Audio Interview
2012-05-18

At the Diablo III launch in Stockholm we caught up with Keith Landes, senior producer at the Blizzard audio department, to discuss things like the loo..

Diablo III - Launch Teaser
2012-05-16

We were on site for one of six official European Diablo III launch events in Stockholm. In this brief teaser you can see people go nuts as they count ..

Diablo III - asiaa animaatiosta
2012-05-16

Tapasimme Noel Wolfmanin joka vastaa osaltaan Cinematics-osastosta Blizzardilla, ja kyselimme hieman Diablo III:n välianimaatioista ja pelin julkaisus..

Ubisoft Massive - toimitusjohtajan juttusilla
2012-05-16

GRTV tapasi vieraillessaan Far Cry 3:n moninpeliä työstävällä Ubisoft Massivella myös toimitusjohtaja David Polfeldtin, jolta kyseltiin studio menneis..

Lollipop Chainsaw -bileet
2012-05-15

Jäitkö paitsi Lollipop Chainsaw -bileistä GDC:ssä? Ei hätää, koska Bengt sukelsi hulluuteen puolestamme, ja tapasi Suda51:n, James Gunnin sekä tietenk..

FIFA 13 - peliohjaajan haastattelu
2012-05-15

Haastattelimme FIFA 13:sta peliohjaajaa Aaron McHardya, ja otimme selvää mitä odotettavissa on.

Max Payne 3 - Tarkka-ammuntaa
2012-05-14

Max Payne ei vain juoksentele pistoolit ojossa uudessa Max Payne 3:ssa. Katso miten mieheltä sujuu tarkkuuskiväärin käsittely.

Max Payne 3 - Paluu New Yorkiin
2012-05-14

Ensimmäiset kuvat Max Payne 3:sta aiheuttivat kauhistusta, mutta tässä pätkässä ollaan tutuissa maisemissa. Varoitus: spoilereita.

10 minuuttia Max Payne 3:a
2012-05-14

Kaappasimme ensimmäiset kymmenen minuuttia Max Payne 3:a.

Videoarvio: Max Payne 3
2012-05-14

Max Payne on palannut viimeinkin, ja Rasmus keskusteli Leen kanssa sen hyvistä ja huonoista puolista.

GRTV News: 11. toukokuuta
2012-05-11

Anastasiyan ankkuroimassa uutislähetyksessä tietoja muun muassa Dead Space 3:sta Bioshock Infinitestä.

Toukokuun kuumottavat pelit
2012-05-10

Toukokuusta on tulossa sangen ruuhkaisa kuukausi uusien pelijulkaisujen kannalta. Kaikki tietävät tietysti Max Payne 3:n ja Diablo III:n, mutta Thomas..

AR Drone 2.0 - ensivaikutelmia
2012-05-10

Thomas Blichfeldt pääsi kokeilemaan uutta kauko-ohjattavaa ja sangen siistiä AR Dronea.

Far Cry 3 - moninpelin tuottajan haastattelu
2012-05-10

Haastattelimme Petter Sydowia, jolla on tuottajan vastuu Far Cry 3:n moninpelistä Ubisoft Massivella. Kysyimme häneltä tietysti pelin kehityksestä, se..

Madagascar 3 -haastattelu
2012-05-10

Jututimme Brian Etheridgeä, Madagascar 3: The Video Gamen vanhempaa tuottajaa uudesta animaatioon pohjaavasta lisenssipelistä.

Manse Games -haastattelu
2012-05-09

Manse Games on valtion tukema projekti jonka avulla Tampereesta on tehty yksi maailman hedelmällisimpiä alueita indie-kehittäjille. Haastattelimme Suv..

Dreamtopia-haastattelu
2012-05-09

Haastattelimme Ngmocon Catherine Silvestriä Dreamtopiasta, ja siitä millaisia unelmia tämä peli mahtaakaan täyttää.

Arvio: Prototype 2
2012-05-08

Lee West istahti kertomaan Thomas Blichfeldtille vaikutelmansa Prototype 2:sta, ja miten se vastasi hänen odotuksiaan.

Anmynor-haastattelu
2012-05-08

Koska Anmynorin kehittäjät pakenivat GDC:stä etuajassa, kaappasimme haastatteluun Derek Asoton, joka työstää peliä pyörittävää Hero Engineä.

Trailershow - 8. toukokuuta 2012
2012-05-08

Anastasiya kokoaa yhteen tuoreimpien trailereiden parhaimmistoa yhdeksi käteväksi paketiksi. Nupit kaakkoon.

A Game of Dwarves - pääsuunnittelijan juttusilla
2012-05-07

Zeal Game Studiosin Sebastian Thorwaldsson, A Game of Dwarvesin pääsuunnittelija, kertoi meille pelistään, jossa pienet partamiehet tykkäävät kaivaa, ..

Visions of Zosimos -haastattelu
2012-05-04

Haastattelimme Forever Interactiven Eldon Kurthia Visions of Zosimosin omalaatuisesta vinkkelistä MMO-genreen.

Hegemony: Rome -haastattelu
2012-05-04

Longbow Games oli yksi viimeisiä kehittäjiä joita tapasimme GDC:ssä, mutta jaksoimme vielä ottaa selvää näiden tulevasta strategiapelistä, Hegemony: R..

Skyfall-haastattelu
2012-05-04

Gamereactor haastatteli Ngmocon tuottajaa Tom Hessiä tuoreeltaan Androidille julkaistusta Skyfall-roolipelistä, joka tullaan julkaisemaan myös iOSille..

Starvoid-haastattelu
2012-05-03

Zeal Game Studios työstää uutta reaaliaikastrategiaa, joka tunnettiin ennen Red Frontierina, mutta joka on sittemmin kastettu Starvoidiksi. Kysyimme p..

Shadow Puppeteer -haastattelu
2012-05-03

Jututimme norjalaisen Sarepta Studion ajattoman tyylikästä Klas Lothea kehittäjän uudesta mielenkiintoisesta Shadow Puppeteer -projektista.

Latauspelikatsaus: Toukokuu 2012
2012-05-03

GRTV:n uusi, kuukausittainen Latauspelikatsaus avaa nyt ensimmäisellä jaksollaan. Kuukauden parhaat sekä vähemmän parhaat latauspelit saavat kuulla ku..

Codemasters Racenet -haastattelu
2012-05-03

Päätoimittajamme A. Rajala keskusteli Codermastersin Ian Smithin kanssa tuoreeltaan julkistetun Racenetin ominaisuuksista.

EA Sports Executive Vice President Andrew Wilson - Interview
2012-05-02

The EA Sports VP talks social gaming, roster crossovers, the future of FIFA and much more.

The Repopulation -haastattelu
2012-05-01

Toinen Repopulationin pääkehittäjistä Josh Hall kertoi meille suunnitelmista studion free-to-play scifi-MMO -hiekkalaatikolle.

Fractured Soul -haastattelu
2012-05-01

Endgame Studiosin edustaja kertoi meille Castlevanian ja Metroidin jalanjälkiä kahden ruudun toimintapläjäyksestä 3DS:lle.

10 minuuttia N.O.V.A. 3:n parissa
2012-04-30

Kaappasimme ensimmäiset kymmenen minuuttia N.O.V.A. 3:sta iPadilla.

GRTV-uutiset 27. huhtikuuta
2012-04-27

Anastasiyan ankkuroimassa uutiskatsauksessa viikon peliaiheiset kohokohdat.

Disgaea 3: Abscence of Detention -haastattelu
2012-04-27

Jack Niida ja Ryan Phillips NIS Americalta kertoivat meille Disgaea 3:n PS Vita -versiosta.

Soft Kinetic -haastattelu
2012-04-27

Miltä liikeohjauksen tulevaisuus näyttää, Virgile Delporte Soft Kineticiltä kertoo heidän visioistaan.

Dishonored - Ohjaajien haastattelu
2012-04-27

Gillen tapasi Dishonoredin pääpäsmärit Harvey Smithin ja Raphaël Colantonion. Asiaa mm. pelin tehtävistä ja rakenteesta.

Line of Defense -haastattelu
2012-04-26

MMO-räiskintä Line of Defensen kehittäjä vastaa kysymyksiin pelitasapainosta ja pelin ominaisuuksista.

Battlefield 3 - Close Quarters
2012-04-26

DICE:n pääsuunnittelija Niklas Fegraeus kertoo Battlefield 3:n seuraavasta lisäosasta: Close Quartersista.

Äänestykset Kevättä dominoi...
  • 8% Diablo III
  • 28% Max Payne 3
  • 64% Aurinkoinen sää
Tulokset
Store locator
Uutiset | Ennakot | Arviot | Artikkelit | Laitteet | Teema | Elokuvat | Lehti | Tilaa | Lataa PDF-lehti | Löydä kauppa | Keskustelualue | Blogit | Kirjeet | Käyttäjäarviot | Kilpailut | Liity jäseneksi | Ryhmät | Yleisnäkymä | Wallpapers | GRTV | Yhteystiedot | Mainosta | Toimitus | Cookies | Copyright | International staff | Terms of use |
Gamereactor Gamereactor since 1998 - Published by Gamez Publishing A/S Toftebæksvej 6, 2800 Kongens Lyngby, Denmark +4545887600